FSD1031 Puolueiden ajankohtaistutkimus helmikuu 1995
pikalinkit: aineistonkeruu | viittaaminen | julkaisutTekijät
Suomen Gallup
Sisällön kuvaus
Tutkimuksessa selvitetään suomalaisten suhtautumista eri puolueisiin useilla kysymyksillä. Vastaajilta tiedusteltiin kuinka myönteisesti tai kielteisesti he suhtautuvat Suomen Keskustaan, Suomen Sosialidemokraattiseen Puolueeseen, Kansalliseen Kokoomukseen, Vasemmistoliittoon ja Vihreään Liittoon. Lisäksi lueteltiin joukko ominaisuuksia ja tiedusteltiin mihin puolueisiin ne sopivat. Vastaajilta kysyttiin myös miten hyvin tai huonosti hallitus on onnistunut tehtävissään ja mikä merkitys puolueiden puheenjohtajilla on puolueille. Äänestyskäyttäytymistä kartoitettiin myös usealla kysymyksellä. Tiedusteltiin minkä puolueen tai ryhmittymän edustajaa vastaaja äänestäisi ja miksi, jos eduskuntavaalit olisivat nyt. Häneltä kysyttiin, aikooko hän äänestää maaliskuun 1995 eduskuntavaaleissa ja äänestääkö hän ennakkoon vai varsinaisena vaalipäivänä ja milloin hän päättää ketä äänestää. Edelleen kysyttiin mitä puoluetta tai ryhmittymää hän äänesti vuoden 1992 kunnallisvaaleissa ja vuoden 1991 eduskuntavaaleissa. Vastaajalle esitettiin myös useita yhteiskuntaan ja politiikkaan liittyviä väittämiä ja pyydettiin kertomaan onko hän samaa vai eri mieltä niistä. Lisäksi vastaajalta kysyttiin vastaako hän perheessään päivittäistavaroiden ostosta tai ruoanlaitosta. Taustamuuttujina olivat mm. vastaajan syntymävuosi, siviilisääty, bruttovuositulot, asuinpaikka, ammattiryhmä, toimiala, kuuluminen ammattiyhdistykseen ja äidinkieli.
Asiasanat
eduskuntavaalit; kunnallisvaalit; poliittinen käyttäytyminen; poliittiset asenteet; puolueet; puolueiden kannatus; sosiaalipalvelut; vaalit; valtionvelka; äänestäminen
Tieteenala / Aihealue
politiikantutkimus (sanoitus tietoarkiston sanastolla)
poliittinen käyttäytyminen, asenteet ja mielipiteet (sanoitus CESSDAn sanastolla)
Sarjan nimi
Puolueiden ajankohtaistutkimukset
Käyttörajoitukset
Aineistosta on arkistoinnin yhteydessä poistettu postinumeromuuttuja.
Aineistoa luovutetaan tieteelliseen tutkimus- ja opetuskäyttöön; FSD:n lupamenettely.
Aineiston kerääjät
Suomen Gallup
Aineiston tuottajat
Suomen Gallup
Aineistonkeruun ajankohta
3.2.1995 - 7.2.1995
Maa
Suomi
Kohdealue
Suomi
Havaintoyksikkötyyppi
Henkilö
Perusjoukko/otos
Suomen 15 - 70-vuotias väestö (poislukien Ahvenanmaa)
Otantamenetelmä
Tutkimuksen tiedot on kerätty GallupKanavalla, kotitalouksiin asetettujen mikrotietokoneiden ja Internet-päätelaitteiden avulla. Otanta on toteutettu monivaiheisena ositettuna otantana, jonka tuloksena on kiinteä tutkimusnäyte.
Keruumenetelmä
Kotipäätekysely (Gallup Kanava)
Keruuväline
Strukturoitu kyselylomake
Tutkimuksen aikaulottuvuus
Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto
Tiedostot
Data: suomenkielinen SPSS portable -tiedosto. Data saatavilla myös muissa tiedostoformaateissa.
Havaintojen ja muuttujien lukumäärä
1461 havaintoa ja 206 muuttujaa
Datan versio
3.0 (16.1.2003)
Muu materiaali
Katso ladattavat tiedostot sivun ylälaidasta
Aineistoviite
Tutkimusaineisto on merkittävä lähdeviitteisiin kaikissa julkaisuissa, joissa aineistoa tai sen osaa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.
Aineiston viittaustiedot
Puolueiden ajankohtaistutkimus helmikuu 1995 [elektroninen aineisto]. FSD1031, versio 3.0 (2003-01-16). Suomen Gallup [aineistonkeruu]. Tampere : Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja], 2003.
Aineiston käyttötiedot
Arkistolle tulee lähettää tiedot julkaisuista, joissa aineiston kopiota tai siitä luvallisesti otettuja kopioita on hyödynnetty.
Varaumat
Aineiston arkistoon luovuttajilla ja arkistolla ei ole vastuuta aineiston uudiskäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.
Julkaisut
Borg, Sami & Ruostetsaari, Ilkka (2002). Suuret ikäluokat ja valta. Hyvinvointikatsaus 1/2002, 51-58.
Federer-Shtayer, Hila (2012 ) Alignment, realignment and dealignment in multi-party systems: a conceptual and empirical study. Doctoral thesis. Institute of Political Science, Faculty of Social and Behavioural Sciences, Leiden University.
Grönlund, Kimmo & Paloheimo, Heikki & Wass, Hanna (2005). Äänestysosallistuminen. Teoksessa: Vaalit ja demokratia Suomessa (toim. Heikki Paloheimo), 119-146. Helsinki: WSOY.
Jansen, Giedo (2011). Social Cleavages and Political Choices. Large Scale Comparisons of Social Class, Religion and Voting Behaviour in Western Democracies. Nijmegen: Radboud University. ICS Dissertation.
Meyer, Thomas (2010). Party competition over time. How voters and intra-party structure constrain party policy shifts. Mannheim: MADOC. urn:nbn:de:bsz:180-madoc-29386
Moring, Tom & Mykkänen, Juri (2009). Vaalikampanja. Teoksessa: Vaalit yleisödemokratiassa. Eduskuntavaalitutkimus 2007 (toim. Borg, Sami & Paloheimo, Heikki), 28-59. Tampere: Tampere University Press.
Paloheimo, Heikki (2002). Hallituksen toimintaan ja puoluejohdon taitavuuteen kohdistuva arviointi puoluekannatuksen selittäjänä. Politiikka 44(2), 124-143.
Paloheimo, Heikki (2003). Miten äänestäjät valitsevat puolueen? Politiikka 45(3), 175-193.
Paloheimo, Heikki (2005). Let the Force Be with the Leader: But Who Is the Leader? In: The Presidentialization of Politics: A Comparative Study of Modern Democracies (ed. Thomas Poguntke & Paul Webb), 246-268. Oxford: Oxford University Press.
Paloheimo, Heikki (2005). Puoluevalinnan tilannetekijät. Teoksessa: Vaalit ja demokratia Suomessa (toim. Heikki Paloheimo), 202-228. Helsinki: WSOY.
Paloheimo, Heikki (2005). Vaalit ja demokratia Suomessa. Helsinki: WSOY.
Paloheimo, Heikki (2006). Asenteet poliittisia instituutioita ja toimijoita kohtaan. Teoksessa: Suomen demokratiaindikaattorit (toim. Sami Borg), 128 - 153. Helsinki: Oikeusministeriö. Oikeusministeriön julkaisu 2006:1.
Paloheimo, Heikki & Sundberg, Jan (2005). Puoluevalinnan perusteet. Teoksessa: Vaalit ja demokratia Suomessa (toim. Heikki Paloheimo), 169-201. Helsinki: WSOY.
Suomen demokratiaindikaattorit (2006). Toim. Sami Borg. Helsinki: Oikeusministeriö. Oikeusministeriön julkaisu 2006:1.
Westinen, Jussi (2011). Yhteiskunnallisten ristiriitaulottuvuuksien ja puoluevalinnan suhde eduskuntavaaleissa 1991-2007. Tilastollinen analyysi. Tampere: Tampereen yliopisto. Valtio-opin pro gradu -tutkielma.