KvaliMOTV

Ajankohtaista | MOTV-lista | Palaute

Menetelmäopetuksen tietovaranto - KvaliMOTV
!

Laadullisen tutkimuksen verkkokäsikirja on Tietoarkiston uusi kvalitatiivisten menetelmien opetus- ja oppimateriaali.

Analyysi

Aiemmissa analyysiesimerkeissä ja pohdinnoissa (ks. 7.2.2, 7.3.3, 7.3.4, 7.3.5) on käytetty Yksi päivä mediaa -aineistoa. Nyt näkökulma vaihdetaan mediapäiväkirjojen sisältöjen tutkimisesta diskursiiviseen suuntaan. Miten?

Koska diskurssianalyysissa ollaan kiinnostuneita kielenkäytöstä, analysoiminen vaatii hienosyisempää otetta kuin pelkästään sisältöjen tarkasteleminen: yksikin sana voi vaikuttaa tekstin rakentumiseen merkittävästi. Vuorovaikutuksesta ja puheesta muodostetuissa aineistoissa myös mutinat ja hiljaisuus vaikuttavat tulkintaan. Mitä aineistoista sitten etsitään, miten diskurssianalyysia tehdään?

Suoninen (1999b, 101-125) esittelee artikkelissaan vuorovaikutuksen analysointivälineitä verraten keskustelunanalyysin ja diskurssianalyysin terminologiaa. Suoninen ottaa lähtökohdakseen keskustelunanalyysin kurinalaisuuden, jota hän sitten lieventää, täydentää ja suuntaa kohti diskurssianalyyttisempaa tarkastelutapaa. Tiivistettynä – Suonista (1999b) mukaillen – analyysiin voidaan sisällyttää esimerkiksi seuraavien elementtien tarkastelua:

  • sanojen ja sanastojen valinta:
    • diskurssien, tulkintarepertuaarien, merkityssysteemien ja merkitysavaruuksien tarkasteleminen
    • millaisia sanoja selonteoissa ja kuvauksissa käytetään, millaisia käsitteitä valitaan, millaisiin suurempiin (kulttuurisiin) "sanastoihin" sanojen voidaan ajatella kuuluvan?
  • keskustelun vuorottelu ja "avainhetket"
    • kuka puhuu ja milloin; puhujavaihdokset?
  • keskustelun jaksottaisuus ja "kulttuuriset tanssit"
    • puheenvuorojen odotuksia avaava luonne: kysymys "odottaa" vastausta, kutsu suostumista, tervehdys vastatervehdystä jne.
    • odotushorisonttien pohtiminen: asetelmien muodostuminen, väärinymmärrykset (keskustelukumppanit "tanssivat eri tansseja")
    • sanastot tai diskurssit ovat sidonnaisia tanssilajeihin; erilaiset tanssilajivalinnat vaikuttavat siihen, millaisia sanastoja käytetään ja millaiseksi vuorovaikutus muodostuu
  • puheen muotoilu, sävyt ja tyylit
    • sanastojen muotoilu (sävyt, tyylit)
    • esimerkiksi tunneilmaisujen ja arkaluonteisuuden läsnäolemista keskusteluissa on mielenkiintoista havainnoida; millaisia erilaisia sävyjä ja tyylejä käytetään?

Suonisen (1999b) esittelemä jäsennystapa on yksi mahdollinen keino lähestyä vuorovaikutteista aineistoa. Tällainen tapa ei kuitenkaan ole paras mahdollinen esimerkkiaineistollemme, joka koostuu kirjoitelmista, ei keskusteluista. Jokinen (1999b) esittää vuorovaikutuksen tarkastelun vastapainoksi diskurssianalyysin toista analyyttista painopistettä eli retorista analyysia, kun käytetään aineistoina esimerkiksi kulttuurituotteita, dokumentteja tai vaikkapa eläytymismenetelmäaineistoja (Jokinen 1999b, 126-127). Argumentoinnin tarkasteleminen olisikin yksi vaihtoehto lähestyä tekstimateriaalia tai puhetta. Tällöin voitaisiin tarkastella mm. seuraavia seikkoja:

  • millaista retoriikkaa kirjoittajat tai puhujat käyttävät ja mitä tarkoitusta nämä valitut selonteot palvelevat
  • millaisia retorisia strategioita käytetään, miten vakuutetaan, esitetään ja kuvataan, millaisia ilmaisuja, metaforia ja kielikuvia käytetään
  • miten kirjoittajat/puhujat asemoituvat teksteissä/puheessa; millaisia positioita eli "paikkoja" ihmiset ottavat; mistä näkökulmasta ja mistä lähtökohdista asioista kerrotaan ja millaisia kategorisointeja muodostetaan, millaisia luokituksia kirjoittaja rakentaa itselleen ja muille
  • miten asemointeja puolustetaan tai vahvistetaan, kenelle teksti tuotetaan, millainen suhde "yleisöön" luodaan
  • miten faktoja konstruoidaan, millaisia resursseja kuvausten rakentamiseen käytetään.

Diskurssianalyysin neljän parin muodostamat ulottuvuudet (tilanteisuus – kulttuurinen jatkumo, merkitykset – merkityksen tuottamisen tavat, retorisuus – responsiivisuus ja kriittisyys – analyyttisyys) ovat yksi mahdollisuus kuvata ja jäsentää diskurssianalyyttisen tutkimuksen kenttää. Vaikka tavoitteena olisikin tutkia tekstejä eikä vuorovaikutusta, voitaisiin vuorovaikutuksen tutkimisessa käytetyistä analyysitavoista "lainata" jotain omaan tutkimukseen tai vastaavasti retorisesta diskurssianalyysista voitaisiin poimia joitakin tarkastelutapoja. Tärkeintä on, että tutkimuksessa perustellaan, miksi aineistoa lähestytään tietystä perspektiivistä, mitä analyysissa tehdään ja miksi analyysissa mahdollisesti yhdistellään erilaisia metodisia silmälaseja. Tutkija konstruoi itse itselleen sopivan diskurssianalyyttisen lähestymistavan eli määrittelee tutkimusongelmiensa pohjalta, miten hänen on hyvä analysoida aineistoa; mikä tapa palvelee kyseistä tarkoitusta parhaiten, mitä seikkoja aineistosta tarkastellaan?

Jos tavoitteena olisi analysoida Ylen Yksi päivä mediaa -aineistoa siltä kannalta, miten eri tavoin kirjoittajat tuottavat mediapäiväänsä, tulisi määritellä, mitä aineistosta oikeastaan haetaan. Tarkoituksena voisi olla vaikkapa tavoittaa aineistosta kielenkäytön vaihtelevuutta ja kirjoa eli erilaisia merkityssysteemejä tai tulkintarepertuaareja. Analyysiin voitaisiin poimia näkökulmia niin vuorovaikutteisemmasta kuin retorisemmastakin analyysista. Näin tarkasteltavana voisivat olla esimerkiksi

  • kirjoittajien käyttämät sanat ja sanastot (diskurssit, tulkintarepertuaarit), kielikuvat, metaforat ja ilmaisut,
  • sävyt, tyylit ja faktan konstruoiminen (kuinka asioita kuvataan, miten faktuaalisia tai tunnepitoisia kirjoitelmat ovat),
  • kuka tai ketkä näyttäytyvät kirjoitelmien yleisönä (miten tekstiä suunnataan yleisöä varten) ja
  • millaisia asemointeja tehdään (miten omaa kirjoittaja-asemaa tai -positiota tuotetaan, miten muut ihmiset asemoidaan suhteessa itseen).

Katso myös

» Pohdittavaa

Ulla Räisäsen (2003) tutkimus Masentuneet nuoret mediassa: riskiryhmiä ja masennuksen orjia on havainnollistava ja ajankohtainen esimerkki niin kielellisestä tarkastelusta kuin myös median hyödyntämisestä aineistona. Räisäsen aineisto koostui 32 lehtitekstistä, jotka oli kerätty 1.9.2000-31.12.2000 välisenä aikana Helsingin Sanomista (15 kpl), Keskisuomalaisesta (3 kpl), Iltalehdestä (10 kpl) ja Ilta-Sanomista (4 kpl) (ks. lisää Räisänen 2003). Tutkijan tutkimusongelmana oli, miten ja millaisia toiminnan mahdollisuuksia ja rajoituksia masennusta käsittelevissä lehtiteksteissä nuorille rakennetaan.

Räisänen purki auki tutkimuksensa menetelmällisiä lähtökohtia ja määritteli tarkoittavansa tutkimuksessaan diskurssilla nimenomaan sosiaalista toimintaa: ihmisten välistä vuorovaikutusta sosiaalisissa tilanteissa, kielenkäyttöä ja tapaa jäsentää sosiaalista todellisuutta tai jotain sen ilmiötä. Hänen mukaansa ihmiset nojautuvat erilaisiin olemassa oleviin diskursiivisiin resursseihin jäsentäessään sosiaalista todellisuutta ja tehdessään sen eri ilmiöitä ymmärrettäväksi. Kontekstit, tavoitteet ja päämäärät vaikuttavat siihen, millaisiin diskursseihin nojaudutaan ja millaisia selontekoja tehdään. Diskurssit rakentavat käsitteitä eri tavoin ja tarjoavat erilaisia positioita (esim. mielenterveyden käsite ja toimijoiden, kuten lääkäri ja potilas, asemoiminen). Diskurssianalyysilla Räisänen tarkoitti juuri näiden diskurssien tutkimista eli näkökulmien, puhetapojen ja positioiden analysoimista. Tutkimuskohteena olivat nuorten subjektipositiot kuten asemat, roolit ja identiteetit – toimijoiden kiinnittyminen merkityssysteemeihin. Subjektipositiot tarjoavat toimijoilleen erilaisia identiteettejä nimeämällä ja luokittelemalla nämä eri tavoin. Subjektipositiot osaltaan määrittelevät sen, mitä toimijat kustakin positiosta käsin voivat sanoa ja tehdä, mikä on sopivaa ja mikä ei eli subjektipositiot antavat toimijoille toiminnan mahdollisuuksia ja samalla rajoittavat niitä.

Tutkimuksensa tuloksena Räisänen esitti neljä tapaa, jolla masentuneet nuoret asemoidaan:

  1. Yhteiskunnallisten toimien kollektiivinen kohde. Nuori asemoidaan lähinnä uutisissa ja artikkeleissa taloudellisen diskurssin avulla, hänestä puhutaan kansanterveydellisenä ongelmana ja numeerisin ja tilastollisin keinoin. Puhutaan riskeistä ja nuoresta tehdään kollektiivi, joka on toiminnan kohde. Toimijana näyttäytyy valtio.
  2. Potilas. Nuoren positio muotoutuu uutisissa ja artikkeleissa lääketieteellisen diskurssin kautta: syy-seuraus-suhteiden pohtiminen (oireet, seuraukset, hoito) ja sairaudesta puhuminen. Nuori kuvataan masennuksen passiivisena kantajana ja intervention kohteena. Toimijoina ovat lääketieteen ammattilaiset.
  3. Passiivinen sopeutuja. Nuoren ääni kuuluu esim. yleisönosaston kirjoituksissa: omat henkilökohtaiset kokemukset ja yksilölliset kuvaukset astuvat diskurssien kentälle ja nuori näyttäytyy masennukselle alisteisena. Toimijana on masennus.
  4. Aktiivinen selviytyjä. Nuoren omat kokemukset, aktiivisuus ja toiminnallisuus näkyvät mm. taistelijan ja selviytyjän diskursseissa, joita esiintyy mm. mielipidekirjoituksissa. Kontrolli on nuorella itsellään. Toimijana on nuori itse.

Räisäsen tutkimuksen mukaan uutisissa ja artikkeleissa nuorille ei annettu ääntä, vaan masennusta lähestyttiin yhteiskunnan taholta. Nuorten oma ääni kuitenkin kuului yleisönosaston kirjoituksissa ja mielipiteissä. Sosiologisesti on erittäin mielenkiintoista pohtia mm. sitä, poikkeavatko nämä lehtitekstien asemoinnit muista sosiaalisten ongelmien tai erityisryhmien (kuten alkoholistit, työttömät) ympärillä käytävistä diskursseista vai ovatko asemoinnit yhteneviä. Kulttuuriset muutokset vaikuttavat myös yhteiskunnallisten ongelmien määrittelemisen tapoihin. Lehtitekstit heijastelevat näitä tapoja omalta osaltaan. Niitä lukevat ihmiset puolestaan käyttävät tekstejä oman elämänsä ja yhteiskunnallisen olemisensa, paikkansa ja toimijuutensa määrittelyihin. Asemointien tai asemoitumisien (ks. Jokinen 1999b, 127) tutkiminen on siis relevanttia tiedon ja ymmärryksen lisäämisen kannalta.

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto Menetelmäopetuksen tietovaranto
FSD