Pääkirjoitus 1/2017

Tietoarkiston tekniset palvelut vahvistuvat ja viestintä uudistuu

Helena Laaksonen

Suomen Akatemian infrastruktuurikomitea päätti tutkimuksen infrastruktuureille myönnettävästä hankerahoituksesta tammikuun lopussa.

Tietoarkistolla oli paljon pelissä, sillä yritimme saada rahoitusta sekä eurooppalaisen yhteiskuntatieteellisen tutkimusinfrastruktuurin CESSDAn valtiojäsenyyden velvoitteiden hoitamiseen että kotimaisten palvelujen parantamiseen ja päivittämiseen.

Kumpikin hakemus perustui Suomen tutkimusinfrastruktuurien voimassa olevalle tiekartalle hyväksyttyyn ehdotukseemme, ja ne olivat osin kytköksissä toisiinsa.

Infrastruktuurikomitea myönsi Tietoarkistolle CESSDAn valtiojäsenyydestä aiheutuvien velvoitteiden täyttämiseen runsaat 1,7 miljoonaa euroa. Rahoitus on myönnetty vuosille 2017–2021. Tähänkään tarkoitukseen emme saaneet kaikkea hakemaamme. Toinen hakemus ei saanut rahoitusta lainkaan.

Infrastruktuurirahoitus on kilpailtu rahoitusmuoto. Akatemian tiedotteen mukaan jaettua 27:ää miljoonaa euroa haettiin yhteensä 138 hakemuksella, jotka edustivat 60:tä eri infrastruktuuria. Vain 18 hakemusta sai rahoitusta.

Olemme siis onnekkaassa joukossa, vaikka mistään arpajaisista ei olekaan kyse. Jo tiekarttaesitykset kävivät aikanaan läpi kansainvälisen arvioinnin. Tietenkin kansainväliset asiantuntijapaneelit arvioivat myös rahoitushakemukset, minkä lisäksi tutkimusinfrastruktuurikomitea vielä arvioi päätöstä tehdessään infrastruktuurin avoimuutta, käyttöpolitiikkaa, käyttäjäkunnan laajuutta, suunnitelman toteutettavuutta, infrastruktuurin pysyvyyttä ja kansainvälistä merkittävyyttä.

Onnistuneen hankkeemme työsuunnitelma keskittyy CESSDAn vaatimusten täyttämiseen ja aktiiviseen CESSDAn rakennusvaiheeseen osallistumiseen. Kansallisena palveluntuottajana Tietoarkiston on osallistuttava CESSDAn hallintoon ja viestintään myös hankevaiheen jälkeen. Tähän joudumme käyttämään myös perusrahoitustamme.

Nyt saadulla rahoituksella pystymme kehittämään ja vahvistamaan erityisesti tietoteknistä henkilöstöämme, joka on merkittävässä roolissa kansainvälisen palvelun rakentamisessa ja palveluiden yhteentoimivuuden varmistamisessa. Yhtenäisten palveluiden rakentamiseen osallistuminen vaatii Tietoarkiston oman organisaation asiantuntemuksen jakamista, mutta myös uusien tietojen ja taitojen hankintaa. Tämä vaatimus koskee myös muuta kuin tietoteknistä henkilöstöämme. Saatte siis kuulla ja lukea Akatemian tuella tuottamistamme palveluista nyt alkaneella viisivuotiskaudella vielä monta kertaa.

Tässä lehdessä kerromme muun muassa aiemmalla infrastruktuurirahoituksella rakentamamme palveluportaali Ailan haun uudistamisesta ja annamme vinkkejä aineistonhallintaan. Aivan uusi palvelu on tekstiaineistojen keräämiseen tarkoitetusta Penna-työkalu, jota myös esittelemme. Uudentyyppistä arkistoitua aineistoa edustaa juttu Suunta-palvelusta tallennetusta chat-aineistosta. Infrastruktuurirahoitus oli mielessäni myös haastattelussa, joka käsittelee päätymistäni Tietoarkiston johtajaksi.

Viestintämme uudistuu tänä vuonna, joten toivotan mieluisia lukuhetkiä viimeisen nykymuotoisen Tietoarkisto-verkkolehden parissa!

Lisätietoja

Helena Laaksonen
Johtaja