FSD0108 ISSP 1992: eriarvoisuus II
Pitkä aineistokuvaus (saatavuus | Aineistonkeruu | viittaaminen | julkaisut)Aineistoa ei ole arkistoitu tietoarkistoon - tarkista aineiston sijainti ja jakelija ennen tilaamista.
Tekijät
International social survey programme (ISSP)
Asiasanat: ansiotaso, eriarvoisuus, palkat, sosiaalinen liikkuvuus, sosiaalinen tausta, tasa-arvo, verotus
Tämän tutkimuksen aiheena oli taloudellinen ja sosiaalinen tasa-arvo. Tutkimuksen muuttujista suurin osa on samoja kuin vuoden 1987 tutkimuksessa (FSD0103). Tässä tutkimuksessa on kuitenkin enemmän taustamuuttujia kuin vuoden 1987 tutkimuksessa sekä uusia palkkaukseen liittyviä muuttujia. Vastaajilta kysyttiin, mitkä seikat heidän mielestään vaikuttavat henkilön menestykseen sekä onko heillä itsellään mielestään mahdollisuuksia parantaa omaa elintasoaan. Heille esitettiin joukko tuloeroihin liittymiä väittämiä, joihin heidän pyydettiin ottamaan kantaa. Heitä pyydettiin myös arvioimaan omaa taloudellista asemaansa suhteessa muihin kansalaisiin sekä omaan isäänsä. Vastaajilta kysyttiin heidän tietämystään eri ammattiryhmien palkoista sekä pyydettiin arvoimaan, paljonko näiden ammattiryhmien edustajien tulisi heidän mielestään ansaita. Heitä pyydettiin myös arvioimaan palkkausperusteita. Vastaajilta tiedusteltiin heidän käsityksiään eriarvoisuuden määrästä ja syistä sekä mielipiteitä valtiovallan keinoista eriarvoisuuden vähentämiseksi. Heiltä kysyttiin myös, paljonko verojen osuus eri tuloryhmissä on ja pitäisikö verotusta porrastaa tulojen mukaan. Lisäksi heiltä tiedusteltiin onko heidän mielestään eri ryhmien välillä ristiriitoja. Taustatietoina kerättiin tietoja vastaajan työssäkäynnistä, viikottaisesta työajasta, ammatista, siviilisäädystä, parisuhteesta, ammattiyhdistysjäsenyydestä, uskonnollisuudesta, koulutuksesta, iästä, sukupuolesta, puoluepoliittisesta suuntautuneisuudesta, työttömyysjaksoista, mahd. alaisten määrästä, työpaikan koosta, asumismuodosta, asuinalueesta, asuinpaikkakunnan koosta, kotitalouden koosta, puolison koulutuksesta, työssäkäynnistä, ammatista ja ammattiyhdistysjäsenyydestä, perheen tuloista ja kotimaasta, vastaajan vanhempien koulutuksesta ja ammatista sekä vastaajan äänestyskäyttäytymistä edellisissä vaaleissa. Lisäksi vastaajia pyydettiin arvioimaan yhteiskunnan sosiaalista kerrostuneisuutta haastatteluhetkellä, 30 vuotta aiemmin ja 30 vuoden kuluttua.