FSD0209 Flash Eurobarometri 83: yrittäjyys 1, syyskuu 2000

pikalinkit: aineistonkeruu | viittaaminen | julkaisut

Tekijät

Euroopan komissio. Public Opinion Analysis Unit
EOS Gallup Europe

Sisällön kuvaus

Tutkimuksessa selvitettiin yrittäjyyttä koskevia mielipiteitä. Vastaajilta kysyttiin, haluaisivatko he itse mieluummin olla jonkun muun palveluksessa vai työllistää itse itsensä ja miten vaikeaa pienyrityksen perustaminen olisi. Käsityksiä yrityksen perustamiseen liittyvistä vaikeuksista ja riskeistä tutkittiin muutamilla väittämillä. Vastaajien tuli ottaa kantaa muun muassa siihen, pitäisikö yrittäjänä kerran epäonnistuneille antaa toinen mahdollisuus ja pitäisikö yritystä perustaa, jos on olemassa epäonnistumisen mahdollisuus. Vastaajia pyydettiin myös kertomaan, suhtautuvatko he myönteisesti vai kielteisesti joihinkin yrittäjäryhmiin ja suuyritysten johtajiin sekä hyväksyisivätkö he oman perheensä jäsenen yrittäjäksi ryhtymisen.

Taustamuuttujia ovat vastaajan sukupuoli, ikä, koulutukseen osallistuminen, koulutuksen päättämisikä, ammatti ja kaksi erilaista aluemuuttujaa.

Asiasanat

ammatinharjoittajat; elinkeinonharjoittajat; pienyritykset; riskit; yrittäjyys; yrittäjät; yritysjohtajat; yritystoiminta

Tieteenala / Aihealue

sosiologia; taloustiede (sanoitus tietoarkiston sanastolla)

Sarjan nimi

Flash Eurobarometrit

Alkuperäisarkisto

Zentralarchiv für Empirische Sozialforschung an der Universität zu Köln

Käyttörajoitukset

Aineistoa luovutetaan tieteelliseen tutkimus- ja opetuskäyttöön; FSD:n lupamenettely.

Aineiston kerääjät

EOS Gallup Europe
Suomen Gallup: Suomen aineisto

Aineistonkeruun ajankohta

11.9.2000 - 14.9.2000

Maa

Itävalta, Belgia, Saksa, Tanska, Espanja, Suomi, Ranska, Iso-Britannia, Kreikka, Irlanti, Italia, Luxemburg, Alankomaat, Portugali, Ruotsi, Yhdysvallat

Kohdealue

Euroopan unionin jäsenmaat ja Yhdysvallat, Itävalta, Belgia, Tanska, Suomi, Ranska, Saksa, Kreikka, Irlanti, Italia, Luxemburg, Alankomaat, Portugali, Espanja, Ruotsi, Iso-Britannia, Yhdysvallat, entisen Itä- ja Länsi-Saksan alueet koodattu erikseen

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

18 vuotta täyttänyt väestö (poislukien Iso-Britannia: Pohjois-Irlanti)

Otantamenetelmä

Kussakin mukana olleessa maassa tehtiin 18 vuotta täyttänyttä väestöä edustava otos. Otosten koko oli noin 500 henkilöä, poikkeuksena Saksa, jossa Itä- ja Länsi-Saksasta oli kummastakin oma 500 henkilön otoksensa.

Keruumenetelmä

Puhelinkysely

Keruuväline

Strukturoitu kyselylomake

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Poikkileikkausaineisto

Tiedostot

Data: englannin- ja ranskankielinen SPSS portable -tiedosto. Data saatavilla myös muissa tiedostoformaateissa.

Muu materiaali

Lisätietoja Saksan tietoarkiston GESISin verkkosivuilla.

Ks. myös

FSD0214 Flash Eurobarometri 107 : yrittäjyys 2, syyskuu 2001

FSD0243 Flash Eurobarometri 134 : yrittäjyys 3, marraskuu 2002

Aineistoviite

Tutkimusaineisto on merkittävä lähdeviitteisiin kaikissa julkaisuissa, joissa aineistoa tai sen osaa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Aineiston viittaustiedot

Flash Eurobarometer 83 : Entrepreneurship 1, September 2000 [elektroninen aineisto]. Euroopan komissio, Public Opinion Analysis Unit & EOS Gallup Europe [tekijät]. Cologne : Zentralarchiv für Empirische Sozialforschung [jakaja], 2002. Tampere : Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja], 2003.

Aineiston käyttötiedot

Arkistolle tulee lähettää tiedot julkaisuista, joissa aineiston kopiota tai siitä luvallisesti otettuja kopioita on hyödynnetty.

Varaumat

Aineiston arkistoon luovuttajilla ja arkistolla ei ole vastuuta aineiston uudiskäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Julkaisut

Hyytinen, Ari & Pajarinen, Mika (2005a). Yrittäjäksi ryhtyminen ja yrittäjyysasenteet Suomessa: havaintoja kyselytutkimuksista. Kansantaloudellinen aikakauskirja 101(2), 150-164.

Hyytinen, Ari & Pajarinen, Mika (2005b). Yrittäjäksi ryhtyminen ja yrittäjyysasenteet Suomessa: havaintoja kyselytutkimuksista. Helsinki: Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos. ETLAn keskusteluaiheita; 990.

Hyytinen, Ari & Rouvinen, Petri (2005). Onko talouskasvua ilman yrittäjiä? Teoksessa: Mistä talouskasvu syntyy? (toim. Ari Hyytinen & Petri Rouvinen), 137-158. Helsinki: Taloustieto. ETLA B 214.

[Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI 2.0 -formaatissa]

viimeksi päivitetty 2012-09-07