FSD0083 Eurobarometri 47.2OVR: nuoret, huhti-kesäkuu 1997

pikalinkit: aineistonkeruu | viittaaminen | julkaisut

Tekijät

Melich, Anna (Euroopan komissio)

Sisällön kuvaus

Eurobarometrissä 47.2OVR tutkittiin eurooppalaisten nuorten asenteita. Aineistoon on yhdistetty Eurobarometri 47.2:n 15-24-vuotiaiden vastaukset ja saman ikäryhmän lisäotanta. Vastaajilta kysyttiin kysymyksiä mm. seuraavista aiheista: EU:n vaikutus vastaajien elämään, alueet joilla EU voisi olla aktiivisempi, vastuu vanhuksista, kotona asumisen syyt, lastensaanti-ikä, vapaa-ajan harrastukset, jäsenyydet järjestöissä, uskonnollisuus, maahanmuuttajat, matkustelu ja työskentely ulkomailla, kielitaito, tulonlähteet. Nuorten mielipiteitä kysyttiin myös eutanasiasta, kuolemanrangaistuksesta, homoseksuaalien oikeuksista, pakollisista AIDS-testeistä, esiaviollisista ja avioliiton ulkopuolisista suhteista ja kloonauksesta. Taustamuuttujia olivat mm. perheen koko, asuinpaikka, perheenpään ammatti sekä tiedot vastaajan iästä, sukupuolesta, ammatista ja uskonnollisuudesta.

Asiasanat

arvot; Euroopan unioni; nuoret; nuoruus

Tieteenala / Aihealue

nuorisotutkimus; politiikantutkimus; sosiologia (sanoitus tietoarkiston sanastolla)

Sarjan nimi

Eurobarometrit

Alkuperäisarkisto

Inter-university Consortium for Political and Social Research

Käyttörajoitukset

Aineistoa luovutetaan tieteelliseen tutkimus- ja opetuskäyttöön; FSD:n lupamenettely.

Aineiston kerääjät

International Research Associates Europe

Aineiston tuottajat

INRA (Europe)

Aineistonkeruun ajankohta

20.4.1997 - 7.6.1997

Maa

Itävalta, Belgia, Saksa, Tanska, Espanja, Suomi, Ranska, Iso-Britannia, Kreikka, Irlanti, Italia, Luxemburg, Alankomaat, Portugali, Ruotsi

Kohdealue

Itävalta, Belgia, Tanska, Suomi, Ranska, Saksa, Kreikka, Irlanti, Italia, Luxemburg, Alankomaat, Portugali, Espanja, Ruotsi, Iso-Britannia

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Kohdemaissa asuvat 15 - 24-vuotiaat henkilöt

Otantamenetelmä

I vaihe: moniasteinen todennäköisyysotanta ja ositettu kiintiönäyte. II vaihe: Eurobarometrin 47.2 vastaukset yhdistettynä ikäryhmän 15-24 lisäotantaan.

Keruumenetelmä

Käyntikysely

Keruuväline

Strukturoitu kyselylomake

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Poikkileikkausaineisto

Tiedostot

Data: englanninkielinen SPSS portable -tiedosto. Data saatavilla myös muissa tiedostoformaateissa.

Muu materiaali

Lisätietoja Saksan tietoarkiston GESISin verkkosivuilla.

Aineistoviite

Tutkimusaineisto on merkittävä lähdeviitteisiin kaikissa julkaisuissa, joissa aineistoa tai sen osaa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Aineiston viittaustiedot

Melich, Anna: Eurobarometer 47.2OVR: young Europeans, April-June 1997 [elektroninen aineisto]. Brussels : INRA (Europe) [tuottaja], 1997. 2nd ZA ed. Cologne: Zentralarchiv fur Empirische Sozialforschung [producer], 2003. Cologne : Zentralarchiv für Empirische Sozialforschung ; Ann Arbor, MI : Inter-university Consortium for Political and Social Research [jakajat], 2004. Tampere : Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja], 2006.

Aineiston käyttötiedot

Arkistolle tulee lähettää tiedot julkaisuista, joissa aineiston kopiota tai siitä luvallisesti otettuja kopioita on hyödynnetty.

Varaumat

Aineiston arkistoon luovuttajilla ja arkistolla ei ole vastuuta aineiston uudiskäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Julkaisut

Laaksonen, Helena (2000). The welfare of young adults in Europe between work, family and state. In: Families and Family Policies in Europe: Comparative Perspectives (eds. Astrid Pfenning & Thomas Bahle), 340-354. Frankfurt am Main: Peter Lang.

[Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI 2.0 -formaatissa]

viimeksi päivitetty 2012-09-07