FSD1039 Käsityksiä maailmasta vuonna 2000, 1968
Pitkä aineistokuvaus (saatavuus | Aineistonkeruu | viittaaminen | julkaisut)Aineistoa ei ole arkistoitu tietoarkistoon - tarkista aineiston sijainti ja jakelija ennen tilaamista.
Tekijät
Hosia, Eino (Tampereen yliopisto. Tutkimuslaitos)
Joenniemi, Pertti (Tampereen yliopisto. Tutkimuslaitos)
Asiasanat: erot, maailmanlaajuiset ongelmat, nuoret, rauhanturvaaminen, sota, sotilasliitot, sukupolvet, tieteen edistyminen, tieteet, tulevaisuudenodotukset, tulevaisuus
Tutkimus on osa kansainvälistä tutkimusta, jolla haluttiin saada selville, mitä nuoret arvelivat omasta henkilökohtaisesta tulevaisuudestaan sekä oman maan ja koko maailman tulevaisuudesta erityisesti kolmenkymmenen vuoden päästä, siis vuoden 2000 vaiheilla. Tutkimukseen osallistui 11 maata. Suomen tutkimuksen alaotsikkona on "Kansainvälisen ja kansallisen kehityksen näköaloja". Vastaajilta kysyttiin aluksi kuinka paljon he ajattelevat Suomen tulevaisuutta yleensä ja sitten heitä pyydettiin arvioimaan asteikolla 1-9 elämäntilannettaan, Suomen tilannetta ja maailman tilannetta nyt ja tulevaisuudessa. Lisäksi vastaajilta kysyttiin, onko Suomessa seuraavia asioita enemmän tai vähemmän tulevaisuudessa: seksuaalista vapautta, kiintymystä perheeseen, avioeroja, vapaa-aikaa, työttömyyttä, yhteiskunnallisia eroja, mielisairauksia, huumausaineiden käyttöä, rikollisuutta, naisia tai nuoria johtavissa asemissa. Vastaajilta kysyttiin myös mitä he arvelevat tieteessä pystyttävän tekemään vuonna 2000 ja haluavatko he tieteen mahdollistavan esimerkiksi lapsen sukupuolen tai persoonallisuuden määräämiseen etukäteen, syövän parantamisen, maan taloudellisen kehityksen määräämiseen etukäteen, maailmanrauhan, tulevan sään ja matkustamisen toisille planeetoille. Maailmanrauhasta ja mahdollisesta kolmannesta maailmansodasta sekä ydinsodasta ja aseistariisunnasta esitettiin myös useita kysymyksiä ja vastaajia pyydettiin arvioimaan erilaisia keinoja maailmanrauhan saavuttamiseksi. Heiltä kysyttiin myös kapitalististen ja sosialististen maiden, rikkaiden ja köyhien maiden ja eri rotujen välisissä suhteissa tapahtuvista muutoksista tulevaisuudessa ja käsityksiä nuoremman ja vanhemman sukupolvien välisistä eroista. Taustamuuttujina ovat tiedot mm. sukupuolesta, iästä, koulutuksesta, ammatista, talouden koosta, tuloista, poliittisten järjestöjen jäsenyydestä, asuinpaikasta ja uskovaisuudesta.