FSD2630 Eduskuntavaalien 2011 seuranta
pikalinkit: aineistonkeruu | viittaaminen | julkaisutTekijät
Moring, Tom (Helsingin yliopisto. Svenska social- och kommunalhögskolan)
Suomen Gallup
Muut tekijät
Vaalitutkimuskonsortio
Sisällön kuvaus
Kyselyssä selvitettiin vastaajien äänestyskäyttäytymistä juuri ennen tutkimuksen suorittamista käydyissä vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Vaalitutkimuskonsortio osallistui tutkimuksen toteuttamiseen. Lisätietoa vaaleihin liittyvistä tutkimuksista löytyy Suomen vaalitutkimusportaalista.
Vastaajalta kysyttiin ensin vaalikoneisiin liittyviä kysymyksiä, muun muassa mitä vaalikoneita hän oli käyttänyt ja montako kertaa sekä päällimmäisiä kokemuksia ja yleistä suhtautumista näihin. Tämän jälkeen vastaajalta tiedusteltiin, mitä eri vaaleihin liittyviä ohjelmia tai mainoksia hän oli seurannut tai nähnyt eri medioissa sekä millaisina hän näki puolueiden vaalikampanjat. Vaalimainontaa tutkittiin edelleen tiedustelemalla, minkä kaikkien puolueiden tai ehdokkaiden mainoksia vastaaja oli nähnyt televisiossa, pitikö hän poliittisia mainoksia hyödyllisinä kannattamalleen puolueelle sekä miten vastaaja suhtautuu poliittiseen tv-mainontaan.
Vuoden 2011 eduskuntavaaleihin liittyen kysyttiin, äänestikö vastaaja, minkä puolueen edustajaa hän äänesti, valitsiko hän ensin puolueen vai ehdokkaan ja mistä lähteistä hän sai tietoa äänestyspäätöksensä tueksi. Lisäksi kysyttiin, mikä oli vastaajalle tärkein asia kun hän meni äänestämään ja kuinka paljon eri syyt ja asiakysymykset vaikuttivat siihen, minkä puolueen ehdokasta hän äänesti. Kysyttiin myös missä vaiheessa vastaaja teki ehdokasvalintansa ja kuinka tärkeitä eri tekijät olivat ehdokkaan valinnassa. Vastaajalta tiedusteltiin myös mielipidettä tiedotusvälineiden suhtautumisesta vaalikampanjaan. Tiedusteltiin myös puolueiden puheenjohtajien esiintymisestä julkisuudessa ja kuka vastaajan mielestä paransi esiintymistään eniten vaalien viime hetkillä.
Äänestämättä jättäneiltä kysyttiin mitkä syyt vaikuttivat siihen, etteivät he käyneet äänestämässä. Kysyttiin vielä, mitä vastaaja äänesti vuoden 2008 kunnallisvaaleissa ja vuoden 2007 eduskuntavaaleissa. Lopuksi tiedusteltiin, mikä puolue olisi vastaajalle pakkotilanteessa kaikkein vähiten epämieluisa vaihtoehto.
Taustamuuttujina olivat muun muassa vastaajan ikä, sukupuoli, koulutus, ammattiryhmä, kuuluminen ammattiyhdistykseen, talouden vuositulot ja maakunta.
Asiasanat
eduskuntavaalit; ehdokkaat; facebook; poliittinen käyttäytyminen; sosiaalinen media; vaalikampanjat; vaalikoneet; vaalit; äänestyskäyttäytyminen; äänestäminen
Tieteenala / Aihealue
politiikantutkimus (sanoitus tietoarkiston sanastolla)
poliittinen käyttäytyminen, asenteet ja mielipiteet; vaalit (sanoitus CESSDAn sanastolla)
Sarjan nimi
Vaalien seurantatutkimukset (GallupKanava)
Käyttörajoitukset
Aineistoa luovutetaan tieteelliseen tutkimus- ja opetuskäyttöön; FSD:n lupamenettely.
Aineiston kerääjät
Suomen Gallup
Aineiston tuottajat
Suomen Gallup
Aineistonkeruun ajankohta
18.4.2011 - 24.4.2011
Maa
Suomi
Kohdealue
Suomi
Havaintoyksikkötyyppi
Henkilö
Perusjoukko/otos
Suomen 18 - 70 -vuotias väestö (poislukien Ahvenanmaa)
Otantamenetelmä
Tutkimuksen tiedot on kerätty GallupKanavalla, kotitalouksiin asetettujen mikrotietokoneiden ja Internet-päätelaitteiden avulla. Otanta on toteutettu monivaiheisena ositettuna otantana, jonka tuloksena on kiinteä tutkimusnäyte.
Keruumenetelmä
Kotipäätekysely (GallupKanava)
Keruuväline
Strukturoitu kyselylomake
Tutkimuksen aikaulottuvuus
Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto
Tiedostot
Data: suomenkielinen SPSS portable -tiedosto. Data saatavilla myös muissa tiedostoformaateissa.
Havaintojen ja muuttujien lukumäärä
1253 havaintoa ja 304 muuttujaa
Datan versio
1.0 (16.1.2012)
Muu materiaali
Katso ladattavat tiedostot sivun ylälaidasta
Aineistoviite
Tutkimusaineisto on merkittävä lähdeviitteisiin kaikissa julkaisuissa, joissa aineistoa tai sen osaa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.
Aineiston viittaustiedot
Moring, Tom: Eduskuntavaalien 2011 seuranta [elektroninen aineisto]. FSD2630, versio 1.0 (2012-01-16). Espoo: Suomen Gallup [aineistonkeruu] 2011. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja], 2012.
Aineiston käyttötiedot
Arkistolle tulee lähettää tiedot julkaisuista, joissa aineiston kopiota tai siitä luvallisesti otettuja kopioita on hyödynnetty.
Varaumat
Aineiston arkistoon luovuttajilla ja arkistolla ei ole vastuuta aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.
Julkaisut
Moring, Tom & Mykkänen, Juri (2012). Vaalikampanjat ja viestinnällistyminen. Teoksessa: Muutosvaalit 2011 (toim. Borg, Sami), 62-78. Helsinki: Oikeusministeriö. Oikeusministeriön julkaisu; OMSO 16/2012. Helsinki: Edita. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-259-172-2.