|
|
| Puolue | Ekologinen puolue Vihreät |
| Otsikko | Ekologinen Puolue Vihreiden Puolueohjelma |
| Vuosi | 1991 |
| Ohjelmatyyppi | yleisohjelma |
| Kieli | suomi |
| Muut puolueen ohjelmat | |
Puolueohjelma hyväksytty Turussa 17.2.1991
Ekologisen Puolueen edustajat ovat luottamustehtävissä päätöksiä tehdessään velvoitettuja noudattamaan tätä ohjelmaa.
Maapallon elävä kerros, biosfääri - ainoa tunnettu elämä maailmankaikkeudessa - on tuhoutumassa.
Biosfäärin olemassaolo perustuu auringon energiaan, jonka arvioidaan ehtyvän 10 miljardin vuoden kuluttua. Kuitenkin yksi eläinlaji, ihminen, uhkaa tuhota biosfäärin jo lähitulevaisuudessa. Jo 200 - 300 vuoden ajan on yhä enenevä määrä eliölajeja kuollut sukupuuttoon. Arvion mukaan on ihminen vuoteen 2000 mennessä tuhonnut puolimiljoonaa eliölajia. Ihmisen elämä lajina päättyy useiden arvioiden mukaan ensi vuosituhannella, pessimistisimpien mukaan jo muutaman sadan vuoden kuluttua.
Ekologisen Puolueen tärkein päämäärä on pysäyttää tällainen muutos. Ihmisen elämänlaatukysymykset ovat - suhteessa tähän - toisarvoisia. Ihmisen osalta on pääkysymys lajin säilymisestä.
Ihminen ei voi olla luonnon herra, eikä hänellä ole mitään oikeutta ottaa yhteisestä luonnon kakusta muuta kuin oma vaatimaton osuutensa. Keskipisteenä ei ole ihminen eivätkä hänen haaveensa; lähtökohtana on vihreän luonnon tuottokyky, luonnon kantokyky. Jaettavana on vain vuosittain uudistuva varallisuus, ja jakajia on paljon, ihminen vain yksi niistä. Ihminen ei voi luonnolta vaatia mitään, vain pyytää. Luonnon kanssa ei voida neuvotella, vaan se sanelee meille ehdot. Ihmisen on sopeutettava toimintansa luonnon ehtoihin. "Me olemme osa tätä maata ja se on osa meitä. Maa ei kuulu ihmiselle vaan ihminen maalle, tämän me tiedämme. Jos ihminen sylkee maata, hän sylkee itseään" (intiaanipäällikkö Seattle, 1854).
Ekologinen liike on kuitenkin ihmisten liike, ja sen erityishuoli on ihmisestä. Olisi mieletöntä pelastaa ihminen sukupuutolta, mutta muuttaa elämänlaatu arvottomaksi. Sellaiseksi se tulee muodostumaan mikäli nykyinen suuntaus jatkuu. Mitä enemmän ihmisellä on aineellista runsautta, sitä enemmän hän tuhoaa itseään saastuttamalla ympäristöään. Tulevat sukupolvet joutuvat kestämättömään tilanteeseen, jossa tunnevammaisuus, kovuus ja väkivalta lisääntyvät. Meillä ei ole oikeutta sellaiseen "hyvinvointiin", mikä merkitsee lastemme ja tulevien sukupolvien elämän tuhoamista. Ihminen on tehnyt itsestään eläintarhan asukkaan, jonka vankeus on paitsi fyysistä myös henkistä. Haluamme viihtyisän ympäristön, jonka ylläpitäviä voimia ovat rakkaus ja rauha.
Monet katsovat, että säästävää tekniikkaa ja kierrätystä soveltaen voitaisiin säilyttää merkittäviä osia tuotantokoneistosta ilman, että kulutettaisiin uusiutumatonta energiaa tai muita uusiutumattomia luonnonvaroja. Kokemukset raaka-aineiden kierrätyksestä ja jätteiden talteenotosta ovat kuitenkin perin huonot. Eloonjäämisen esteinä eivät ensi sijassa ole tekniikan virheet, huonot menetelmät tai tuhlaavat ratkaisut. Tuhon syynä, kaiken toimintamme perusvirhe, on jatkuva talouskasvu eli tuotannon ja kulutuksen lisääntyminen. Eloonjääminen edellyttää ihmisen kaiken toiminnan sopeuttamista luonnon kiertokulkuihin. Elämisen laatu paranee, jos tämä tavoite saavutetaan, mutta se vaatii aineellisen elintason alentamista.
Vaikka eloonjäämisen ongelma onkin mitä suurimmassa määrin globaalinen, on Suomen vauraana maana toimittava edelläkävijänä. Historia opettaa, että aatteelliset virtaukset tapahtuvat länsimaisen kulttuurin alueella varsin samanaikaisesti. Tällöin yhdenkin maan hyvä esimerkki voi vaikuttaa käytännössä katalysaattorin tavoin niin, että luonto ehkä vielä voidaan pelastaa. Voidaan siksi olettaa, että myös ekologinen ajattelu pääsee vallalle kaikissa teollisuusmaissa likimain saman aikataulun mukaan. Ekologisen tasapainon saavuttaminen ei ole vaihtoehto vaan välttämättömyys.
Ekologinen ideologia poikkeaa täysin totunnaisesta tuotannon kasvua, voiton maksimointia ja materiaalista elintasoa arvostavasta ajattelusta. Kaikki vanhat poliittiset liikkeet äärivasemmistosta äärioikeistoon ovat saman kasvuideologian muunnelmia. Kaikki ne pyrkivät jatkamaan tuotannon kasvua ja luonnon alistamista, ikään kuin ihminen olisi maapallolla yksin, ikään kuin ihmisen talous olisi luonnosta irrallinen. Tosiasioita tunnustamatta ne ovat vielä tuhon edessä uskovinaan entisen jatkumiseen. Kaikki nämä poliittiset liikkeet ovat täysin utopistisia siinä missä ekologinen liike on vankasti realistinen. Ekologinen ajattelutapa ei ole yhteismitallinen muiden poliittisten liikkeiden ajattelutapojen kanssa.
Tavoitteiden lähtökohtana on tulevaisuuden ennakointi. Tällöin hahmottuvat esim. seuraavat ongelmat: väestön räjähdysmäinen kasvu, kaupunkien luonnoton kasvaminen, pohjaveden saastuminen ja ehtyminen, luonnonkiertojen rikkoutuminen, metsien häviäminen, aavikoituminen, viljelymaan köyhtyminen ja eroosio, maan ja vesien happamoituminen, kasvihuoneilmiö, otsonikato, ympäristömyrkkyonnettomuudet, merien myrkyttyminen, ympäristön kemikalisoituminen, kehitysmaiden jatkuva riisto, kehitysmaiden talousromahdus ja köyhtyminen, massoittaiset nälkäkuolemat, rikollisuuden ja väkivallan voimakas kasvu, jatkuva (ydin)sodan uhka. Näiden ongelmien ehkäiseminen ja ennalta torjuminen on ekologisen liikkeen maailmanlaajuinen tehtävä. Meidän osuutemme on pyrkiä rakentamaan Suomesta ekologisen yhteiskunnan käytännön esimerkki.
Muutos on välttämätön. Tämä muutos lähtee niistä, jotka päättävät ansaita vähemmän, jotka säästävät luontoa, huolehtivat elämän rikkaudesta ja terveydestä, suosivat käden töitä ja kotimaisia laatutuotteita, toimivat asuinympäristönsä parantamiseksi ja irtautuvat työelämän ja julkisten palvelujen liiallisesta holhouksesta sekä toiminnallaan edistävät kansainvälisen rauhan asiaa.
Selittelyjä ja verukkeita on kuultu jo liian paljon. Niille ei enää ole aikaa. Tosiasiat on kohdattava ja ongelmat ratkaistava nyt.
Me vaadimme perusteellista muutosta ihmisten ja yhteisöjen yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen ajatteluun. Sillä vaikka lähtökohtamme onkin ekologinen, otamme voimakkaasti kantaa kaikkiin yhteiskunnallisen elämän kysymyksiin. Juuri yhteiskunnan päämäärien harhautuminen on syynä ympäristömme tuhoutumiseen. Siitä me kärsimme seuraukset.
Tuhoamalla luonnon ihminen tuhoaa omat elinehtonsa ja oman tulevaisuutensa. Tärkein tavoite on elämän säilyttäminen. Yksilönvapaus ei oikeuta luonnon riistoon eikä rikoksiin elämää vastaan.
Ekologinen Puolue pyrkii saamaan aikaan sellaisen kulttuurisesti, sosiaalisesti ja luonnontaloudellisesti kestävän tuotanto- ja talousjärjestelmän, missä ihmiset eivät toiminnallaan tuhoa vaan ylläpitävät luonnon monimuotoisuutta ja rikkautta ja siten myös oman aineellisen ja henkisen hyvinvointinsa edellytyksiä. Tämän tavoitteen toteuttamisessa haluamme olla kansainvälinen edelläkävijä.
Pyrimme säilyttämään ja lujittamaan Suomen itsenäisyyttä, jotta oma kestävä kulttuurimme ja taloutemme voisi syntyä. Siksi edellytämme sellaista kansainvälistä lainsäädäntöä, joka estää suuria valtioita loukkaamasta pienten suvereenisuutta.
Lähes yhtä paha kuin aseellinen sota on hiipivä kulttuurinen ja kaupallinen uhka. Jos kansalta puuttuu riittävä itsetunto, se alistuu vapaaehtoisesti vahvempien komentoon siinä määrin, että menettää oman kulttuurinsa. Tässä kehityksessä Suomi on jo vaarallisen pitkällä. Tilanne tulee erityisen vaikeaksi, jos Suomi liittyy Euroopan Yhteisöön tai Euroopan talousyhteisöön - me alistumme silloin lainsäädännöllisesti vieraan valtaan.
Tärkeämpää kuin nykyisen toiminnan ympäristökuormituksen pienentäminen on muuttaa koko yhteiskunta, erityisesti talouselämä luonnolle ja ihmiselle pitkälläkin tähtäimellä sopivaksi. Seuraavassa esitetään tärkeimpiä niistä toimenpiteistä, joilla kehitys ohjataan oikeaan suuntaan. (Useimpia näistä käsitellään yksityiskohtaisemmin Varsinais-Suomen Vihreiden ohjelmassa; 24.5.1988 Turku, ISBN 951-99956-8-4)
Suomessa energian kulutus on poikkeuksellisen korkea. Kokonaisenergian kulutus on lisääntynyt 250% v. 1960 määrästä. Täysin mieletön on kauppa- ja teollisuusministeriön suunnitelma energiankulutuksen lisäämisestä vielä 40 % v 2000 mennessä. Energian tuotannon ja kulutuksen kasvulle ei ole hyväksyttäviä perusteita. Sähkön ja muun energian käytön kasvu ei ole luonnonlaki. Öljykriisin aikana v. 1974 opittiin, miten yksinkertaisilla toimenpiteillä voidaan säästää jopa 30 % energiaa. Energian säästämisen merkitystä ei kuitenkaan painoteta Suomessa joko lainkaan tai ei ainakaan tarpeeksi. Teollisuuden ja voimaloiden hukkalämpöön valuu kolmannes koko energiankulutuksesta! Silti Suomen kieroutuneessa energiapolitiikassa keskustelu on jäänyt kiertämään vain viidennen (ja nyt jopa kuudennen) ydinvoimalan ympärille.
Ydinvoimaloiden kannattavuutta arvioitaessa on erityisesti otettava kaikki ympäristövaikutukset huomioon. Neuvostoliittolainen tutkijaryhmä arvioi, että yksin Tshernobylin onnettomuus on tullut maksamaan enemmän kuin mitä tähän asti koko maailmassa tuotetun ydinenergian arvo on.
Vastoin yleistä käsitystä ydinvoimaloiden sulkeminen ei lisää hiilidioksidipäästöjä, sillä samaan aikaan edellytetään energian kokonaiskulutuksen vähentymistä.
Rajaton kasvu rajallisessa tilassa ei ole mahdollista. Jatkuvan talouskasvun tie on ennen kaikkea ekologisesti mahdoton. Luonnonvarojen ehtymiseen on varauduttava vapaaehtoisesti ennen kuin joudutaan pakon edessä lopulliseen lamaan. On parempi jarruttaa kuin törmätä seinään. Talouskasvun pysäyttäminen merkitsee rahassa ja tarvikkeissa mitattavan keskimääräisen aineellisen elintason alentamista.
Ministerien ja muiden poliitikkojen toistuvasti esittämä väite, että ympäristön suojelu vaatii talouskasvua, on suoranaista ja tietoista valehtelua. Talouskasvu ja ympäristön säilyminen ovat meidän yhteiskunnassamme toisensa täysin poissulkevia asioita.
Bruttokansantuote on täysin kelvoton kansantalouden, edistyksen ja hyvinvoinnin mittari. "Taloudessa, jossa ihminen pysyy järkähtämättä tasapainossa ympäristönsä kanssa, bruttokansantuotteen käsite käy merkityksettömäksi."(Kenneth Boulding). Ekologinen liike ei mittaa elämän laatua elintasolla eikä talouskasvulla, vaan ihmisen sopeutuvuudella elinympäristöönsä sekä ihmisen terveydellä ja henkisellä tasapainoisuudella. Kertakäyttöaate ja kulutushysteria eivät ole vain ihmisten pettämistä eivätkä merkitse vain elintason laskua; ne ovat kirjaimellisesti maanpetoksellista toimintaa. Mitä enemmän tuotamme ja kulutamme, sitä enemmän rasitamme ympäristöä - ja ihmistä.
Tavoitteenamme on talousjärjestelmä, joka mahdollistaa jokaisen ihmisen perustarpeet ja tulevien sukupolvien elämän. Keskeinen osuus on luonnon säilyttämisellä ja luonnonvarojen säästäväisellä käytöllä. Näissä ovat sekä markkinatalous että sosialistinen talousjärjestelmä surkeasti epäonnistuneet. Tavoitteenamme olevassa järjestelmässä on yhteiskunnalla oikeus kaikkien yritysten ekologiseen ja sosiaaliseen valvontaan.
Voiton maksimointi ja jatkuvan kasvun periaate johtavat helposti piittaamattomuuteen sekä ympäristöstä että ihmisistä. Yhteiskuntamme koko talouselämä on pankkien, vakuutuslaitosten ja muiden suurta pääomaa hallitsevien laitosten kontrolloima. Rahaa ja varallisuutta ihannoidaan. Perustuslain mukaan valta Suomessa kuuluu kuitenkin kansalle eikä suurille monikansallisille ja kotimaisille teollisuus- ja muille liikeyrityksille. Yrityksiä on hallittava paikallisesti ja ekologisesti tarkoituksenmukaisella tavalla. Mitä pienempi osa ihmisen taloudesta kulkee rahatalouden kautta, sitä parempi ympäristölle ja ihmiselle itselleen.
Tavara- ja rahakeskeisyydestä sanoudutaan irti. Kulutustavaroiden tuotannossa pyritään paikalliseen omavaraisuuteen ja ihmistyön kunnioittamiseen. Tavaroiden massatuotantoa saa harjoittaa vain rajoitetusti niin, ettei se uhkaa luonnonvaroja eikä elinympäristöä. Yhteiskunnan on voitava hallita teknistä kehitystä ja teollista tuotantoa säilyttääkseen inhimillisesti mielekkään työn, terveen ympäristön ja omaehtoisen elämänmuotonsa. Teollisuuden ja kaiken muunkin toiminnan kustannuksiin lasketaan aina mukaan pitkän aikavälin ympäristövaikutukset.
Suomen taloudellinen, kulttuurinen ja yhteiskunnallinen sulautuminen kansainvälisiin suurjärjestelmiin on ehdottomasti torjuttava. Maapallon luonnonvaroja tuhlaavaa kansainvälistä suurteollisuutta ei saa tukea. Tekniset sovellutukset sopeutetaan sekä paikallisiin raaka-aineisiin että kulttuuriperintöömme; tavoitteena on ekologinen itsenäisyys. Teknisten uudistusten pääpaino on kohdistettava pehmeään teknologiaan, raaka-aineiden kierrätykseen ja energian säätämiseen. On tuettava verotuksellisesti sellaisia ratkaisuja, jotka kuluttavat vähän energiaa ja uusiutumattomia raaka-aineita eivätkä pilaa ympäristöä. Kokonaisuudessaan teollisuuden verotusta nostetaan; on täysin kohtuutonta että työttömät maksavat Suomessa enemmän veroja kuin suurteollisuus.
Ihmisen aikaansaama metsien laajamittainen tuhoutuminen on Suomessa ekokatastrofin pahin osa. Siihen ovat syynä ilman saasteet ja maaperän happamoituminen, mutta myös kovan metsänhoidon menetelmät kuten avohakkuut, auraukset ja vaotukset, sopimattomat siirtoistutukset, geneettistä monimuotoisuutta vähentävä taimituotanto, lannoitus ja raskaat puunkorjuumenetelmät. Esim. auraus nostaa rikastumiskerroksen haitalliset metallit (alumiini, rauta, mangaani) pintaan. Tällaisen maan taimettumiskunto huononee nopeasti.
Huolestuttavinta on metsämaan biologian tuhoutuminen, mikä johtuu sekä happosateista että lannoituksesta, mutta myös mainituista metsämaan käsittelytavoista. Tilanteen palauttaminen ennalleen kestää kymmeniä, ehkä satojakin vuosia. Tehometsätalous aiheuttaa myös koko metsäluonnon muuttumisen. Kasvilajisto ja sienistö köyhtyvät, hyönteistö ja linnusto yksipuolistuvat.
Tehometsätalouden tukena on ollut taloudellinen, hallinnollinen ja poliittinen vallankäyttö, joka vieläkin koettaa estää kriittisen tiedon syntymistä ja julkistamista. Koko maasta on tehty tehometsätalouden massiivinen koekenttä.
Tehometsätalouteen liittyvä taimien tarhatuotanto on pahoin epäonnistunut. Mm. taimien sienijuuret eivät vastaa luonnonmetsien tilannetta. Kaikkein tuhoisinta on metsäpuiden kloonaus, mikä pienentää perinnöllisen vaihtelun äärimmilleen eikä voi olla johtamatta - ympäristön aiheuttamien tuhojen muodossa - täyteen katastrofiin. Suomen metsäpeitteen palauttaminen on ekologisen yhteiskunnan jättiläishanke, joka voi onnistua sadassa vuodessa, jos maaperän ja ilmakehän järjestelmien toimintakyvyt säilyvät. Huomattakoon, että terveinä ollessaan metsämme kestävät hyvin nykyisen suuruisen hakkuupoistuman.
Maatalous 2000-komitean ohjelma ei luo pohjaa maatalouden tulevaisuudelle. Siinä vain vihjataan ympäristöongelmiin, ei kanneta huolta maaseudunväestön vähenemisestä eikä peltojen kestävyydestä. Se ei myöskään tue maatalouselinkeinon monipuolistumista. Suunnitelmat viljelyalan vähentämisestä tehoviljelyä tehostamalla ovat mielettömiä. Maatalouden kaavamaisia supistamistoimenpiteitä on jatkettu, vaikka katovuosien uhka (esim. 1987) on edelleen olemassa.
Peltoa ei ole liikaa, sitä vain käytetään väärin. On myös muistettava, että asukasta kohti on pelloksi sopivaa maata n 8 aaria rakennusmaana, tiepohjina yms. Suomessa siirtyy peltoa muuhun käyttöön lähes 20 000 ha vuodessa.
Tehokkain tapa vähentää ylituotantoa ja ympäristöhaittoja on korottaa lannoitteiden hintoja. Myös maataloustuotteiden tuontia tulee suuresti supistaa. Esim. rehuvalkuaista on tuotu täysin tarpeettomasti vuosittain jopa yli 200 miljoonaa kg (40 % rehuvalkuaisesta on ulkomaista); rehun tuonnin kokonaisarvo on miljardeja markkoja (v. 1985 yli 3 miljardia mk).
Riippuvuutta ulkomaisista koneista ja tuontienergiasta tule vähentää. 1970-luvun lopussa tehdyn laskelman mukaan Suomen peltoviljelyn energiapanoksen kotimaisuusaste oli vain 17 %. Tämä on huomattavasti vähemmän kuin Suomen energiankäytön keskimääräinen kotimaisuusaste (32 %). Tuotannossa on pienin panoksin pyrittävä kohtuullisiin, ei välttämättä huipputuloksiin.
On siirryttävä sellaiseen maatalouteen, mikä on luonnon kanssa sopusoinnussa. Luonnonmukainen viljely on myös huomattavasti työvoimavaltaisempaa. Kemiallisen tehoviljelyn vinosuuntaus tuhoaa viljelymaan biologian, heikentää sadon laatua ja lisää vesistöjä rehevöittävää hajakuormitusta. Jokaisella tulee olla mahdollisuus saada elintarvikkeita, joiden ravintoarvo on korkea, jotka ovat maukkaita ja joissa ei ole myrkkyjäämiä.
Lannoitteiden yliannostus aiheuttaa myös vesien rehevöitymistä. Vuodessa Suomen vesistöihin tulee n. 55 000 t ylimääräistä typpeä, josta 57 % pelto- ja metsälannoituksesta, sekä 3000 t fosforia (50 % pelto- ja metsälannoituksesta). Kemiallisia torjunta-aineita käytetään yhä enemmän; kuitenkin tuholaisten määrä on lisääntynyt. Kasvituotannon suurin uhka ovat raskasmetallit, joita tulee maaperään liikenteen ja teollisuuspäästöjen lisäksi torjunta-aineista ja suurelta osin myös lannoitteista (kadmiumia on usein epäpuhtautena fosforilannoitteissa). Suomen merkitys maataloudessa tulee luultavasti korostumaan, sillä muiden maiden väestönkasvun, ruokamullan häviämisen, suuremman saastuneisuuden ja kasvihuoneilmiöön liittyvän kuivuuden seurauksena nykyinen elintarvikkeiden ylituotanto muuttunee ensi vuosituhannennen alussa elintarvikepulaksi lähes kaikissa maissa.
Maaseudun aluepolitiikka on nykyisin täysin hakoteillä. Pientilojen lopettamisen myötä on menetetty työpaikkoja määrä, joka vastaa noin puolta nykyisestä työttömyydestä. Muuttoliike pääkaupunkiseudulle on kiihtynyt. Siitä kärsivät sekä tyhjentyvät kehitysalueet, ruuhkautuva pääkaupunkiseutu että pakkomuuttoon ajetut, juuriltaan vedetyt ihmiset. Ongelma on sekä taloudellinen, inhimillinen että ekologinen. Kaikki vanhan hylkääminen ja uuden rakentaminen merkitsee rajallisten luonnonvarojen lisäkäyttöä. Ekokulttuuri suosii pienimuotoisia maatalous- ja teollisuusyhteisöjää, joissa harjoitetaan paikallisiin luonnonvaroihin sopivaa viljelyä sekä muuta tuotantoa. Näissä yhteisöissä pyritään elintarvikkeiden tuotannossa omavaraisuuteen.
Tulevat yhdyskunnat on suunniteltava siten, että auton käyttöä vaativista työmatkoista päästään suurimmaksi osaksi eroon; täten liikenne maanteillä vähenee. Nykyinen suuntaus yhä uusien teiden rakentamiseen on perusteellisesti väärä. Ongelmana ei ole liian vähän teitä vaan liian paljon autoja. TVL ei saa olla itsetarkoitus, ja sen diktatorinen asema maamme teiden suunnittelijana on poistettava. Tiemäärärahoja voidaan suuresti vähentää. Osa olemassaolevista teistä muutetaan kevyen liikenteen väyliksi, joiden rakentamiseen kiinnitetään päähuomio.
Autoliikenteen epäkohdat ovat suurimmat taajamissa, joissa moottoriajoneuvoliikenne on suurin ympäristön saastuttaja. Viimeisten 20 vuoden aikana on autokantamme kuusinkertaistunut. Noin 30-50 % suurten kaupunkien ilman epäpuhtauksista on peräisin autoliikenteestä. Leijumassa on runsaasti karsinogeenisia hiilivetyjä ja sen lyijy-, hiilimonoksidi-, typpioksidi- ja pölypitoisuuden enimmäisarvot ylitetään Helsingissä, Turussa ja osin muuallakin monin paikoin. Erityisesti suurten kaupunkien keskustoissa on vähennettävä polttonesteillä kulkevan liikenteen määrää, mutta myös parannettava sen sujuvuutta ja vähennettävä pakokaasujen myrkyllisyyttä.
Taajamien liikenneväylien mitoitusperustaksi on otettava ihminen, ei auto. Tämä tarkoittaa omia kaistoja busseille ja takseille sekä mahdollisuuksien mukaan myös etuajo-oikeutta yksityisautoihin nähden. On vakavasti keskusteltava kaupunkien tulliasemista ja liikennöintimaksuista. Tämä ei ole kohtuutonta; liikenteessä pyörii nyt lähes 100 miljardia mk ja tästä puolet kuluu henkilöautojen ja niiden polttoaineen ostoon. Maantieonnettomuuksien jälkihoitona yhteiskunta joutuu maksamaan noin 7 miljardia mk ja liikenteen vuotuiset ympäristöhaitat arvioidaan yli miljardiksi markaksi. Myös liikenteen melu ja viihtyvyydelle aiheuttamat haitat ovat melkoiset.
Kevyen liikenteen lisäämiseen ja tukemiseen sopivia keinoja on käytettävä, jotta joukkoliikenteen ohella saataisiin yhä suurempi osa väestöstä liikkumaan tällä tavalla.
Raideliikennettä tulee voimakkaasti edistää paikallis- ja kaukoliikenteessä sekä pienemmän energiankulutuksensa että pienempien saastepäästöjen vuoksi. Aikeista purkaa rataverkkoa on luovuttava. Tavarankuljetukset on saatava aina kiskoille siellä missä vain on mahdollista.
Lento- ja laivaliikenne ovat suuria ympäristön pilaajia. Lentoliikenne saa aikaan vaurioita mm otsonikerroksessa. Pelkästään Turun ja Tukholman välinen laivaliikenne saastuttaa puolen Helsingin päästöjen verran. Toisaalta on edistettävä tavarankuljetusta vesiteitse, koska se kuluttaa huomattavasti vähemmän energiaa kuin maakuljetus.
Liikennetarpeita vähennetään kehittämällä tietoliikenneverkostoja ja käyttäen hyväksi uusinta kuvansiirto- ja teletekniikkaa.
Tämän ohjelman muiden osien toteutus poistaa ympäristötuhon syyt. Niitä on käsitelty esim Varsinais-Suomen vihreiden ohjelmassa (Kts. s. 4). Tässä ohjelmassa esitetään suppeasti joitakin siirtymävaiheen toimenpiteitä ja ihmisten terveyttä ja viihtyisyyttä edistäviä sekä kulttuuria ja luontoa suojelevia rajoituksia.
Puretaan sellaiset lait, jotka estävät ekologisesti järkevän toiminnan tai haittaavat sitä selvästi. Kalastusvesien ja metsästysmaiden omistussuhteet, metsäverotus ja metsänhoitomääräykset ovat esimerkkejä nykyistä yhteiskuntajärjestelmää ylläpitävästä epäekologisesta lainsäädännöstä.
Lainsäädännön tulee edistää paikallista omavaraisuutta ja kulttuurin itsenäisyyttä sekä suojella elinympäristöä. Lakien perimmäiseksi tavoitteeksi tulee asettaa elämänmuotojen moninaisuuden säilyttäminen ja sen ohjenuorana olkoon elämän kunnioitus. Ihmisen tulee suoda olemassaolon oikeudet kaikille lajeille.
Maapallolla ei ole yhtään tärkeää ongelmaa, jonka syynä ei välillisesti tai välittömästi olisi väestön räjähdysmäinen kasvu. Väestöräjähdys alkoi yhtä aikaa teollisen vallankumouksen kanssa. Tiede, teknologia ja fossiilisten polttoaineiden käyttö ovat mahdollistaneet talouden ja väestön kontrolloimattoman kasvun ja aikaansaaneet saastumisen ja muut haittavaikutukset. Teknologiaa on kehitetty ja käytetty ilman järkevien tavoitteiden asettamista. Massoittaiset nälkäkuolemat, puutostaudit sekä vaikeat endeemiset ja epidemiasairaudet nähdään vielä pelkästään kehitysmaiden ongelmina, mutta on vain ajan kysymys, milloin vastaavat ilmiöt ovat myös teollistuneen maailman painajainen. Meitä voi kohdata monenlaisen kurjuuden, rikollisuuden ja väkivallan räjähdysmäinen kasvu, joita taltuttamaan tarvitaan lisää sosiaalihuoltoa, laitoksia ja poliisivoimia.
Vaikka Suomen asukasmäärä pinta-alaan verrattuna ei ole suuri, on se suuri verrattuna luonnon tuottoon lyhyen kesän aikana, eikä pelkästään uusiutuvan energian käyttö riitä ylläpitämään nykyistä väkilukua. Maamme Keski-Euroopan luontoa herkemmin haavoittuvan luonnon kantokyky on lähes kaikkialla ylitetty.
Elämän pelastaminen ei onnistu, jos väestön kasvua ei saada pysähtymään ja sitten väestömäärää alenemaan. Väestöpolitiikassa tulee lähteä omavaraisuusperiaatteesta siten, että väestöä ei saa olla enempää kuin mihin maan omat ravintolähteet ja energiavarat riittävät. Kun Suomen käyttämästä energiasta nyt 32 % on kotimaista, niin kantokykymme tässä suhteessa nykyisenkaltaisella energian kulutuksella olisi 32 % nykyisestä eli 1,6 miljoonaa asukasta. Kestävän elämänmuodon toteuttamisen helpottamiseksi ja elämän paranemiseksi väestön määrän on pienennyttävä. Puheet muuttuvasta epäedullisesta väestörakenteesta joutuisivat täysin katteettomina unohduksiin, elleivät niitä toistuvasti esittäisi kuin tosiasioina johtavissakin asemissa olevat henkilöt.
Aleneva väestömäärä merkitsee lapsen aseman korostumista. Tulevaisuuden ekologisessa yhteiskunnassa jokainen lapsi on kunniakansalainen, jolle annetaan huomattavasti nykyistä enemmän huolenpitoa, kasvatusta, koulutusta ja ennen kaikkea rakkautta.
Yhteiskunnastamme on tullut etujärjestöjen, yhtiöiden ja virastojen hallitsema. Vastuu ja yksityisen ihmisen vaikutusmahdollisuudet häviävät tähän systeemiin. On luotava kokonaan uusi ekologinen luonnon kanssa sopusoinnussa oleva yhteiskunta- ja talousjärjestelmä. Asumisen, työnteon, tuotannon, kasvatuksen ja vapaa-ajan ongelmia ei voida ratkaista toisistaan erillään.
Monipuolinen asiallinen keskusteluyhteys puuttuu kansalaisten ja päätöksentekijöiden väliltä. Päättäjien ja virkamiesten on ainakin vaadittaessa perusteltava päätöksensä ja vastattava esitettyihin vastaväitteisiin loogisin asiaperustein. Kansanvallan toteutumista yhteiskunnallisessa päätöksenteossa edistävät avoin ja julkinen asioiden valmistelu, kansalaisten vaikutusmahdollisuudet jo valmisteluvaiheessa ja hajautettu päätöksenteko. Kunnallista päätöksentekoa on kehitettävä niin, että luottamuselimille saadaan mahdollisuudet hallita jo asioiden valmistelua.
Nykyinen lehdistö valikoi välittämäänsä sensuroiden tietoa. Sen asema sallii suuren mielivallan, jopa tahallisen valehtelemisen. Väärien tietojen oikaiseminen on kohtuuttoman vaikeaa, eikä lehtiä juuri ole mahdollista saada vastuuseen.
Nykyinen tilanne, jossa lehdet ovat yhden puolueen tai muuten yhden poliittisen suuntauksen vallassa, on julkista keskustelua tukahduttava ja aatteellista kehitystä estävä. Yleissanomalehtenä alueensa lähes monopolisesti peittävän lehden omistajilla on sensuurimahdollisuus, joka on demokratialle vierasta. Käytännössä ei ole mahdollista eikä järkevää, että jokaisella puolueella olisi oma sanomalehti ja että kaikki tilaisivat lukuisia lehtiä. Erilaisten poliittisten näkemysten tasapuolisemman julkisuuden parantamiseksi on julkaistava lehteä, jossa on sivu kaikilla rekisteröidyillä puolueilla. Tämä lehti jaetaan kaikkiin talouksiin. Kukin puolue päättää itsenäisesti sivunsa sisällöstä.
Puoluetuki ehkäisee poliittista kilpailua antamalla edellisissä vaaleissa menestyneille puolueille paremmat mahdollisuudet valmistautua seuraaviin vaaleihin. Ennen vaaleja on jokaiselle puolueelle annettava yhtäläiset mahdollisuudet; esim. yhteiskunnan omistamia huonetiloja on voitava käyttää ilmaiseksi poliittisten tilaisuuksien järjestämiseen. Puoluetukea voidaan voimakkaasti alentaa tai kokonaan lopettaa.
Erilaiset vähemmistöt ovat kansallista rikkautta. Vähemmistöille tulee turvata mielipiteittensä ilmaisuvapaus. Erityisesti tämä koskee kansallisia, kielellisiä ja kulttuurivähemmistöjä.
Suomessa saamelaisten oikeudellisessa asemassa maan käyttöön on saavutettava ainakin Ruotsin ja Norjan taso. Lailla on tunnustettava saamelaisten pysyvä nautintaoikeus Saamenmaan alueisiin.
Kohtuullinen määrä ulkomaalaisia on maalle rikkaus. Rasismi ja vierasviha on torjuttava. Suomen kulttuuri ei lievästä vieraiden kulttuurien vaikutuksesta heikkene, vaan vahvistuu. Ei kuitenkaan ole viisasta eikä oikein, että Suomi ryhtyy edes humaanisessa mielessä sijoittamaan taloudellisia pakolaisia, joita ekologisten kriisien hallitsemattomuus tuottaa. Kansantalouden kasvua ei pidä yrittää jatkaa vierastyövoimalla, vaan talous on suhteutettava vähenevän väestön tarpeisiin ja maan kestäviin mahdollisuuksiin.
Eloonjäämisen ongelma on globaalinen. Elämä ei pelastu, elleivät eloonjäämistoimet hyvin pian pääse vallalle koko maailmassa. Suomen on pienuudestaan huolimatta rikkaana maana oltava kansainvälisissä suhteissa hyvänä esimerkkinä ja mahdollisimman aloitteellinen.
Elämän arvostamiseen ja luonnonrakkauteen liittyy myös isänmaanrakkaus. Vaikka ihmisellä tulee nykypäivänä olla muita keinoja ongelmien ratkaisemiseksi kuin sota, ei Suomi voi olla puolustuksellinen tyhjiö. Tarvitaan kuitenkin ennemmin tehokkaita sissijoukkoja kuin ylimitoitettuja hävittäjäkonehankintoja. Suomen tulee pysyä puolueettomana valtiona ja aktiivisesti tukea kaikkia kansainvälisiä rauhanpyrkimyksiä.
Kaikkien niiden uhrausten jälkeen, joita Suomi on tehnyt itsenäisyytensä säilyttämiseksi, vapautemme ollaan nyt myymässä täysin sokeasti, taloudellisten etujen toivossa. Itsemääräämisoikeutemme sen enempää kuin puolueettomuutemmekaan ei olisi mahdollista Euroopan yhteisössä, ja huononnuksia tulisi mm. sosiaaliturvaan, naisen asemaan, maatalouteen ja ympäristömme suojeluun. EY on nykyisellään epädemokraattinen, eikä Suomella olisi mahdollisuutta vaikuttaa päätöksentekoon. EY:ssä keskitytään ensisijaisesti integraation ja talouden etuun; Suomen kansallisista eduista se ei piittaa.
Jotta maamme voisi tehokkaasti toimia ekologisten päämäärien hyväksi, sen tulee olla omavarainen ja itsenäinen. Siksi Suomen on pysyttävä kaikkien kauppa- ja teollisuusliittoutumien ulkopuolella, rajoitettava ylikansallisten yhtiöiden toimintaa Suomessa ja estettävä suomalaisten yhtiöiden siirtyminen ulkomaille. Riippuvuus ulkomaankaupasta vähentää itsenäisen päätöksenteon mahdollisuutta ja lisää haavoittuvuutta. Kiristynyt kilpailu romahduttaa sekä luonnon että ihmisen lopunkin kestokyvyn. Suuryhtiöt ja Euroopan yhteisö ovat uhka demokratialle ja itsenäisyydellemme.
Henkisen kulttuurin piirissä runsas kanssakäyminen muiden kansojen kanssa on kuitenkin tärkeätä, koska se vaikuttaa yleiseen hankiseen kasvuun, estää ristiriitojen syntymistä sekä lisää yhteisymmärrystä, solidaarisuutta ja turvallisuutta. Suomen on näiden edistämiseksi luovuttava lyhytnäköisestä vain omaa etua ajavasta politiikasta ja toimittava niin, että sen käytöstä voidaan aina pitää eettisenä esimerkkinä muille. Suomen tulee selvästi tuomita ihmisoikeuksien tai kansainvälisen lain loukkaukset kaikkialla maailmassa.
Aktiivinen rauhanpolitiikka on olennainen osa tulevaisuuteen tähtäävää ympäristöä suojelevaa toimintaa. Sodat tuhoavat paitsi ihmisiä ja kulttuuria myös ympäristöä. Suomen tulee huomattavasti terävöittää tässä suhteessa laimeaa aloitteellisuuttaan.
Eurooppaa rasittaa vielä suuresti kolonialismin taakka ja kehitysmaiden kansojen alistaminen; kehittyneiden maiden vauraus perustuu vieläkin suureksi osaksi kehitysmaiden köyhyyteen. Köyhillä ihmisillä ei ole varaa välittää huomisesta tai kieltäytyä yhteistyöstä rahakkaiden yhtiöiden ja valtioiden kanssa, vaikka yhteistyö olisikin tuhoisaa. Kolmannesta maailmasta teollisuusmaille virtaava kehitysapu on lakkautettava. Keskeisen periaatteen kehitysyhteistyössä on oltava kehitysmaiden avustaminen niiden omista aineellisista, sivistyksellisistä ja perinteisistä lähtökohdista käsin; tavoitteena on ekologinen yhteiskunta. On lähdettävä avustavan maan eduista. Kehitysyhteistyön tulee pyrkiä kehitysmaiden omavaraisuuteen ja sellaiseen apuun, missä kehitysmaat voivat itse auttaa itseään. Kaikki apu annetaan lahjana; lainojen anto ja monimutkaisen teknologian vienti lopetetaan, sillä ne alistavat kehitysmaita vieraan ikeen alle.
Sosiaaliturvan puute ja matala koulutustaso ovat tärkeitä syitä kehitysmaiden suureen väestönlisäykseen.
Ihmisen tärkein lajiominaisuus on kyky luoda kulttuuria. Kulttuuri merkitsee myös valtaisaa määrää yhteydenpitokeinoja mitä moninaisempaan kanssakäyntiin sekä välineitä luonnon hyväksikäyttöön kaikkialla maailmassa. Kulttuuri on kuitenkin kaksiteräinen miekka. Sen vaikutuksesta ihmisestä on tulossa yksi lyhytikäisimmistä eliölajeista maapallon biologisessa historiassa. Vaikka hän kulttuurinsa varassa on paremmin kuin pelkin biologisin avuin kyennyt vastustamaan tauteja, nälkää, luonnonvoimia ja muita eliöpopulaatioita sääteleviä koettelemuksia, on hän samalla järkyttänyt maapallolla miljardeja vuosia elämää ylläpitänyttä luonnon säätelytoimintaa.
Pitkälle teollistuneissa valtioissa on syntynyt noidankehä, missä aineellinen hyvinvointi, talous ja tuotanto yhä enemmän kasvavat ja keskittyvät, mutta ihmisiä toisiinsa liittävä henkinen kulttuuri köyhtyy, sosiaalinen anomia ja vieraantuneisuus lisääntyvät, läheisyyttä ja turvallisuutta luovat yhteiskuntarakenteet pirstoutuvat. Aineellinen hyvinvointi on johtanut henkiseen pahoinvointiin, jonka oireista näkyvimmät ovat monet terveys- ja sosiaaliset ongelmat. Yhteisyyttä luovat, vanhaan kulttuuriperinteeseen pohjautuvat kansalliset ihanteet ja ideologiat ovat väistymässä: ihmiset antautuvat yhä kritiikittömämmin markkinavoimien luomien kaupallisten ja poliittisten ajattelu- ja käytöstottumusten valtaan. Piittaamattomuus lähimmäisestä, aggressiivisuus ja häikäilemätön kilpailu saavat yhä enemmän valtaa; heikkoutta halveksitaan; poikkeavuutta pelätään; itseluottamus, aloitteellisuus ja luovuus nujerretaan.
Sellaiset turvallisuutta ja luottamusta lisäävät ominaisuudet kuin solidaarisuus, avoimuus ja luonnollisuus ovat kasvatusihanteina jääneet vaille niille kuuluvaa arvoa. Kaupallinen passivoiva ajanviete lisää osaltaan avuttomuutta ja hohottavuutta. Yksilön merkitys vastuuta kantavana ja vaikuttavana voimana hupenee. Näin yhteiskunnista katoavat niitä parhaiten ylläpitävät voimat: omatoimisuus, inhimillisyys ja vastuu. Kun lisäksi taloudellinen ja sosiaalinen eriarvoisuus kasvaa, syntyy yhteisöjen ja valtioiden välille kestämättömiä jännitteitä, jotka johtavat levottomuuksiin ja sotiin sekä fasistisluontoisiin poliisivaltioihin, missä yksilönvapaudet ja muut ihmisoikeudet ovat minimissä.
Ihminen on kykenemätön toimimaan järkevästi riittävän suuria ekologisia kokonaisuuksia silmällä pitäen. Tämä ei ole niinkään johtunut hänen ajattelukykynsä heikkoudesta kuin niistä sokeista yhteiskunnallisista voimista, erityisesti talousjärjestelmistä, jotka ovat luoneet hänen toimintaansa määräävät elinehdot, tavat ja ihanteet. Pitkälle teollistuneiden valtioiden noidankehää on pahentanut niiden vuosituhantinen ihmiskeskeinen kasvuhakuinen ja luonnosta piittaamaton kulttuuriperinne, jota kasvatuksessa ja koulutuksessa on viime aikoihin saakka ja edelleen voimakkaasti seurattu.
Myönteisen ekologisen kehityksen mahdollistamiseksi on tehtävä radikaalinen henkisen kulttuurin muutos. Vaikka muutos on pakollinen, se ei merkitse siirtymistä nykyistä huonompiin oloihin. Meillä on päinvastoin edellytykset löytää tie nykyistä paljon varmempaan henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin.
Kysymys on siitä, pystymmekö ja ehdimmekö luomaan ja hyväksymään sellaisen henkisen kulttuurin, joka tarjoaa puitteet kestävälle ekologiselle elämäntavalle. Kulutusyhteiskunnan normeista ja ihanteista luopuminen ei käy helposti eikä lyhyessä ajassa. Huonoudestaan huolimatta ne tarjoavat suurelle määrälle nykypäivän ihmisiä oljenkorren tulla arvostetuksi ja hyväksytyksi edes jonkinlaista turvallisuudentunnetta tuoviin yhteisöihin. Harvat vielä ymmärtävät ekologisten hälytysoireiden vakavuuden. Muutoksen onnistuminen rauhallisissa puitteissa - tai ylipäätään - edellyttää voimakasta panostusta henkiseen kulttuuriin, kasvatuksen ja koulutukseen. Uudet tasapainoiset ekologiset arvot on osoitettava paremmiksi kuin nykyiset.
Sivulla 2 mainittu lainaus on intiaanipäällikkö Seattlen nimiin kirjoitetusta suuresta luonnon kunnioittamista opettavasta puheesta, joka yhdessä Albert Schweizerin ja Mahatma Gandhin keskeisten aatteiden sekä Ranskan suuren vallankumouksen ihanteiden kanssa voisi muodostaa uuden uskonnon kaltaisen järkevän käyttäytymisnormiston, ekologisen etiikan perustan. Sen mukaan meidän tulee nähdä niin elävä kuin muukin luonto itseisarvona sekä hylätä sellainen ihmiskeskeinen asenne, joka antaa meille, yhdelle eliölajille, oikeuden mielinmäärin käyttää muuta luomakuntaa. Ihmisen on "luomakunnan kruununa" ymmärrettävä vastuunsa kaikesta siitä, mihin hänellä on mahdollisuus vaikuttaa.
Yksilöiden, yhteisöjen ja kansojen välisissä suhteissa ekologinen etiikka merkitsee luopumista sellaisesta vahvemman oikeudesta, jota ei voi perustella YK:n ihmisoikeuksien julistuksen periaatteilla. Terveen ihmisen henkisen arvon mitta on hänen kykynsä kantaa vastuuta paitsi itsestään, luonnosta ja ympäristöstään, myös toisista ihmisistä. On nostettava kunniaan se ihmisyys, joka on ollut perustana eettisyyden kehittymiselle vastakohtana niille koville arvoille, viidakon laeille, jotka nykyisessä kilpailuyhteiskunnassa ovat nousussa.
Ekologinen etiikka on saatava perustaksi kaikkeen kasvatukseen kodeissa, kouluissa ja tiedotusvälineissä. Vain toimintansa oikeutukseen sekä itseensä luottavat ihmiset pystyvät kaatamaan ne järjestelmät ja lait, jotka ovat aiheuttaneet nykyiset ekologiset katastrofit. Kansalaistottelemattomuuden perusteet on tärkeää oppia jo nuorena. Ketään ei saa opettaa sokeaan lakien ja järjestysvallan kunnioittamiseen vaan kriittisyyteen, omakohtaiseen vastuuseen sekä näkemään lakien suhde vallassa oleviin arvoihin ja lainlaatijoihin.
Ekologisen etiikan mukainen elämäntapa voi parhaiten pohjautua sen järkevyyden ja ihanteiden ymmärtämiseen ja sisäistämiseen, ei oikeuslaitoksen lakeihin ja virkavallan kontrolliin.
Kun henkinen kulttuuri tarjoaa mitä moninaisimmat mahdollisuudet yksilöiden ja kansojen yhteisymmärrystä ja rauhaa rakentavalle vuorovaikutukselle myös käytännön ongelmien ratkaisussa, on kaiken sellaisen kulttuuritoiminnan, mikä sopii kestävään elämänmuotoon, annetaan vapaasti kehittyä. Erityisen tärkeä henkinen kulttuuri on pienille kansakunnille itsekunnioituksen ja omintakeisuuden säilyttämiseksi. Kansa, jolla ei ole omaa, itsenäistä kulttuuria, ei todellisuudessa ole olemassakaan, kuluttaapa se kuinka paljon tahansa kansainvälisen tajuntateollisuuden tuotteita.
Ekologinen liike korostaa kulttuuriekologista itsenäisyyttä, omia valintoja ja omaehtoisia, kansallisiin ja paikallisiin perinteisiin nojaavia kulttuuriratkaisuja. Ne yhdessä runsaan kansainvälisen kanssakäymisen myötä luovat parhaat edellytykset kansan henkiselle hyvinvoinnille. Omaa kulttuuria voivat tuottaa vain henkisesti itsenäiset yhteisöt.
Ekologisessa yhteiskunnassa on tärkeätä, että ihmiset pyrkivät pätemään enemmän sosiaalista kanssakäyntiä ja läheisyyttä edistävillä luontaisilla ominaisuuksillaan kuin ostetuilla statussymboleilla, kuten nykyisessä kulutusyhteiskunnassa tapahtuu. Edellytyksiä tähän voidaan luoda vain parantamalla henkisen kulttuurin arvostusta sekä vähentämällä kulutukseen liittyvää ja maan kauppataseeseenkin huomattavasti vaikuttavaa materiaalista statussymboliikkaa.
Urheilun tukemisessa keskitytään terveelliseen liikuntaan, retkeilyyn ja sellaisiin lajeihin, jotka vaativat vain vähän suuria investointeja. Juoksu, hiihto, soutu, pyöräily, suunnistus ja agressioita herättämättömät pallopelit ovat hyviä esimerkkejä. Turvalliset pyörätiet asunnoista kouluihin ja työpaikoille lisäisivät liikuntaa suuresti. Ainakin Etelä-Suomessa laskettelurinteitä on suljettava niiden kohtuuttoman suurten ympäristövaikutusten ja kustannusten vuoksi.
Elämänasenteiden kasvupohja on luotava jo varhaislapsuudessa sellaiseksi, että ihmisellä on edellytykset omaksua luottavainen suhde sekä lähimmäisiinsä että vieraisiin. Tämä on mahdollista ympäristössä, missä on runsaasti virikkeitä kanssakäynnille, eettiselle katsomustavalle, mielikuvitukselle ja toiminnanhalulle ja mikä opettaa kiinnostusta ja rakkautta kotiseutuun ja luontoon. Tällainen ympäristö ei rajoita tiedon- ja kokeilunhalua, ei opeta pelkäämään toisia ihmisiä eikä luomaan vieraista jäykkiä ja vääriä ennakkoluuloja.
Käskyjen, kieltojen ja kuuliaisuuden sijaan voidaan hyvässä ympäristössä käyttäytymisen perustaksi omaksua keskustelujen ja muun kanssakäynnin avulla eettinen itsenäinen ajattelu, empatia, itseluottamus ja vastuu sekä itsestä että ympäristöstä. Hyvässä ympäristössä ihminen kiintyy ja juurtuu kotiseutuunsa, sen ihmisiin, kulttuuriin ja luontoon sekä saa luontaisen halun näiden suojeluun. Tällöin ihmiset eivät tarvitse virallisia instituutioita käytöksensä valvomiseen; sen, mihin solidaarisuus ja omatunto eivät riitä, korvaa sisäinen yhteisökuri.
Lapsen paras paikka on harmoninen koti ja virikerikas ympäristö. Yhteiskuntasuunnittelulla, koulutuksella, työllisyydenhoidolla yms. on luotava hyvät edellytykset lasten kotihoidolle. Toisen vanhemmista (mieluummin vuorotellen) on halutessaan voitava yhteiskunnan riittävällä tuella hoitaa lasta ansiotyöstä vapaana ensimmäiset 6-7 vuotta niin, että hän ei menetä mitään niistä eduista (virkavuodet, eläkkeen suuruus ym.) mitä hän ansiotyössä saisi. Vaihtoehtoisesti on kaikille järjestettävä mahdollisuus lasten mahdollisimman kodinomaiseen puoli- tai kokopäivähoitoon pienissä korkeintaan 10 - 12 yli 3-vuotiaan tai 5 - 6 nuoremman lapsen päiväkodeissa ja lastentarhoissa, joiden kehittämiseksi on jatkuvasti ylläpidettävä tutkimusta ja kokeilua. Erityinen huomio kiinnitetään orpojen ja hyvää huoltajaa vaille jääneiden kasvuoloihin. Lastenkotien sijainnin, rakenteen ja hengen tulee olla sellaisia, että niissä asujat saavat hyvän perustan henkiselle ja ruumiilliselle kehitykselleen. Henkilökunnan tulee olla hyvin palkattua sekä henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan ja koulutukseltaan erityisen hyvin toimeen sopivia.
Kotien välittömään läheisyyteen on asutuskeskuksiin saatava kunnolliset lasten ulkoiluun ja leikkeihin sopivat tilat ja välineet (vanhoilla kerrostaloalueilla se on usein mahdollista siirtämällä autopaikat muualle, muuttamalla vähäliikenteisiä katuja pihakaduiksi jne.). Kohtuullisen välimatkan päässä tulee olla leikki- tai muu sopiva puisto tai luonnonomainen ympäristö.
Koululaitoksen tehtävänä Suomessa on perinteisesti ollut sekä tietojen että taitojen opettaminen että kasvatus. Käytännössä jälkimmäinen on jäänyt suhteellisen vähäiseksi siltä osalta, mikä koskee tietoista asetettujen päämäärien mukaista kasvatusta. Vaikka kasvatukseen toisaalta panostettaisiinkin koulussa enemmän aikaa, on nykyisten kasvatusihanteiden ja - menetelmien välillä niin suuri juopa tai vastakkaisuus, että tulokset vieläkin olisivat kaukana parhaasta mahdollisesta. Koulun kasvatustavoitteissa luetellut persoonallisuus- piirteet ovat sinänsä hyviä, mutta käytännössä niihin ei päästä. Ne jäävät samaan sarjaan kuin muukin ilman kiinnostusta ulkoa opittu, millä ei ole käyttöä jokapäiväisessä elämässä. Talouselämä, kilpailu ja sosiaalinen vieraantuneisuus kasvattavat lapsista kotona, pihalla ja koulussa tehokkaasti väärin. Edetäkseen humanististen ihanteiden suuntaan koulukasvatuksessa pitäisi tapahtua sekä tavoitteiden että menetelmien suhteen todellinen henkinen vallankumous.
Ekologisen Puolueen filosofian mukaan yksi kasvatuksen tärkeimmistä päämääristä on kyky kantaa vastuuta itsestään ja lähimmäisistään, mutta myös ympäristöstään ja koko luonnosta. Tällaisen kyvyn luominen ei onnistu autoritaarisin kielloin ja komennoin. Tarvitaan menetelmiä, joilla lapsi tai nuori saa luontaisen uteliaisuutensa, kanssakäyntihalunsa ja lahjakkuutensa varassa omaksua haluamansa tiedot ja taidot mahdollisimman virikerikkaassa ympäristössä. Samalla hän tutustuu kanssaihmisiinsä mitä moninaisimmissa yhteyksissä ystävällisten ja osaavien opettajien parissa.
Koska ihmiset ovat erilaisia lahjoiltaan ja muilta ominaisuuksiltaan, on koulun pyrittävä ottamaan tämä huomioon ja antamaan mahdollisuuksien mukaan kaikille edellytystensä mukaiset kehittymismahdollisuudet. Nykyisestä luokka- ja ikäperusteisesta opetustavasta siirrytään joustavaan käytäntöön, missä opetuksen sisältö, määrä ja nopeus määräytyvät kurssiluontoisesti oppilaiden edistymisen ja toivomusten mukaisesti.
Suomalaisten kulttuuripyrkimysten luonnetta valaisee laissa oleva käsite "oppivelvollisuus", mikä on vaihdettava kehittyneemmissä oloissa tarkoituksenmukaisemmaksi "oppioikeus"-käsitteeksi. Oppivelvollisuus periytyy ajalta, jolloin lapsen henkistä olemusta ei nykyisellä tavalla tunnettu ja jolloin opetuksen sisältö painotti virallisen yhteiskunnan tärkeimpinä pitämiä tarpeita: oli saatava jumalaapelkääviä, lainkuuliaisia, työnsä hyvin osaavia ja tottelevaisia kansalaisia. Tärkeinä opetuskeinoina olivat pänttäys sekä karttakeppi muunnelmineen. Tämä koulutusihanne on maamme koululaitoksessa edelleenkin siinä määrin jäljellä, että suuri osa lapsista putoaa kelkasta jo ensi kouluvuosina tai muuten menettää sen kiinnostuksen koulutyöhön, mikä olisi tyydyttävien tulosten edellytyksenä.
Oppimisympäristöllä, opettajilla ja opetusmenetelmillä on ratkaiseva merkitys lapsen oppimishalulle ja siten myös oppimiskyvylle. Pelon ja ahdistuksen sijaan koulun on herätettävä uteliaisuutta sekä vahvistettava sitä luontaista tutkimis- ja oppimishalua, minkä nykykoulu monesti varsin varhain lapsista tappaa. Rakenteeltaan ja ympäristöltään hyvä koulu, lasten mielenkiintopiiriin ja oppimiskykyyn sopeutettu opetusohjelma sekä työhön sopivat opettajat luovat lapsille mahdollisuudet omasta tiedonjanosta lähtien oppia parhaiten ilman ulkonaista pakkoa tai arvosanaporkkanoita asioita, jotka heitä kiinnostavat.
Koulun kehittämiselle näistä perusteista lähtien ovat hyvinä esimerkkeinä jo useissa maissa vakiintuneet Montessori- ja Freinet-koulut. Koulutuksen lisäksi nämä ovat erinomaisia, koska ne eivät oppilaissa ja opettajissa aiheuta sellaista stressiä kuin usein meikäläiset koulut. Koululaitos on turhaan ja pitkään yrittänyt poistaa epäkohtiensa aiheuttamia terveys- ja käytöshäiriöitä psykiatrien, psykologien, kuraattorien sekä tarkkailu- ja erikoisluokkien avulla.
Oleellinen muutos voitaisiin saada aikaan jo pienentämällä sekä opetusryhmiä, että kouluja niin, että opettajat tuntisivat hyvin oppilaansa ja oppilaat toisensa. Runsas ja läheinen kanssakäynti ja yhteistyö myös vapaa-aikana loisivat edellytykset kasvatusihanteiden edellyttämiin tuloksiin. Opetusryhmät eivät yleensä saisi olla 20 eivätkä koulut 300 oppilasta suurempia. Koulut, koulupihat ja niiden ympäristöt tulee rakentaa kasvatustavoitteita vastaaviksi, kauniiksi, viihtyisiksi sekä myös vapaa-ajan käyttöön sopiviksi.
Koulu on tehtävä sellaiseksi, että työ ja vapaa-aika nivoutuisivat toisiinsa ilman selvästi koettavia rajoja. Koulua pihoineen tulee voida käyttää koululaisten ja heidän perheidensä vapaa-ajanharrastusten paikkana, kerhokeskuksena, muuhun kanssakäyntiin jne.
Tulostettu POHTIVA-tietovarannosta: http://www.fsd.uta.fi/pohtiva/