Tietoarkiston myöntämät palkinnot

Tietoarkistotyön edistäjä -palkinto

Tietoarkistotyön edistäjä -palkinto myönnetään huomionosoituksena henkilölle, joka on merkittävästi edistänyt Tietoarkiston toimintaedellytyksiä, toimintaa ja tavoitteita suomalaisessa tiedeyhteisössä. Se on henkilökohtainen akateeminen huomionosoitus, jonka saaja saa muistoksi nimikoidun taide-esineen. Palkinnon saaja ei voi kuulua myöntöhetkellä Tietoarkiston hallintoelimeen tai henkilökuntaan. Palkintoa ei myönnetä määrävälein.

Palkinto perustettiin vuonna 2009 Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston toiminnan 10-vuotisjuhlan kunniaksi. Palkinnon jakamisesta päättää Tietoarkiston johtaja muun henkilökunnan myötävaikutuksella.

Myöntövuosi Palkinnon saaja
2016 historiantutkija Hans Jørgen Marker
2013 YTT, dos. Noora Ellonen
2012 tutkija Pentti Kiljunen
2011 professori Jukka Kultalahti
2010 professori emerita Elina Haavio-Mannila
2009 professori emeritus Leif Nordberg

Aineistopalkinto

Aineistopalkinto myönnetään huomionosoituksena henkilölle, tutkimusryhmälle tai organisaatiolle, joka on osoittanut esimerkillistä aineistonhallintaa ja tutkimusaineiston koko elinkaaren huomioimista aineistonkeruun suunnittelussa sekä aineiston keräämisessä, organisoinnissa ja arkistoinnissa. Palkittu saa muistoesineen sekä kunniakirjan. Lisäksi voidaan jakaa erillinen kunniamaininta.

Hyvä aineistonhallinta tarkoittaa, että tutkimusaineistot (data) ja niihin liittyvä kuvaileva tieto (metadata) on luotu, tallennettu ja järjestetty siten, että aineisto säilyy käyttökuntoisena ja luotettavana koko elinkaarensa ajan. Arkistointi ja aineistojen jatkokäytön mahdollistaminen ovat keskeinen osa aineistojen elinkaarta.

Tietoarkisto perusti palkinnon 15-vuotisen toimintansa kunniaksi vuonna 2014. Palkinnon jakamisesta päättää Tietoarkiston aineistopalvelu henkilökunnan ehdotusten pohjalta. Palkintoa ei myönnetä määrävälein, mutta se jaetaan Ailan päivänä 17.9.

Myöntövuosi Palkinnon saaja
2016 tutkimusprofessori, dosentti Pasi Moisio
Kunniamaininta: tutkija Josefina Sipinen
2015 tutkimusjohtaja Janne Kivivuori
2014 väitellyt tutkija, taiteen tohtori Michail Galanakis
viimeksi päivitetty 2016-09-16