Tutkimusetiikkaa ja lakipykäliä
Tutkimusetiikalla tarkoitetaan hyviä tieteellisiä käytäntöjä, tiedeyhteisön sisäistä itse ohjausta. Tieteen eettiset periaatteet ohjaavat tutkimuksen tekoa ja niiden tarkoitus on estää ennakolta ns. huono tieteellinen käytös. Veikko Launiksen mukaan "tiedeyhteisön toiminta perustuu voimassa olevan lainsäädännön lisäksi yleisesti hyväksyttyihin eettisiin periaatteisiin ja sosiaalisiin normeihin, jotka ovat itsenäisiä ja ylivertaisia suhteessa lainsäädäntöön" (ks. Launis 2007). Tutkimusetiikka ei palaudu juridiikkaan, mutta tutkittavien yksityisyyden kunnioittaminen velvoittaa tutkijoita sekä tutkimuseettisesti että lainsäädännöllisesti. Näillä sivuilla käsitellään lyhyesti molempien merkitystä aineiston keruussa, käsittelyssä ja säilyttämisessä.
Tutkimusetiikka
Tutkimusetiikka käsitteenä on hyvin moniulotteinen. Julkaisussa Tutkijan ammattietiikka Pietarinen (1999) esittää kahdeksan yleistä eettistä vaatimusta, jotka kaikille tutkijoille tulisi asettaa. Ne ovat älyllisen kiinnostuksen vaatimus, rehellisyyden vaatimus, tunnollisuuden vaatimus, vaaran eliminoiminen, ihmisarvon kunnioittaminen, sosiaalisen vastuun vaatimus, ammatinharjoituksen edistäminen ja kollegiaalinen arvostus.
Tutkijalta edellytetään aitoa kiinnostusta tutkimukseen. Uuden tiedon hankkiminen tutkimuskohteesta katsotaan tutkimuseettisesti perustelluksi motivaation lähteeksi. Rehellisyyttä ja tunnollisuutta edellytetään tutkijan toimilta ylipäänsä, mutta aivan erityisesti niitä edellytetään omaan oppialaan perehtymisessä, tutkimusaineiston hankinnassa ja analysoinnissa. Vaaran eliminoiminen, ihmisarvon kunnioittaminen ja sosiaalisen vastuun vaatimus koskevat sekä tutkittavien kohtelua että tutkimuksen ja sen tulosten mahdollisia seurauksia. Edistäessään oman ammattinsa harjoitusta tutkijan odotetaan toimivan tiede- ja tutkimuspolitiikassa sortumatta henkilö- tai ryhmäkohtaisten intressien ajamiseen. Kollegiaalinen arvostus taas ilmenee arvostavana suhtautumisena toisiin tutkijoihin, ei vähättelynä. (Pietarinen 1999.)
Hyvään tieteelliseen käytäntöön kuuluu vaatimus noudattaa tieteessä hyväksyttyjä ja eettisesti kestäviä tiedonhankinta- ja tutkimusmenetelmiä. Aineistojen arkistointi tutkijayhteisöä varten lisää tutkimuksen teon huolellisuutta ja luotettavuutta. Tämä tapahtuu tulosten tarkistamismahdollisuuden kautta, mutta myös arkistointiohjeiden ja -käytäntöjen avulla. Yhtenäiset arkistointikäytännöt edellyttävät aineiston valinnan, keruun ja prosessoinnin huolellista suunnittelua ja dokumentointia. Ohjeet tutkimusaineistojen keräämiselle, käsittelylle ja säilyttämiselle edistävät sekä tutkimusaineistojen luottamuksellisuuden turvaamista että tutkimusresurssien järkevää käyttöä.
Suomessa on on opetusministeriön 1991 asettama Tutkimuseettinen neuvottelukunta, joka käsittelee yleisellä tasolla tieteelliseen tutkimukseen liittyviä eettisiä kysymyksiä. Neuvottelukunta tekee aloitteita tutkimusetiikan edistämiseksi ja toimii asiantuntijaelimenä tutkimuseettisiä ongelmia selvitettäessä. Se on laatinut menettelyohjeet hyvästä tieteellisestä käytännöstä ja sen loukkausten käsittelemisestä. Ohjeisiin ovat allekirjoituksellaan sitoutuneet kaikki Suomen yliopistot, useat erillistutkimuslaitokset sekä ammattikorkeakoulut. Tieteellisten seurojen eettisiä ohjeita ja muuta materiaalia löytyy etiikan linkkisivustolta.
Henkilötietolaki
Sosiaalitieteissä ja humanistisilla tutkimusaloilla joudutaan usein tilanteeseen, jossa kerätään ja käsitellään yksittäisten ihmisten eli tutkittavien henkilötietoja. Todennäköisimmin se tapahtuu aineiston keruun toteutusvaiheessa, laajemmissa rekisteriaineistoja käyttävissä tutkimuksissa joskus myös itse tutkimus- ja analyysiprosessin aikana. Tältä osin tutkijoiden toimintaa säätelee paitsi tutkimusetiikka, myös lainsäädäntö. Oikeus yksityiselämän suojaan on Suomessa perusoikeus ja tieteen etiikassa ihmisarvon kunnioittaminen ja tutkittavien anonymiteetin suojeleminen ovat hyvin keskeisessä asemassa. Täsmällisimmin henkilötietojen keräämistä ja käsittelyä määrittää kuitenkin henkilötietolaki. Se säätelee niitä edellytyksiä, joilla henkilötietoja voidaan kerätä, tallettaa ja käsitellä tieteellisessä tutkimuksessa.
Lain mukaan henkilötiedolla tarkoitetaan kaikenlaista luonnollista henkilöä tai hänen ominaisuuksiaan tai elinolosuhteitaan kuvaavia merkintöjä, jotka voidaan tunnistaa häntä tai hänen perhettään tai hänen kanssaan yhteisessä taloudessa elävää koskevaksi. Ilmeisimmät henkilötiedot ovat nimi, syntymäaika ja osoite. Ääni- ja kuvatallenteet tutkittavista ovat myös tunnisteellisia, sillä jokaisella on yksilöllinen oma ääni ja ulkomuoto.
Henkilörekisterillä tarkoitetaan henkilötietoja sisältävää tietojoukkoa. Kyseessä voi olla erillisiä kokonaisuuksia (tiedostoja, papereita, kortistoja), jotka itsessään tai yhdistäen mahdollistavat yksittäisiä henkilöitä koskevien tietojen löytämisen. Lain terminologian mukaan tutkittavat, joista tutkimusaineistossa löytyvät henkilötiedot, ovat rekisteröityjä.
Yleensä henkilötietojen käsittely on oikeutettua, kun tutkittavat henkilöt yksiselitteisesti siihen antavat luvan (8§ 1 mom.). Suostumuksen täytyy olla vapaaehtoinen, yksilöity ja tietoinen tahdonilmaisu. Pääsääntönä voi pitää sitä, että henkilötiedot kerätään aina tutkittavien suostumuksella. Olennaista onkin jo tutkimuksen alkuvaiheessa suunnitella, mitä henkilötietoja tarvitaan itse tutkimuksen suorittamiseen ja tarvitaanko henkilötietoja enää lainkaan varsinaisen aineistonkeruuvaiheen jälkeen. Hyvin olennaista aineiston jatkokäytölle on tutkittavien informoinnin huolellinen suunnittelu.
Viranomaisaineistot
Toisinaan tutkimusta ei voi suorittaa pyytämällä erikseen jokaiselta tutkittavalta kirjallinen suostumus. Tavallisimmin silloin on kyse niin sanotuista viranomaisen asiakirja- tai rekisteriaineistoista, joita ei alun perin ole kerättykään tieteellistä tutkimusta, vaan hallinnollisia tarpeita varten. Tällaisten aineistojen käytölle tieteellistä tutkimusta varten löytyvät omat pykälänsä sekä julkisuuslaista että henkilötietolaista.
Julkisuuslain 28 §:ssä todetaan, että "Viranomainen voi, jollei lailla toisin säädetä, antaa yksittäistapauksessa luvan tietojen saamiseen salassa pidettävästä asiakirjastaan tieteellistä tutkimusta, tilastointia taikka viranomaisen suunnittelu- tai selvitystyötä varten, jos on ilmeistä, ettei tiedon antaminen loukkaa niitä etuja, joiden suojaksi salassapitovelvollisuus on säädetty. Lupaa harkittaessa on huolehdittava siitä, että tieteellisen tutkimuksen vapaus turvataan."
Julkisuuslain 13 §:ssa pykälässä vuorostaan edellytetään, että lupapyynnön on oltava riittävän yksilöity, sillä ".. Pyydettäessä saada tieto salassa pidettävästä asiakirjasta taikka viranomaisen henkilörekisteristä tai muusta asiakirjasta, josta tieto voidaan luovuttaa vain tietyin edellytyksin, tiedon pyytäjän on, jollei erikseen toisin säädetä, ilmoitettava tietojen käyttötarkoitus sekä muut tietojen luovuttamisen edellytysten selvittämiseksi tarpeelliset seikat sekä tarvittaessa tiedot siitä, miten tietojen suojaus on tarkoitus järjestää" (JulkL 621/1999). Luvan saamisen edellytyksenä on, että hakemuksessa on myös huomioitu henkilötietolain asiaa koskevat pykälät (esim. HetiL 11 §, 12 §, 13 §, 14 §, 24 §).
Tehtäessä hakemusta viranomaisen asiakirja- tai rekisteriaineistojen käyttöä varten pitää lupahakemukseen sisällyttää ainakin seuraavat tiedot:
- tiivistetty tutkimussuunnitelma, josta ilmenevät rekisteriaineiston käytön tieteelliset perusteet
- tutkimuksen toteuttaja (rekisterinpitäjä), vastuuhenkilöt ja -tahot sekä suorittajat
- tietosisällöt, joita rekistereistä/asiakirjoista tarvitaan tutkimuksen suorittamiseksi ja se, mistä eri lähteistä näitä tietoja tutkimukseen haetaan
- henkilötietojen suojaamisen ja käsittelyn tavat
- henkilötietojen käyttötarkoitus suunnittelemalla myös tietojen säilyttämisaika ja mahdollinen käyttö seurantatutkimuksissa
- suunnitelma käyttötarkoituksen päätyttyä tapahtuvalle aineiston hävittämiselle, anonymisoinnille tai arkistoinnille (viimeiseen edellytetään Kansallisarkiston lupa)
Mikäli tutkimukseen tarvitaan useamman eri viraston rekisteriaineistoja, pitää lupaa niiden käyttöön hakea asianomaisesta ministeriöstä. Esimerkiksi useamman kaupungin sosiaalitoimen henkilötietoja sisältävien asiakastilastojen tutkimuskäyttöön haetaan lupaa sosiaali- ja terveysministeriöstä. Mikäli lupaa haetaan vain yhden viraston asiakirjoihin, rekisteriin tai rekistereihin, lupaa haetaan suoraan kohdevirastolta. Lupa voidaan myöntää vain yksittäistapauksiin eli ei jatkuvaksi tai yleiseksi luvaksi saada käyttöön viranomaisaineistoja. Lupa myönnetään yksilöityyn tarkoitukseen määräajaksi.
Rekisteritutkimuksen tukikeskus tarjoaa tietoa rekistereistä ja antaa neuvoja rekisteriaineistojen tutkimuskäyttöön liittyvissä kysymyksissä. Lisätietoja saa myös tietosuojavaltuutetun kotisivuilta: Salassa pidettävien henkilötietojen luovuttaminen.
Aineistojen säilyttäminen ja hävittäminen
Lain mukaan henkilötietoja sisältävät aineistot pitää hävittää heti, kun niiden käyttötarkoitus - käytännössä tutkimushanke, jota varten aineistot on kerätty - on loppuun saatettu ja tutkimuksen oikellisuus on tarkistettu. Tutkittavilta itseltään (esim. haastattelemalla) kerättyä henkilötietoja sisältävää tutkimusaineistoa ei kuitenkaan tarvitse hävittää alkuperäisen tutkimuksen valmistuttua, jos jokin seuraavista ehdoista täyttyy
- aineisto anonymisoidaan
- tutkittavia on suostumustekstissä informoitu aineiston säilyttämisestä tieteellistä jatkokäyttöä varten
- tutkittavilta haetaan erillinen suostumus aineiston jatkokäyttöön tieteellisessä tutkimuksessa
- Arkistolaitos myöntää erillisen hakemuksen perusteella luvan arkistoida aineisto pysyvästi tutkimusorganisaation omaan arkistoon
Jos tutkija haluaa käyttää henkilötietoja sisältävää tutkimusaineistoaan alkuperäisen tutkimusprojektin päätyttyä - vaikka vain omaankin jatkotutkimukseen - jonkin yllä olevista ehdoista on täytyttävä. Tämänkin vuoksi tutkittavien informointi aineistonkeruuvaiheessa ja heiltä pyydettävä suostumus pitää etukäteen suunnitella hyvin huolella.
Ohjeita tutkittavien informoinnin suunnitteluun.
Lähteet:
Henkilötietolaki 22.4.1999/523.
Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausten käsitteleminen. 2002. Tutkimuseeettisen neuvottelukunnan julkaisu. Saatavissa verkosta: http://pro.tsv.fi/tenk/JulkaisutjaOhjeet/htkfi.pdf.
Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 21.5.1999/621.
Launis, Veikko: Tutkimuksen eettinen arviointi - mitä se on? Tieteessä tapahtuu 1/2007, sivut 28-33.
Pietarinen, Juhani: Tutkijan ammattietiikan perusta. Kirjassa Lötjönen, Salla (toim.): Tutkijan ammattietiikka. Opetusministeriö. Koulutus- ja tiedepolitiikan osaston julkaisusarja 1999. Sivut 9-19.
Lisätietoa:
Ohjeita tutkittavien informointiin
