FSD2461 Suomalaisten naisopiskelijoiden haastattelut 2008-2009
pikalinkit: aineistonkeruu | viittaaminen | julkaisutTekijät
Mary, Aurelie (Tampereen yliopisto. Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos)
Sisällön kuvaus
Englanninkieliset haastattelut on tehty vertailututkimukseen, jossa tutkitaan nuorten aikuisten naisten sosiaalista ja taloudellista tilannnetta Suomessa ja Ranskassa. Haastatteluihin valitut olivat siirtymävaiheessa yliopistosta työelämään.
Aluksi haastatelluilta kyseltiin heidän koulutuksestaan, muun muassa mitä he opiskelevat, missä vaiheessa opinnot ovat, miksi he päättivät opiskella juuri tätä alaa, kuinka koulutettuja heidän perheensä muut jäsenet ovat ja mitä he ajattelevat suomalaisesta yliopistojärjestelmästä. Seuraavat kysymykset koskivat työmarkkinoita, mm. minkälaista työtä haastateltavat haluaisivat tehdä, minkälaista työkokemusta heillä on, minkälaisena he näkevät työmarkkinat ja työelämän ja miltä työelämään siirtyminen tuntuu. Tämän jälkeen haastattelijoilta kysyttiin heidän asumisjärjestelyistään, missä he asuivat, kuinka he rahoittavat asumisensa ja halusivatko he joskus ostaa oman asuntonsa tai talonsa. Seuraavat kysymykset koskivat vastaajien perhettä, kysymyksissä tiedusteltiin onko vastaajilla työ vai perheen perustaminen suurempi prioriteetti, haluavatko he naimisiin tai lapsia ja miten vastaajat pyrkivät tasapainottelemaan uran ja perheenäidin roolien välillä. Harrastuksista vastaajilta kysyttiin sitä, minkälaisia harrastuksia heillä on, kuinka paljon aikaa harrastuksille vastaajat omistavat ja miten he onnistuvat yhdistämään nämä tulevan työ- ja perhe-elämän kanssa. Viimeinen kysymyssarja koski siirtymää nuoruudesta aikuisuuteen, minkälaisena he näkivät aikuisuuden, miten siirtyminen yliopistomaailmasta työelämään tulee sujumaan ja ovatko he yleisesti tyytyväisiä elämään.
Seuraava sarja kysymyksiä koski nuorten ihmisten nykyistä tilannetta yleensä. Vastaajilta kysyttiin, miten vastaajat kokivat yliopisto-opiskelijoiden nousevan määrän, kuinka monta ystävää heillä on, jotka eivät opiskele yliopistossa, millaisena he näkevät ystäviensä integroitumisen työmarkkinoilla, miten heidän ikätoverinsa asuvat ja rahoittavat asumisensa, mitkä ovat heidän ystäviensä perhetilanteensa ja niin edelleen. Tässä osiossa toistettiin ensimmäisen osion teemat ja vastaajia pyydettiin kuvaamaan tilannetta yleisemmin, eikä pelkästään omalta kohdaltaan.
Kolmas osio koski mennyttä aikaa, sitä millainen vastaajien vanhempien koulutus on, miten heidän vanhempansa menestyivät työmarkkinoilla, miten heidän vanhempansa järjestivät asumisensa, miten vanhempien perheenmuodostuksensa sujui, minkälaisia harrastuksia näillä oli ja niin edelleen. Tässä osiossa ensimmäisen ja toisen osion teemat toistuivat jälleen ja tällä kertaa vastaajia pyydettiin kuvaamaan tilannetta heidän vanhempiensa näkökulmasta, ajalta jolloin heidän vanhempansa olivat heidän ikäisiään.
Loppuyhteenvedossa haastateltavia pyydettiin kuvailemaan tulevaisuuttaan, miten he kokevat naisena olemisen helpottavan tai hankaloittavan aikuis-/työelämään siirtymistä ja pitävätkö he omaa sukupolveaan erityisinä tai ainutkertaisena.
Aineistosta on tehty html-versio, jonka hakemiston avulla haastatteluja/kirjoituksia/tms. on helppo selata.
Asiasanat
aikuisuus; asuminen; harrastukset; korkeakouluopiskelu; nuoruus; opiskelu; perhe-elämä; sukupolvet; työ; työelämä; työmarkkinat; yliopistot
Tieteenala / Aihealue
nuorisotutkimus; sosiologia (sanoitus tietoarkiston sanastolla)
toisen asteen ja ylempi koulutus; työllisyys (sanoitus CESSDAn sanastolla)
aikuisuuteen siirtyminen
Käyttörajoitukset
Suomen aineisto on arkistoitu kokonaisuudessaan, ranskalainen haastatteluaineisto ei ole saatavilla.
Aineistoa luovutetaan tieteelliseen tutkimus- ja opetuskäyttöön; FSD:n lupamenettely.
Aineiston kerääjät
Mary, Aurelie (Tampereen yliopisto. Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos)
Aineiston tuottajat
Mary, Aurelie (Tampereen yliopisto. Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos)
Aineistonkeruun ajankohta
8.10.2008 - 12.12.2008
Maa
Suomi
Kohdealue
Suomi
Havainto/analyysi/aineistoyksikkötyyppi
Henkilö
Aineiston kohdejoukko, kohdealue tai perusjoukko
Noin 20-vuotiaat suomalaiset naisopiskelijat jotka ovat päättämässä opintojaan ja siirtymässä työelämään.
Aineiston valinta
Monet haastateltavat saatiin tutkimukseen mukaan Tampereen yliopiston sähköpostilistan kautta. Tutkimusta koskeva ilmoitus oli edelleenlähetetty lukuisten laitosten sähköpostilistoille ja useat tutkimuksesta kinnostuneet nuoret naiset vastasivat. Haastateltavia löydettiin myös Couch Surfing-nimisen kansainvälisen majoitusorganisaation kautta. Tämän lisäksi haastateltavia tavoitettiin lumipallomenetelmällä, haastateltavilta kysyttiin mikäli he tunsivat naisopiskelijoita joita tutkimus kiinnostaisi.
Aineistonkeruun tekniikka
Käyntikysely
Aineistonkeruun ohjeistus
Puolistrukturoitu kyselylomake
Aineiston muokkaus
Aineistosta poistettu erisnimet, viittaukset kaupunkeihin ja pieniin paikkakuntiin tai sanomalehtiin, työpaikkoihin tai muihin seikkoihin jotka voisivat paljastaa anonymisoitavan kohteen.
Tutkimuksen aikaulottuvuus
Poikkileikkausaineisto
Aineiston määrä
11 rtf-tiedostoa englanniksi, noin 350 sivua. Lisäksi rtf-tiedostoista tuotetut html-tiedostot.
Muu materiaali
Katso ladattavat tiedostot sivun ylälaidasta
Aineistoviite
Tutkimusaineisto on merkittävä lähdeviitteisiin kaikissa julkaisuissa, joissa aineistoa tai sen osaa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.
Aineiston viittaustiedot
Mary, Aurelie: Finnish Female Student Interviews 2008-2009 [elektroninen aineisto]. FSD2461, versio 1.0 (2009-10-08). Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja], 2009.
Aineiston käyttötiedot
Arkistolle tulee lähettää tiedot julkaisuista, joissa aineiston kopiota tai siitä luvallisesti otettuja kopioita on hyödynnetty.
Varaumat
Aineiston arkistoon luovuttajilla ja arkistolla ei ole vastuuta aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.
Julkaisut
Mary Aurélie (2012). The Illusion of the Prolongation of Youth. Transition to Adulthood among Finnish and French Female University Students. Tampere: Tampere University Press. NTS/NTV publications 130. Acta Electronica Universitatis Tamperensis 1242. urn:isbn:978-951-44-8927-3