FSD2230 Kulutustutkimus

Pitkä aineistokuvaus (saatavuus | Aineistonkeruu | viittaaminen | julkaisut)

Aineistoa ei ole arkistoitu tietoarkistoon - tarkista aineiston sijainti ja jakelija ennen tilaamista.

Tekijät

Tilastokeskus (Tilastokeskus)

Asiasanat: elintaso, hyvinvointi, kuluttajakäyttäytyminen, kulutus, kulutustottumukset, ostokäyttäytyminen, tulonmuodostus

Tilastokeskuksen kulutustutkimus tuottaa tietoa kotitalouksien kulutusmenoissa tapahtuneista muutoksista ja väestöryhmittäisistä kulutuseroista. Tutkimuksessa selvitetään myös kotitalouksien asuinoloja, velkaantumista, käytössä olevia kestotavaroita sekä tuloja. Tutkimus on otostutkimus, jonka tiedot kerätään kotitalouksia haastattelemalla, kotitalouksien täyttämistä päiväkirjoista ja hallinnollisista rekisteriaineistoista. Vuodesta 1966 lähtien kulutustutkimuksia tehtiin säännöllisesti viiden vuoden välein aina vuoteen 1990 asti. Vuosina 1994-1996 kulutustutkimus valmistui vuosittain. Sen jälkeen kulutustutkimuksia on tehty vuosina 1998, 2001 ja 2006.

Kulutustutkimus sisältää tietoja kotitalouksien rahankäytöstä erilaisiin tarkoituksiin (esim. ruokaan, terveyteen) yhden vuoden aikana. Lisäksi runsaasti tietoja kotitalouksien rakenteesta ja toiminnasta, kestotavaroiden omistuksesta, asuinoloista, veloista sekä tuloista. Tilastotiedot ovat julkisia, mutta tutkimuksen perusaineisto on salainen. Tilastokeskuksen tietojärjestelmästä tuotetaan tunnistamattomassa muodossa oleva palveluaineisto, jonka käyttöön tarvitaan erillislupa.

Pitkä aineistokuvaus

[Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI 2.0 -formaatissa]

viimeksi päivitetty 2013-04-26