FSD2298 Nuori kansalainen 1999
pikalinkit: aineistonkeruu | viittaaminen | julkaisutAineiston rinnakkainen otsikko
IEA-Civics Nuori kansalainen 1999
Tekijät
International Association for the Evaluation of Educational Achievement (IEA)
Suutarinen, Sakari (Jyväskylän yliopisto)
Törmäkangas, Kari (Jyväskylän yliopisto. Koulutuksen tutkimuslaitos)
Puhakka, Eija (Jyväskylän yliopisto. Koulutuksen tutkimuslaitos)
Sisällön kuvaus
Tutkimuksessa tarkasteltiin kahdeksannen ja yhdeksännen luokan oppilaiden tietoja, käsityksiä ja asenteita historian ja yhteiskuntaopin alueella. Tutkimus toteutettiin osana kansainvälisen koulutustutkimusjärjestön IEA:n Civic Education Study -tutkimusta, johon osallistui 28 maata.
Aluksi kartoitettiin oppilaiden tietämystä demokratiasta ja poliittisesta järjestelmästä. Kysymykset koskivat muun muassa demokraattisia instituutioita, kansalaisten oikeuksia ja velvollisuuksia, kansalais- ja ammattijärjestöjä, YK:ta ja perustuslain sisältöä. Lisäksi kartoitettiin oppilaiden luottamusta yhteiskunnan instituutioihin ja mielipiteitä Suomesta, poliittisesta järjestelmästä, koulusta, opetussuunnitelmasta ja opetuksesta. Sosiaalista yhteenkuuluvuutta tutkittiin kysymällä muun muassa kouluelämään osallistumisesta. Lisäksi kysyttiin mielipidettä siitä, mikä on hyväksi/pahaksi demokratialle, millainen on kunnon kansalainen, mitkä ovat valtiovallan tehtävät ja mitä mahdollisuuksia eri kansan- ja ihmisryhmillä Suomessa todella on.
Taustatietoina kysyttiin muun muassa sukupuoli, syntymäaika, väestöryhmä, kotona asuvien henkilöiden lukumäärä ja vanhempien koulutus. Lisäksi kysyttiin, tuleeko kotiin sanomalehti, paljonko kotona on kirjoja, onko oppilas osallistunut erilaisten järjestöjen toimintaan, kuinka usein hän viettää aikaansa kavereiden kanssa ja kuinka paljon käyttää aikaa television tai videoiden katselemiseen koulupäivinä.
Taustatietoina käytettävät koulujen ja opettajien datat sisältävät tietoja muun muassa koulusta yleensä, paikkakunnalla toimivista järjestöistä, vanhempien kiinnostuneisuudesta koulusta, oppilaiden sosioekonomisesta taustasta, koulun oppilasmäärästä, koulussa ilmenneistä ongelmista, viikkotuntien määrästä ja oppimistavoitteista sekä historian ja yhteiskuntaopin opettajan sukupuolesta, iästä, koulutuksesta ja näkemyksistä.
Asiasanat
demokratia; kansalaiskasvatus; kansalaisuus; kansallinen identiteetti; kasvatus; koulu; koululaitos; koulutyö; kouluyhteisö; luottamus; opettaja-oppilassuhde; oppilaat; poliittinen kasvatus; poliittinen osallistuminen; poliittinen toiminta; poliittiset järjestelmät
Tieteenala / Aihealue
kasvatustiede; koulutustutkimus; politiikantutkimus (sanoitus tietoarkiston sanastolla)
compulsory and pre-school education; educational policy; mass political behaviour, attitudes/opinion (sanoitus CESSDAn sanastolla)
Käyttörajoitukset
Arkistoidussa aineistossa ei ole mukana kansallisia lisäkysymyksiä.
Aineistoa luovutetaan tieteelliseen tutkimus- ja opetuskäyttöön; FSD:n lupamenettely.
Aineiston kerääjät
Jyväskylän yliopisto. Koulutuksen tutkimuslaitos
Aineiston tuottajat
International Association for the Evaluation of Educational Achievement (IEA)
Opetusministeriö
Opetushallitus
Jyväskylän yliopisto
Aineistonkeruun ajankohta
huhtikuu 1999 - toukokuu 1999
Maa
Suomi
Kohdealue
Suomi
Havaintoyksikkötyyppi
Henkilö
Perusjoukko/otos
Suomen- ja ruotsinkielisten peruskoulujen yläasteen 8. ja 9. luokat. Luokat koostuivat normaaliopetusta saavista 14-15-vuotiaista oppilaista.
Keruumenetelmä
Ohjattu lomakekysely
Keruuväline
Strukturoitu kyselylomake
Tiedostot
Data: englanninkieliset SPSS portable -tiedostot (kahdeksaluokkalaisten oppilas-, koulu- ja opettajadata sekä linkkitiedosto, yhdeksäsluokkalaisten oppilasdata).
Datan versio
1.0 (13.12.2007)
Muu materiaali
Kyselylomakkeet: koululomake, opettajalomake, 8. luokan oppilaan lomake (kansainvälinen vihko) ja 9. luokan oppilaan lomake (kansainvälinen vihko) pdf-tiedostoina suomeksi ja ruotsiksi.
Kansainvälisen CIVED-tutkimushankkeen kuvaus IEA:n verkkosivuilla.
Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen IEA-CIVICS Nuori kansalainen -verkkosivusto.
Aineiston käytössä huomioitavaa
Aineisto sisältää summa- ja painomuuttujia, joiden käyttö edellyttää tutustumista aineiston dokumentaatioon.
Aineistoviite
Tutkimusaineisto on merkittävä lähdeviitteisiin kaikissa julkaisuissa, joissa aineistoa tai sen osaa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.
Aineiston viittaustiedot
Suutarinen, Sakari & Törmäkangas Kari & Puhakka, Eija: Nuori kansalainen 1999 [elektroninen aineisto]. FSD2298, versio 1.0 (2007-12-13). International Association for the Evaluation of Educational Achievement (IEA) & Jyväskylän yliopisto. Koulutuksen tutkimuslaitos [tuottajat], 1999. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja], 2007.
Aineiston käyttötiedot
Arkistolle tulee lähettää tiedot julkaisuista, joissa aineiston kopiota tai siitä luvallisesti otettuja kopioita on hyödynnetty.
Varaumat
Aineiston arkistoon luovuttajilla ja arkistolla ei ole vastuuta aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.
Julkaisut
Kansainväliset IEA-tutkimukset. Suomi-kuvaa luomassa (2004). Toim. Leimu, Kimmo. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Koulutuksen tutkimuslaitos.
Nuoresta pätevä kansalainen. Yhteiskunnallinen opetus Suomen peruskoulussa (2000). Toim. Suutarinen, Sakari. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Koulutuksen tutkimuslaitos. IEA Civics - Nuori kansalainen tutkimuksen julkaisuja; 1.
Suutarinen, Sakari & Brunell, Viking & Poutiainen, Annikki & Puhakka, Eija & Saari, Hannu & Törmäkangas, Kari (2001). Suomen peruskoulun päättövaiheessa olevien nuorten yhteiskunnalliset tiedot, taidot, käsitykset, asenteet ja toiminta 28 maan kansainvälisessä vertailussa: tulosten yhteenveto. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Koulutuksen tutkimuslaitos. http://ktl.jyu.fi/arkisto/civics/civicsIII/YHTVETOX.PDF [viitattu 2.1.2008].
Torney-Purta, J. & Lehmann, R. & Oswald, H. & Schultz, W. (2001). Citizenship and education in twenty-eight countries: civic knowledge and engagement at age fourteen. The International Association for the Evaluation of Educational Achievement. Delft Nederland: Eburon Publishers.
Tulevaisuuden yhteiskunnan rakentajat. Yhteiskunnallisen opetuksen kansainvälinen tutkimus Suomen näkökulmasta (2002). Toim. Brunell, Viking & Törmäkangas, Kari. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Koulutuksen tutkimuslaitos.