KvantiMOTV

Ajankohtaista | MOTV-lista | Palaute

Menetelmäopetuksen tietovaranto - KvantiMOTV

Mittaaminen

Yleistä mittaamisesta
Tilastoyksikkö ja muuttujat
Havaintomatriisi
Muuttujien ominaisuudet: numeerinen/sanallinen, jatkuvuus, dikotomia, mittaustasot ja mitta-asteikot
Mittareiden luotettavuus: operationalisointi, validiteetti, reliabiliteetti

Mittaamiseen voidaan käyttää hyvin monenlaisia apuvälineitä: joku mittaa katseellaan, toinen kirjevaa'alla. Perinteisesti mittaaminen ymmärretään määrälliseksi eli siihen liitetään suureet paino, pituus, matka yms. Mittauksen kohteet ovat hyvin erilaisia eri tieteenaloilla: fyysikko tutkii elektronien ominaisuuksia, yhteiskuntatieteilijä ihmisten. Mitattavana voivat olla spektrien aallonpituudet tai etniseen ryhmään kuuluminen. Yksittäisessä tutkimuksessakin tarvitaan useita erilaisia mittareita.

Tieteellisesti pätevällä mittarilla on tietyt vaatimukset. Mittarin määrittäminen lähtee siitä, että ensin määritellään asia tai ilmiö, jota halutaan mitata. Tämä edellyttää ilmiön täsmällistä käsitteellistämistä. Sitten on kyettävä määrittämään konkreettinen mittari eli tutkittava ilmiö on operationalisoitava. Mittari voidaan kehittää itse, mutta usein voidaan käyttää valmiita mittareita. Operationalisoinnin tuloksena syntyy siis mittareita.

Mittaria konstruoitaessa on tärkeää huomioida tutkimuksen kohderyhmä. Esimerkiksi lapsille voidaan harvoin käyttää samanlaista mittaria kuin aikuisille. Valmista mittaria käytettäessä on erityisen tärkeää selvittää, mitä se tarkkaan ottaen mittaa, ja mikä on ollut alkuperäinen kohderyhmä (kulttuuri, kieli, ajankohta, vastaajien ikä yms.)

Mittarin täytyy olla kohteeseensa sopiva: kirjevaa'alla ei voida mitata henkilöiden painoja. Kunnan varallisuuden ja vanhuksista huolehtimisen arviointiin ei voida käyttää samaa mittaria. Myös esimerkiksi tämän hetken työssä jaksamisesta saadaan osuvampi kuva ajanmukaisella mittarilla kuin 20 vuotta sitten konstruoidulla operationalisoinnilla. Valmista mittaria käytettäessä on ehdottomasti tiedettävä, miten mitattava asia on määritelty; sopiiko mittari omiin tutkimustavoitteisiin. Jos vastaaja ei ymmärrä kysymystä, syntyy mittausvirheitä. Mittarin on mitattava sitä asiaa, mitä sillä halutaan mitata. Tällöin puhutaan mittarin validiteetista.

Mittarin on oltava myös luotettava mittauksia toistettaessa eli sillä on oltava pysyvyyttä. Mittarin eduksi luetaan se, että se mittaa kokonaisuudessaan samaa asiaa ts. mittarin konsistessi on hyvä. Nämä ominaisuudet liittyvät mittarin reliabiliteettiin.

Mittaamista suunniteltaessa on hyvä esittää ainakin kysymykset 'mitä', 'mistä' (kohderyhmä), 'millä', 'miten mitataan'. Mittarin tarkkuudesta on hyvä pitää mielessä, että mittaustulos on ikään kuin maisemataulu. Se kertoo jollakin tavalla rajatut piirteet todellisesta maisemasta. Tavoitteena on mahdollisimman realistinen kuva.

Katso lisäesimerkeistä kohdat 1-3.

Esimerkkitapaus: Kielenkäyttöindeksi kielenvaihtoprosessin kuvaajana

Tiedonkeruuvaiheessa käytettyjä mittareita on joskus hyödyllistä yhdistää toimivampaan muotoon aineiston analysointia varten. Tällaisesta on hyvä esimerkki Marjut Aikion (1988) kehittämä kielenkäyttöindeksi, jonka avulla saadaan kuvattua pitkän aikavälin kielenvaihtoprosessia. Aikio on tutkinut väitöstyössään "Saamelaiset kielenvaihdon kierteessä" saamen kielen vaihtumista suomenkieleksi viidessä saamelaiskylässä. Haastatelluista vanhin oli syntynyt vuonna 1898 ja nuorin 1954 ja heiltä on kysytty kielenkäyttöä vuosikymmenittäin.

Kielenkäytössä erotettiin neljä eri vaihtoehtoryhmää kuvaamaan henkilön puheessa käyttämää kieltä:

1.00 lp(lappi) = vain saamea
0.75 lp/sm = saamea ja suomea, mutta saamen osuus on selvästi suurempi
0.25 sm/lp = saamea ja suomea, mutta suomen osuus on selvästi suurempi
0.00 sm = vain suomea

Vaihtoehdoista käytettiin oheisia lukuarvoja. Lukuarvot on valittu siten, että ne korostavat kummankin pään siirtymävaihetta, jonka aikana hallitseva kieli vaihtuu toiseksi.

Kieli-indeksi laskettiin kullekin haastatellulle kutakin tarkasteltavaa vuosikymmentä kohti. Se perustuu haastatellun erilaatuisten kielikontaktien lukumääärään ja ilmaisee henkilön keskimääräisen saamen kielen käytön eri aikoina. Eri kielikontaktien (lp, lp/sm, sm/lp, sm) arvioidut esiintymiskerrat laskettiin kunakin vuosikymmenenä eli monenko kanssa haastateltu oli arvioinut puhuneensa esim. enimmäkseen saamea 1950-luvulla. Kieli-indeksi on siis painotettu keskiarvo eri vaihtoehdoista (lp, lp/sm, sm/lp,sm), joista kukin vaihtoehto painotetaan kyseisillä kielikontaktien lukumäärällä.

Kieli-indeksin kaava voidaan kirjoittaa seuraavasti:

KKI = [ a*lp + b*(lp/sm) + c(sm/lp) + d*sm ] / (a+b+c+d)

missä kertoimet a, b, c ja d ovat kyseisiä puhekontakteja vastaavien henkilöiden lukumäärä tarkasteltavana vuosikymmenenä.

Jatkuu seuraavalle sivulle


viimeksi päivitetty 2007-02-16

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto Menetelmäopetuksen tietovaranto
FSD