FSD2608 Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2008
pikalinkit: aineistonkeruu | viittaaminen | julkaisutTekijät
Kunttu, Kristina (Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö)
Huttunen, Teppo (Oy 4Pharma Ltd)
Sisällön kuvaus
Tutkimuksessa kartoitettiin korkeakouluopiskelijoiden fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista terveydentilaa, terveyskäyttäytymistä, ja näihin liittyviä tekijöitä, kuten sosiaalisia suhteita, opiskelua ja toimeentuloa, sekä terveyspalvelujen käyttöä ja mielipiteitä palvelujen laadusta. Erityisteemoina olivat seksuaaliterveys, atooppinen ihottuma, astma, akne, kiusaaminen, uupuminen, rahapelit, internetin käyttö sekä matkailu.
Terveydentilan kartoitus aloitettiin kysymyksillä lääkärin toteamista pitkäaikaissairauksista. Lisäksi tiedusteltiin käsitystä omasta terveydentilasta ja lääkärin määräämien sekä reseptittä saatavien lääkkeiden käytöstä. Kysyttiin myös unen määrästä ja riittävyydestä. Vastaajia pyydettiin lisäksi ilmoittamaan pituus, paino ja vyötärön ympärysmitta.
Lueteltiin mahdollisia ongelmia aiheuttavia asioita ja tiedusteltiin, millaisina vastaajat ne kokivat. Lisäksi lueteltiin erilaisia oireita ja tiedusteltiin, onko niitä esiintynyt viimeisen kuukauden aikana. Erikseen tiedusteltiin naisten ja miesten vaivoista ja niiden esiintymisestä. Mukana oli myös kysymyssarja (GHQ12) psyykkisestä hyvinvoinnista.
Pelaamista käsiteltiin kysymällä rahan käyttämisestä pelaamiseen sekä onko vastaaja valehdellut läheisilleen pelaamiseen käyttämästään rahamäärästä. Internetin käyttöä tutkittiin kysymällä millaisten asioiden parissa ja kuinka kauan aikaa netissä vietetään. Lisäksi kysyttiin aiheutuuko netin käytöstä ongelmia ihmissuhteissa, opiskelussa tai vuorokausirytmissä.
Liikuntatottumuksia kartoitettiin kysymällä vapaa-ajan kuntoliikunnan määrää, päivittäisen kävelyn tai pyöräilyn määrää sekä erikseen kevyen liikunnan määrää. Tiedusteltiin myös kenen järjestämään liikuntatoimintaan vastaaja osallistuu ja onko vastaaja käyttänyt tai käyttääkö nykyisin urheilusuorituksia, liikuntaa tai voimaa parantavia aineita.
Ravitsemusta koskivat kysymykset erityisruokavaliosta, ruoan terveellisyyden vaikutuksesta ostopäätökseen ja missä päivän pääateria useimmiten syödään. Kysyttiin kuinka usein ruokaan lisätään pöydässä suolaa, kuinka monta lasillista maitoa tai piimää juodaan päivässä, mitä rasvaa laitetaan leivälle ja montako viipaletta tummaa ja vaaleaa leipää syödään päivittäin. Lisäksi kysyttiin erilaisten ruoka-aineiden ja juomien käytöstä viimeksi kuluneen viikon aikana.
Huumeiden käyttöä käsiteltiin kysymällä, onko vastaaja koskaan kokeillut tai käyttänyt jotakin huumetta, lääkkeitä, tai lääkkeitä ja alkoholia yhdessä päihtymistarkoituksessa. Lisäksi kysyttiin onko huumeita käytetty viimeisen vuoden aikana. Alkoholin käyttöä kartoitettiin kysymällä juodun alkoholin määrää viikon aikana sekä kuinka usein ja montako annosta päivässä vastaaja käyttää alkoholia. Lisäksi esitettiin useita kysymyksiä alkoholin aiheuttamista haittavaikutuksista ja tapaturmista (AUDIT-kysely).
Opiskelusta kysyttiin suoritettujen opintojen sekä lukuvuosien määrää. Pyydettiin myös arviota valmistumisvuodesta, opintomenestyksestä sekä oppilaitoksen antamasta ohjauksesta ja neuvonnasta. Lisäksi kysyttiin jännittämisestä erilaisissa opintoihin liittyvissä tilanteissa. Esitettiin myös useita opiskelutilannetta kuvaavia väittämiä.
Toimeentuloa ja työssäkäyntiä selvitettiin kysymällä käytettävissä olevien rahojen riittävyydestä ja pyydettiin arviota taloudellisesta tilanteesta viimeisen vuoden aikana. Lisäksi tiedusteltiin ansiotyössä käymisestä ja sen määrästä viimeksi kuluneen vuoden aikana.
Ihmissuhteita kartoitettiin kysymyksillä perhemuodosta, vakituisesta parisuhteesta ja avio-/avoliitosta/rekisteröidystä parisuhteesta. Lisäksi kysyttiin lasten määrää sekä montako lasta vastaaja haluaisi. Kysyttiin yhteydenpidosta ystäviin sekä yksinäisyyden tunteesta. Haluttiin tietää kokeeko vastaaja kuuluvansa joihinkin opiskeluun liittyviin ryhmiin ja miten usein hän on viimeisen vuoden aikana osallistunut jonkin yhdistyksen tai seuran toimintaan.
Selvitettiin kokemuksia YTHS:n/opiskeluterveydenhuollon palveluista. Kysyttiin myös syytä muiden kuin em. palvelujen käyttöön. Lisäksi kysyttiin millä eri palveluntuottajien tarjoamilla terveydenhuollon ammattilaisten vastaanotolla vastaaja on käynyt viimeksi kuluneen vuoden aikana.
Seksuaaliterveyttä kartoitettiin kysymyksillä seksuaalisesta suuntautuneisuudesta, sukupuolielämästä, käytetyistä ehkäisymenetelmistä, raskauden keskeytyksistä ja sukupuolitaudeista. Aknesta kysyttiin sen aiheuttamasta sosiaalisesta haitasta ja mitä hoitoja akneen on käytetty. Astmaa ja atooppista ihottumaa sairastaville esitettiin eri lomakkeella näitä sairauksia koskevia lisäkysymyksiä.
Taustamuuttujia olivat ikä, sukupuoli, opiskelupaikkakunta ja koulutusala.
Asiasanat
akne; alkoholinkäyttö; astma; atopia; hampaidenhoito; huumeet -- käyttö; internet; kiusaaminen; liikunta; matkailu; mielenterveyshäiriöt; oireet; ongelmapelaaminen; opiskelijat; opiskelu; ruokatottumukset; seksuaaliterveys; sosiaaliset suhteet; terveydentila; terveyskäyttäytyminen; terveyspalvelut; tupakointi; työssäkäynti
Tieteenala / Aihealue
lääketiede; psykologia; sosiaalipolitiikka; sosiologia; terveystiede (sanoitus tietoarkiston sanastolla)
nuoret; psykologia; terveydenhuolto; yleinen terveydentila (sanoitus CESSDAn sanastolla)
Sarjan nimi
Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimukset
Käyttörajoitukset
Aineistoa luovutetaan tieteelliseen tutkimus- ja opetuskäyttöön; FSD:n lupamenettely.
Aineiston kerääjät
Kunttu, Kristina (Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö)
Huttunen, Teppo (Oy 4Pharma Ltd)
Aineiston tuottajat
YTHS:n tutkimus- ja kehittämisrahasto
Opetusministeriö
Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten liitto - SAMOK ry
Aineistonkeruun ajankohta
23.1.2008 - 27.6.2008
Maa
Suomi
Kohdealue
Suomi
Havaintoyksikkötyyppi
Henkilö
Perusjoukko/otos
Suomalaiset alle 35-vuotiaat perustutkintoa suorittavat yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijat (poislukien Högskolan på Åland, Poliisiammattikorkeakoulu)
Otantamenetelmä
Tutkimuksen kohdejoukkona olivat alle 35-vuotiaat perustutkintoa suorittavat suomalaiset yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijat. Yliopisto-opiskelijoiden otanta tehtiin YTHS:n asiakasrekisteristä ja ammattikorkeakouluissa opiskelevien otos saatiin oppilaitosten opiskelijarekistereistä. Mukaan otettiin opiskelijat, joiden syntymävuosi oli 1973 tai myöhempi, eli he olivat lukuvuoden 2007-2008 alkaessa alle 35-vuotiaita. Kriteerinä oli myös ilmoittautuminen läsnä olevaksi lukuvuonna 2007-2008. Otoksessa sai olla mukana ammattikorkeakouluista sekä nuorten että aikuisten koulutuksessa olevia, kunhan ikäraja täyttyi.
Yliopisto-opiskelijoiden otanta tehtiin joulukuussa 2007 ositettuna satunnaisotantana paikkakunnittain YTHS:n toimipisteiden mukaan. Ammattikorkeakouluihin lähetettiin 8.11.2007 tutkimuslupa- ja osoitetietopyyntö. Tutkimukseen pyydettiin mukaan kaikki 28 ammattikorkeakoulua, ulkopuolelle jäivät vain Högskolan på Åland ja Poliisiammattikorkeakoulu. Tiedot saatiin 27 ammattikorkeakoululta. Osittaminen tehtiin korkeakouluittain siten, että suhteellinen osuus kohdejoukosta oli näissä sama.
Otannan koko oli YTHS:n rekisteristä 5000 opiskelijaa ja ammattikorkeakouluista 4999 opiskelijaa. Otoksesta poistettiin 32 opiskelijaa (amk 15, yo 17). Heistä osa oli ulkomailla vaihto-opiskelijoina ja joidenkin kyselylomakkeet palautuivat toistuvasti. Lopullisen otoksen koko oli 9967 opiskelijaa, miehiä 45,2 % ja naisia 54,8 %. Ammattikorkeakouluopiskelijoita oli 4984 (miehiä 46 %) ja yliopisto-opiskelijoita oli 4983 (miehiä 45 %).
Keruumenetelmä
Kirjekysely, tarjottiin myös mahdollisuus vastata Internet-kyselyyn
Keruuväline
Strukturoitu kyselylomake
Vastausprosentti
51,1 %
Tutkimuksen aikaulottuvuus
Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto
Tiedostot
Data: suomenkielinen SPSS portable -tiedosto. Data saatavilla myös muissa tiedostoformaateissa.
Havaintojen ja muuttujien lukumäärä
5099 havaintoa ja 531 muuttujaa
Datan versio
1.0 (2.3.2011)
Muu materiaali
Katso ladattavat tiedostot sivun ylälaidasta
Kyselylomakkeet: pdf-tiedostot suomeksi ja ruotsiksi
Julkaisuluettelo on saatavissa YTHS:n verkkosivustolla.
Aineistoviite
Tutkimusaineisto on merkittävä lähdeviitteisiin kaikissa julkaisuissa, joissa aineistoa tai sen osaa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.
Aineiston viittaustiedot
Kunttu, Kristina & Huttunen, Teppo: Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2008 [elektroninen aineisto]. FSD2608, versio 1.0 (2011-03-02). Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö & Opetusministeriö & Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten liitto - SAMOK ry [tuottajat], 2008. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja], 2011.
Aineiston käyttötiedot
Arkistolle tulee lähettää tiedot julkaisuista, joissa aineiston kopiota tai siitä luvallisesti otettuja kopioita on hyödynnetty.
Varaumat
Aineiston arkistoon luovuttajilla ja arkistolla ei ole vastuuta aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.
Julkaisut
Björklund, Katja & Heiskanen, Maria & Kokko, Marjo (2011). Opiskelija internetissä. Kuin kala vedessä vai kiinni verkossa. Korkeakouluopiskelijoiden rahapelaaminen ja internetin käyttö. Helsinki: YTHS ja THL. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportteja; 16/2011.
Jauhiainen, Janne & Korkeaoja, Lauri & Lavikainen, Elina & Niemelä, Anna & Penttilä, Johanna (2009). Silmäyksiä perheellisten korkeakouluopiskelijoiden tilanteeseen. Helsinki: Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus rs 32/2009.
Kunttu, Kristina & Huttunen, Teppo (2009). Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2008. Helsinki: Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön tutkimuksia; 45.
Opiskelijaperheet ja opintotuki (2009). Helsinki: Opetusministeriö. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2009:14.
Opiskeluterveys (2011). Toim. Kunttu, Kristina & Komulainen, Anne & Makkonen, Katri & Pynnönen, Päivi. Helsinki: Duodecim.
Salmela-Aro, Katariina (2009). Opiskelu-uupumusmittari SBI-9 yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoille. Helsinki: Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön tutkimuksia; 46.
Salmela-Aro, Katariina & Kunttu, Kristina (2010). Study burnout and engagement in higher education. Unterrichtswissenshaft 38(4), 318-333.
Virtala, Aira & Vilska, Sirpa & Huttunen, Teppo & Kunttu, Kristina (2011). Childbearing, the desire to have children, and awareness about the impact of age on female fertility among Finnish university students. The European Journal of Contraception and Reproductive Health Care, Early Online, 1-8. doi:10.3109/13625187.2011.553295.