FSD2376 Suomen Keskustan sisäinen päätöksenteko 2001
pikalinkit: aineistonkeruu | viittaaminen | julkaisutTekijät
Jutila, Karina
Sisällön kuvaus
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka Suomen Keskustan jäsenet ja ammattipoliitikot määrittelivät puolueen sisäistä päätöksentekoa ja eri toimijoiden roolia siinä. Kysymykset käsittelevät sitä, kuinka usein vastaajat osallistuivat puoluekokouksiin ja puolueen järjestötoimintaan, minkä tekijöiden he uskoivat vaikuttaneen puolueen puheenjohtajan valintaan puoluekokouksessa ja kuinka vastaajat pitivät yhteyttä puolueen sisäisiin tahoihin. Vastaajilta tiedusteltiin, mitä he pitivät Suomen Keskustan jäsenistön tärkeimpinä tehtävinä, kuinka paljon he uskoivat jäsenillä olevan vaikutusvaltaa puolueen sisäisissä päätöksissä ja mitä kanavia pitkin he saivat tietoa puolueen toiminnasta. Samoin kyseltiin, kuinka paljon vaikutusvaltaa vastaajat arvioivat eri tahoilla olevan Keskustan sisäisessä päätöksenteossa. Vastaajat arvioivat puolueen toimintaa piiri ja valtakunnan tasolla mm. avoimuuden, demokraattisuuden, asiakeskeisyyden ja uudistusmielisyyden osalta. Seuraavaksi vastaajat ottivat kantaa Keskustan sisäiseen demokratiaan sekä erilaisiin Keskustan sisäiseen vallankäyttöön liittyviin väitteisiin. Samoin he ottivat kantaa 1999 eduskuntavaalien ns. työreformi-ohjelmaan ja 1994 puoluekokouksessa päätettyyn Keskustan myönteiseen linjaan Suomen EU-jäsenyydelle. Lopuksi vastaajia pyydettiin ilmaisemaan kantansa erilasiin asioihin, kuten ydinvoimaan, pienyrittäjyyden edistämiseen, homosuhteiden rekisteröintiin, pakolaisten vastaanottamiseen ja maaseudun palvelujen turvaamiseen.
Aineisto sisältää yhteensä 653 vastaajan tiedot, joista rivijäseniä on 339 ja piiritoimikuntien jäseniä, puheenjohtajia tai toiminnanjohtajia 314.
Taustamuuttujina olivat mm. ikä, sukupuoli, koulutus, siviilisääty, asuinkunnan koko, missä puolueen tehtävissä vastaaja on toiminut sekä vanhempien puoluekanta.
Asiasanat
demokratia; johtajat; järjestötoiminta; luottamus; politiikka; puolueet; päätöksenteko; Suomen Keskusta; tiedonsaanti; äänestäminen
Tieteenala / Aihealue
organisaatiotutkimus; politiikantutkimus (sanoitus tietoarkiston sanastolla)
; hallitus, hallinto, poliittiset instituutiot, järjestelmät ja organisaatiot (sanoitus CESSDAn sanastolla)
Käyttörajoitukset
Aineistoa luovutetaan tieteelliseen tutkimus- ja opetuskäyttöön; FSD:n lupamenettely.
Aineiston kerääjät
Jutila, Karina
Aineistonkeruun ajankohta
lokakuu 2001 - marraskuu 2001
Maa
Suomi
Kohdealue
Suomi
Havaintoyksikkötyyppi
Henkilö
Perusjoukko/otos
Suomen Keskustan rivijäsenet ja piirijärjestöjen piiritoimikuntien jäsenistöt, puheenjohtajat ja piirien toiminnanjohtajat.
Otantamenetelmä
Kokonaisotanta Keskustan piirijärjestöjen piiritoimikuntien jäsenistöstä, puheenjohtajista ja toiminnanjohtajista (463 henkilöä). Lisäksi systemaattinen tasaväliotanta piirijärjestöjen jäsenrekisteristä (1048 henkilöä), joka jaettiin piireittäin suhteessa piirikohtaisiin jäsenmääriin. Viidessä piirissä otanta jouduttiin toteuttamaan manuaalisesti, muissa se oli sattumanvarainen
Keruumenetelmä
Kirjekysely ja haastattelu
Keruuväline
Strukturoitu kyselylomake
Vastausprosentti
Piiritoimikuntien jäsenet, puheenjohtajat ja toiminnanjohtajat 70%. Rivijäsenet 31%.
Tutkimuksen aikaulottuvuus
Poikkileikkausaineisto
Tiedostot
Data: suomenkielinen SPSS portable -tiedosto. Data saatavilla myös muissa tiedostoformaateissa.
Havaintojen ja muuttujien lukumäärä
653 havaintoa ja 218 muuttujaa
Datan versio
1.0 (12.5.2009)
Muu materiaali
Katso ladattavat tiedostot sivun ylälaidasta
Kyselylomake: pdf-tiedosto suomeksi
Aineistoviite
Tutkimusaineisto on merkittävä lähdeviitteisiin kaikissa julkaisuissa, joissa aineistoa tai sen osaa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.
Aineiston viittaustiedot
Jutila, Karina: Suomen Keskustan sisäinen päätöksenteko 2001 [elektroninen aineisto]. FSD2376, versio 1.0 (2009-05-12). Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja], 2009.
Aineiston käyttötiedot
Arkistolle tulee lähettää tiedot julkaisuista, joissa aineiston kopiota tai siitä luvallisesti otettuja kopioita on hyödynnetty.
Varaumat
Aineiston arkistoon luovuttajilla ja arkistolla ei ole vastuuta aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.