MOTV 2.2 Teoria ja tutkimus
Mitä teoria on? Miten sitä käytetään? Nämä lienevät tuttuja kysymyksiä ja hämmästyksen aiheita itse kullekin. Teoria-termiä voidaan käyttää monessa merkityksessä ja yhteydessä, mutta tutkimuksesta ja tutkielmista puhuttaessa se merkitsee näkökulmaa todellisuuteen (Pihlaja 2001, 45). Lyhyesti ja arkikielisesti ilmaistuna teoria voidaan ajatella eräänlaiseksi perspektiiviksi johonkin ilmiöön; tiivistykseksi siitä, miten ko. ilmiö voidaan nähdä. "Mikään ei ole niin käytännöllistä kuin hyvä teoria" kiteytti aikoinaan sosiaalipsykologian klassikko Kurt Lewin. Teoria ja käytäntö eivät ole toisistaan täysin erillisiä ja vastakohtaisia asioita, vaan liittyvät ja limittyvät toisiinsa. Erityisen selkeästi tämä ilmenee toimintatutkimuksessa, jonka isähahmona Kurt Lewin usein esitetään.
Tutkimuksessa puhutaan usein teoreettisesta viitekehyksestä, teoriakatsauksesta tai teoriataustasta. Tässä merkityksessä teoriaa käytetään luomaan pohjaa tutkimukselle; osoittamaan tutkimuksen "paikka" muiden tutkimusten joukossa ja suuntaamaan tutkimuksen tekemistä. Teoreettinen viitekehys sisältää keskeisen aiheeseen ja toisiinsa liittyvän aineksen, ei siis mitä tahansa irrelevanttien ja toisistaan irrallisten teorioiden kokoelmaa. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi katsausta aiheen tiimoilta käytyyn tieteelliseen keskusteluun, jota edustaa kirjallisuus ja muu kirjoitettu aineisto. Teorian tulisi myös kytkeytyä tutkimusongelmaan, eli teorian ja empirian välillä tulisi olla looginen jatkumo (Eskola & Suoranta 2000, 80).
Useimmiten teoriatausta koostuu lukuisista aiheeseen liittyvistä näkökulmista. Tällöin viitekehys muodostuu erilaisista, toisiinsa kietoutuvista perspektiiveistä, vaikka joku tai jotkin niistä saavatkin painokkaamman aseman. Tutkija rakentaa teoriasta yhteenvedollisen kokonaisuuden, eli katsauksen siihen, miten aihetta on aiemmin lähestytty ja millaisia tuloksia on saatu. Teorian avulla voidaan myös osoittaa se, mitä asiasta ei vielä tiedetä (missä aihepiirissä on aukkoja), ja siten teoria ohjaa tutkijaa etsimään uutta tietoa. Teoriana toimivat siis mallit, jäsennykset, hahmotelmat tai ideat, jotka on esittänyt esimerkiksi alan tunnettu klassikko tai enemmän tai vähemmän tunnettu nykytutkija tai -teoreetikko. Yhteiskunta- ja kasvatustieteissä usein siteerattu Maslowin tarvehierarkia on esimerkki siitä, mitä teorialla voidaan tarkoittaa. Tämänkaltaisten "suurten" teorioiden lisäksi teoriaa edustavat monenlaiset muotoilut ja tutkimukset, kuten vaikkapa tutkimustulokset pitkäaikaistyöttömien selviytymisestä (Kortteinen & Tuomikoski 1998).
Teoriaa tarvitaan taustoituksen ohella myös aineistonkeruun suunnitteluun. Esimerkiksi haastatteluteemoja tai -kysymyksiä pohtiessa on suositeltavaa perehtyä teoriaan ja hyödyntää sen antia, jotta mielenkiinnon kohteena olevat asiat voidaan muuttaa tutkittavaan muotoon. Menetelmällisen suunnittelun lisäksi teoriaa käytetään tehtyjen havaintojen ja saatujen tulosten käsitteellisenä jäsentäjänä. Teoria auttaa tutkijaa järjestelemään ja tulkitsemaan asioita ja selittämään tutkittavaa ilmiötä. Teoria antaa empirialle (kerätyn aineiston ja sen analyysin) näkökulmia, kirvoittaa tulkintoja ja herättelee lisäkysymyksiä. Havaittuja seikkoja ikään kuin keskustelutetaan teorian kanssa, eli omat aineistosta tehdyt havainnot ja löydökset laitetaan aktiivisesti juttelemaan teoreettisen aineksen kanssa. Analyysi myös helpottuu huomattavasti, kun sen apuna käytetään teoriaa (Eskola & Suoranta 2000, 82). Mitä tästä aineistosta havaitsemastani seikasta kerrotaan erilaisissa lähteissä? Onko tätä tutkittu aiemmin? Kyselemällä ja laittamalla analyysi koetukselle voidaan saada havainnoille tukea tai huomata lisätiedon tarve.
Kaiken kaikkiaan tutkimuksissa teoria toimii suunnannäyttäjänä ja jäsennysvälineenä. Teoria tarjoaa käsitteitä, ohjaa tiedon etsintää ja toimii myös tehtyjen havaintojen peilauspintana. (Pihlaja 2001, 45.) Vaikka teoria siis toimii sekä tutkittavan ilmiön pohjustuksena ja suuntimena että tulkintakehikkona, sen ei tule hallita tutkijan havaintoja liiaksi. Vaikka haluttaisiin keskittyä vain siihen, mitä aineistossa on, eli nähdä aineisto ikään kuin puhtaasti, ei kuitenkaan voida täysin irrottautua teoriasta – onhan tutkijalla aina mukanaan henkilökohtainen kokemus- ja tietämysvarantonsa, josta ei voi päästä eroon. Analysoimalla ja tulkitsemalla aineistoa tutkija myös luo teoriaa – tämä on juuri sitä induktiivisuutta, johon jo aiemmin viitattiin.