FSD2142 Kännyköiden tulo kouluun: opettajahaastattelut 1997-2000
pikalinkit: aineistonkeruu | viittaaminen | julkaisutTekijät
Rautiainen, Pirjo (2000) (Tampereen yliopisto. Tietoyhteiskunnan tutkimuskeskus)
Kasesniemi, Eija-Liisa (1997-1999) (Tampereen yliopisto. Tietoyhteiskunnan tutkimuskeskus)
Muut tekijät
Utriainen, Anu (litteroija)
Sisällön kuvaus
Aineistossa "Kännyköiden tulo kouluun - opettajahaastattelut 1997-2000" piirtyy kuva matkapuhelinilmiön synnystä ja kehityksestä suomalaisnuorten ja lasten keskuudessa. Aineistossa tarkastellaan opettajien näkökulmasta matkaviestinnän, lähinnä kännykän, merkityksiä ja rooleja nuorten koululaisten arkipäivän elämässä ja koulumaailmassa. Aineisto koostuu pääosin vuonna 1997 opettajille eri puolella Suomea tehdyistä haastatteluista.
Aineisto sisältää yhteensä 33 opettajahaastattelua, 27 niistä on tehty vuonna 1997. Haastatteluja on lisäksi kolme (3) vuodelta 1998, kaksi (2) vuodelta 1999 ja yksi (1) vuodelta 2000. Aineisto on yhteismitaltaan noin 180 sivua. Vuosien 1999 ja 2000 haastattelut ovat pituudeltaan pisimpiä (13-27 sivua), vuosien 1997-1998 haastattelut ovat lyhempiä (keskimäärin 3-7 sivua). Aineistosta on tehty html-versio, jonka hakemiston avulla haastatteluja on helppo selata.
Vuosina 1997 ja 1998 tehtyjä haastatteluja voi kuvailla laajemman tutkimusprojektin pilottivaiheen haastatteluiksi. Pilottivaiheen nopeimmissa kartoitushaastatteluissa haastattelut ovat kestäneet vain noin puolisen tuntia. Tutkijat vierailivat kouluilla ja tapasivat välitunneilla opettajia ja selvittivät nuorten kännykkähistorian juuria kysymys-vastaus-revolveritekniikalla. Tutkijat nimittävätkin näitä varhaisen tiedonkeruun haastatteluja perushaastatteluiksi.
Suurin osa haastatteluista on yksilöhaastatteluja, mutta mukana on myös kaksi parihaastattelua. Mukana on ollut 30 opettajaa ja kaksi (2) oppilaanohjaajaa, kaksi (2) opinto-ohjaajaa sekä yksi erityisopettaja.
Vuosien 1997 ja 1998 haastatteluissa on keskusteltu opettajien kanssa sellaisista aiheista kuin: milloin kännykät ovat ilmestyneet kouluun, miten kännykät ovat yleistyneet, millaisilla oppilailla on kännyköitä, onko tyttöjen ja poikien kännykän käytössä eroja, missä oppilaat käyttävät kännyköitä, miten koulussa suhtaudutaan kännykän käyttöön, tuleeko kännykän käytöstä erimielisyyksiä koulussa, onko kännykkä sosiaalinen vai henkilökohtainen väline, vaikuttaako kännykkä koulurutiineihin, miten kännykät vaikuttavat oppilaiden ja opettajien suhteeseen, miten kännykät ovat vaikuttaneet oppilaiden välisiin suhteisiin ja välituntikäyttäytymiseen. Vuosien 1999 ja 2000 haastatteluissa edellisiä keskustelun aiheita on tarkennettu ja jatkojalostettu.
Asiasanat
ikäryhmät; kasvatus; kouluikäiset; käyttö; käyttöönotto; laitteet; lapset; matkapuhelimet; nuoret; opettajat; opetustilanne; pojat; sosiaaliset suhteet; teknologia; tytöt; vertaisryhmät
Tieteenala / Aihealue
kulttuurintutkimus; nuorisotutkimus; sosiaaliantropologia; sosiaalipsykologia; tietoyhteiskuntatutkimus (sanoitus tietoarkiston sanastolla)
esi- ja peruskoulu; lapset; nuoret; opetushenkilöstö; sosiaalinen käyttäytyminen ja asenteet; tietoyhteiskunta (myös internetin käyttö) (sanoitus CESSDAn sanastolla)
Sarjan nimi
Nuoret toimijoina kommunikaatioteknologian murroksessa 1997-2002
Käyttörajoitukset
Saatavissa
Aineistoa luovutetaan tieteelliseen opetus- ja opiskelukäyttöön; FSD:n lupamenettely.
Aineiston kerääjät
Rautiainen, Pirjo (Tampereen yliopisto. Tietoyhteiskunnan tutkimuskeskus)
Järveläinen, Johanna
Järvelä, Pirkko
Kasesniemi, Eija-Liisa
Aineiston ajallinen kattavuus
1997 - 2000
Aineistonkeruun ajankohta
1997 - 2000
Maa
Suomi
Kohdealue
Suomi. Suurin osa haastatteluista on toteutettu Länsi- ja Etelä-Suomen läänissä kaupunkimaisissa kunnissa.
Havainto/analyysi/aineistoyksikkötyyppi
Henkilö
Aineiston kohdejoukko, kohdealue tai perusjoukko
Opettajat eripuolella Suomea
Aineiston valinta
Haastateltavia on pyritty keräämään eri puolilta Suomea vierailemalla eri kouluilla.
Aineistonkeruun tekniikka
Kasvokkaiset c-kasetille nauhoitetut haastattelut
Aineistonkeruun ohjeistus
Vapaamuotoiset haastattelut kysymysrunkoa apuna käyttäen (kysymysrunkoa ei arkistoituna)
Aineiston määrä
33 haastattelua rtf-tiedostona, yhteensä noin 180 sivua tekstiä. Lisäksi rtf-tiedostoista tuotetut html-tiedostot.
Muu materiaali
Katso ladattavat tiedostot sivun ylälaidasta
Aineistonäyte
Aineiston käytössä huomioitavaa
Haastattelut on nauhoitettu ja purettu kirjalliseksi sanatarkaksi litteraatioksi.
Aineistoviite
Tutkimusaineisto on merkittävä lähdeviitteisiin kaikissa julkaisuissa, joissa aineistoa tai sen osaa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.
Aineiston viittaustiedot
Rautiainen, Pirjo: Kännyköiden tulo kouluun: opettajahaastattelut 1997-2000 [elektroninen aineisto]. FSD2142, versio 2.0 (2011-03-08). Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja], 2011.
Aineiston käyttötiedot
Arkistolle tulee lähettää tiedot julkaisuista, joissa aineiston kopiota tai siitä luvallisesti otettuja kopioita on hyödynnetty.
Varaumat
Aineiston arkistoon luovuttajilla ja arkistolla ei ole vastuuta aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.
Julkaisut
Aineistoon liittyviä julkaisuja ei ole eritelty. Julkaisulista koskee kaikkia Tietoyhteiskunnan tutkimuskeskuksen matkaviestintätutkimushankkeen aineistoja (FSD2206, FSD2205, FSD2204, FSD2203, FSD2199, FSD2198, FSD2197, FSD2196, FSD2195, FSD2194, FSD2193, FSD2182, FSD2171, FSD2144, FSD2142, FSD2141).
Kasesniemi, Eija-Liisa & Rautiainen, Pirjo (2001). Kännyssä piilevät sanomat. Nuoret, väline ja viesti. Tampere: Tampere University Press.
Kasesniemi, Eija-Liisa & Rautiainen, Pirjo (2002). Mobile communication of children and teenagers in Finland. Teoksessa: Perpetual Contact. Mobile communication, Private Talk and Public Performance (eds. James Katz & Mark Aakhus), 200-220. Cambridge: Cambridge University Press.
Oksman, Virpi (2010). The mobile phone: A medium in itself. VTT Publications 737. Helsinki: Valtion teknillinen tutkimuskeskus VTT.
Oksman, Virpi & Rautiainen, Pirjo (2001). "Se on sitä nykypäivää". Matkaviestintä lasten ja nuorten tietoyhteiskuntana. Teoksessa: Lasten tietoyhteiskunta (toim. Marjatta Kangassalo & Juha Suoranta), 60-71. Tampere: Tampere University Press.
Oksman, Virpi & Rautiainen, Pirjo (2002). "Den är hela livet i min hand". Mobilkommunikation, familj och kön. NIKK magasin; 2. Nordic Institute for Women's Studies and Gender Research.
Oksman, Virpi & Rautiainen, Pirjo (2002). Toda mi vida en la palma de mi mano. La communicatión móvil en la vida diaria de ninös y adolescentes de Finlandia. Juventud y teléfonos móviles. Revista de estudios de juventud (57), 25-33. Madrid: Instituto de la Juventud Redacción.
Oksman, Virpi & Rautiainen, Pirjo (2003). Extension of the hand: Childrens's and teenagers relationship with the mobile phone in Finland. In: Mediating the Human Body. Technology, Communication and Fashion (eds. Leopoldina Fortunati & James Katz & Raimonda Riccini), 130-141. Lawrence Eribaum Associates, Inc Publishers.
Oksman, Virpi & Rautiainen, Pirjo (2003). Il prolungamento della mano. Il rapporto di bambini e adolescenti coi cellulare in Finlandia. In: Corpo futuro. Il corpo umano tra technologie, comunicazione e moda (eds. Leopoldina Fortunati & James Katz & Raimonda Riccini), 144-155. Collana di sociologia. Milano: FrancoAngeli.
Oksman, Virpi & Rautiainen, Pirjo (2003). "Perhaps it is a body part". How the mobile phone became an organic part of everyday lives of Finnish children and adolescents. In: Machines that Become Us (ed. James Katz), 293-308. New Brunswick: Transaction Publishers.
Oksman, Virpi & Rautiainen, Pirjo (2003). "That's modern life for you". Mobile communication in everyday life of children and teenagers in Finland. Acta Ethnographica Hungarica 48(1-2), 149-159.
Oksman, Virpi & Rautiainen, Pirjo (2005). Mobile Kommunikation und Senioren im hoch technisierten Finnland. In: Mobile Kommunikation - Perspektiven und Forschungsfelder (eds. Joachim R. Höflich & Julian Gebhardt), 179-199. Berlin: Peter Lang.
Rautiainen, Pirjo (2001). 'Kentän' ja 'toisen' kohtaaminen. Kokemuksia kenttätyöstä intiaanireservaatissa. Elore 8(1). Joensuu: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry.
Rautiainen, Pirjo (2002). Antropologin kenttä ja työ - nojatuolista norsunluutorniin? Kulttuuriantropologin työn pohdintaa kahden kenttätyökokemuksen perusteella. Etnologiatieteiden tutkimuksia; 41. Jyväskylä: Jyväskylän yliopistopaino. Kulttuuriantropologian pro gradu -tutkielma.
Rautiainen, Pirjo (2003). "Ei siitä mitään infoähkyä tule"- Katsaus nuorten mediakulttuuriin. Kirjastolehti; 4. Suomen kirjastoseura.
Rautiainen, Pirjo (2005). Mobile Youth in the Information Society. New Media as Symbols of the Individual and the Community. In: eCity - Analyzing the efforts to generate local dynamism in the City of Tampere (eds. Antti Kasvio & Ari-Veikko Anttiroiko), 565-587. Tampere: Tampere University Press.
Rautiainen, Pirjo (2005). Romance and everyday work, the two sides of fieldwork - a challenge for the anthropologist. Ethnologia Fennica, 25-33. Finnish Studies in Ethnology. Jyväskylä: Kopijyvä.
Rautiainen, Pirjo (2005). "Se on semmoinen taskussa kulkeva kaveri". Katsaus lasten ja nuorten kännykkäkulttuuriin. Peili: elokuva- ja televisiokasvatuslehti; 2. Elokuva- ja televisiokasvatuksen keskus ETKK ry.