FSD2720 EVAn EU-asennetutkimus 2012

pikalinkit: aineistonkeruu | viittaaminen | julkaisut

Tekijät

Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA)

Muut tekijät

Yhdyskuntatutkimus

Sisällön kuvaus

EVA:n EU-asennetutkimus kartoittaa suomalaisten mielipiteitä EU:sta, EMU:sta, eurosta ja myös muista kansainvälisistä kysymyksistä.

Vastaajilta kysyttiin aluksi, kuinka kiinnostuneita he ovat Suomen EU-jäsenyyteen liittyvistä asioista tai kuinka aktiivisesti niitä tulee seurattua. Lisäksi kysyttiin, kuinka hyvin vastaajat katsoivat tuntevansa EU-asioita. Seuraavaksi kartoitettiin vastaajien mielipiteitä Suomen EU-jäsenyyteen sekä muihin kansainvälisiin kysymyksiin liittyen. Tämän jälkeen vastaajille esitettiin useita EU:a koskevia väittämiä. Väittämät käsittelivät mm. EU:n päätöksentekoa, ulkopolitiikkaa, puolustusta, Euroopan keskuspankkia sekä Suomen vaikutusmahdollisuuksia EU:ssa. Lisäksi esitettiin väittämiä EMU:sta, EU:n kehittymisestä liittovaltioksi, NATO:sta, pohjoismaisesta yhteistyöstä ja ilmastonmuutoksesta.

Vastaajille lueteltiin myös EU:iin mahdollisesti liittyviä tapahtumia ja kehityskulkuja sekä kysyttiin, miten todennäköisinä ja miten toivottavina niitä pidettiin. Näitä mahdollisia tapahtumia olivat mm. EU:n hajoaminen, Suomen eroaminen EU:sta, eurosta luopuminen ja kaikkien EU-maiden siirtyminen euron käyttöön. Vastaajilta pyydettiin myös mielipiteitä käteiseuron käyttöönoton seurauksista. Esitettiin myös käsityksiä ja mielikuvia Euroopan unionista ja kysyttiin, miten ne sopivat kuvaamaan vastaajien henkilökohtaisia käsityksiä EU:sta. Lopuksi kysyttiin nykyistä suhtautumista EU-jäsenyyteen ja valuutan vaihtoon markasta euroksi.

Taustatietoina olivat tiedot vastaajien sukupuolesta, ikäryhmästä, asuinkunnan koosta, asuinläänistä, koulutuksesta, ammattiryhmästä ja kuulumisesta ammatillisiin keskusjärjestöihin. Lisäksi kysyttiin, minkä puolueen ehdokasta vastaajat äänestäisivät, jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt.

Asiasanat

asenteet; euro; Euroopan unioni; Eurooppa; globalisaatio; kansainvälinen yhteistyö; laajeneminen; mielipiteet; perustuslait; puheenjohtajuus; sotilaallinen yhteistyö; taloudellinen integraatio; tulevaisuus; Venäjä; ympäristönsuojelu

Tieteenala / Aihealue

kansainvälinen politiikka; politiikantutkimus (sanoitus tietoarkiston sanastolla)

hallitus, hallinto, poliittiset instituutiot, järjestelmät ja organisaatiot; kansainvälinen politiikka ja järjestöt; poliittinen käyttäytyminen, asenteet ja mielipiteet (sanoitus CESSDAn sanastolla)

Sarjan nimi

EVA:n EU-asennetutkimukset

Käyttörajoitukset

Aineistoa luovutetaan tieteelliseen tutkimus- ja opetuskäyttöön; FSD:n lupamenettely.

Aineiston kerääjät

Taloustutkimus

Aineiston tuottajat

Elinkeinoelämän valtuuskunta

Aineistonkeruun ajankohta

12.1.2012 - 23.1.2012

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Suomen 18 - 70-vuotias väestö (poislukien Ahvenanmaa)

Otantamenetelmä

Tutkimuksen vastaajanäyte muodostettiin Internet-paneelista satunnaisotannalla 18 - 70-vuotiasta Suomessa (pl. Ahvenanmaa) asuvaa väestöä edustavaksi vastaajien iän, sukupuolen, asuinläänin, koulutuksen ja ammatin/aseman mukaan. Tulosten analysointivaiheessa tutkimusaineisto lisäksi painotettiin Taloustutkimuksessa edustamaan 18 - 70-vuotiasta väestöä vastaajan iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin/aseman, toimialan jolla työskentelee, sekä puoluekannatuksen (miten äänestäisi eduskuntavaaleissa) mukaan. Tutkimukseen vastasi 23.1. mennessä hyväksytysti 1271 vastaajaa ja tutkimuksen kokonaisvastausprosentiksi muodostui tuohon mennessä ja lisänäyte huomioiden 30.

Taloustutkimuksen Internet-paneeli on satunnaisotannalla Suomen väestöstä poimittu joukko 15 - 79-vuotiaita kansalaisia, jotka ovat paneeliin rekisteröityessään kertoneet demo- ja sosiografiset taustatietonsa sekä suostuneet siihen, että Taloustutkimus Oy saa kutsua heitä erilaisiin markkinatutkimuksiin. Vastaaminen yksittäiseen tutkimukseen on panelisteille aina kuitenkin täysin vapaaehtoista ja paneelista voi erota milloin tahansa.

Keruumenetelmä

Internet-kysely

Keruuväline

Strukturoitu kyselylomake

Vastausprosentti

30 %

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Tiedostot

Data: suomenkielinen SPSS portable -tiedosto. Data saatavilla myös muissa tiedostoformaateissa.

Havaintojen ja muuttujien lukumäärä

1271 havaintoa ja 118 muuttujaa

Datan versio

1.0 (14.3.2012)

Muu materiaali

Katso ladattavat tiedostot sivun ylälaidasta

Kyselylomake: pdf-tiedosto suomeksi

Aineistoviite

Tutkimusaineisto on merkittävä lähdeviitteisiin kaikissa julkaisuissa, joissa aineistoa tai sen osaa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Aineiston viittaustiedot

EVAn EU-asennetutkimus 2012 [elektroninen aineisto]. FSD2720, versio 1.0 (2012-03-14). Helsinki: Taloustutkimus [aineistonkeruu], 2012. Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta [tuottaja], 2012. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja], 2012.

Aineiston käyttötiedot

Arkistolle tulee lähettää tiedot julkaisuista, joissa aineiston kopiota tai siitä luvallisesti otettuja kopioita on hyödynnetty.

Varaumat

Aineiston arkistoon luovuttajilla ja arkistolla ei ole vastuuta aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Julkaisut

Haavisto, Ilkka (2012). EU vai ei? EVAn arvo- ja asennetutkimus 2012 [verkkodokumentti]. Helsinki: Taloustieto. http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2012/03/EU-VAI-EI.pdf [viitattu 4.4.2012].

[Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI 2.0 -formaatissa]

viimeksi päivitetty 2013-05-10