POHTIVA - Poliittisten ohjelmien tietovaranto


PuolueSuomen Maaseudun puolue/Suomen pientalonpoikien puolue
OtsikkoSuomen Maaseudun Puolueen Puolueohjelma
Vuosi1967
Ohjelmatyyppiyleisohjelma
Kielisuomi
Muut puolueen ohjelmat

Suomen Maaseudun Puolue - Finlands Landsbygds Parti r.p.

Puolueohjelma hyväksytty Helsingin puoluekokouksessa 6.8.1967

Suomen Maaseudun puolueen puoluekokous on

Valtakuntamme itsenäisyys ja todellinen kansanvalta

Puolueemme haluaa turvata valtakuntamme itsenäisyyden ja vapauden terveenä kansanvaltaisena maana. Tätä varten haluamme kehittää ja vahvistaa kansalaisten henkistä, uskonnollista ja taloudellista vapautta. Vaikka perustuslakimme turvaa juuri mainitut kansalaistemme perusoikeudet niin näemme

Suomen pitäisi olla lainalainen maa, mutta kuitenkin maassamme rehottaa erilainen mielivalta ja vääryys.

Tämän estämiseksi haluamme

Kansanvallan turvaaminen

Kaiken vallan maassamme tulee lähteä Suomen kansasta. Siksi on kansan saatava vapaissa vaaleissa valita eduskunta, tasavallan presidentti ja kunnanvaltuustot. Eduskunnan ja kunnanvaltuustojen toimikauden tulee olla kolme vuotta nykyisen neljän vuoden asemasta. Tasavallan presidentti on valittava välittömillä kansanvaaleilla eikä valitsijamiesten välityksellä. Jos kukaan ehdokas ei presidentinvaaleissa saa yli 50 prosenttia annetuista äänistä on kuukauden kuluttua suoritettava uusi äänestys kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan kesken. Sama henkilö saa olla tasavallan presidenttinä enintään kaksi vaalikautta, jolloin pisin aika on kaksitoista vuotta. Presidentillä tulee olla itsenäinen ja puolueista riippumaton asema, mutta hänen on terveen vallankäytön turvaamiseksi kerran vuodessa annettava toiminnastaan selostus eduskunnalle.

Puolueemme vastustaa jyrkästi puolueiden johtoportaiden valtaa lisäävää ja kansanvaltaa rappeuttavaa puoluetukirahaa. Samoin vastustamme erityistä puoluelakia, joka estää kansalaisia vapaasti asettamasta kunnanvaltuusto- ja kansanedustajaehdokkaita sekä monopolisoi valtaa vanhoille puolueille samalla ohjaten kehitystä kohti yhden puolueen diktatuuria.

Radion ja television piirissä tapahtunut omavaltainen syrjintä on estettävä, koska ne ovat koko kansan tiedotusvälineitä. Tiedotustoiminnan keskittäminen valtiovallan käsiin on torjuttava sekä suojeltava julkisen sanan vapautta. Kansanedustajien puhevapaus eduskunnassa on turvattava. Samoin on estettävä pienkuntien ja pohjoismaisiin kansanvaltaisiin periaatteisiin perustuva kunnallisten luottamusmiesten syrjiminen, ihannoitaessa suurkuntia ja niiden virkakoneistoja.

On tehokkaasti estettävä väärinkäytökset nimityspolitiikassa. Missään tapauksessa vaikutusvaltaisille paikoille julkisiin tehtäviin ei saa nimittää henkilöitä, jotka eivät täytä siveellisen kunnon vaatimuksia.

Kansanvallan puolustaminen vaatii myös, että vuodot ja tuhlailu yhteisten varojen käytössä tehokkaasti lopetetaan sekä estetään kaikkinainen muukin taloudellinen saalistus.

Puolueemme perusta

Puolueemme järkkymätön laki on, että puolueen kaikissa elimissä puolue-edustajistosta alkaen on poikkeuksetta oltava varma enemmistö siihen väestöryhmään itseensä kuuluvia ja sen keskuudessa työskenteleviä, joita puolue edustaa. Näin estetään ne ikävät ilmiöt ja unohdukset, mitkä muissa puolueissa ovat havaittavissa.

Omissa taloudellisissa asioissaan puolueen on tarkoin varjeltava taloudellista riippumattomuuttaan ja itsenäisyyttään sekä, käytännöllisessä työssä toteutettava taloudellisuutta, että puolue muiden puolueiden tavoin ei rahantarpeessaan joudu tinkimään kansan edun valvomisessa.

Puolueemme on tinkimättä kansanvaltaisen järjestökoneiston kannalla ja määrätietoisesti pyrkii poistamaan puolueiden johdon harvainvaltaa, joka on ollut omiaan tekemään vanhoista puolueista voimattomia toteuttamaan sitä kansanvaltaisuutta, jota ne ovat ohjelmissaan luvanneet.

Puolue kannattaa kaikkea laillista ja kansanvaltaista järjestäytymistä .

Suhteet muihin puolueisiin

Suomen Maaseudun puolue on pysyvä ja täysin itsenäinen puolue. Se ei ole eikä siitä saa tulla minkään puolueen hansikas. Valtiollisiin ja kunnallisiin vaaleihin puolue osallistuu itsenäiseltä pohjalta.

Väärinkäytökset ja eduskunta

Väärinkäytökset valtion ja muiden julkisten varojen käytössä huolestuttavat koko kansaa. Siksi puolueemme vaatii, että kaikki väärinkäytökset ja niiden tutkimuksien tulokset on mitään salaamatta aina saatettava koko kansan tietoisuuteen. Korkeissa asemissa olevien väärinkäytökset - myös poliittisten henkilöiden -on ehdottomasti saatettava oikeuskäsittelyyn. Rangaistuksia ja korvausvelvollisuutta on näissä rikoksissa ehdottomasti lisättävä.

Rahan ja valtion uhka

Puolueemme näkee, että talonpoikia, itsenäisiä työmiehiä ja yrittäjiä painaa ja uhkaa rahan ja valtion kasvava mahti. Aikaisemmin kansaa orjuutti kartanoherruus ja suurmaanomistus sekä vieraskielinen yläluokka. Vaihdantatalouden kehittyessä ovat näiden lisäksi astuneen esiin raharikkaiden mahtikeinot.

Yhteiskunnallinen kehitys on luonut valtion, kuntien sekä erilaisten järjestöjen ja yritysten mahtavat koneistot, jotka ovat jatkuvasti vieraantuneet kansasta. Raharikkaiden rinnalla ovat kansaa sortamaan ja monasti asemaansa väärinkäyttämään astuneet julkisen ja järjestöjen vallan väärinkäyttäjät.

Puolueemme ei voi pitää tällaista kehitystä oikeana eikä kansan edun mukaisena. Puolueemme näkee, että kaiken perustana on ihminen ja perhe. Jokainen ihminen ja jokainen elämä on arvokas. Tästä syystä puolueemme katsoo

Puolueemme vastustaa suurten asutuskeskusten ja pääkaupungin ylivaltaa sekä katsoo, että terve hajasijoitus on toteutettava myös valtion laitoksiin nähden

Suhteet muihin maihin

Puolueemme tukee rauhanomaista kansainvälistä yhteistyötä ja sen kehittämistä niin henkisellä kuin taloudellisella alalla.

Erityisesti on maamme ylläpidettävä ja kehitettävä hyviä suhteita sekä tervettä taloudellista kanssakäymistä naapurimaiden ja varsinkin suuren itäisen naapurin Neuvostoliiton kanssa Paasikiven linjan mukaisesti. Puolueemme haluaa Paasikiven rakentavan ulkopolitiikan koko kansaamme yhdistäväksi asiaksi ja vastustaa kaikkinaisten epärehellisten ja epäterveiden keinojen käyttämistä kansamme hajoittamiseksi ja sen aseman vaikeuttamiseksi ulkopoliittisissa asioissa.

Talouspolitiikan peruslinja

Kansakunnan varallisuus perustuu sen ihmisiin ja luonnonrikkauksiin. Kaikkia taloudellisia voimavaroja on käytettävä hyväksi suunnitelmallisesti sekä estäen yhteisen edun vastainen oman edun tavoittelu. On huolehdittava, että ulkomaankauppaa käydään oman maan etua valvoen, eikä tappiollisesti poliittisia päämääriä silmälläpitäen. Jokainen työkykyinen kansalainen ja kasvava nuoriso on kansallista varallisuuttamme. Näistä syistä puolueemme katsoo

Talonpoikaista vapautta ja yrittämisen oikeutta on maassamme erityisesti puolustettava. Metsänomistus on vapautettava liiallisista rajoituksista sekä poistettava mielivallan vaara. Työajan lyhentämisestä osattomaksi jäävän maatalouden ja muun yksityisen yrittäjätoiminnan on saatava tästä asianmukainen korvaus.

Suomen markka on pidettävä oikeassa arvossaan ulkomailla niin, että kotimaista työtä ja kotimaisia tuotteita kansaa köyhdyttäen ei jouduta myymään alihintaan vieraille kansoille. Markan oikeata ulkomaista arvoa vaatii myös kotimaisen tuotannon ja yrittäjätoiminnan etu.

Verotuspolitiikka

Puolueemme pitää kansaan ja yritteliäisyyteen kohdistuvien kaikenlaisten verojen alentamista kiireellisenä ja välttämättömänä tehtävänä. Näiden verojen alentaminen on saatava aikaan poistamalla valtion, kuntien ja muiden julkisten varojen käytössä esiintyvä tuhlailevaisuus ja epätaloudellisuus puhumattakaan väärinkäytöksistä.

Jos verot asioiden huonon hoidon vuoksi on pakko toistaiseksi pitää korkeina, on nämä raskaat verot otettava suurituloisilta ja rikkailta, mutta kansan verokuorma on alennettava.

Säätiöiden, asunto-osakkeiden, valtion obligaatioiden ja suurten rahatalletusten sekä muiden vastaavanlaisten kohteiden kohtuuttomat verovapaudet on poistettava, koska niistä aiheutuvat verotulojen menetykset tulevat toisten maksettaviksi.

Verotuksen tulee rakentua rehellisyyden sekä todellisten tulojen ja tuoton verotuksen pohjalle, jotenka kaikki verovääryydet on viivyttelemättä poistettava. Kunnallisverotuksen umpikuja on laukaistava kansan edun mukaisesti.

Työllisyyspolitiikka

Tuottava ja tehokas työ nostaa yksilön ja kansakunnan vaurauteen. Verotus ja kaikki muut yhteiskunnan toimenpiteet on ohjattava kannustamaan työnhalua ja työn iloa.

Valtiovallan on toteutettava pitkän tähtäimen tuotannollinen työllisyysohjelma, jossa pääpaino pannaan kunkin kunnan oman väestön pysyville toimeentulomahdollisuuksille, tilakohtaisille ja muille perusparannustöille, paikallisille ja syrjäseutujen teille, uusille tiloille ja lisämaille sekä uudelle yritteliäisyydelle ja uudelle teollisuudelle.

Valtion osuutta on lisättävä kuntien työllisyysmenoissa ja muihin tarkoituksiin kuin välittömästi työn tarpeessa olevien hyväksi menevien varojen osuutta on supistettava.

Naisen asema yhteiskunnassa

Puolueemme katsoo, että naisen koossapitävä asema perheen sydämenä on yhteiskunnassa tunnustettava. Vaikeuksiensa keskellä lapsistaan ja omaisistaan huolehtivaa naista ei saa jättää yksin kamppailemaan. Äidinpalkka ja kaikkia koteja palveleva kodinhoitaja-järjestelmä on toteutettava. Lapsistaan huolehtivalle äidille on turvattava mahdollisuus osa-ajan työhön.

Vain sisäisesti eheät kodit voivat luoda kehittyvän ja voimakkaan kansan, jonka tähden yksilön ja kotien henkisten ja hengellisten tarpeiden tyydyttämisestä on pidettävä hyvää huolta. Syrjäseutujen ja pienten koulujen tarpeeton lopettaminen on estettävä. Lasten terve kehitys vaatii, että opettajat tuodaan heidän luokseen lasten omiin kouluihin, eikä lapsia viedä kauas suuriin keskuskouluihin.

Pakottavista syistä ulkopuolella kodin työtä suorittava nainen on saatettava tasa-arvoiseen asemaan miesten kanssa.

Nuoriso

Nuorisossa on kansamme tulevaisuus. Nuorisoa ei saa väheksyä. Nuorisolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnallisiin ja puolueemme asioihin. Siksi puolueemme katsoo,

Sosiaalipolitiikka

Sosiaalisissa eduissa on kaikki kansalaiset perustuslakiemme mukaan saatettava lopulta yhdenvertaiseen asemaan. Olemme yhtenäisen koko kansan kunnollisen työkyvyttömyys-, vanhuus- ja työeläkkeen kannalla. Kansaneläkkeitä on korotettava. Valtavat eläkerahastot on käytettävä ajoissa tarvitseville ja lopetettava niiden tarpeeton kerääminen. Kansallinen kunnia-asiamme on, että invalideille ja rintamaveteraaneille sekä heidän perheilleen turvataan nopeasti kunnolliset eläkkeet. Rintamaveteraaneille on maksettava riittävää eläkettä hänen täytettyään 50 vuotta. Sairausvakuutuskorvaus on saatettava kaikille oikeudenmukaiseksi ja poistettava kohtuuttomat luokkaerot. Kehitysvammaisten asia on hoidettava.

Kaikki perusteettomat etuoikeudet, joita ei voida kansalle turvata rikkovat yhdenvertaisuutta. Erityisesti on huolehdittava, että kansanedustajat eivät kansansa edustajina saa pitää erikoisoikeuksia ja ylimääräisiä etuja.

Jo lähimmäisenrakkaus vaatii, että vanhusten ja hädänalaisten ja vajaakykyisten asema ja hoito turvataan. Tämä koskee myös sairaita. Vanhusten toivomukset elämän ehtoonsa järjestämisestä on huomioitava.

Samalla kun tämä puolueemme ihmisarvoinen ja oikeudenmukainen sosiaalipoliittinen linja toteutetaan, on ehdottomasti huolehdittava, että kaikkinainen edesvastuuttomuus ja tuhlailevaisuus heti lopetetaan.

Maa- ja asutuspolitiikka

Puolueemme varman vakaumuksen mukaan voidaan maassamme turvata jokaiselle koti. Samoin voidaan maassamme turvata jokaiselle sitä todella haluavalle elinkelpoinen ja kunnollinen tila perusparannustöillä, tehokkaalla asutustoiminnalla ja pätevällä ammattikoulutuksella, koska maassamme on asutukseen ja perusparannuksiin käytettäväksi sopivaa maata riittävästi.

Ns. vanhojen pientilojen parantaminen asutustoimenpiteillä on lupausten mukaisesti todella saatava kiireellisesti käyntiin sekä terveesti huolehdittava tilattoman ja kodittoman väestön asuttamisesta. Maankäyttölakia on käytettävä tehokkaasti valtion maiden sekä tukkiyhtiöiden kuntien, seurakuntien, keinottelijoiden, rappioalueiden ja suurten tilojen maiden käyttämiseksi myös pakkolunastustietä lisämaiksi ja muuhun asutukseen. Maan hinnan tulee olla kohtuullisen. Rahalaitosten kautta tapahtuvassa asutuslainoituksessa ei vähäväkisempää väestöä saa jättää sorrettuun asemaan eikä heitä syrjiä heikkojen vakuuksien vuoksi. Sodanjälkeisen asutustoiminnan keskeneräiset työt on kiireellisesti toteutettava ja puutteellisuudet korjattava.

Maatalous ja metsäpolitiikka

Kansamme edun nimessä ja työllisyyden turvaamiseksi on maassamme - mikä kuitenkin on törkeästi ja harkitusti laiminlyöty - harjoitettava maatalousväestön valtaenemmistön edun mukaista ja sen toimeentulon turvaavaa perheviljelmä- ja talonpoikais-metsätalousvaltaista maa- ja metsätalouspolitiikka. Näissä asioissa vuosikymmeniä jatkunut epärehellisyys on armotta paljastettava.

Niinpä maa- ja metsätalouspolitiikkamme on erityisesti hoidettu perheviljelmä- ja talonpoikais-metsätalouden sekä syrjäisten (Itä + Pohjoinen) seutujen viljelijöiden ja väestön etujen vastaisesti. Näin on saatettu tilanne maan suurimman väestöryhmän keskuudessa vaikeaksi ja jopa kestämättömäksi Ellei suuntausta muuteta karjataloudelle ja muille edellä tarkoitettujen tilojen erikoistuotteille sekä talonpoikaismetsätaloudelle suotuisammaksi saa valtiovalta varautua jatkuvaan työttömyyteen.

Erityisesti puolueemme vaatii, että riittävästi on toteutettava tarvittavat alueelliset sekä tilan suuruuden ja tuoton mukaiset porrastukset.

Teollisuuspolitiikka ja muut elinkeinot

Puolueemme kannattaa maamme ja erityisesti maaseudun teollistamista ja elinkeinoelämän monipuolistamista turvatakseen kodin ja toimeentulon kasvavalle kansallemme. Erityisesti puolueemme ajaa jälkeenjääneiden ja syrjäseutujen elinkeinoelämän kehittämistä.

Palkkapolitiikka

Puolueemme on sitä mieltä, että kunnollisesta työstä on aina saatava kunnollinen palkka ja ansio. Huonoa työtä ja liian pientä ansiota puolueemme ei hyväksy. Vastustamme jatkuvaa palkkojen prosenttikorotuslinjaa sen aikaansaaman yhteiskunnallisen vääryyden ja kohtuuttomien taloudellisten rasitusten vuoksi.

Julkista tehtävää suorittavien pienipalkkaisten asia on puolueen oma. Kohtuuttomat erot ruumiillisen ja henkisen työn ansioiden välillä on poistettava.

Ohjelmamme yksityiskohtaisesta sovellutuksesta

Edellä selostettujen päämäärien pohjalta ja lähimpinä tavoitteinaan puolueemme tarkoituksena on

  1. vapauttamalla oma asunto veroista ja suomalla vastaava helpotus vuokralaisille,
  2. poistamalla epäoikeudenmukainen isännänpalkan ja perheenjäsenen vero sekä saattamalla voimaan oikeudenmukainen todellisiin tuloihin perustuva maatalouden verotus, jonka perustana on pinta-alavero,
  3. antamalla alenevalla veroprogressiolla verohelpotuksia vähävaraisille kunnallisverotuksessa,
  4. suomalla täydelliset vähennykset ansioiden hankkimisesta aiheutuneille kustannuksille niihin luettuina syrjäinen seutu ja vaikeatuottoinen pelto ja metsä. Veroluokitusten virheet on korjattava ja veroluokituksia lisättävä,
  5. pyrkimällä todellisten tulojen verotusmenettelyyn, jotta heikompivarainen ei joutuisi maksamaan veroa olemattomista tuloista
  6. suomalla pienyrittäjälle tarpeen mukaan verohelpotuksia
  7. myöntämällä luonnononnettomuuksien ja kadon sekä muiden onnettomuuksien vuoksi riittäviä verohelpotuksia niitä tarvitseville,
  8. alentamalla liikevaihtoveron rasitusta ja poistamalla liikevaihtoverolaissa olevat pienyrittäjiin kohdistuvat vääryydet,
  9. välttämättömyystarvikkeet kuten elintarvikkeet ja lääkkeet on vapautettava kokonaan liikevaihtoverosta. Liikevaihtovero on siirrettävä vähittäisportaasta tukkuportaaseen ja
  10. poistamalla verorästien kohtuuttomat sakkokorot ja muut kustannukset,

Vetoamme jokaiseen teistä, viljelijä, oman kodin omistaja, itsenäinen työmies, yrittäjä, kansaa lähellä oleva sivistyneistö. Puolueemme riveissä on jo kymmeniätuhansia kansalaisia. Harkitkaa tekin kaikki asiaamme perusteellisesti, niinkuin mekin olemme tehneet. Toimikaa sitten rohkeasti vakaumuksenne mukaan. On yhdestoista hetki luoda todella suureksi Suomen maanviljelijöiden, itsenäisten työmiesten ja yrittäjien puolue maan suurimman ja terveimmän väestöryhmän hyväksi ja koko kansan menestykseksi.



FSD 2007-2011 

Tulostettu POHTIVA-tietovarannosta: http://www.fsd.uta.fi/pohtiva/