Julkaistu 6.9.2017

Syyskuussa Tietoarkisto juhlii Suomea
Kulttuuri ja vapaa-aika -teemasivulla

Tietoarkiston Aineistoja teemoittain -sivulla on julkaistu uusi, kulttuuria ja vapaa-aikaa käsitteleviä aineistoja yhteen kokoava sivu. Syyskuun 6. päivä julkaistu teemasivu on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.

Teemasivulle on koottu aineistosarjoja ja yksittäisiä aineistoja, jotka sopivat teemaltaan kulttuuria ja vapaa-aikaa käsitteleviin tutkimuksiin. Mukana on sekä uusimpia aihepiirejä käsitteleviä aineistoja että Tietoarkiston asiantuntijoiden suosituksia.

Esimerkiksi Suomalaisten näkemykset kulttuurista 2013 -aineistossa Suomen Kulttuurirahasto on selvittänyt suomalaisten ajatuksia kulttuurista ja sen kuluttamisesta. Vastaajille esitettiin kysymyksiä muun muassa heidän omasta kulttuurinkulutuksestaan ja heidän kulttuuriin liittyvistä näkemyksistänsä, esimerkiksi siitä, tulisiko taidetta tukea verovaroista, ja vaikuttaako kriitikon mielipide siihen, miten vastaaja taidetta arvostaa.

Kulttuuri ja vapaa-aika Suomessa 2007 -aineistossa taas on kartoitettu laajasti suomalaisten kulttuuriharrastuksia ja vapaa-ajanviettotapoja. Vastaajilta kysyttiin muun muassa television ja elokuvien katselusta, lukemisesta, musiikin kuuntelusta sekä urheilu- ja liikuntaharrastuksista.

Tietoarkisto julkaisee Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi uuden teemasivun aina kuukauden 6. päivän tienoilla. Juhlavuosi huipentuu joulukuussa Elämää 100-vuotiaassa Suomessa -teemasivuun, joka julkaistaan itsenäisyyspäivän aattona 5.12.

Suomi 100 -logo

Elämää 100-vuotiaassa Suomessa -teemasivulle tulee kokoelma vuosina 2016 ja 2017 Suomessa kerättyjä Ailasta saatavilla olevia aineistoja. Juhlavuoden huipentavan teemasivun aineistot piirtävät yhdessä kuvan siitä, millainen Suomi on juuri nyt ja mitä suomalaiset eri asioista ajattelevat.

Lisätietoja

viimeksi päivitetty 2017-09-06