FSD0243 Flash Eurobarometri 134: yrittäjyys 3, marraskuu 2002
Pitkä aineistokuvaus (aineistonkeruu | viittaaminen | julkaisut)Tekijät
Euroopan komissio. Press General Directorate
EOS Gallup Europe
Asiasanat: ammatinharjoittajat, elinkeinonharjoittajat, konkurssi, pienyritykset, riskit, yrittäjyys, yrittäjät, yritystoiminta
Tutkimuksessa selvitettiin yrittäjyyttä koskevia mielipiteitä. Vastaajilta kysyttiin, haluaisivatko he itse olla mieluummin jonkun muun palveluksessa vai työllistää itse itsensä ja ovatko he perustaneet lähi aikoina tai aikovatko perustaa oman yrityksen. Käsityksiä yrityksen perustamiseen liittyvistä vaikeuksista ja riskeistä tutkittiin muutamilla väittämillä. Vastaajat arvioivat muun muassa, olisivatko he halukkaita sijoittamaan rahaa tai vapaa-aikaansa yrittäjyyskoulutukseen ja vaikeuttaisiko taloudellisen tuen puute tai monimutkainen hallinto oman yrityksen perustamista. Lisäksi vastaajien tuli ottaa kantaa siihen, pitäisikö yrittäjänä kerran epäonnistuneille antaa toinen mahdollisuus ja pitäisikö yritystä perustaa, jos on olemassa epäonnistumisen mahdollisuus. Edelleen vastaajien tuli valita kuudesta luetellusta riskistä kaksi, joita pelkäisivät eniten, jos perustaisivat yrityksen. Luetellut riskit olivat: taloudellinen epävarmuus, työllisyyden epävarmuus, omaisuuden menettäminen, tarve käyttää liikaa energiaa tai aikaa yritykseen, henkilökohtainen epäonnistuminen, konkurssin mahdollisuus. Vastaajilta kysyttiin myös heidän isänsä ja äitinsä ammatteja.
Taustamuuttujia ovat sukupuoli, ikä, koulutuksen päättämisikä ja ammatti sekä kaksi aluemuuttujaa.