Arvokas tutkimusaineisto: Tutkimusdataseminaari Kaupissa

Aika: tiistai 3.5.2016 klo 12:15–15:30
Paikka: Tampereen yliopisto, Arvo-rakennus (Lääkärinkatu 1), A 207
Järjestäjät: Tampereen yliopiston kirjasto ja Tietoarkisto

Tutkimusdata on arvokasta, joten siitä kannattaa pitää hyvää huolta. Hyvin hallittu ja järjestetty tutkimusdata säästää käytännön tutkimustyössä aikaa ja vaivaa. Nykyisin myös monet tutkimusrahoittajat (esimerkiksi EU Horizon 2020 ja Suomen Akatemia) vaativat datanhallintaan suunnitelmallisuutta ja aineistolle mahdollisuuksien mukaan avoimuutta.

Seminaarissa käsitellään käytännönläheisesti tutkimusdatan elinkaareen liittyviä asioita. Käsiteltäviä teemoja ovat tutkimusaineiston keräyksen suunnittelu, aineistonhallintasuunnitelma ja sen laadintaan tarkoitettu Tuuli-työkalu, tutkimusprosessin aikainen aineistonhallinta sekä tutkimusdatan arkistointi ja jatkokäyttö. Tilaisuudessa sinulla on mahdollisuus kysyä, osallistua keskusteluun ja jakaa hyviä käytäntöjä tutkimusdatan hallinnassa.

Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille kiinnostuneille. Seminaarin järjestävät Tampereen yliopiston kirjasto ja Tietoarkisto.

Ilmoittautuminen on päättynyt 26.4.2016.

Ohjelma

Klo 12:15–14:00

  • Terveystietoja sisältävien aineistojen käyttö tutkimuksessa
    Tieteenala-asiantuntija Annaleena Okuloff, Tietoarkisto (esitys, pdf)
  • Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty – Tuuli-työkalu aineistonhallintasuunnitelmille
    Tietoasiantuntijat Tomi Toikko ja Saila Huuskonen, Tampereen yliopiston kirjasto (esitys, pdf)
  • Huolellisuus palkitaan – käytännön ohjeita tutkimusaineistojen hallintaan
    Tieteenala-asiantuntijat Annaleena Okuloff (esitys, pdf) & Katja Fält, Tietoarkisto (esitys, pdf)

Klo 14:00–14:20 Kahvitarjoilu

Klo 14:20–15:30

  • Tutkimuksen aktiivivaiheen datanhallinta tutkimusryhmässä ja käytännön kokemuksia kansainvälisen lääketieteen ryhmästä.
    Data manager/tutkija Lotta Hallamaa, Tampereen yliopisto, Tampere Center for Child Health Research, Global Health Group (esitys, pdf)
  • CAST:n rooli tutkimuksessa ja raakadatan esikäsittely
    Ansa Lilja, koordinaattori, Tampereen yliopiston terveystieteiden yksikkö (esitys, pdf)

Lisätietoja:

  • Saila Huuskonen, Tampereen yliopiston kirjasto, saila.huuskonen [at] uta.fi
  • Annaleena Okuloff, Tietoarkisto, annaleena.okuloff [at] uta.fi
  • Tomi Toikko, Tampereen yliopiston kirjasto, tomi.toikko [at] uta.fi
viimeksi päivitetty 2016-05-04