FSD2439 Terveyden edistämisen barometri 2009: jäsenjärjestöt

pikalinkit: aineistonkeruu | viittaaminen | julkaisut

Tekijät

Terveyden edistämisen keskus

Sisällön kuvaus

Tutkimuksessa tarkasteltiin järjestöjen terveyden edistämisen sisältöä, nykytilaa ja tulevaisuutta. Kyselyssä tiedusteltiin terveyden edistämisen eri osa-alueiden yleistilannetta asuinympäristön, kunnan palveluiden ja esim. päihdetyön tiimoilta nyt ja tulevaisuudessa. Lisäksi ajankohtaisia kysymyksiä esitettiin muiden muassa terveyden edistämisen näkyvyydestä, merkityksestä yhteiskunnassa, terveyspalveluiden resursoinnista, sekä Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman painopistealueiden kehityssuunnasta. Kysyttiin myös kuinka vastaajat näkevät terveyden edistämisen johtajuuden, sekä yhteystyötoiminnan toteutumisen järjestöissään. Kyselyyn vastasivat Terveyden edistämisen keskuksen ja sosiaali- ja terveysalan jäsenjärjestöjen johtajat. Samoja kysymyksiä on esitetty myös kuntien terveys- ja kunnanjohtajille (FSD2438).

Taustatietoina ovat järjestön toiminta-alue, henkilöjäsenmäärä, yhteisöjäsenmäärä sekä järjestöryhmä.

Asiasanat

järjestöt; kansanterveys; muutokset; terveyden edistäminen; terveys; terveyskasvatus; terveyskäyttäytyminen; tulevaisuus; yhteistyö

Tieteenala / Aihealue

hallintotiede; terveystiede (sanoitus tietoarkiston sanastolla)

terveys (sanoitus CESSDAn sanastolla)

Sarjan nimi

Terveyden edistämisen barometrit

Käyttörajoitukset

Aineistoa luovutetaan tieteelliseen tutkimus- ja opetuskäyttöön; FSD:n lupamenettely. Rajattu käyttöoikeus.

Aineiston kerääjät

Terveyden edistämisen keskus

Aineistonkeruun ajankohta

tammikuu 2009 - maaliskuu 2009

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Organisaatio

Perusjoukko/otos

Terveyden edistämisen keskuksen ja Sosiaali- ja terveysalan yhteistyöjärjestö YTY:n jäsenjärjestöt (poislukien Ahvenanmaa)

Otantamenetelmä

Satunnaisotanta jäsenjärjestölistoista. Informantteina olivat järjestön käytännön toiminnan johtamisesta vastaavat henkilöt.

Keruumenetelmä

Puhelinkysely

Keruuväline

Puolistrukturoitu kyselylomake

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Tiedostot

Data: suomenkielinen SPSS portable -tiedosto. Data saatavilla myös muissa tiedostoformaateissa. Avovastaukset tekstitiedostoina.

Havaintojen ja muuttujien lukumäärä

64 havaintoa ja 76 muuttujaa

Datan versio

1.0 (4.12.2009)

Muu materiaali

Katso ladattavat tiedostot sivun ylälaidasta

Kyselylomake: pdf-tiedosto suomeksi

Aineistoviite

Tutkimusaineisto on merkittävä lähdeviitteisiin kaikissa julkaisuissa, joissa aineistoa tai sen osaa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Aineiston viittaustiedot

Terveyden edistämisen barometri 2009: jäsenjärjestöt [elektroninen aineisto]. FSD2439, versio 1.0 (2009-12-04). Helsinki: Terveyden edistämisen keskus [tuottaja], 2009. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja], 2009.

Aineiston käyttötiedot

Arkistolle tulee lähettää tiedot julkaisuista, joissa aineiston kopiota tai siitä luvallisesti otettuja kopioita on hyödynnetty.

Varaumat

Aineiston arkistoon luovuttajilla ja arkistolla ei ole vastuuta aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Julkaisut

Lindfors, Sofia (2010). Hälsofrämjande i teorin och praktiken. Olika modeller för hälsofrämjande samt stödet för dem i kommuner och organisationer. Vasa: Åbo Akademi. Pro gradu avhandling i socialpolitik.

Parviainen, Heikki & Laari, Liisa & Litja, Heli (2009). Terveyden edistämisen barometri 2009. Ajankohtaiskatsaus kuntien ja järjestöjen terveyden edistämiseen. Helsinki: Terveyden edistämisen keskus. - (Terveyden edistämisen keskuksen julkaisuja; 3/2009).

[Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI 2.0 -formaatissa]

viimeksi päivitetty 2012-09-07