POHTIVA - Poliittisten ohjelmien tietovaranto


PuolueEkologinen puolue Vihreät
OtsikkoEkologinen Puolue Vihreät R.p.:n yleisohjelma
Vuosi1989
Ohjelmatyyppiyleisohjelma
Kielisuomi
Muut puolueen ohjelmat

EKOLOGINEN PUOLUE VIHREÄT RP:N YLEISOHJELMA

( hyväksytty puoluekokouksessa 22.4.1989. )

"Me olemme osa tätä maata ja se on osa meitä. Maa ei kuulu ihmiselle vaan ihminen maalle, tämän me tiedämme. Jos ihminen sylkee maata, hän sylkee itseään." Intiaanipäällikkö Seattle, 1854

"Vihreä ajattelu, vihreä filosofia merkitsee huikaisevaa hyppäystä länsimaisessa ajattelussa, täydellistä näkökulman vaihdosta. Keskipisteenä ei ole ihminen, lähtökohtana eivät ihmisen toiveet ja haaveet lainkaan. Lähtökohtana on vihreän luonnon tuottokyky, varallisuus, kantokyky. Kaikki määräytyy siitä lähtien, paljonko jaettavaa sillä on ja paljonko jakajia on. Jaettavaksi lasketaan ainoastaan vuosittain uusiutuva varallisuus, ja jakajia on paljon, ihminen vain yksi niistä. Ihminen ei vaadi mitään, hän pyytää, lakki kädessä ja polvillaan.

Pentti Linkola, 28.8,1986

YLEISTÄ

Varsinais-Suomen Vihreät ry on Suomen vihreän puolueen Vihreät r.p. piirijärjestö. Ohjelmamme rakentuu samoille periaatteille kuin puolueenkin. Olemme huolissamme siitä, että ihminen enenevässä määrin tekee ympäristönsä sekä itselleen että useimmille muille eliöille elinkelvottomaksi. Elämää uhkaavan vaaran torjuminen ja ihmisen talouden saattaminen luonnontalouden kanssa sopusointuun on kaikkien suomalaisten ja kaikkien kansojen tärkein tehtävä. Kysymys on lyhyesti sanoen eloonjäämisestä. Tämä on ainoa todella tärkeä tavoite. Se on samalla edellytys, jolle voidaan luoda ihmisten ja kansojen välinen ymmärtämys ja onnellisempi tulevaisuus. Muuta tulevaisuuden perustaa ei ole.

Myös rakennetussa ympäristössämme on uhkaavia vaaroja. Fyysistä Ympäristöämme pilaavat jätteet, saasteet ja melu; kaupungit muuttuvat paikallisiksi ekokatastrofeiksi, joissa kaupallinen ja tekniikan tarjonta on kaikki kaikessa ja asumisen viihtyvyys katoaa. Saatamme lapsemme ja tulevat sukupolvet kestämättömiin olosuhteisiin, joissa ihmisten onnellisuus vähenee, tunnevammaisuus, kovuus ja väkivalta lisääntyvät. Ihminen on tehnyt itsestään eläintarhan asukkaan, jonka vankeus on paitsi fyysistä myös henkistä. Asuinympäristön saattaminen viihtyisäksi on vihreiden toinen oleellinen tavoite. Lapsillemme ja lastenlapsillemme on saatava mahdollisuudet kehittyä monipuolisessa, henkisesti runsaasti virikkeitä antavassa, luontoon sopeutuvassa ympäristössä, jota talouskasvu ja kaupallisuus eivät säätele. Haluamme asuinympäristön, jonka ylläpitäviä voimia ovat rakkaus ja rauha.

Suomen vihreä liike on syntynyt monena ryhmänä. Osa näistä on ns. yhden asian liikkeitä, eivätkä kaikki vihreät välttämättä ole asioista samaa mieltä. Eräs vihreän liikkeen ominaisuuksia onkin se, että ketään ei pakoteta omaksumaan tiettyä ratkaisumallia, vaan jokainen tekee päätöksensä oman harkintansa mukaisesti emme voi kuitenkaan pitää vihreinä sellaisina, jotka eivät näe ihmisen ympäristölle aiheuttamaa uhkaa eivätkä toimi sen poistamiseksi. Vihreys ei ole mikä tahansa yhteiskuntaliike. Varsinais-Suomen Vihreät ry ei ole kokoelma vaihtoehtoihmisiä, vaan rneitä yhdistää syvä huoli maailman ekologisesta tilasta. Olemme silti hyvillämme jokaisesta vaihtoehtoliikkeestä, jonka kanssa voimme olla yhteistyössä. Monet niistä tekevät omalla sarallaan arvokasta työtä.

Tämä ohjelma on osittain ideologinen, osittain käytännöllinen. Näitä kahta puolta ei voi erottaa toisistaan. Ohjelma ei liioin ole lopullinen sana. Tavoitteet eivät voi olla kiinteitä, vaan niiden on jatkuvasti muututtava ajan mukana. Ohjelmamme pyrkii luomaan jatkuvaa asiallista keskustelua sekä vihreiden piirissä että koko yhteiskunnassa. Ohjelma ei ole kaiken kattava; se on rajallisten ihmisten rajallinen mutta vilpitön yritys kertoa ekologisesti kestävän yhteiskunnan perusteista ja joistakin siihen suuntaavista käytännön tavoitteista.

OULUN TEESIT

Oulun tapaamisessa v. 1984 vihreät sopivat eräistä periaatteista, joita vihreän liikkeen tavoitteissa noudatetaan. Nämä ns. Oulun teesit ovat:

Nämä ovat periaatteita, joille kaikkien poliittisten, taloudellisten ja yhteiskunnallisten ohjelmien pitäisi rakentua. Ne ovat selviä tosiasioita, joiden korostaminen on kuitenkin tarpeellista, sillä niitä vastaan rikotaan jatkuvasti niin kansainvälisiä kuin myös valtakunnallisia ja kunnallisia päätöksiä tehtäessä.

TAVOITTEET

Vihreä ideologia poikkeaa kerta kaikkiaan totunnaisesta taloudellista hyvinvointia, voiton maksimointia ja elintasoa arvostavasta ajattelutavasta. Kaikki muut poliittiset liikkeet, äärivasemmistosta äärioikeistoon, ovat keskenään samankaltaisen kasvuideologian muunnelmia. Kaikkien niiden ensisijaisena päämääränä on aineellisen hyvinvoinnin lisääminen, talouskasvu, luonnon alistaminen ja pidäkkeetön hyväksikäyttö. Kaikki ne toimivat ja vaativat ikään kuin ihminen olisi maapallolla yksin, Ikään kuin ihmisen talous olisi luonnosta irrallinen ja vapaa. Suunnan muuttamiseen niillä ei ole minkäänlaisia ohjeita. Kaikki nämä poliittiset liikkeet ovat täysin utopistisia siinä missä vihreä liike on vankasti realistinen. Vihreys ei ole yhteismitallinen muiden poliittisten liikkeiden kanssa.

Vihreiden tavoitteiden perustana on ihminen luonnon osana. Tuhoamalla luonnon ihminen tuhoaa omat elinehtonsa ja oman tulevaisuutensa. Tärkein tavoite on elämän säilyminen. Rauno Tenovuo onkin sanonut, että "Luonnon kanssa ei voida neuvotella, vaan se sanelee meille ehdot". Elämä on välttämätön ihmiselle, ihminen ei ole elämälle. Kukaan ei ole pannut ihmistä luonnon herraksi, eikä ihmisellä ole mitään oikeutta ottaa yhteisestä kakusta muuta kuin oma vaatimaton osuutensa. Yksilönvapaus ei oikeuta luonnon riistoon eikä rikoksiin elämää vastaan.

Me vaadimme perusteellista muutosta ihmisten ja yhteisöjen yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen ajatteluun. Sillä vaikka lähtökohtamme onkin ekologinen, ottavat vihreät voimakkaasti kantaa myös kaikkiin yhteiskunnallisen elämän kysymyksiin. Juuri yhteiskunnan päämäärien harhautuminen realiteeteista on syynä ympäristömme tuhoamiseen. Siitä me kärsimme seuraukset. Kulutamme enemmän kuin ansaitsemme.

Me vaadimme muutosta. Tämä muutos lähtee niistä, jotka päättävät kuluttaa vähemmän ja tehdä itse enemmän, jotka säästävät energiaa, suojelevat luontoa, huolehtivat elämän rikkaudesta ja terveydestään enemmän kuin hierarkisten rakenteiden käskyistä, suosivat käsitöitä ja kotimaisia laatutuotteita, luovuttavat tulojaan kehitysmaihin, toimivat asuinympäristönsä parantamiseksi ja irtautuvat työelämän ja julkisten palvelujen liiallisesta holhouksesta" (YK- tiedote 1/83) sekä toiminnallaan edistävät kansainvälisen rauhan asiaa.

Tavoitteiden lähtökohtana on tulevaisuuden ennakointi. Tällöin hahmottuvat esim. seuraavat ongelmat: väestön räjähdysmäinen kasvu, kaupunkien luonnoton kasvaminen, pohjavesivarojen saastuminen ja ehtyminen, muiden uusiutumattomien luonnonvarojen loppuminen, sademetsien häviäminen, aavikoituminen, viljelymaan huuhtoutuminen, metsien ja vesien happamoituminen, kasvihuoneilmiö, otsonikato, meren ja muiden vesien pilaantuminen, ympäristömyrkkyonnettomuudet, ympäristön kemiallistuminen, kehitysmaiden jatkuva riisto, kehitysmaiden talousromahdus ja köyhtyminen, massoittaiset nälkäkuolemat, rikollisuuden ja väkivallan voimakas kasvu, jatkuva (ydin)sodan uhka. Näiden ongelmien ehkäiseminen ja ennaltatorjunta on vihreän liikkeen maailmanlaajuinen tehtävä. Meidän osuutemme on pyrkiä rakentamaan Suomesta vaihtoehtoisen yhteiskunnan käytännön esimerkki.

Tavoitteisiin pyritään

Haavisto,Pekka (toim.), 1983.- Tehtävä napapiirillä. - Perusta ry. 126 s.

Linkola, Pentti, 1973.- Unelmat paremmasta maailmasta 3.p. - WSOY 225 S.

(Linkola, Pentti), 1986.- Vihreän liikkeen tavoiteohjelma. -Omakustanne. 47 s.

Linkola, Pentti Ja Soininvaara, Osmo, 1986.- Kirjeitä Linkolan ohjelmasta. -Perusta r.y./WSOY, 159 s.

Paloheimo, Eero 1981.- Suomi - mahdollinen maa. - WSOY , 141

Vielä voimme pelastua. Tiedemiesten manifesti aikamme ihmisille. 1972. Tammi, 140 s.

Vihreitä kysymyksiä. Eduskuntavaalit 1987. - Helsinki-liike ry., 125 s

1. ENERGIAHUOLTO

Perusta. Maailman energiankysyntä on lisääntynyt vuoden 1960 arvosta 3.5 arvoon 10.5 Gtoe (1987). Maailman Energiakongressin arvion mukaan se kasvaa lukuun 11 vuosituhannen loppuun mennessä ja kaksinkertaiseksi vuoteen 2060 mennessä. Suomessa energiankulutus henkeä kohti on jo nyt poikkeuksellisen korkea. Suomen kokonaisenergiankulutus on lisääntynyt 250 % v. 1960 määrästä ja nelinkertaistunut 1930- luvun määrästä. Täysin mieletön on kauppa- ja teollisuusministeriön suunnitelma energiankulutuksen lisäämisestä vielä 40 % v. 2000 mennessä.

Energian tuotannon ja kulutuksen kasvulle ei ole hyväksyttäviä perusteita. Fossiilisten polttoaineiden (öljy, kivihiili, turve, maakaasu) käyttö lisää ilman hiilidioksidipitoisuutta, mikä johtaa kasvihuoneilmiöön. Vuodesta 1860 alkaen (0.0293 ) on C02-Pitoisuus kasvanut nykyiseen arvoon 0.0350 %, ja kasvu jatkuu eksponenttisesti. Kulutus lisää myös ilmaan rikin ja typen oksideja, orgaanisia rengasrakenteisia hiiliyhdisteitä ja raskasmetalleja, joiden vaikutuksia ovat mm. syöpäsairauksien lisääntyminen, herkistyminen allergiasairauksille, maaperän ja vesien happamoituminen ja korroosion suuri lisääntyminen.

Sähkön ja muun energian käytön kasvu ei ole luonnonlaki. Öljykriisin aikana v. 1974 opittiin, miten yksinkertaisilla toimenpiteillä voidaan säästää jopa 30% energiaa. Energian säästämisen merkitystä ei Suomessa painoteta joko lainkaan tai ei ainakaan tarpeeksi. V. 1987 käytettiin Suomessa sähköä 56 terawattituntia (6.8% nousu edellisvuodesta; Pohjoismaiden suurin). Sangen tärkeässä asemassa ovat kotitaloudet, jotka käyttävät lähes 40 % kaikesta energiasta. Sähköenergian tuotannossa ei ensisijaisena ongelmana ole vuotuinen kulutetun sähkön määrä, vaan talviaikainen hetkellinen kulutushuippu, jota varten joudutaan tekemään kalliita lisäinvestointeja. Näitä kulutushuippuja on pienennettävä radikaalisesti. On naurettavaa perustella lisääntyvää energiantarvetta sillä, että metsäteollisuuden tiuhat investointipäätökset sitä vaativat. Metsäteollisuuden Keskusliitto vaatii v. 1990 mennessä 1 TWh ja v. 1995 mennessä taas 2TWh lisää. Nämä ylimitoitetut investoinnit pönkittävät vaatimuksia sekä Porin hiilivoimalan että 5. ydinvoimalan rakentamiseksi. Mikäli eneraiapolitiikkamme kuitenkin hoidetaan järkevästi, Suomeen ei tarvitse rakentaa yhtään uutta suurvoimalaa.

Tehostetulla sähkön säästöllä ja hajautetulla energiantuotannolla voidaan sähkön kulutuksen kasvu pysäyttää ja kääntää laskuun v. 2000 jälkeen. Suur-voimaloita voidaan ryhtyä sulkemaan jo v. 1992 alkaen. Vaikka taloudellinen kasvu jatkuisikin nykyisellään, voidaan v. 2020 päästä vain 42 TWh:n kulutukseen.

Ydinenergian käyttö sitoo tulevat sukupolvet ongelmiin, joita emme itse ole pystyneet tyydyttävästi ratkaisemaan. Ydinvoimaa koskevissa teknistaloudellisissa selvityksissä vaietaan yleensä täysin haittapuolista, tai niitä vähätellään. Ydinvoimasta onkin luovuttava sekä uraanin louhinnan aiheuttamien ympäristövaikutusten, päästöjen, onnettomuusriskien, kriisitilanteiden haavoittuvuuden, väärinkäytön mahdollisuuksien ja radioaktiivisten jätteiden vuoksi. Pahin riski on kuitenkin ydinvoiman yhteys ydinaseiden leviämiseen. Ruotsissa onkin jo tehty päätös ydinvoimasta luopumiseksi, mutta meillä 5. ydinvoimalaa kaavaillaan jatkuvasti.

Ydinvoima ei myöskään ole taloudellisesti edullinen vaihtoehto, kun otetaan sen kaikki vaikutukset huomioon. Pääomavaltaisena ydinvoima on erittäin huono työllistäjä. Ydinvoiman lisärakentaminen tukisi jo ennestäänkin voimakasta yhteiskuntarakenteen ja vallan keskittymistä. Sitä paitsi ydinvoimalat haaskaavat suuresti energiaa jäähdyttämistarpeensa vuoksi. Kun lauhdelämpöä ei (suuren etäisyyden vuoksi taajamista) voida ottaa talteen, se aiheuttaa ympäristön lämpökuormitusta.

Energian tuottoa on ajan mittaan hajautettava, koska alueellisesti ja laadullisesti keskitetty energiatalous on haavoittuva (onnettomuudet, kansainväliset kriisit ). Keskitetyn energiahuollon haittoihin kuuluu myös vallan keskittyminen pieneen talouselämän johtoportaaseen sekä paikallisen itsehallinnon ja itsemääräämisoikeuden rajoittaminen. Hajauttaminen ei tietenkään tarkoita esim. kaukolämmostä luopumista, vaan suuremman tason ratkaisuja.

Energiahuollon alhaista kotimaisuusastetta on voimakkaasti nostettava. Ei ole mitään järkeä siinä, että polttoöljyn hinnassa on veroa vain muutama prosentti, puuhakkeen hinnassa lähes 40%.

Käytännön tavoitteita

Varsinais-Suomen erityistavoitteita

Nurmi, Markku, 1980: Energiatalous. - Weilin ja Göös, 315 s.

Petäjä, Jouko ja Hausen, Henrik, 1988: Sähkön tuotannon vaihtoehtoja. - Joensuun korkeakouluja TKK.

Energiakäsikirja. SAFA, 1983. - Rakennuskirja Oy, 429s.

Ylipitkän aikavälin energiavaihtoehdot Suomessa: kaksi skenaariota. Joensuun korkeakoulu, Karjalan tutkimuslaitos, 1983. - Kauppa- ja teollisuusministeriö, energiaosasto D.18. 54 s.

Miksi ei ydinvoimaa. Perusteita uutta ydinvoimalaa vastaan sekä selvitys vaihtoehdoista, 1985. Energiapoliittinen yhdistys vaihtoehto ydinvoimalle (EVY). 31 s

2. TALOUSKASVU

Perusta, Rajaton kasvu rajallisessa tilassa ei ole mahdollista Luonnonvarojen riittämättömyys rajoittaa talouskasvua ja lopettaa sen ennemmin tai myöhemmin. Nykyiset malmivarat on muutamin poikkeuksin kulutettu loppuun 35 vuodessa jos kulutusvauhti kasvaa kuten tähänkin asti. Maailman talouskasvu laajentaa jatkuvasti rikkaiden ja köyhien maiden välistä taloudellista kuilua. Jatkuvan määrällisen talouskasvun tie on myös ekologisesti mahdoton. Luonnonvarojen ehtymiseen on parempi varautua ajoissa vapaaehtoisesti kuin joutua pakon edessä talouslamaan. On aivan eri asia jarruttaa vapaaehtoisesti kuin törmätä seinään. Talouskasvun pysäyttäminen merkitsee rahassa ja tarvikkeissa mitattavan keskimääräisen elintason alentamista. Taloudelliset voimavarat on suunnattava laadun parantamiseen ja tuotteiden käyttöiän lisäämiseen sekä kierrätykseen. Näin säästetään energiaa ja luonnonvaroja. "Ei ne suuret tulot vaan ne pienet menot".

Miksi tuotannon ja kulutuksen pitäisi jatkuvasti kasvaa? Vastaus: ei mistään syystä. Tiedotusvälineiden ja talouselämän markkinoima perinjuurin harhainen ajattelu ei ota huomioon muuta kuin rahan. Kasvu ei perustu sen enempää biologisiin perusasioihin kuin ihmisen luontaiseen sosiaaliseen käyttäytymiseenkään. Elämme yhä laajenevassa ja kiihtyvässä noidankehässä, jossa pukunamme on henkinen pakkopaita, nimeltään talouskasvu. Mutta tämä ei mahdu päättäjien tajuntaan. V 1988 budjetin perustelun avainsanoja ovat "kilpailumenestys", "kansainvälinen kilpailukyky", "reaalinen kilpailukyky", "talouskasvu", "bruttokansantuotteen tavoiteura jne. Perusteluissa ei ole sanaakaan luonnonvarojen riittävyydestä, ei energian saatavuudesta, ei ympäristön saastumisesta. Myös Brundtlandin komissio (ns. maailmankomissio) yliarvioi kasvumahdollisuudet, vaikka sen selkeä johtopäätös onkin, että tulevaisuus on vakavasti uhattuna. Komissio vaatii taloudellisen kasvun nopeuttamista myös teollistuneissa maissa!

Bruttokansantuote on täysin kelvoton kansantalouden, edistyksen ja hyvinvoinnin mittari. "Taloudessa, jossa ihminen pysyy järkähtämättä tasapainossa ympäristönsä kanssa, bruttokansantuotteen käsite käy merkityksettömäksi" (Kenneth Boulding). Taloudellinen, rahalla tai pääomalla mitattu "kehitys" on itse asiassa taantumista. Elintasoa vihreät kyllä arvostavat! Mutta me mittaamme sen toisin, emme talouskasvulla, emme liikenteen kasvulla, emme autojen lukumäärällä emmekä elintarvikepakkausten tuotannolla. Mittaamme sitä ihmisen sopeutuvuudella elinympäristöönsä sekä ihmisen terveydellä, tasapainoisuudella ja onnellisuudella. Kertakäyttöaate, uusien tarpeiden luominen mainonnalla, kulutushysteria ja esineonnen markkinoiminen eivät ole vain ihmisten pettämistä, ne merkitsevät elintason laskua; ne ovat maanpetoksellista toimintaa. Talouskasvun nimissä on uhrattu maisemaa, ympäristöä, luontoa, terveyttä, turvallisuutta, ihmissuhteita. Verotus suosii ekologisesti vastuutonta taloutta, suurina sarjoina tehtyjä kertakäyttötuotteita, joissa työpanos on pieni ja jotka kuluttavat verotonta raaka-ainetta. Valmistajat pyrkivät usein lyhentämään tavaroiden kestoikää."Mainosala on talouselämän konna, pakkausala sen loinen ( Eero Paloheimo). Mitä enemmän tuotamme ja kulutamme, sitä enemmän rasitamme ymparistöä - ja ihmistä.

Kansantalous voidaan saada tasapainoon ainoastaan siten, että tuottava (maa- ja metsätalous, kalastus, kasvatus, koulutus) ja kuluttava (teollisuus, kauppa, liikenne) sektori ovat tasapainossa. Maa- ja metsätalouden sekä niiden sivuelinkeinojen kehittämiseen suunnataan enin osa liikenevistä voimavaroista.

Tavoitteenamme on talousjärjestelmä, joka mahdollistaa jokaisen ihmisen perustarpeet ja tulevien sukupolvien elämän. Keskeinen osuus on luonnon säilyttämisellä ja luonnonvarojen säästäväisellä käytöllä. Siinä ovat sekä markkinatalous- että sosialistinen talousjärjestelmä epäonnistuneet. Tavoitteenamme olevassa järjestelmässä on yhteiskunnalla oltava oikeus kaikkien yritysten ekologiseen ja sosiaaliseen valvontaan."... jos vallankäyttäjät jääräpäisesti jatkavat määrättömän kasvun politiikkaa, on se osoitus vain avoimesta ja kyynisestä kansalaisen halveksimisesta." (Eero Paloheimo)

Käytännön tavoitteita

Varsinais-Suomen erityistavoitteita

Dryzek, John S; 1987.. Rational Ecology.. Environment and Political Economy - Basil Blackwell.

Meadows, Donald H- Meadows, Dennis L- Randers, jörgen ja Behrens, William W. III 1974: Kasvun rajat. 2.p. - Tammi, 209s.

Pulliainen, Erkki ja Paloheimo, Eero, 1987.- Rakennemuutos elinympäristössämme. Rakennemuutoshallitus puuhassa. - 210 s.

Turun ja Porin lääni vuonna 2000 Alueellinen kehittämissuunnitelma. - Turun ja Porin lääninhallitus, 1986. 74 s.

Yhteinen tulevaisuutemme. Ympäristön ja kehityksen maailmankomission raportti. - Ulkoministeriö ja ympäristöministeriö, 1988. 347s.

3. TEOLLISUUS

Perusta. Voiton maksimointi johtaa helposti piittaamattomuuteen sekä työvoimasta että ympäristöstä. Sosialisointi ei kuitenkaan takaa muutosta parempaan. Toisaalta markkinatalousperiaatteen mukaisia ratkaisuja ei saa tehdä yhteiskunnan omistamissa yrityksissä, ei ainakaan kun on kysymys työllisyydestä tai ympäristöstä. Perustuslain mukaan valta Suomessa kuuluu kansalle eikä suurille monikansallisille ja kotimaisille teollisuus- ja muille liikeyrityksille.

Tekniikan sovellutusten tulisi olla sopusoinnussa kulttuuriperintömme kanssa. Tietotekniikan ja elektroniikan kehittyminen antaa tähän hyvät mahdollisuudet; toisaalta ne voivat orjuuttaa ihmistä. Teknistymisen lisääntyminen yhteiskunnassa on estettävä.

Yhteiskunnan tulee voida hallita myös teknistä kehitystä Tieteen ja tekniikan tehtävänä tulisi olla ylläpitää luontoa ja säilyttää ihmistyö, ei sopeuttaa tuotanto kansainväliseen pakkokehitykseen. Vihreä tiede ja teknologia ylläpitävät luonnon ekologista järjestystä ja yhteisöjen omaehtoisuutta.

Suomea ei saa automatisoida pois maailmankartalta. Valvomaton automaatio ja sumeilematon robottitekniikan hyväksikäyttö sulauttavat Suomen kansain väliseen suurteollisuuteen vieden kansalaisilta mahdollisuudet vaikuttaa taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen.

Suomea ei saa sitoa automaattimonopolien kasinotalouteen. Teknisten uudistusten pääpaino on kohdistettava pehmeään teknologiaan, raaka- aineiden kierrätykseen ja energian säästämiseen. On tuettava verotuksellisesti sellaisia ratkaisuja, jotka kuluttavat vähän energiaa ja uusiutumattomia raaka-aineita eivätkä pilaa ympäristöä. Kokonaisuudessaan teollisuuden verotusta nostetaan: on täysin kohtuutonta että työttömät maksavat Suomessa enemmän veroja kuin suur-teollisuus. Tekniikkaa sinänsä on tietenkin kehitettävä. Laatu on kuitenkin asetettava määrän edelle. Hyvä esimerkki kehittämisestä on suomalainen rypsiöljy, joka monessa suhteessa on voiteluaineena ylivoimainen mineraaliöljyyn verrattuna eikä hävitettäessä aiheuta ympäristöongelmia. Äskettäin on myös kehitetty rikitön ja klooriton sellunvalmistusmenetelmä, joka pitäisi saada mahdollisimman pian teolliseen käyttöön.

Käytännön tavoitteita

Vaihtoehtoisten liikeyritysten kataloogi 1986187. - Ruohonjuuri Oy, 1987, 52 s.

4. TYÖLLISYYS- JA ELINKEINOPOLITIIKKA

Perusta. Työttömyys ei nykyään ole suhdanneilmiö, eikä sen vähentäminen tuotantoa lisäämällä voi onnistua. Huhtikuun 1988 Suomessa on 143 500 työtöntä. Talouskasvu ei poista työttömyyttä. Tulevaisuudessa teollisuuden työpaikat tulevat voimakkaasti vähenemään. Suuri osa työttömyyttä on seurausta siitä virheellisestä, vastuuntunnottomasta ja täysin epäonnistuneesta maatalouspolitiikasta, jolla viimeisen 10 vuoden aikana on tehty 60000 pientilaa elinkelvottomiksi. Näin on samalla menetetty 80000- 100000 työpaikkaa. Suuryhtiöiden pääomavirran myötä on ulkomaille menetetty 50000- 80000 työpaikkaa. Ja samaan aikaan, aito hölmöläisten tapaan, puolueet jatkavat rahan syytämistä suurteollisuudelle, ikään kuin kuvitellen sillä edistävänsä työllisyyttä.

Vihreässä yhteiskunnassa työttömyys on käsitteenä tuntematon; tämä edellyttää syvällistä rakennemuutosta. Työn tekeminen kuuluu ihmisarvoiseen elämään. Työttömyys on uhka mielenterveydelle, paljon suurempi uhka kuin psyykkisesti rasittavasta työstä koituva stressi. Työtä on nytkin jokaiselle sitä haluavalle; kysymys on työn arvostamisesta: esim. siivoustyön tekijöitä ei ole tarpeeksi. Palkkatyön asema on kokonaan arvioitava uudelleen; kodeissa ja lähiympäristössä palkatta tehty työ on arvostettava palkkatyön veroiseksi. Pihapiirin tenavia palkatta ohjaava tekee moninverroin tärkeämpää työtä kuin mainostoimittaja.

Riittävä toimeentulo on mahdollista lähes kaikille keskimäärin vähemmällä palkkatyöllä. Täten työttömyysongelma voi kääntyä rikastuttavaksi liiallisesta työstä vapautumiseksi. Edellytämme kuitenkin, että vihreässä yhteiskunnassa jokainen työhön kykenevä tekee sitä. Ne, jotka eivät työhön kykene, mutta eivät tarvitse varsinaista sairaalahoitoa, voisivat saada perustoimeentulon varmistavan kansalaisrahan. Yleinen kansalaisraha johtaisi lisääntyvään vastuuttomuuteen ja työn vieroksuntaan. "Ei makaavan koiran suuhun luuta tule."

Työn verottamista kevennetään huomattavasti. Epäoikeudenmukainen liikevaihtovero korvataan kokonaan tai ainakin suurimmaksi osaksi raaka-aine- ja valmisteveroilla, jotka kohdistuvat tarpeettomaan, ympäristön kannalta vahingolliseen tai energiaa haaskaavaan kulutukseen.

Teknisillä uudistuksilla pyritään suurimittaisesti pehmeään teknologiaan, energian säästämiseen, raaka-aineiden kierrätykseen, jätteiden käyttöön, tuotteiden käyttöiän lisäämiseen, tuotekehittelyyn ja ammattitaidon lisäämiseen.

Käytännön tavoitteita

5. LIIKENNE

Perusta. Kaupunkien väkiluvun pienentyessä ja maaseudun saadessa elinkelpoisuuttaan takaisin liikenteen määrä maanteillä vähenee. Nykyinen suuntaus yhä uusien teiden rakentamiseen on perusteellisesti väärä. Ongelmana ei ole liian vähän teitä vaan liian paljon autoja. TVL, ei saa olla itsetarkoitus, ja sen diktatorinen asema maamme tiestön suunnittelijana on kertakaikkiaan hävitettävä. Tiemäärärahoja voidaan suuresti vähentää: päähuomio kiinnitetään olemassaolevien teiden kunnossapitoon ja parantamiseen sekä kevyen liikenteen väylien rakentamiseen.

Huhtikuussa 1988 hallituksen julkaisema liikenneselonteko on surkea. Ympäripyöreä selonteko unohtaa liiat autot eikä pane ympäristön pilaajia vastuuseen. Kun Ruotsi luottaa puhtaampaan junaan, luottaa Suomen hallitus rekkaan. Todellisista ongelmista ei hiiskahdetakaan.

Autoliikenteen epäkohdat ovat suurimmat taajamissa, joissa moottoriajoneuvoliikenne on suurimpia ympäristön saastuttajia. Viimeisten 20 vuoden aikana on autokantamme kuusinkertaistunut. N. 30-50 % suurten kaupunkien ilman saasteista on peräisin autoliikenteestä; eräiden epäpuhtauksien (esim. hiilimonoksidi) kohdalla luku on 95 %. Polttoaineista, renkaista, jarrulaipoista ja tien pinnasta lähtevät epäpuhtaudet ja niiden reagointitulokset (lyijy, kadmium, asbesti, hiilivedyt, hiilimonoksidi, rikin ja typen oksidit) aiheuttavat mm. syöpäriskien suurenemista, punasolujen vaurioitumista ja pysyvää aivotoiminnan ja muun hermotoiminnan heikkenemistä sekä edistävät hengitystieinfektioiden vaaraa ja allergisille oireille herkistymistä. Oulussa tehdyssä v. 1987 julkistetussa tutkimuksessa todettiin selvästi, että lasten sairastavuus oli suurinta saastuneimmilla alueilla. Turun ilman pölypitoisuudet ovat ajoittain ylittäneet enimmäisarvot lähes 10-kertaisesti; n. 60 % ulkoilman pölystä pääsee myös sisätiloihin. Leijumassa on runsaasti karsinogeenisia hiilivetyjä, ja sen lyijypitoisuus ylittää Yhdysvaltojen ja Japanin asettamat enimmäisarvot. Hiilimonoksidin (811, 10 mg/m typpioksidien (Ih, 300 pg/ml) sekä pölypitoisuu- den (1 vrk, 150 pg/m') enimmäisarvot ylitetään Helsingissä monin paikoin. Erityisesti suurten kaupunkien keskustoissa on vähennettävä polttonesteillä kulkevan liikenteen määrää, mutta myös parannettava sen sujuvuutta (nykivä ajo tuottaa n. viisinkertaisen määrän saasteita tasaiseen ajoon verrattuna) ja vähennettävä pakokaasujen myrkyllisyyttä.

Melu aiheuttaa stressiä. N. 1.1 miljoonaa ihmistä Suomessa on alttiina yli 55 dBA melulle, mitä ulkomelu ei saa Lääkintöhallituksen yleiskirjeen mukaisesti ylittää. Toistuva ylitys voi aiheuttaa myös kuulovaurioita.

Taajamien liikenneväylien mitoitusperustaksi on otettava ihminen eikä auto. Tämä tarkoittaa omia ajokaistoja busseille ja muille joukkokuljetusajoneuvoille sekä etuajo-oikeutta usein vain yhtä ihmistä palveleviin yksityisautoihin nähden, jotka vain ruuhkauttavat väylät. Suomi on näissä asioissa jäljessä esim. Ruotsista, Norjasta, Sveitsistä ja Itävallasta. Tukholmassa on suunniteltu autotonta päivää kerran vuodessa ja jopa Helsingissä keskustellaan vakavasti tulliasemista ja keskikaupungin liikennöintimaksuista. Tämä ei ole kohtuutonta, kun ottaa huomioon että liikenteessä pyörii v. 1988 70 miljardia mk ja tästä puolet kuluu pelkästään henkilöautojen ja niiden polttoaineen ostoon. Maantieonnettomuuksien jälkihoitoina yhteiskunta joutuu maksamaan lähes 7 miljardia mk ja liikenteen vuotuiset ympäristöhaitat arvioidaan ainakin miljardiksi markaksi.

Kaikkia kevyen liikenteen lisäämiseen ja tukemiseen sopivia keinoja tulee käyttää, jotta joukkoliikenteen ohella saataisiin yhä kasvava osa väestöstä liikkumaan tällä tavalla. Mitä enemmän kevyttä liikennettä, sitä enemmän puhtaampaa ilmaa liikkua. Esim. osa kaupunkien keskustojen kaduista voitaisiin muuttaa puolen vuoden ajaksi (touko-lokakuu) pyöräilykaduiksi.

Raideliikennettä tulee voimakkaasti edistää paikallis- ja kaukoliikenteessä sekä pienemmän energiankulutuksensa että pienempien saastepäästöjen vuoksi. Luonnollisestikaan ei voida sallia järjettömiä liikenteen supistamissuunnitelmia ja aikeista purkaa rataverkkoa on luovuttava ja syylliset saatettava vastuuseen. Myös suhteessa raideliikenteeseen on hallituksen nykyinen liikennepolitiikka täysin nurinkurinen. Tavarankuljetukset pitäisi aina saada kiskoille siellä missä vain mahdollista (tavarankuljetus maanteitse kuluttaa 5-6 kertaa enemmän energiaa kuin rautateitse).

Lento- ja laivaliikenne ovat suuria ympäristön saastuttajia. Yhden jumbojätin lentäessä Atlantin yli se kuluttaa hapen loppuun noin 5 miljoonan m suuruiselta alueelta ja aiheuttaa merkittävästi ylempien ilmakerrosten saastumista; tämä saa aikaan vaurioita mm. otsonikerroksessa. Lentoliikenne kuitenkin kasvaa Suomessa 10 % vuodessa. Laivojen rikki likaa Itämerta ja rannikoita. Pelkästään Turun ja Tukholman välinen liikenne saastuttaa puolen Helsingin oäästöjen verran (vuodessa yli 10000 tonnia rikkidioksidia). Helsingin Eteläsatamassa päästävät matkustajalaivat ilmaan vuodessa n. 210 tonnia rikkidioksidia; Turussa vastaava lukema on 120 tonnia.

Käytännön tavoitteita

Tiestö

Autoliikenne

Muu liikenne

Varsinais-Suomen erityistavoitteita

Rautanen, Hannu (toim.) 1987.- Suunnanmuutos liikennepolitiikkaan. - V-S- luonnonsuojelupiiri ja Suomen luonnonsuojeluliitto. 50 s.

6. RAHATALOUS

Perusta. Yhteiskuntamme koko talouselämä on pankkien, vakuutuslaitosten ja muiden suurta rahaa hallitsevien laitosten kontrolloima. Rahan ja varallisuuden ihannoimisesta on tehty hyve. Enemmän kuin sivistystä ja tietoa kunnioitetaan rahaa. Rahan pitäisi olla palvelija, mutta siitä on tullut herra. Kasinotaloudesta on tullut liike-elämän avainsana, ikäänkuin sillä olisi koskaan luotu mitään uutta. Kansantalous kokonaisuudessaan on koordinoimatonta.

Voimakkaan mainonnan ja turhien kulutustottumusten luomisen ansiosta monissa ihmisissä on synnytetty tarve hankkia enemmän kuin mihin heillä on varaa. Luottokortit ja osamaksukauppa houkuttelevat tarpeettomaan kulutukseen. Pankkien tarjotessa jopa elinikäisiä asuntolainoja ihmiset joutuvat tosiasiassa näiden elinikäiseen velkavankeuteen. Yhteiskuntaa pitäisi tämän välttämiseksi kehittää siihen suuntaan, että rahan tai sitä vastaavien maksuvälineiden merkitys jokapäiväisessä elämässä vähenee.

Käytännön tavoitteita

Schweppenhäuser, Hans Georg, 1971: Das kranke Geld. - Radius.

7. MAATALOUS

Perusta. Maatalous 2000-komitean ohjelma ei luo mitään pohjaa maatalouden tulevaisuudelle. Siinä vain vihjataan ympäristöongelmiin, ei kanneta huolta maaseudun väestön vähenemisestä, ei karjan vähenemisestä eikä peltojen kestokyvystä. Se ei myöskään tue maatalouselinkeinon monipuolistajaa. Suunnitelmat viljelyalan vähentämisestä tehoviljelyä tehostamalla ovat aivan mielettömiä. Maatalouden kaavamaisia supistamistoimenpiteitä on jatkettu katovuodesta 1987 huolimatta. 17.4.1988 ilmoitettiin uutisissa, että maatalousministerin mielestä peltoalaa olisi vähennettävä neljännesmiljoona hehtaaria!

Peltoa ei ole liikaa, sitä vain käytetään väärin. On myös muistettava, että jokainen ihminen käyttää potentiaalisesti arvokasta peltomaata n. 8 aaria muuhun kuin viljelyyn (asunnot, liikelaitokset, tehtaat, tiet, voimajohdot). Suomessa siirtyy peltoa muu hun kuin viljelyyn lähes 20000 hehtaaria vuodessa. Tehokkain tapa vähentää ylituotantoa ja ympäristöhaittoja on korottaa lannoitteiden hintoja. Myös maataloustuotteiden tuontia tulee suuresti supistaa. Esiin. rehuval- kuaista on tuotu täysin tarpeettomasti vuosittain jopa yli 200 milj. kg (40 % rehuvalkuaisesta on ulkomaista); rehun tuonninkokonaisarvo oli v. 1985 yli 3 miljardia mk.

Riippuvuutta ulkomaisista koneista ja tuontienergiasta tulee vähentää. Kymmenen vuotta sitten tehdyn laskelman mukaan Suomen peltoviljelyn energiapanoksen kotimaisuusaste oli vain 17 %. Tämä on huomattavasti vähemmän kuin Suomen energiankäytön keskimääräinen kotimaisuusaste (30 %). Tuotannossa on pienin energiapanoksin pyrittävä kohtuullisiin, ei välttämättä huipputuloksiin. On siirryttävä sellaiseen maatalouteen, mikä on luonnon kanssa sopusoinnussa. Luonnonmukainen maanviljely on myös huomattavasti työvoimavaltaisempaa. Kemiallisen viljelyn vinosuuntaus tuhoaa viljelymaan biologian ja heikentää tuotettujen ravintoaineiden laatua. Jokaisella tulee olla oikeus saada elintarvikkeita, joiden ravintoarvo on korkea, jotka ovat maukkaita ja joissa ei ole myrkkyjäämiä.

Nimenomaan kemiallisteknistä muutosta maataloudessa eivät pellot sen enempää kuin muukaan ympäristö kestä. Karjanlannan ravinteista käytetään lannoituksen hyväksi vain 20 %. Lannoitteita on jo 30 vuoden ajan käytetty paljon enemmän kuin mitä sadon mukana poistuu. Lannoitteena annetusta typestä jää käyttämättä 39 %, kaliumista 40 %, fosforista lähes 70 %. 30 vuoden aikana on fosforin käyttö noussut lähes 80 %, typen yli 200 %. Sadon lisäys ei enää vastaa lannoitteiden kulutuksen lisäystä, ja esim. viljan lakoontumisvaara kasvaa.

Lannoitteiden yliannostus aiheuttaa myös vesien rehevöitymistä. Vuodessa Suomen vesistöihin tulee 55000 tonnia ylimääräistä typpeä, josta 57 % peltoja metsälannoituksesta, sekä 3000 tonnia fosforia, josta 50 % pelto-ja metsälannoituksesta. Mutta ekologin tilastot eivät tehoviljelijää hätkäytä! Kemiallisia torjunta-aineita käytetään yhä enemmän; kuitenkin tuholaisten määrä on lisääntynyt. Kasvintuotannon tunnetuin uhka ovat raskasmetallit, jotka ovat osittain peräisin ilmasta, osittain torjunta-aineiden käytöstä ja suurelta osin lannoitteista: kadmiumia on usein epäpuhtautena fosforilannoitteissa.

Maanviljelijöiden velkaantuminen ja riippuvuus kone- ja rehuteollisuudesta on poistettava. Monista viljelijöistä on itse asiassa tullut Kemiran, rehutehtaiden, koneja myrkkykauppiaiden torppareita. Kovapaalauksen aiheuttama homepöly invalidisoi yli 100 viljelijää vuodessa, ja myrkkyjen levittäminen aiheuttaa lisää terveystiskejä.

Elintarvikkeiden ja muiden maataloustuotteiden käyttöpaikan tulee olla mahdollisimman lähellä (omassa läänissä tai alle 200 km) loppukäyttäjiä, jolloin säilyvyyslisäaineita ei tarvita, kuljetus- ja varastointikustannukset vähenevät ja liikenne vähenee. Hajauttamalla vähennetään myös teuraseläinten kuljetuksen eläimille aiheuttamia kärsimyksiä. Maatalouden harjoittaminen Suomessa on turvattava tuontirajoituksin ja tuontielintarvikkeita verottamalla, sillä ilmastostamme johtuen emme voi sadon määrässä ja kustannusten pienuudessa kilpailla esiin. Keski-Euroopan kanssa. Ruoasta on maksettava se hinta, minkä luonnonolomme sille asettavat. Suomen merkitys maataloudessa tulee korostumaan, sillä muiden maiden väestönkasvun, suuremman saastuneisuuden ja kasvihuoneilmiöstä johtuvan kuivuuden seurauksena elintarvikepula tulee olemaan suuri lähes kaikissa maissa.

Maaseudun aluepolitiikka on täysin hakoteillä. Pientilojen lopettamisen myötä on menetetty työpaikkoja määrä, joka vastaa yli puolta tämänhetken työttömyydestä. Muuttoliike pääkaupunkiseudulle on kiihtynyt. Siitä kärsivät sekä tyhjentyvät kehitysalueet, ruuhkautuva pääkaupunkiseutu että pakkomuuttoon ajetut ihmiset, jotka on väkisin vedetty juuriltaan. Ongelma on sekä taloudellinen, inhimillinen että ekologinen. Kaikki vanhan hylkääminen ja uuden rakentaminen merkitsee rajallisten luonnonvarojen lisäkäyttöä.

Käytännön tavoitteita

Yleistä

Maanviljely

Karjanhoito

Varsinais-Suomen erityistavoitteita

Huuhka, Ensio, 1984: Luonnonmukainen kasvitarha. Kotiviljelijän opas. 5.p. Kotkan ympäristönsuojeluyhdistys ry. 115 s.

Kivelä, Jukka ja Pöytäniemi, Erkki, 1984: Luonnonmukainen viljely. Siirtymävaiheopas. - Elävä maa ry. 142 s.

Luonnonmukaisen viljelyn perusteet, 1980. - Vaihtoehtoisen viljelyn opintopiiri. 193s.

8. METSÄTALOUS

Perusta. Suomen suurin ekokatastrofi on metsien laajamittainen tuhoutuminen ihmisen toimesta. Tähän ovat osittain syynä ilman saasteet ja maaperän happamoituminen, mutta etenkin kovan metsänhoidon käsittelymenetelmät kuten avohakkuut, auraukset ja vaotukset, sopimattomat siirtoistutukset, geneettistä monimuotoisuutta vähentävä taimituotanto, väärä lannoitus ja raskaat puunkorjuumenetelmät. Auraus nostaa rikastumiskerroksen haitalliset metallit (rauta, altimiini, mangaani) pintaan. Tällaisen maan taimettumiskunnon on havaittu huononevan yllättävän nopeasti. Lapin avohakkuualueiden metsitys on onnistunut kehnosti. 25 v. jälkeen onnistuminen oli vain 1/3 tavoitteesta. Useilla avohakkuualueilla viljelyä joudutaan tekemään toistuvasti. On jo nyt selvää, että valtaosasta ei saada kunnon sahapuuta lainkaan.

Kaikkein huolestuttavinta on metsämaan biologian tuhoutuminen, mikä johtuu sekä happosateista ja lannoituksista, mutta myös mainituista metsämaan käsittelytavoista. Tehometsätalous aiheuttaa myös koko metsäluonnon muuttumisen. Kasvilajisto ja sienestö yksipuolistuvat, hyönteistö ja linnusto köyhtyvät.

Kovan tekniikan mukaisesti hakattiin 1950-luvulta lähtien Pohjois-Suomen metsiä jopa tuhansien hehtaarien yhtenäisiltä aloilta. MERA-,TEHO-ja Metsä 2000- ohjelmat ovat perustuneet toiveajatteluun, jota ovat tukeneet vain valikoidut yksipuoliset erillistutkimukset. Metsähallinnon Nurmes-suunnitelma (vuodesta 1966 lähtien) osoittaa tehometsätalouskokeilun pahasti epäonnistuneen, ja samanlaisia tuloksia on saatu myös Pohjois-Suomessa. Miksi Metsähallitus vaikenee tämän projektin surkeista tuloksista? Jo taloudellisesti (ympäristövaikutuksista puhumattakaan) oli Nurmeksen alueen tulos 23 % huonompi kuin viereisen käsittelemättömän Lieksan alueen. Tehometsätalouden tukena on ollut taloudellinen, hallinnollinen ja poliittinen vallankäyttö, joka vieläkin koettaa estää kriittisen tiedon syntymisen. Koko maasta on tehty tehometsätalouden massiivisten kokeilujen koekenttä. Metsä 2000- ohjelman mukaisesti lisääntyisivät 20 vuodessa mm. hakkuumäärät (nyt 50 milj. m'/vuosi) 28 %, metsänkaatoalat (nyt 460000ha/vuosi) 23 %, metsienmaanpinnan käsittely- ja viljelyalat (nyt alle 130000 ha) 31 %. Lannoitusta aiotaan lisätä kaksinkertaiseksi.

Tehometsätalouden tuloksina lisääntyvät puiden vahinkohyönteiset sekä sienitaudit, varsinkin männyn versosyöpä. Pohjois-Suomessa versosyöpä on tavallinen laajoilla männyn viljelyaloilla. Luonnontilaiset metsät ovat kahden tai useamman puulajin eri-ikäisiä sekametsiä. Tehometsätaloudessa pyritään yhden puulajin tasaikäiseen puustoon, jossa myös lannoitus ja avohakkuut lisäävät myrskytuhoja, kun taas sellainen metsä säästyy tuhoilta, jossa on runsaasti eri-ikäisiä puita. Hyvin lannoitetussa ja harvennetussa metsässä ovat myrskytuhot neljän seuraavan vuoden aikana jopa kuusinkertaiset käsittelemättömään metsään verrattuna. Typpilannoitus myös myöhäistää talveentumista ja vähentää siten talvenkestävyyttä. Lannoitus lisää kasvunopeutta ja huonontaa puuaineksen laatua. Mm. oksaisuus ja lenkous lisääntyvät viljelymetsissä. Pahimmat epäonnistumiset väkilannoitteiden käytössä on koettu avosoiden metsittämispyrkimyksissä.

Järeiden maankäsittelytapojen ansiosta on metsämaan biologia paikoin täysin tuhottu. Rikastumiskerroksen haitalliset metallit on nostettu pintaan, pieneläimistön elinmahdollisuudet on hävitetty ja on perusteellisesti alennettu tai ainakin täysin muutettu metsäpuille elintärkeiden sieririhmiastojen viihtymistä. Tilanteen palautuminen ennalleen kestää ainakin kymmeniä, ehkä satoja vuosia.

Tehometsätalouteen liittyvä taimien tarhatuotanto on pahoin epäonnistunut. Taimien sienijuuret eivät vastanneet luonnonmetsien tilannetta. Syksyllä 1983 n. 40 % taimitarhojen männyntaimista oli jo silmävaraisestikin kasvuhäiriöisiä. Kun havupuuvaltaisen taimikon tavoiteltava tiheys on 5000-6000 tainta/ha (mikä takaa puun oksattomuuden ja muutenkin hyvän laadun), on se monissa viljelymetsiköissä vain muutamia satoja taimia/ha; nämä tuottavat huonolaatuista hierinpuuta.

Metsän monitoimikoneiden järeys on lisääntynyt niin, että 3/4 kaikista on kuormainharvestereita. Näin aiheutetaan sekä puustolle että muulle luonnolle suurta tuhoa. Viime vuonna myytyjen 267 monitoimikoneen myötä menetettiin myös 2500 metsuripaikkaa.

Kaikkein tuhoisinta on metsäpuiden kloonaus, joka pienentää perinnöllisen vaihtelun äärimmilleen eikä voi olla johtamatta - ympäristön aiheuttamien tuhojen muodossa - täyteen katastrofiin.

Tehometsätaloudesta on siirryttävä takaisin luonnonmukaiseen metsänhoitoon, jossa pyritään metsän moniarvoisuuden säilyttämiseen sekä puulajikoostumuksen että puiden iän suhteen. Tämä turvaa myös mahdollisimman runsaan ja monipuolisen lintu- ja muun eläinkannan ja vähentää myrsky-, sieni- ja hyönteistuhoja. Samalla lisätään voimakkaasti metsän monikäyttöä.

Käytännön tavoitteita

Varsinais-Suomen erityistavoitteita

Anttila, Pia ja Kauppi, Pekka 8 Toim. ), 1987: Happamoitumisprojektin tutkimuseminaari 21.-24.4.1987. - Ympäristö- ja luonnonsuojelunosaston julkaisu A/57/1987, xxx s.

Aulio, kai ( Toim. ), 1986: Metsätalous ja ympäristön suojelu. - Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus, ympäristönsuojelun peruskurssi. 132 s.

Kauppi, Pekka, Kellomäki, Seppo ja Saastamoinen, olli, 1980: Metsäaapinen. 2.p. - Luonto-liitto r.y. ja Suomen Luonnonsuojeluliitto r.y.. Luonnonsuojelujulkaisuja A:3, 160 s.

Lähde, Erkki ja Jalkanen, Esko, 1987: Suomalainen metsä. Tehometsätaloudsta luonnonläheiseen hoitoon - WSOY, 138 s.

Ulfvens, Johan, 1985: Kris i skogen. En bok om skogsnaturen, skogsbruket, skogssynen. -Miljöforlaget, 127 s.

Metsä tutkimuskohteena. Ekosysteemi ja luonnonvara. 1987. - Luonnon tutkija 91:1,39 s.

9. YMPÄRISTÖNSUOJELU

Perusta. Aavikoituminen, sademetsien tuhoutuminen, happamat sateet, otsonikato ja kasvihuoneilmiö ovat vesiongelmien ohella vakavimmat ympäristökysymykset. Ilma ja vesi ovat elinympäristömme eivätkä kaatopaikkoja. Ilmakehän suojelu on Euroopan pysyvän hyvinvoinnin ehto. Ympäristöministeriön selvityksen mukaan tulevat kuitenkin rikkipäästöt meillä lisääntymään aina vuoteen 1993 saakka ( vuoden 1973 huippuarvosta 651000 tonnia rikkidioksidia ne olivat pienentyneet lähes puoleen v.1985 ). Ilman erityistoimenpiteitä ei päästä rikkitoimikunnan ohjelman mukaiseen 250000 tonniin vuodessa; yksin Nesteen Porvoon laitosten päästöt ovat 26000 tn SO2 vuodessa. Typpioksidien päästöt ovat myös kasvamassa; ne ovat nyt n. 285000tn/vuosi ( tästä on liikenteen osuus n. 60% ja energiantuotannon n. 28% ). Etetlä-Suomessa sekä typpeä että rikkiä laskeutuu vuosittain hehtaaria kohti 5-14 kg. Helposti haavoittuva maaperämme yhtä vähän kuin vesistömmekään eivät kestä tätä.

N. 380000 tonnin vuotuisia rikkidioksidipäästöistä on polttoaineen osuus 56%. Syksyllä 1984 voimaantullutta valtioneuvoston päätöstä ilmansaasteiden enimmäisarvosta tulee tinkimättä noudattaa. Valvonta on kunnan ja läänin viranomaisten tärkeä tehtävä, ja sitä on huomattavasti tiukennettava. Rikin ja typen oksideja, häkää ja pölyä pääsee ilmaan Suomessa vuodessa n. 360 kg jokaista asukasta kohti eli kilo päivässä.

Ilmaan ja vesiin syydetään hirvittävät määrät jätteitä, jotka ovat romahduttaneet kalakantoja ja tuhonneet vesien muunkin biologian. Tämän vuosisadan aikana on Itä-meren happipitoisuus pudonnut 32% kylmyysasteesta alle 10%, paikoin lähelle nollaa; monista syvänteistä on happi jo loppunut ja ne ovat kuolleet. Jopa kymmenkertaisesti tappavia määriä raskasmetalleja on kasaantunut paikoin Pori-Vaasa edustalle. Grönlannin jääpeitteestä otetut näytteet osoittavat lyijyn määrän maapallon ilmassa kasvavan eksponentisesti ( nyt n. 300 kg/lumitonni ); v. 1940 lähtien on siirrytty jyrkän kasvun vaiheeseen.

Ympäristön kemiallistumisen lisääntyminen on yleensäkin huolestuttavaa. Nykyään on käytössä yli 5 miljoonaa erilaista kemikaalia, eikä useimpien terveysvaikutuksia tunneta lainkaan, ympäristövaikutuksista puhumattakaan. Joka viikko määrä lisäntyy 600 kemikaalilla.

Keski-Euroopan metsäkuolemat ovat jo tapahtunut tosiasia, ja enteet ovat meilläkin hyvin vakavat: metsämme ovat sairaita. Syksyllä 1987 vaurioituneiden metsien osuus Saksan liittotasavallassa oli 56%, ja lähes kaikkialla Keski-Euroopassa n. 50%. V. 1986 Suomessa tehdyssä selvityksessä todettiin, että yli viidenneksen neulasistaan menettäneitä havupuita oli 10%. Tätä ennen on jo vaurioita neulasten solukoissa; v. 1986 ei Jokioisista löydetty kaikkein terveimmänkään näköisisistä puista yhtään vaurioitumatonta neulasta. Naavat ovat Etelä-suomesta lähes tyystin hävinneet ja tilalle on tullut varsinkin kuusen oksia tukahduttava paisukarve. Vaikutukset eivät kohdistu vain neulasiin ja sitä kautta puihin kokonaisuudessaan, vaan ne ulottuvat myös maaperän sienirihmastoihin ja muuhun pieneliöstöön, ja tämä on itse asiassa vakavin seikka. Ruotsin metsähallitus on jo käynnistänyt suuren kampanjan, jossa se vaatii kaiken mahdollisen tehtäväksi ilmansaasteiden vähentämiseksi.

Etelänapamantereen otsonikerros on v. 1957 lähtien ohentunut yli 50% ja NASAn äskettäin julkistama tutkimus ( jossa oli mukana yli 100 tiedemiestä ) osoittaa, että otsonikerros on viimeisen kahdeksan vuoden aikana ohentunut myös pohjoisella pallonpuoliskolla ( 2-10% ). 1% vähennys otsonipitoisuudesta johtaa 2% lisäykseen ultravoilettisäteilyssä, ja seurauksia on mm. ihosyövän ja silmävaurioiden lisääntyminen. Yhdysvaltojen ympäristönsuojeluvirasto laskee ihosyöpätapausten lisääntyvän otsonikadon ansiosta 155 miljoonalla ensi vuosisadan aikana. Otsonikato uhkaa myös merten ekologian tasapainoa ja viljelykasvien satoa. Otsonia tuhoavien kloorifluorihiilivetyjen ( ns. freonien ) päästöt ilmakehään ovat kaksinkertaistuneet viimeisten 10 vuoden aikana; v. 1987 syyskuussa solmittu Montrealin sopimus tosin estäisi freonien tuotannon kasvun ja vähentäisi sen puoleen v. 1999 mennessä, mutta 31 allekirjoittajamaista vain kaksi on ratifioinut sopimuksen.

Toisaalta ilmakehän alaosien korkea otsonipitoisuus vahingoittaa havupuiden neulasia, eikä tähän ole muuta parannuskeinoa kuin liiallisen typen poistaminen. Eteläsuomalaiset metsät voivat kestää tällä hetkellä typpeä jopa 45kg/ha, mutta pohjois-suomalaiset vain 5 kg/ha. Typpisaasteet tulevat sitä pahemmaksi ongelmaksi, mitä pohjoisemmaksi mennään.

Kansainväliseen ilmansuojeluun kytkeytyvät valitettavan säännöllisesti valtioiden omat lyhytnäköiset taloudelliset päämäärät. Suomen tulee päästä tästä irti ja aktiivisesti sekä PN:ssa että YK:ssa tehdä aloitteita kansainvälisten sopimusten aikaansaamiseksi ja itse näyttää esimerkkiä. "Ei luontoa saa tuhota vaikka se olisikin taloudellisesti kannattavaa" (Osmo Soininvaara). Tällä hetkellä Suomi on tässäkin asiassa Ruotsiin verrattuna kehitysmaatasolla. Kaukokulkeutuneen ja kotimaisen rikkilaskeuman osuus on Turussa ja Helsingin ympäristössä suunnilleen yhtä suuri, n. 800 mg rikkiä/m'/vuosi. Tämä ylittää yli viisinkertaisesti luonnolle turvalliseksi arvioidun määrän. Myös Itä-Lapissa Kuusamon - Inarin välillä on alue, jossa tuo raja ylittyy 23- kertaisesti; täällä rikkilaskeumat heikentävät porolaitumia (jäkälät ovat erittäin herkkiä rikille!) ja näin saamelaisten elinehtoja. Suomen on aloitettava viipymättä suorat neuvottelut naapurimaidensa ja eritoten Neuvostoliiton kanssa meille kulkeutuvien päästöjen pienentämiseksi.

Valtionyhtiöt näyttävät Suomessa erittäin huonoa esimerkkiä ympäristönsuojelussa. Niiden ympäristöpolitiikka tulisikin nopeasti saattaa yhteiskunnan kollektiiviseen valvontaan.

Yhtä tärkeitä tai tärkeämpiäkin, vaikka näennäisesti vähemmän dramaattisia, ovat lukuisten lajien kuolemiset sukupuuttoon. Arvioidaan, että v. 2000 mennessä on ihmisen toiminnan tuloksena jo puoli miljoonaa eliölajia tuhoutunut. Samalla katoaa ikuisiksi ajoiksi arvokkaita, tuhansien miljoonien evoluutiovuosien luomia geenivarastoja. Yksistään v. 1988 aikana tuhoutunee 1200 eläinlajia; v. 2050 mennessä on neljännes kasvilajeista tuhoutunut. Kysymys on sekä eliöiden ravinnon, ilman ja veden myrkyttämisestä että myös niiden elinympäristön muista muutoksista (esim. suuret petolinnut: kun muualla keskustellaan siitä pitäisikö pesäpuun ympäristö jättää luonnontilaan 100 vai 500 metrin säteellä, parturoidaan meillä metsä surutta sileäksi merikotkan pesäpuun ääreltä).Valtionyhtiöt näyttävät Suomessa erittäin huonoa esimerkkiä ympäristönsuojelussa. Niiden ympäristöpolitiikka tulisikin nopeasti saattaa yhteiskunnan kollektiiviseen valvontaan.

Elämän kunnioituksen periaate merkitsee eläinten arvostamista myös yksilöinä. Suuret määrät koe-eläimiä uhrataan kaupallisen voiton tavoitteluun. Koe-eläinten käyttäminen voidaan sallia vain suoranaisen inhimillisen kärsimyksen ehkäisemiseksi silloin, kun muita tutkimusmenetelmiä ei voida käyttää.

Jätteiden kierrätyksessä Suomi on Euroopan takapajula. Kuitenkin jätehuoltolain 2 § mukaan on jätehuolto mahdollisuuksien mukaan järjestettävä niin, että jätteet voidaan käyttää uudelleen tai muutoin hyödyksi ja ettei jätteistä aiheudu haittaa ympäristölle. Lakia rikotaan sumeilematta; jätteenpolttolaitokset ja kaatopaikat eivät näitä edellytyksiä käytä. Säästäväisestä tavaroiden käytöstä ei liioin ole tietoakaan. Luonnonvarat eivät riitä jatkuvasti kasvavassa ja tuhlaavassa kulutuksessa. Pohjoiset metsävaramme ovat ylihakkuun uhassa; puhdas vesi loppumassa: kahdeksan kuudestatoista tärkeästä metallista loppuu nykyisellä kulutusnopeudella 20 vuodessa.

Jätteiden kierrätys on tehtävä täysimittaiseksi; raaka-aineet ja ravinteet on saatava kiertoon mahdollisimman pienin häviöin. Monien jätteiden mukana joutuu ympäristöön ravinteita ja myrkkyjä, jotka saastuttavat ilmaa, vettä ja maaperää. Kaikesta paperista kerättiin Suomessa v. 1987 talteen n. 50 %; määrää voidaan nostaa aina n. 90 % saakka. Jätepaperin käyttö säästää puuta 30-100 %, energiaa 40 %, puhdasta vettä jopa 99 %, eikä kaatopaikoille joudu myrkyllisiä jätteitä. Kotitalousjätteestä on n. 30 % keräyspaperia, 25 % poltettavaa, 25 % kompostoituvaa, 5 % lasijätettä, 5 % metallijätettä ja vain 7% jätettä, jota ei voida toistaiseksi hyödyntää. Yhden henkilön talousjätteistä saadaan vuodessa n. 50 1 hyvänlaatuista multaa. V 1987 julkistettiin länsisaksalainen keksintö jolla 10 kilosta kotitalousjätettä saadaan kilo hyvää raakaöljyä. Muovijätettä syntyy Tilastokeskuksen arvion mukaan 100000 - 110000 tonnia vuodessa. Yksinomaan rakennus- ja purkutyömailla syntyy Suomessa vuosittain n. 2 miljoonaa tonnia jätettä, joka lähes kokonaisuudessaan ajetaan kaatopaikoille. Suurin osa tästä jätteestä olisi vielä uudelleen käytettävissä. Tavoitteena on kaatopaikkojen tekeminen tarpeettomiksi.

Monet kaupungit ja taajamat (esim. Varsinais-Suomessa) on jo rakennettu lähes toisiinsa kiinni. Yhtenäiset luonnonalueet ovat pirstoutuneet pieniksi puistoiksi, joista suurin osa eläimistöstä on kaikonnut. Ihmisen luonnolliset ja välttämättömät kontaktit alkuperäisluontoon rakentuvat yhä enemmän henkilöauton (tai nykyisellä kehityksellä lentokoneenkin) varaan yhtenäisten suurten metsien ja muiden luontoalueiden sijaitessa kaukana asutuskeskuksista. Tätä kehitystä emme voi hyväksyä.

Myös rakennettu kulttuuriympäristö vaatii suojelua. Erityisesti Varsinais-Suomessa on tällä saralla paljon tehtävää. Kulttuurin kehtoon kuuluvien työläiskaupunginosien ja kulttuurihistoriallisten rakennusten arvoa nyky-yhteiskuntamme mittaa vain rakennusmaan arvona!

Käytännön tavoitteita

Ilmansuojelu

Vesiensuojelu

Luonnonsuojelu

Rakennetun ympäristön suojelu

Jätehuolto

Varsinais-Suomen erityistavoitteita

Haapanen, Antti, Mikola, Peitsa ja Tenovuo, Rauno, 1982: Luonto ja luonnonsuojelu. 3.p. - Otava, 392 s.

Huuhka, Ensio, 1983: Omatoiminen jätehyödyntä. - Kotkan ympäristönsuojeluyhdistys ry, 32 s.

Häyrinen, Urpo ja Ruuhijärvi, Rauno, 1983-1984: Ympäristön suojelu 1 (Luonnonsuojeluja luonnonvarat) ja 2 (Ympäristön pilaantuminenja ympäristön hoito). Kirjayhtymä, 354 ja 488 s.

Kartastenpää, Raimo, Häkkinen, Antti, Jokinen, Juhani ja Pesonen, Risto, 1986: Turun ilman laadun perusselvitys. 1. Kiinteiden lähteiden vaikutus ilman laatuun. II. Autoliikenteen vaikutus ilman laatuun. - Ilmatieteen laitos, ilmanlaatuosasto. 127 ja 93s.

Santti, Ristoja Tenovuo, Rauno, 1985: Ympäristön haitat terveydelle. - Otava, 240s.

Luonnonsuojelu. - Valtion painatuskeskuksen lakikokoelma (860-678-l), 1988. 96s.

Ympäristönsuojelu. - Valtion painatuskeskuksen lakikokoelma (860-658-7),]988. 232s.

Suomen Luonto. - Suomen Luonnonsuojeluliiton aikakauslehti, 47 vsk. 1988.

Ympäristön- ja luonnonsuojelu. - Ympäristöministeriön aikakauslehti. 2. vsk. 1988.

Jätteet hyödyksi, 1986. - Suomen Luonnonsuojeluliitto.

10. ASUMINEN, KAAVOITUS, RAKENTAMINEN

Perusta. Vielä 1970-luvun kiihkeän rakentamisen vuosina rakennettiin slumminomaisia, ympäristönsä tuhonneita betonikaupunginosia, joista luonnonläheisyys ja viihtyvyys ovat kaukana. Samalla alkoi kaupunkien keskustojen muuttuminen liikekeskuksiksi. Kaupunkirakenne alkoi voimakkaasti eriytyä: asunnot, työpaikat, palvelut ja puistot rakennettiin erilleen; samalla henkilöautoliikenne moninkertaistui. Tämän muutoksen häviäjiä olivat varsinkin lapset, vanhukset, vanhat viihtyisät kaupunginosat ja alkuperäinen luonto.

Ihmisen turvallisuudentunteen ja viihtyvyyden perustana ovat läheiset ihmissuhteet. Näiden edellytyksiä ovat mm. virikkeinen ympäristö ja mahdollisuus runsaaseen kanssakäymiseen. Tällöin erityisesti lapset juurtuvat helposti asuinalueeseensa ja sen sosiaaliseen verkostoon, kasvavat elämään toveriensa kanssa vailla keinotekoisia yhteydenpitokeinoja ja omaksuvat hyvät elämäntavat. Näin he myös oppivat rakastamaan kotiseutuaan ja isänmaataan ja ovat valmiita puolustamaan niitä gryndereitä ja muita vihollisia vastaan.

Yksi oleellisimmista tämän kehityksen edellytyksistä on kunnollinen riittävän suuri ja pysyvä asunto. Nykyisillään nuoret vähävaraiset lapsiperheet joutuvat usein asumaan pienissä ja huonoilla asuinalueilla olevissa tiloissa ja useita kertoja muuttamaan. Näin lasten pysyvät ihmissuhteet jäävät vähäisiksi.

Perusristiriita rakentamisessa on talousajattelu, se että kaikesta pitää saada voittoa. Arkkitehtuurin muotivirtaukset osoittavat, että suunnittelulla ei ole kovin syvällistä perustaa.

Asuntopula johtuu lähes kokonaan väärästä alue- ja asuntopolitiikasta. Tämänpäivän asunto- ongelmia ei ratkaista rakentamalla uusia, vaan säilyttämällä ja ottamalla käyttöön vanhoja rakennuksia.

Uudisrakennustoimintaa on vähennettävä radikaalisti; väkiluvun kasvun loputtua siihen ei enää ole perusteita. Lähiö- ja aluerakentaminen lopetetaan kokonaan. Siirtymisvaiheessa sallitaan harkittua ympäristöön sopeutuvaa täydennysrakentamista. Siirrytään pysyvästi säilyttävään, peruskorjaavaan rakentamiseen. Vanhaa, sosiaalisesti toimivaaja luonnonläheistä rakennuskantaa ei enää tuhota tonttien rakennusoikeuksia lisäämällä, uudisrakennuksilla tai uusilla teillä. Kulttuurimaisemat suojellaan rakentamiselta kokonaan ja pelloille rakentaminen kielletään.

Jäljelle jäävässä kaavoitus- ja rakennustoiminnassa sanoudutaan irti laitostamispolitiikasta, joka pyrkii tuottamaan asumis-, päivähoito-, nuorisotalo-, vanhustentalo-, vammaistalo-, vapaa-ajantalo- ym. lokeroita ja eriyttämään eri ihmisryhmien toiminnat eri rakennuksiin. Luonnon osuutta nykyisenkin rakennetun ympäristön välttämättömänä osana lisätään istutuksilla, puistoilla ja metsiköillä. Esimerkkiä otetaan vaikkapa Davisin ekokaupungista Kaliforniasta Yhdysvalloista. Toisaalta voi mallina toimia Lingenin kaupunki Saksan Liittotasavallassa: siellä on säilytetty vanhaa keskustaa, uudet talot sovitettu vanhaan tyyliin, asuminen keskustassa tehty houkuttelevaksi ja ydinalue muutettu liikenteestä vapaaksi jalankulkualueeksi. Myös Firenzen keskusta on tehty autottomaksi.

Tänään asunto-ongelmana on Suomessa meluisa ja luonnoton betonirakentaminen sekä vuokra-asuntojen puute, jonka vuoksi kaikessa jäljelle jäävässä uudisrakentamisessa ja kaavoituksessa on keskityttävä näiden epäkohtien korjaamiseen. Myös erilaisia yhteisöasumisen muotoja tulee kannustaa. Monipuolinen ja tasapainoinen ikärakenne edistää sukupolvien keskinäistä ymmärtämystä. Lapsia, nuoria, vanhuksia ja vammaisia ei saa eristää toisistaan eikä muusta yhteiskunnasta. Tunnetun englantilaisen asiantuntijan (TV 13.3.1988) mukaan Suomi on asuntopolitiikassa Euroopan kehitysmaa; sen lähes ainoina tavoitteina ovat olleet omistusasunnot. Hänen mukaansa normaali tilanne edellyttää niin suurta vuokra-asuntojen määrää, että vuokralaisista syntyy kilpailua.

Kaavoitustoimintaa supistetaan jyrkästi ja sen organisaatiota kevennetään; nykymuodossa kaupunkien kaavoitusosastot ovat diktatorisia. Itsenäiset kaavoitusosastot voidaan suurimmaksi osaksi lakkauttaa; tarpeellinen vähäinen kaavoitustoiminta voidaan hoitaa muutenkin. Ympäristölautakunnan osuutta kaavoituksessa nostetaan, ja esim. kaikkien kaavoituspäätösten on saatava ympäristölautakunnan hyväksyminen. Kaavat on tehtävä ympäristön ja asukkaiden ehdoilla.

Käytännön tavoitteita

Yhdyskuntasuunnittelu

Kaavoitus

Rakentaminen

Varsinais-Suomen erityistavoitteita

11. VÄESTÖ, YHTEISKUNTA, PERHE

Perusta

Väestöpolitiikka

Maapallolla ei ole yhtään tärkeää ongelmaa, jonka syynä ei välillisesti tai välittömästi olisi väestön räjähdysmäinen kasvu. Myös kaikki meitä uhkaavat globaaliset ekokatastrofit johtuvat tästä. Väestöräjähdyksen alku sattuu yksiin teollisen vallankumouksen kanssa. ".. tiede ja teknologia ovat myös olleet päätekijöinä aiheuttamassa tämänhetkistä hankalaa tilannetta, väestön räjähdysmäistä kasvua, saastumista ja muita epämiellyttäviä teollistumisen sivuvaikutuksia." (Rooman klubi1972) Vuodesta 1650, jolloin maapallolla oli n. 550 milj. ihmistä, väkiluku on kasvanut eksponenttisesti. Jyrkän kasvun käännekohta oli v. 1950. Tällä hetkellä kasvukäyrä on yhä kiihtyvä. Viimeisen miljardin ihmisen lisäys kesti vain 15 vuotta ja seuraavan ennakoidaan täyttyvän 9 vuodessa (ensimmäisen miljardin täyttyminen kesti hamasta muinaisuudesta aina noin vuoteen 1816 saakka). 5 miljardin ihmisen raja saavutettiin virallisesti 11.7.1988. Tämä on huomattavasti enemmän kuin mitä ympäristömme kestää. Teoriassa maapallon nykyisellä peltopinta-alalla tosin voitaisiin ruokkia kaksinkertainen määrä - mutta vain teoriassa! Ruoka kun ei riitä nykyisellekään ihmismäärälle. Valkuaisaineiden ja kalorien tarve jää tyydyttymättä enimmässä osassa maailmaa, ja n. 20 miljoonaa ihmistä kuolee vuosittain suoranaisesti tai välillisesti aliravitsemukseen, josta kärsii kaikkiaan noin miljardi ihmistä. Eikä kysymys ole lainkaan pääasiassa ihmisten ravinnosta, vaan ympäristön kantokyvystä ja paljosta muusta.

Ihmiskunta ei kykene hallitsemaan tilaansa. Massoittaiset nälkäkuolemat, puutostaudit sekä vaikeat endeemiset ja epidemiasairaudet nähdään vielä pelkästään kehitysmaiden vitsauksina, mutta on vain ajan kysymys milloin ne ovat myös teollistuneen maailman painajainen. Meilläkin suuri työttömyys on jatkuvasti paheneva, ratkaisua vailla oleva ilmiö. Monissa "korkean elintason" maissa se on jo vaarallisen suuri. Seurauksena voi olla monenlaisen kurjuuden, rikollisuuden ja väkivallan räjähdysmäinen kasvu, mitä taltuttamaan on yhä enemmän lisättävä sosiaalihuoltoa, laitoksia ja poliisivoimia.

Vaikka Suomen väkiluku on vain yksi promille maailman väestöstä ja maamme on suhteellisen harvaanasuttu, ovat väestön liikakasvun merkit meilläkin ilmeiset. Luonnon kantokyky on lähes kaikkialla ylitetty; meidän luontomme on näillä pohjoisilla äärialueilla paljon herkempi haavoittumaan kuin esim. Keski-Euroopassa.

Ei ole olemassa mitään järjellistä syytä siihen, miksi Suomenkaan väkiluvun pitäisi kasvaa tai miksi meitä pitäisi olla näinkään paljon. Miljoona ihmistä riittäisi hyvin turvaamaan biologisen perintöaineksen monimuotoisuuden ja takaamaan sopeutumisen tulevaisuudessa muuttuviin olosuhteisiin. Mitä vähemmän ihmisiä, sitä parempi ympäristö. Eräs kriteeri väestönkasvun ylärajalle on käytetyn energian määrä. Kun Suomen käyttämästä energiasta nyt 32 % on kotimaista, niin kantokykymme tässä suhteessa olisi 32 % nykyisestä eli 1.6 miljoonaa asukasta (v. 1938 energiasta 38 % oli kotimaista).

On voimakkaasti tuettava kaikkia sellaisia väestöpoliittisia ratkaisuja, jotka merkitsevät ensin väkiluvun kasvun pysähtymistä ja senjälkeen sen alenemista. Lastenvapaus en selkeästi yhteiskunnan asia, ei yksilöiden. On kunnioitettava yhteiskunnan hyväntekijöinä niitä naisia, jotka uhrautuvat yhteiseksi hyväksi olemalla hankkimatta lapsia. Puheet Suomen häviämisestä kansakuntien joukosta ja muuttuvasta epäedullisesta väestörakenteesta joutaisivat täysin katteettomina unohduksiin, elleivät niitä toistuvasti esittäisi johtavissakin asemissa olevat henkilöt. Väestöliiton toiminta on tässä suhteessa kerta kaikkiaan vastuutonta, ja presidentin palkintojen jakaminen toistakymmentä lasta synnyttäneille äideille osoittaa suurta ymmärryksen puutetta. Lapsen kasvattaminen 0-20 ikävuosien välillä maksaa ainakin 2 kertaa enemmän kuin vanhuksen huolto 60-80 ikävuosien välillä. Eikä tulevaisuuden maailmassa kansakunnan olemassaoloa ja merkitystä enää ratkaista massalla, vaan sen henkisellä kehittyneisyydellä.

Aleneva väestömäärä merkitsee lapsen aseman korostumista. Aleneva lapsiluku ei merkitse lapsen aliarvioimista, vaan tarkalleen päinvastaista asennetta. Tulevaisuuden vihreässä yhteiskunnassa jokainen lapsi on kunniakansalainen jolle uhrataan huomattavasti nykyistä enemmän huolenpitoa, kasvatusta, koulutusta ja ennen kaikkea rakkautta. Lapset ovat kaikki toivottuja ja arvostettuja, joita vastuuntuntoiset ja lapsia todella rakastavat perheet hoitavat.

Yhteiskuntapolitiikka. Yhteiskunnastamme on tullut puolueiden, etujärjestöjen, virastojen, yhtiöiden ja muiden hierarkisten rakenteiden hallitsema. Vastuu häviää tähän systeemiin, yksityinen ihminen samoin. Valta ei enää kuulu kansalle niin kuin sen perustuslain mukaan pitäisi, vaan näille hierarkisille rakenteille. On luotava kokonaan uusi ekologinen, luonnon kanssa sopusoinnussa oleva yhteiskunta- ja talousjärjestelmä, joka ei perustu yksityiselle eikä valtiokapitalismille. Asumisen, työnteon, tuotannon, kasvatuksen ja vapaa-ajan ongelmia ei voida ratkaista toisistaan erillään. Monipuolinen keskusteluyhteys on kadonnut kansalaisten ja päätöksentekijöiden väliltä. Avoin ja julkinen asioiden valmistelu, kansalaisten vaikutusmahdollisuudet jo valmisteluvaiheessa ja hajautettu päätöksenteko edistävät kansanvallan toteutumista Kunnallinen kansanäänestys olisi askel kohti todellista kansanvaltaa. Enemmän kuin erikoisasiantuntijoita tarvitaan nyt ihmisiä, jotka eivät ole kadottaneet tajuaan asioiden yhteyksistä.

Erilaisten vähemmistöjen olemassaolo on kansallista rikkautta. Ihmisten pakottaminen samaan kaavamaiseen ajatteluun merkitsee kansan henkisen pääoman köyhdyttämistä ja sen kehitysmahdollisuuksien laiminlyömistä. Kaikille lain puitteissa toimiville vähemmistöille tulee turvata mielipiteensä ilmaisun vapaus, mutta erityisesti tämä koskee kansallisia, kielellisiä ja kulttuurivähemmistöjä.

Suomessa saamelaisilla ei ole minkäänlaista oikeudellista asemaa maan käyttöön. Tässä pitäisi saavuttaa ainakin se taso mikä Ruotsissa ja Norjassa nyt on, ja lailla tunnustaa saamelaisten nautintaoikeudet Saamenmaan alueisiin.

Käytännön tavoitteita

Varsinais-Suomen erityistavoitteita

12. SOSIAALI- JA TERVEYSPOLITIIKKA

Perusta. Sosiaalipolitiikan tavoitteena on taata jokaiselle ihmiselle taloudellinen perusturvallisuus ja mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään. Työnteko kuuluu tähän olennaisena osana. Sosiaaliturva on Suomessa korkea, mutta se on laitostunut ja epäinhimillistynyt. Byrokratian purkaminen on keino ihmisläheisempään palveluun, joka on sosiaalisen turvallisuuden tärkeä osa. On rohkaistava sellaisten asuinyhteisöjen syntyä, jotka ottavat vastuun jäsenistään. Yhteiskunnan rakentamisessa on otettava tasapuolisesti huomioon kummankin sukupuolen, kaikkien ikäryhmien (erityisesti lasten ja vanhusten) ja kaikkien sosiaaliryhmien näkemykset.

Lasten päivähoito on retuperällä. Maaamme kaupungeista 77 on ilman kunnallista päivähoitoa ja mm. Helsingin seudulta puuttuu yli 6000 päivähoitopaikkaa. Päivähoitoon ei kuitenkaan pidä rakentaa uusia laitoksia, vaan tilapäinen vajaus hoidetaan pienimuotoisin ratkaisuin. Lasten sairastavuus suurissa päiväkodeissa on noussut huolestuttavasti. Helsingisssä tehdyssä selvityksessä havaittiin että alle yksivuotialla päiväkotilapsilla oli keskimäärin 115 sairaspäivää vuodessa poissa puolet hoitopäivistä. Suurten päiväkotien paikat olisi varattava isommille lapsille, jotka eivät ole niin alttiita sairauksille. Tässä mielessä on taantumista, jos nykyisin voimassa oleva 100 lapsen kattosääntö poistetaan. Ilolla on tervehdittävä Turun sosiaalilautakunnan suunnitelmaa perustaa pieniä 10-12- paikkaisia päiväkoteja.

Yksilötasolla terveys on tärkein uudistuva luonnonvara, jota on hoidettava kokonaisvaltaisesti. Ei voida hyväksyä sitä, että ihmisen terveyteen liittyvillä asioilla kerätään kohtuutonta taloudellista voittoa. Kuntoutustarvetta voidaan huomattavasti parantaa itsehoidon ja ennaltaehkäisyn tärkeyttä korostamalla ja suosimalla. Tämä tarkoittaa esim. luontaisterapiakulujen verovähennysoikeutta. Itsehoitoon tarvitaan usein ihmissuhdeverkostoa. Esim. kroonisesta kivusta kuntoutuminen voi tapahtua maallikkopiireissä tehokkaammin kuin ammattiauttajan passiivisena kohteena olemalla.

Kansanterveyden ongelmat johtuvat suurelta osin vääristä ravintotottumuksista (liikaa rasvaa, suolaa, alkoholia, tupakkaa; liian vähän kasviksia). Esim. sepelvaltimotauti on Suomessa suurin yksittäinen kuolinsyy vuodessa 14000 Ravintotottumuksia korjaavia ratkaisuja (tutkimus, valistus, veropolitiikka) on edistettävä. Monipuolinen ravinto, joka sisältää runsaasti kasviksia ja vähän eläinrasvoja, on paras terveyden tae. Kun yhteiskunta joutuu maksamaan terveydenhoitokustannuksina vääristä ravintotottumuksista sekä tupakan ja alkoholin käytöstä, on kohtuullista että väärinkäyttäjät joutuvat suurimman osan kustannuksista maksamaan suuresti korotettuina tupakan, alkoholin ja eläinrasvojen hintoina. Hallituksen äskettäinen päätös nostaa kasviöljyn veroa on jyrkässä ristiriidassa terveellisen ravitsemuspolitiikan kanssa. 6- 10 % alkoholin hinnan nostaminen ei riitä alkuunkaan, kun Suomi on lupautunut vähentämään alkoholin kulutusta 25 %vuoteen 2000 mennessä (vuonna 1987 nousi alkoholin kulutus edellisvuotisesta n. 6 %).

Tärkeitä syitä lisääntyneisiin sairauskustannuksiin ovat myös väärät elämäntavat, stressi ja ympäristön pilaantuminen. Näitä korjataan lisäämällä liikuntamahdollisuuksia sekä asumisen viihtyvyyttä ja työnteon mielekkyyttä.

Käytännön tavoitteita

Sosiaalihuolto

Terveydenhuolto

Parkkinen, Pekka ja Järviö, Marja-Liisa, 1988: Terve Suomi 2030. - TASKU, 116 s.

13. KASVATUS JA OPETUS

Perusta. Aineellinen hyvinvointi on johtanut henkiseen pahoinvointiin, jonka oireina ovat mm. monet terveys- ja sosiaaliongelmat. Yhteisyyttä luovat, vanhaan kulttuuriperinteeseen pohjautuvat kansalliset ihanteet ja ideologiat ovat väistymässä; taloudellista ja sosiaalista eriarvoisuutta lisäävät ja yhteisöjä jakavat agressiivisuus, kilpailu ja muut markkinaihanteet ovat saamassa yhä suuremman vallan. Sellaiset turvallisuutta ja läheisyyttä lisäävät ominaisuudet kuin vastuullisuus, lähimmäisenrakkaus, avoin ja luonteva kanssakäyntikyky ovat jäämässä vaille niille kuuluvaa arvostusta. Ihmiset antautuvat kritiikittömästi markkinavoimien luomien kaupallisten ja poliittisten ihanteiden, ajattelu- ja käytöstottumusten valtaan.

Poikkeavuutta pelätään ja kartetaan. Itseluottamus, aloitteellisuus ja luovuus menettävät merkitystään; vapaa-ajankäyttö ja elämäntavat jäävät enenevässä määrin kaupallisen ajanvietteen passiiviseksi vastaanottamiseksi. Avuttomuus ja holhottavuus lisääntyvät, yksilön merkitys vastuuta kantavana ja vaikuttavana voimana hupenee. Näin myös yhteiskunnasta katoavat sitä parhaiten ylläpitävät voimat omatoimisuus, inhimillisyys ja vastuu.

Tällainen suuntaus on lopetettava. On opittava ymmärtämään, että ihmisten tulevaisuus on mahdollinen vain humaaniset, yhteiskunnalliset ja ekologiset perusarvot huomioon ottavilla tiedoilla, taidoilla ja elämäntavoilla. Kasvupohja niiden omaksumiseksi on luotava jo varhaislapsuudessa. Niiden opetttamisen ja kehittämisen tulee olla keskeinen periaate kaikissa oppilaitoksissa peruskoulusta korkeakouluihin.

Tieto ei riitä, vaan tarvitaan myös kykyä sen valikoimiseen ja soveltamiseen. Ihmisen persoonallisuuden tasapainoinen kehittyminen vaatii myös tunne-elämän kehittämistä. Luovuutta kaikissa muodoissa on kannustettava, ja annettava jo varhaisiässä sekä myöhemmin peruskoulussa mahdollisuudet sen yksilölliseen kehittämiseen. Myös lahjakkuus riippuu suuresti ympäristöstä, kasvatuksesta ja koulutuksesta. Kasvatustehtävä on tulevaisuudessa yhä tärkeämpi osa kouluopetusta. Se korostaa luonnon kunnioitusta, lähimmäisenrakkautta, elämäntaitoa ja etiikkaa. Eräs sen tärkeä tarkoitus on vähentää vieraisiin kansoihin, kulttuureihin, uskontoihin ja aatesuuntiin kohdistuvia ennakkoluuloja. Tulevaisuuden uhkana ei ole alikehittynyt teknologia vaan alikehittynyt etiikka.

Lapsen paras kasvupaikka on harmoninen koti sekä virikerikas ympäristö. Siksi yhteiskunnan on työllisyydellä, koulutuksella ja yhteiskuntasuunnittelulla pyrittävä näiden edellytysten luomiseen. Toisen vanhemmista on voitava yhteiskunnan tuella hoitaa lasta ansiotyöstä vapaana ensimmäiset 3 vuotta. Vaihtoehtoisesti on kaikille järjestettävä mahdollisuus pienten lasten mahdollisimman kodinomaiseen puoIi- tai kokopäivähoitoon yhteiskunnan omistamissa tai tukemissa pienissä päiväkodeissa ja lastentarhoissa, joiden kehittämiseksi on suosittava järkevää kokeilutoimintaa. Erityistä huomiota on kiinnitettävä orpojen ja muiden hyvää huoltajaa vaille jääneiden kasvuoloihin. Lastenkodit eivät saa olla laitoksia; henkilökunnan tulee olla hyvin palkattua sekä erityisen hyvin persoonallisilta ominaisuuksiltaan ja koulutukseltaan toimeen sopivaa.

Lasten tulee saada elää ympäristössä, joka ei rajoita heidän tiedonjanoaan eikä kokeilunhaluaan, eikä opeta pelkäämään toisia ihmisiä. Käskyjen, kieltojen ja kuuliaisuuden sijaan opitaan sosiaalisen käyttäytymisen perustaksi keskustelujen ja muun kanssakäynnin avulla eettinen ajattelu, empatia ja omakohtainen vastuu sekä itsestä, toisista että ympäristöstä. Kokeilukoulutkin ottavat tähän suuntaan vasta ensimmäisiä hapuilevia askeleita.

Suomalaisten kulttuuripyrkimysten luonnetta valaisee laissa oleva käsite oppivelvollisuus. Kehittyneemmissä oloissa on oikeampi käsite oppioikeus. Oppivelvollisuus periytyy ajalta, jolloin lapsen henkistä olemusta ei nykyisellä tavalla tunnettu ja jolloin opetuksen sisältö painotti virallisen yhteiskunnan tarpeita: oli saatava lainkuuliaisia työnsä hyvin osaavia kansalaisia. Opetusmenetelmillä on ratkaiseva merkitys. Hyvin kehitettyinä ja hyvien opettajien käyttäminä ne luovat lapsille mahdollisuuden omasta luontaisesta tiedonhalustaan lähtien oppia ilman ulkonaista pakkoa asioita, jotka heitä iästä ja persoonallisista ominaisuuksista riippuen kiinnostavat. Lasten lahjakkuus sekä oppimiskyky ja -halu riippuvat huomattavasti ympäristöstä. Lapsen omista valmiuksista lähtevä opetus voi melkoisesti parantaa kehityksessään henkisesti pahastikin vammautunutta, mutta erityisesti "normaali" lapsille koulu voi tehdä ihmeitä, vaikka nämä tulisivat ankeistakin oloista. Koulu ei myöskään saa jättää käyttämättä niitä mahdollisuuksia, mitä lisäkursseilla ja luokattomalla koululla on tyydyttää tiedonhaluisimpienkin lasten tarpeet. Kouluopetuksen on ohjattava myös terveeseen vapaa-ajan käyttöön sekä yleensäkin terveisiin elämäntapoihin. Keskustelulla opitaan kanssakäyntitaitoa sekä rakentavaa, itsenäistä ja luovaa ajattelua mikä useimmilla lapsilla on vielä kouluun tullessaan mutta minkä nykyinen kasvatussysteemi lannistaa. Jatkuvan opiskelun ja koulutuksen on kuuluttava luonnollisena osana jokaisen yksilön elämään. Tulevaisuuden vaihtoehtojen esittely on jatkuvan koulutuksen olennainen osa. Kaiken opetuksen esikoulusta korkeakouluun asti tulee perustua kokonaisnäkemykseen ihmisen asemasta osana luontoa.

Saamenmaan koulut yrittävät edelleen mukauttaa saamelaisia suomalaiseen elämänmenoon. Kansakoulut ovat jo tuhonneet saamenkielen ja myös saamen kulttuurin lähes koko Sodankylän alueelta. Tarjoamalla vain suomalaisia elämänmalleja (suomeksi) koulu vieroittaa saamelaiset perinteisestä kulttuuritaustastaan.

Korkeakouluopetuksessa on painotettava entistä enemmän etenkin niitä biologian, yhteiskuntatieteiden ja filosofian aloja, joiden tehtävänä on luoda sopusointua ihmisen ja luonnon sekä toisaalta ihmisyhteisöjen välille. Toisaalta myös korkeakouluopetukseen tulisi kuulua käytännön taitojen ja tietojen kehittäminen.

Kouluhallituksen ohjeiden (peruskoulun opetussuunnitelman perusteet, 1985) mukaan oppilaissa on viritettävä ajattelu-ja toimintamalleja, jotka edistävät mm. ihmisoikeuksien ja ihmisarvon kunnioittamista, pyrkimystä ristiriitojen rauhanomaiseen ratkaisemiseen, pysyvän oikeudenmukaisen rauhan edistämistä ja omakohtaista osallistumista myönteisen kehityksen edistämiseen. Nämä kauniit tavoitteet on suurin piirtein laiminlyöty, varsinkin opettajien koulutuksessa. Rauhan- ja kansainvälisyyskasvatus on nyt jätetty sen varaan, että se hoituu opettajien ja koulun omalla aktiivisuudella.

Koulutukseen on kaiken kaikkiaan panostettava huomattavasti nykyistä enemmän.

Käytännön tavoitteita

Varsinais-suomen erityistavoitteita

14. KULTTUURI

Perusta. Sopeutuminen maailmankulttuuriin ulottuu ihmiselämän kaikille alueille. Jatkuvaan kasvuun ja kulutukseen perustuvassa taloudessa myös kulttuuri muuttuu ylikansalliseksi massa- ja viihdeteollisuudeksi, joka yhdenmukaistaa maailman ihmisten henkiset kokemukset ja ajattelutavan. Kansa, jolla ei ole omaa, itsenäistä kulttuuriaan, ei todellisuudessa ole olemassakaan, kuluttaa se kuinka paljon tahansa kansainvälisiä tajuntateollisuuden tuotteita ja eliittikulttuuria. Vihreä kulttuuri on yhteisöllisyyttä, inhimillistä kanssakäymistä ja arkielämän omaehtoisuutta, ei sellaisia kansainvälisiä eliittisuorituksia ja ammattikulttuuria, joiden tarkoituksena on ylläpitää keskitettyä valtiokulttuuria ja sen ylhäältä ohjattuja koneistoja. Omaa kulttuuria voivat tuottaa vain taloudellisesti ja henkisesti itsenäiset paikallisyhteisöt, jotka eivät ole riippuvia massaviihteestä ja ulkopuolisesta kulttuurihuumeesta. Vihreä liike korostaa kulttuuriekologista itsenäisyyttä, omia valintoja ja omaehtoisia, paikallisiin perinteisiin nojaavia kulttuuriratkaisuja.

Vihreys merkitsee kulttuuriharrastusten kehittämistä. Työajan lyhentyessä ja osa- aikatyön toteutuessa niihin jää entistä enemmän aikaa. Erilaista harrastustoimintaa kehitetään varaamalla yhdistyksille sopivia huonetiloja nimellisestä vuokrasta. Yhteiskunnan tulee myös kustantaa näihin eri alojen ohjaajia. Aikeet supistaa kirjastojen menoja ovat selvässä ristiriidassa sen kanssa, että kirjastojen ja tietopalvelujen käyttö kasvaa jatkuvasti.

Ihmisen tarve luoda ja kokea uutta on tukehtumassa keinotekoiseen massaviihteeseen, jolle erityisesti lapset ja nuoret joutuvat alttiiksi.

Suomessa ei tarvita kaikkea sellaista hallinta- ja informaatioteknologiaa, jonka tarkoituksena on tiedon ja kulttuurin haltuunotto, kansalaisten tarpeeton valvonta ja eliittiryhmien kulttuurivalta. Tiede ja tekniikka, enempää kuin taidekaan ei saa jakaa yhteiskuntaa Aja B ihmisiin. Vihreät suhtautuvat kriittisesti kaikkeen sellaiseen tiedonvälitystekniikkaan, joka tekee Suomen henkisesti riippuvaksi ylikansallisesta viihteestä ja tajuntateollisuudesta. Kansakuntana Suomen on puolustettava omaa kulttuuriaan. Paikallisten ja alueellisten yhteisöjen tulee voida itse päättää tieteen ja tekniikan soveltamisesta. Myöskään kulttuuri ei saa olla ylhäältä ohjatun holhouksen ja hallitsemisen väline.

Urheilun tukemisessa keskitytään terveelliseen liikuntaan, retkeilyyn ja sellaisiin lajeihin, jotka vaativat vain vähän suuria investointeja. Soutu, pyöräily, suunnistus, juoksu, hiihto ja agressiivisuutta herättämättömät pallopelit ovat hyviä esimerkkejä. Turvalliset pyörätiet asunnoista kouluihin ja työpaikoille lisäisivät liikuntaa suuresti. Uusien laskettelurinteiden luomisesta pidättäydytään niiden kohtuuttoman suurien ympäristävaikutusten vuoksi. Golf- kenttiä ja muita suuria maa-alueita vaativia kenttiä suunniteltaessa on hyvin tarkkaan pohdittava niiden luontovaikutuksia.

Moottoriurheilu on urheilun irvikuva, joka pitää mahdollisimman pian kokonaan kieltää. Se luo nuorisossa vääriä asenteita, opettaa vastuuntunnotonta liikennekulttuuria, haaskaa energiaa sekä saastuttaa ja pilaa ympäristöä.

Käytännön tavoitteita

Varsinais-Suomen erityistavoitteita

15. ULKOPOLITIIKKA JA KEHITYSAPU

Perusta. Aktiivinen rauhanpolitiikka on olennainen osa tulevaisuuteen tähtäävää ympäristöä suojelevaa politiikkaa. Suomen tulee huomattavasti tässä suhteessa terävöittää viime aikoina lässähtänyttä aloitteellisuuttaan. Vihollisuuksien synnyn ennaltaehkäisemiseen tähdätään tehokkaalla rauhankasvatuksella sekä kulttuurivaihdolla, joka vähentää ennakkoluuloja ja rikastuttaa molempia osapuolia.

Eurooppaa rasittaa vielä suuresti kolonialismin taakka ja kehitysmaiden kansojen alistaminen, ja kehittyneiden maiden vauraus perustuu vieläkin suureksi osaksi kehitysmaiden köyhyyteen. Kolmannesta maailmasta teollisuusmaille virtaava kehitysapu on lakkautettava. Keskeisen periaatteen kehitysyhteistyössä on oltava kehitysmaiden avustaminen niiden omista aineellisista, sivistyksellisistä ja perinteisistä lähtökohdista käsin. Olemme paljolti vain muuttaneet kehitysmaiden ihmisten toiveita tarjoamatta heille keinoja niiden tyydyttämiseen.

Kolmannen maailman ongelmiin Suomi on välttänyt ottamasta kantaa ja onnistunut siinä kiitettävästi. Kehitysyhteistyöpolitiikassa ei saa lähteä Suomen eduista, vaan avustettavan maan eduista. Sen tulee pyrkiä kehitysmaiden omavaraisuuteen ja sellaiseen apuun, missä kehitysmaat voivat itse auttaa itseään. Kaikki apu annetaan lahjana ja lainojen anto lopetetaan, sillä ne alistavat kehitysmaita vieraan ikeen alle. Suomen on jyrkästi sanouduttava irti kaikesta sellaisesta avusta, mikä edistää kehitysmaiden väestönkasvua. Monimutkaisen teknologian vienti kehitysmaihin lopetetaan. Apua annetaan maan omilla kulttuurin ja perinteiden ehdoilla ja sopeutetaan maan olosuhteisiin. Avun on oltava myös ekologisen arvostelun kestävää.

Suomen tulee päättäväisesti pysyä kaikkien kauppa- ja teollisuusliittoutumien ulkopuolella. Silti Suomen tulee osallistua kaikkeen kansainväliseen yhteistyöhön, esim. kansainvälisten ilmansuojelu-, vesiensuojelu-, ympäristönsuojelu-, liikenne ja tietoliikenneongelmien ratkaisemiseksi, samoinkuin koulutusta ja tutkimusta koskevaan yhteistyöhön.

Mitään rehellistä ulkopolitiikkaa ei voida harjoittaa ilman että samalla täydellisesti tuomitaan Etelä-Afrikan ja Israelin harjoittama alkeellisimpiakin ihmisoikeuksia loukkaava politiikka. Suomen tulee diplomaattisella tasolla tehdä kaikki voitavansa tämän politiikan lopettamiseksi.

Käytännön tavoitteita

Ulkopolitiikka

Kehitysapu

Isomäki, Risto, 1986: Kuluta harkiten. Tietoisen kuluttajan taskuopas. - TaYY Tampereen kehitysmaayhdistys ry., Kirkon vastuuviikon työryhmä ja Ympäristökeskus/Maailmankauppa. 58 s.

Isomäki, Risto, 1987: Nikotiinia nälkäisille. Tupakkateollisuuden hyökkäys kehitysmaihin. - Kansalaistoimikunta tupakan mainonnan ja myynninedistämisen lopettamiseksi kehitysmaissa (AGHAST Finland). 88 s.

16. ULKOMAANKAUPPA

Perusta. Ulkomaankauppa ja kansainvälinen kilpailukyky eivät saa olla itsetarkoituksia, joille maamme hyvinvointia yritetään perustaa. Riippuvuus ulkomaankaupasta vähentää sekä itsenäisen päätöksenteon mahdollisuuksia että turvallisuutta ja lisää haavoittuvuutta. Vuonna 1987 vaihtotaseen vajaus kasvoi 4.5 miljardista 9.2 miljardiin markkaan. Suomen tulee sanoutua irti kaikista talousliittoutumista; kansainvälinen kauppa voidaan hoitaa kahdenkeskisin sopimuksin. Neuvostoliiton kauppa pysytetään suunnilleen nykyisellä tasolla, mutta muuta kauppaa supistetaan vähentämällä tarpeettoman rihkaman sekä tarpeettomien koneiden ja elintarvikkeiden tuontia. Ylellisyystavaroiden tuontimaksuja korotetaan. Varsinkin lentomatkailu kuluttaa suuresti energiaa ja on suuri saastuttaja; toisaalta matkailu lisää eri kansojen kontaktimahdollisuuksia ja keskinäistä ymmärtämystä.

Pääomien maastavienti on noussut häkellyttäviin lukemiin. V. 1986 sijoittivat suuryhtiöt ulkomaille 3.5 miljardia markkaa, ja suomalaisten yritysten palveluksessa ulkomailla on nyt jo yli 80000 työntekijää. Nämä ovat kaikki poissa suomalaisesta teollisuudesta ja ne lisäävät maamme työttömyyttä. Syypää ovat suunnittelemattomat työvoima-, verotus- ja elinkeinopolitiikka.

Käytännön tavoitteita

17. USKONTO JA KIRKKO

Perusta. Ekologinen elämänkäsitys on syvässä ristiriidassa niiden oppien kanssa, jotka oikeuttavat ihmisen "vallitsemaan merten kalat ja taivaan linnut" ja lisääntymään ja täyttämään maan". Näihin valtuuksiin sisältyy jatkuvan talouskasvun ja väestöräjähdyksen aiheuttama ympäristön tuhoaminen. Vihreällä ideologialla ei voi olla mitään yhteistä näiden käsitysten kanssa. "Savuttunut taivas ja kuolevat metsät eivät julista Jumalan kunniaa, vaan ne kertovat Ahrimanin eli Saatanan vallasta" (Urpo Harva 30.1.1988). Toisaalta kristinuskon nykysanoma julistaa voimakkaasti lähimmäisenrakkautta ja ihmisen vastuuta lähimmäisistään, mitkä ovat myös vihreiden tavoitteita.

Pitkään on kristinusko laiminlyönnyt ihmisen ja luonnon sopusointuisen suhteen; useimmat muut uskonnot ovat tätä korostaneet. Aivan viime aikoina on myös kirkon piirissä herännyt huoli ympäristöstä. Jos tämä suuntaus jatkuu, olisi luterilaisessa kansankirkossa hyvä yhteistyökumppani vihreälle liikkeelle. Ainakin tällä hetkellä suuntaus näyttää voimistuvan, ja sitä on tervehdittävä ilolla ("Maa on niin kaunis" kampanja maaliskuussa 1988; miten on se kirkas Luojan taivas?). , Jos rakkaus ja samaistuminen eivät ohjaa ihmisen luonnonrakkautta, luonnon tuhoutuminen on edessä" (pastori Matti Häkkinen 2.2.1988).

Vihreän liikkeen vaatimuksiin henkisestä vapaudesta kuuluu myös täydellinen uskonnonvapaus. Tämä sisältää valtion ja kirkon erottamisen toisistaan; tätä on esitetty myös kirkon piirissä aina piispatasoa myöten. Valtion tulee sekä lakata avustamasta kirkkoja ja muita uskontokuntia, ja sen on myös lopetettava sekaantuminen niiden sisäisiin asioihin. Tunnustuksellinen uskonnonopetus kouluissa lopetetaan.

Lähetystyön nimellä suoritettu vieraiden uskontojen ja kulttuurien mestaroiminen (ja tuhoaminen) on ehdottomasti tuomittavaa. "Lähetystyö" kehitysmaissa ja nimenomaan luonnonkansojen piirissä kohdistuu usein yksilöihin, joiden henkinen puolustuskyky länsimaista vaikutusta vastaan on heikko. Se on aiheuttanut ja aiheuttaa yhä edelleen kansallisten kulttuurien häviämistä.

Käytännön tavoitteita

18. TURVALLISUUSPOLITIIKKA

Perusta. Aktiivinen rauhanpolitiikka on olennainen osa tulevaisuuteen tähtäävää ja ympäristöä suojelevaa politiikkaa. Ydinsota olisi pahin mahdollinen ekokatastrofi. Aseille rakentuva puolustus ei johda pysyvään rauhaan. Suuri osa nykyisistä sodista on agressioita, joiden syynä on viime kädessä väestön liikakasvu ja vinoutunut asennekasvatus sekä kodeissa, koulussa että myöhemminkin elämässä. Ydinaseiden valmistus ja hallussapito ovat rikoksia ihmisyyttä ja tulevaisuutta kohtaan. Ydinaseettomuus ei saa olla (vain) itä-länsi- politiikkaa, vaan ainoa järkevä tie tulevaisuuteen.

Suomen tulee aktiivisesti tukea kansainvälistä aseistariisuntapolitiikkaa ja kaikkia pyrkimyksiä rauhaan. Suomen tulee tehdä PN:ssa, EYssä ja YK:ssa aloitteita ja vaatimuksia, jotka tähtäävät ydinaseiden kieltämiseen ja massatuhoaseiden poistamiseen sekä kansojen välisen väkivallan lopettamiseen.

Sotaa ja muuta järjestäytynyttä väkivaltaa on kaikin keinoin vastustettava. Varusteluun käytetyillä varoilla pystyttäisiin poistamaan monia ympäristö-, työttömyys-, kehitys- ja tasa-arvo-ongelmia. Satoja miljoonia maksavalla ohjuspuolustusjärjestelmällä on meille tuskin mitään käyttöä, yhtä vähän kuin miljardiluokan lentokonehankinnoillakaan.

Käytännön tavoitteita

19. OIKEUSLAITOS

Perusta. Suomen oikeuslaitos on varsin terveellä pohjalla. Lakiteksteihin on itse asiassa kertynyt huomattavasti yhteiskunnallista tietoa ja viisautta. Varsinkin viime aikoina on kuitenkin puutteita tullut esiin. Rikoksen uhri saattaa jälkeenkinpäin joutua kärsimään rikoksesta enemmän kuin rikollinen, eikä hänellä juurikaan ole oikeusturvaa esim. yrittäessään estää omaisuusrikosta. Taloudellisista rikoksista saadut rangaistukset houkuttelevat pienuutensa vuoksi lain rajoilla liikkuvaan liiketoimintaan. Väkivalta yhteiskunnassa on lisääntynyt ja tässä näyttävät sekä oikeuslaitos että poliisi olevan voimattomia. On myös viitteitä siitä, että kansalaiset eivät ole tasavertaisia lain edessä. Aina ei myöskään poliisin toiminta kestä arvostelua, vaikka yleisesti ottaen se onkin asiallisella pohjalla.

Rikosten ennaltaehkäisyyn on kiinnitettävä huomattavasti enemmän huomiota. Tässä auttaa myös yhteiskunnan kehittäminen tasapainoisempaan suuntaan.

Käytännön tavoitteita

TIIVISTELMÄ

Vihreys ei ole mika tahansa vaihtoehtoliike. Vihreitä yhdistää syvä huoli maailman ekologisesta tilasta. Vihreä ideologia poikkeaa perusteellisesti siitä totunnaisesta taloudellista hyvinvointia ja materialistista elintasoa arvostavasta ajattelutavasta, jonka muunnelmia ovat kaikki muut puolueet äärioikealta äärivasemmalle. Kaikkien niiden ensisijaisena päämääränä on aineellisen hyvinvoinnin lisääminen ja talouskasvu. Vihreiden tavoitteiden lähtökohtana on ihminen luonnon osana. Tärkein tavoite on elämää uhkaavan vaaran, ympäristön pilaantumisen torjuminen ja ihmisen talouden saattaminen luonnontalouden kanssa sopusointuun. Terveellinen ja viihtyisä asuinympäristö on toinen oleellinen tavoite.

Tavoitteisiin vihreät pyrkivät parlamentaarisin keinoin, yhteistyöllä eri kansalaisjärjestöjen kanssa ja vapaalla känsäläistyöllä. Minkäänlaista väkivallan käyttöä emme hyväksy.

Energian kulutusta on saatava laskemaan ja ydinvoimasta luovuttava. Luonnonvarojen riittämättömyys rajoittaa talouskasvua. Tavoitteena on talousjärjestelmä, joka mahdollistaa myös tulevien sukupolvien elämän. Teknisten uudistusten pääpaino pannaan raaka- aineiden säästämiseen ja kierrätykseen seka päästöjen vähentämiseen. Työn verottamisesta siirrytään raaka-aineiden ja energian verottamiseen, työaikoja lyhennetään ja osa-aikatyö tehdään mahdolliseksi. Kaupunkien autoliikennettä ja henkilöautoliikennettä supistetaan muutenkin ympäristöhaittojen vuoksi: joukkoliikennettä ja erityisesti raideliikennettä suositaan. Uusia valtateitä ei enää rakenneta.

Pientilojen elinkelpoisuutta parannetaan, muuttoliike käännetään takaisin maaseudulle, siirrytään luonnonmukaiseen viljelyyn ja luovutaan tehometsätaloudesta. Ilman, veden ja muun ympäristön suojeluun kiinnitetään erityinen huomio; niiden saastuttaminen kielletään ehdottomasti ja jätteiden kierrätys tehdään pakolliseksi ja täysimittaiseksi.

Uudisrakentamisen sijasta keskitytään olemassaolevan rakennuskannan perusparannukseen. Erittäin tärkeä tavoite on väkiluvun kääntäminen pysyvään laskuun; nykyistä väestömäärää ei ympäristömme kerta kaikkiaan kestä. Sosiaaliturvassa puretaan raskasta byrokratiaa ja tehdään palvelu ihmisläheiseksi. Myös ihmisten välinen solidaarisuus on keskeinen vihreä arvo. Terveys on yksilötasolla tärkein uusiutuva luonnonvara, jonka tärkeitä haittatekijöitä tupakkaa, alkoholia, stressiä ja pilaantunutta ympäristöä vähennetään voimakkaasti.

Opetuksessa painotetaan lahjakkuuden, luovuuden ja tunne-elämän kehittämistä korostaen luonnon kunnioitusta, lähimmäisenrakkautta, elämäntaitoa ja etiikkaa. Vihreys merkitsee kulttuuriharrastusten kehittämistä. Valtio ja kirkko erotetaan toisistaan; kirkosta vihreä liike toivoo yhteistyökumppania.

Suomen tulee palautua aktiiviseen rauhanpolitiikkaan, mikä on oleellinen osa tulevaisuuteen tähtäävää ja ympäristöä suojelevaa politiikkaa. Sotaa ja muuta järjestäytynyttä väkivaltaa emme hyväksy. Pakollinen asevelvollisuus lakkaa; ensi vaiheessa siviilipalvelusta on saatava täysin tasavertainen vaihtoehto asepalvelulle. Ulkomaankauppaa supistetaan; kansainvälinen kilpailukyky ei ole itsetarkoitus. Kehitysmaapolitiikassa lähdetään yksinomaan kehitysmaan eduista ja sen omasta kulttuuriperinnöstä



FSD 2007-2011 

Tulostettu POHTIVA-tietovarannosta: http://www.fsd.uta.fi/pohtiva/