FSD1306 Yksi päivä mediaa 2001

pikalinkit: aineistonkeruu | viittaaminen | julkaisut

Tekijät

YLE Yleisötutkimus
Jyväskylän yliopiston Nykykulttuurin tutkimuskeskus
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkisto

Sisällön kuvaus

Aineisto on kerätty syystalvella 2001 Yle:n teksti-tv:ssä, televisio- ja radiokanavilla sekä 30 eri sanomalehdessä esitetyn kirjoituspyynnön avulla. Suomalaisia on pyydetty kertomaan, mitä he ovat katsoneet, kuunnelleet ja lukeneet torstaina 29.11.2001. Tavoitteena on ollut selvittää, mikä rooli eri medioilla on päivän aikana heidän elämässään, herättääkö media keskustelua kotona tai töissä ja onko media yksityinen vai sosiaalinen kokemus. (ks. Aineiston tiedostot.)

Yksittäiset kirjoittajat ovat päiväkirjoissaan vaihtelevasti kertoneet siitä, mitä he kyseisenä päivänä ovat katsoneet, kuunnelleet ja lukeneet ja mitä ajatuksia ja tunteita media on heissä herättänyt. Osa kirjoituksista on hyvin lyhyitä, osa useita sivuja. Sähköiseen muotoon tutkimusta varten on arkistoitu 751 mediapäiväkirjaa.

Suurin osa kirjoittajista on yli 45-vuotiaita ja alle 30-vuotiaita on noin kymmenes osa kaikista. Koululaisten vastauksista suurin osa vain SKS:n arkistossa, ei sähköisenä.

Asiasanat

aikakauslehdet; arkielämä; elämismaailma; Internet; joukkoviestimet; joukkoviestintä; kansainvälisyys; kirjat; kokeminen; kokemukset; lehdistö; mainonta; media; media; media; mediakulttuuri; medialukutaito; perhe-elämä; radio; sanomalehdet; suomalaisuus; televisio; tiedonvälitys; työelämä; uusmedia; viestimet; viestintä

Tieteenala / Aihealue

kulttuurintutkimus; sosiaalipsykologia; sosiologia; tiedotustutkimus (sanoitus tietoarkiston sanastolla)

joukkoviestimet (sanoitus CESSDAn sanastolla)

Käyttörajoitukset

Elektronisesta aineistosta puuttuu suurin osa kouluista tulleista vastauksista. Aineistosta on poistettu liian lyhyiksi tulkitut noin 100 päiväkirjaa (esimerkiksi vain parin sanan sähköpostiviestit) ja muutoin tutkimuskäyttöön kelpaamattomat 24 päiväkirjaa. Paperimuodossa tulleet mediapäiväkirjat on arkistoitu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon (yhteensä 2899 leimattua eli arkistossa numeroitua sivua).

Saatavissa

Aineistoa luovutetaan tieteelliseen tutkimus- ja opetuskäyttöön; FSD:n lupamenettely.

Aineiston kerääjät

Erja Ruohomaa (YLE Yleisötutkimus)
Juha Nirkko (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkisto)
Katarina Eskola (Jyväskylän yliopiston Nykykulttuurin tutkimuskesus)

Aineiston ajallinen kattavuus

29.11.2001

Aineistonkeruun ajankohta

30.11.2001 - 23.12.2001

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havainto/analyysi/aineistoyksikkötyyppi

Tapahtuma/prosessi/ilmiö

Aineiston kohdejoukko, kohdealue tai perusjoukko

Kirjoitustaitoiset ja -halukkaat suomalaiset

Aineiston valinta

Itsevalikoitunut näyte. Kirjoituskehoitus oli suunnattu kaikille suomalaisille, mutta tavoittamattomiin saattoi jäädä osa niistä ihmisistä, jotka seuraavat vain kaupallisia kanavia. Aineistoa ei pyrittykään saamaan tilastollisesti edustavaksi.

Aineistonkeruun tekniikka

Eri medioiden (sanomalehdet ja Yle:n tv- ja radiokanavat) kautta välitetty kirjoituspyyntö

Aineistonkeruun ohjeistus

Kirjoituspyyntö ja -ohje (ks. Aineiston tiedostot)

Aineiston muokkaus

Aineisto on tallennettu ilman muotoiluja ISO 8859-1 Ascii-merkistöllä tekstitiedostoiksi, joita voi lukea ja käyttää lähes kaikilla tekstinkäsittelyohjelmilla ja kvalitatiivisten aineistojen käsittelyyn tarkoitetuilla analyysi- ja muokkausohjelmilla. Alkuperäisen aineiston kukin tekstitiedosto oli nimetty koodilla, jossa näkyi vastaajan numero, sukupuoli, syntymävuosi (a= jos ei tiedossa, vaan arvioitu) ja asuinalue. Esimerkiksi tiedostonnimi 0074M198004.txt tarkoitti, että vastaaja numero 74 on mies, joka on syntynyt 1980 ja asuu Varsinais-Suomessa. Asuinaluetunnukset olivat seuraavat: 01 Pääkaupunkiseutu, 02 Muu Uusimaa, 03 Itä-Uusimaa, 04 Varsinais-Suomi, 05 Satakunta, 06 Kanta-Häme, 07 Pirkanmaa, 08 Päijät-Häme, 09 Kymenlaakso, 10 Etelä-Karjala, 11 Etelä-Savo, 12 Pohjois-Savo, 13 Pohjois-Karjala, 14 Keski-Suomi, 15 Etelä-Pohjanmaa, 16 Pohjanmaa, 17 Keski-Pohjanmaa, 19 Kainuu, 20 Lappi, 21 Ahvenanmaa, 22 ulkosuomalaiset. Tietoarkistossa muodostettiin aineistosta yksi xml-tiedosto, josta on tehty sekä rtf-tiedosto että html-tiedosto.

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Poikkileikkausaineisto

Aineiston määrä

HTML-tiedosto (4600 KB) ja RTF-tiedosto (5800 KB)

Muu materiaali

Katso ladattavat tiedostot sivun ylälaidasta

Aineistonäyte

Aineistoviite

Tutkimusaineisto on merkittävä lähdeviitteisiin kaikissa julkaisuissa, joissa aineistoa tai sen osaa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Aineiston viittaustiedot

Yksi päivä mediaa 2001 [elektroninen aineisto]. FSD1306, versio 2 (2009-06-15). YLE Yleisötutkimus & Jyväskylän yliopiston Nykykulttuurin tutkimuskeskus & Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkisto [tuottajat]. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja], 2009.

Aineiston käyttötiedot

Arkistolle tulee lähettää tiedot julkaisuista, joissa aineiston kopiota tai siitä luvallisesti otettuja kopioita on hyödynnetty.

Varaumat

Aineiston arkistoon luovuttajilla ja arkistolla ei ole vastuuta aineiston uudiskäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Julkaisut

Alasuutari, Pertti (2006). Median arkikäyttö ja julkinen ohjelmatoiminta. Yhteiskuntapolitiikka 71(4), 361-372.

Kytömäki, Juha & Nirkko, Juha & Suoninen, Annikka (2003). Yksi päivä mediaa. SKS, Kansanelämän kuvauksia; 63. Tampere.

Niemelä, Raimo (2006). Ikääntyneiden informaatiokäyttäytyminen. Laadullinen tutkimus arkielämän informaatiokäytännöistä ja toimintaan aktivoitumisesta. Oulu: Oulun yliopisto. Acta Universitatis Ouluensis Humaniora; B74.

Panula, Tuula (2005). Lehden lukemisella ja aamukahvilla se päivä alkaa. Tutkimus median asemasta suomalaisen arjessa. Pro gradu -tutkielma. Kulttuurien tutkimuksen laitos/Folkloristiikka. Helsingin yliopisto.

Ruohomaa, Erja (2002). Yksi päivä mediaa 29.11.2001. Päiväkirjat tutkimuksen kohteina. Helsinki: YLE Yleisötutkimus. Tutkimuksia; 1/2002.

[Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI 2.0 -formaatissa]

viimeksi päivitetty 2012-09-07