FSD1025 Ulkomaanuutistutkimus 1995

Pitkä aineistokuvaus (aineistonkeruu | viittaaminen | julkaisut)

Tekijät

Nordenstreng, Kaarle (Tampereen yliopisto)
Pietiläinen, Jukka (Tampereen yliopisto)

Asiasanat: kansainvälinen viestintä, ulkomaat, uutiset, uutisvälitys

Tutkimusaineisto on Suomen osuus kansainvälisestä ulkomaanuutistutkimuksesta. Aineistoon valittiin sanomalehtien, television ja radion jutut, jotka liittyivät jollakin tavoin ulkomaihin. Mukana ovat niin uutiset ulkomaan tapahtumista kuin uutiset Suomen tapahtumista, joihin ulkomaat tai ulkomaalaiset liittyvät. Tutkituista sanomalehdistä (Helsingin Sanomat, Aamulehti, Hufvudstadsbladet, Savon Sanomat ja Kansan Uutiset) mukaan otettiin koko aineisto erilaisia luetteloita, sarjakuvia ja mainoksia lukuunottamatta. Television ja radion aineistosta (Radio Suomi, TV1:n pääuutiset ja MTV3:n Kymmenen uutiset) mukana oli ainoastaan varsinaisessa uutislähetyksessä ollut aineisto. Aineisto koodattiin kansainvälisen tutkimuksen koodausohjeiden mukaisesti. Uutisista tutkittiin mm. uutisten tyyppiä, laajuutta, uutislähteitä, uutisaiheita, uutisissa esiintyviä toimijoita, kirjeenvaihtajan sukupuolta, uutisten maantieteellistä levinneisyyttä ja sanomalehtiuutisten osalta lisäksi sitä, missä lehden osassa uutinen esiintyi.

Pitkä aineistokuvaus

[Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI 2.0 -formaatissa]

viimeksi päivitetty 2012-09-07