POHTIVA - Poliittisten ohjelmien tietovaranto


PuolueSosialistinen työväenpuolue
OtsikkoSosialistisen Työväenpuolueen Ohjelma
Vuosi1973
Ohjelmatyyppiyleisohjelma
Kielisuomi
Muut puolueen ohjelmat

Sosialistinen Työväenpuolue r.p.

Ohjelma hyväksytty Mikkelissä 5.-6.5.1973.

LUKIJALLE

Sosialistinen Työväenpuolue perustettiin Mikkelissä 5.-6. 5.1973. Perustavaan kokoukseen osallistui lähes puolitoistasataa TPSL:n, Sos.-dem. Naisliiton ja SSN:n perusjärjestön edustajaa.

Kuten jo nimestäkin ilmenee, puolue on

- sosialistinen puolue ja
- työväenpuolue.

Luettuasi puolueen perustavassa kokouksessa hyväksytyt ohjelmajulistukset, voit tulla vakuuttuneeksi asiasta.

Sosialistisella työväenpuolueella on itsenäinen paikka suomalaisessa yhteiskuntapolitiikassa. Sen toiminnassa ovat keskeisellä sijalla seuraavat tavoitteet:

- yya-sopimukseen perustuvan rauhanomaisen ulkopolitiikan syventäminen ja kehittäminen,
- pyrkimys yhteiskuntajärjestelmän uudistamiseen, sosialismiin, - heikoimmassa taloudellisessa asemassa olevien ryhmien ja kansalaisten olosuhteiden todellinen parantaminen, eli tasa-arvopolitiikan saattaminen juhlapuheista arkielämän piiriin.

Sosialistinen Työväenpuolue kutsuu riveihinsä kaikkia niitä, jotka varauksetta hyväksyvät sen ohjelmalliset tavoitteet.

KAPITALISMISTA SOSIALISMIIN

1. KAPITALISMISTA UHKA KOKO IHMISKUNNALLE

Kun viime vuosisadalla, sosialististen liikkeitten alkuvaiheessa sanottiin kapitalistisen talousjärjestelmän tuottamien ristiriitojen johtavan sosialististen ratkaisujen väistämättömyyteen, eivät nuo ristiriidat olleet niin ilmeisiä kuin tänään. Nyt nämä ristiriidat ovat muodostuneet uhkaksi koko ihmiskunnalle, elämän säilymiselle maapallolla.

Pääomat keskittyvät

Tekniikan kehitys on luonut edellytykset suurimittaiselle tuotannolle. Pitkälle koneistettu automatisoituva suurteollisuus pystyy tuottamaan suurin sarjoin halvempaan yksikköhintaan yhä enemmän tuotteita. Seurauksena on tuotantolaitosten taloudellisten yritysten kasvu ja keskittyminen. Suuryritykset tukahduttavat pienemmät, suurten teollisuusmaitten suuryritykset pienten vähemmän teollistuneitten yritykset, ylikansalliset yritykset tunkeutuvat yli maitten ja maanosien rajojen.

Tuotantopääoma ja sen mukana taloudellinen valta kapitalistisessa maailmassa on keskittymässä yhä harvempiin käsiin.

Demokratia kaventuu

Ns. läntisissä demokratioissa ei parlamentti ole ollut varsinainen taloudellisen vallan haltija, vaan taloudellinen valta on ollut niillä joilla on ollut hallussaan pääoma, tuotantolaitokset. Kun taloudellinen valta yhä enemmän keskittyy ylikansallisten, harvojen omistamien suuryritysten haltuun, ovat parlamentit entistä voimattomampia. Kansanedustuslaitoksen taloudellinen ratkaisuvalta ei lisäänny, vaan taloudellisen vallan käyttäjät tekevät myös valtiokoneistosta erään oman valtansa välineen.

Suunnittelemattomuus on kapitalistisen järjestelmän peruspiirre

Yksityisen tuotantolaitoksen ja yrityksen sisällä tosin vallitsee pitkäjännitteinen suunnitelmallisuus, sillä koneistuksen, työvoiman, markkinoinnin perustana ovat täsmälliset tutkimukset ja laskelmat. Mutta koko yhteiskunnan tuotantoelämässä ja kansainvälisessä taloudessa vallitsee suunnittelemattomuus ja anarkia, suunnaton luonnonvarojen, tekniikan, ihmistyövoiman ja tuotannontulosten tuhlaus. Tuotannon tavoitteena on voitto, ei ihmisen tarpeitten tyydyttäminen. Tuotetaan sellaista, jota voidaan markkinoida ja niille, joilla on varaa ostaa. Samanaikaisesti kun suurelta osalta maapallon ihmisistä puuttuu välttämätön; ravinto, asunto, terveydenhoito, koulutusmahdollisuudet, käytetään luonnonvaroja, työvoimaa, tekniikkaa tuottamaan myös tarpeetonta tai suorastaan vahingollista. Vaikka tekniset mahdollisuudet kestävien, pitkäaikaisten koneitten, laitteiden, tuotteiden valmistamiseen ovat jo olemassa, valmistetaan helposti kuluvaa, nopeasti uuteen vaihdettavaa, koska vain siten markkinat ovat turvatut. Kapitalistinen järjestelmä toimii vain näillä ehdoin.

Mikä tuotetaan, on markkinoitava, oli se sitten muovilelu, tai pommikone. Ellei markkinoita ole, ne tehdään, mainonnan avulla luodaan ostamisen tarvetta, politiikan avulla saadaan aikaan sota.

Luonnonvarat ehtyvät

Tämä tuotantotapa on jo johtanut uhkaavaan luonnonvarojen, elämän perusedellytysten ehtymiseen. Alan tiedemiehet eivät ole yksimielisiä siitä, kuinka paljon ihmisiä ja kuinka kauan maapallo kykenee elättämään, eikä sitä paitsi ole nähtävissä mitä tuleva tieteellinen tutkimus tuo tullessaan .

Mutta kaikki alan tutkijat ovat vakuuttuneita, että nykyisenlainen luonnonvarojen tuhlaus ja elinympäristön saastuminen on tekevä inhimillisen elämän maapallolla lyhyessä ajassa mahdottomaksi. Kehitys ei ole tässä järjestelmässä pysäytettävissä, sillä voittoon pyrkivä markkinatalous ei voi ottaa huomioon luonnonvarojen ehtymistä eikä elinympäristön saastumista.

Köyhyyden ongelmaa ei ole ratkaistu

Taloudellinen eriarvoisuus lisääntyy sekä pitkälle teollistuneissa kapitalistimaissa, että ns. kehitysmaitten ja teollistuneitten maitten välillä. Mitkään kehitysapusuunnitelmat, annetut avut ja lainat eivät ole tätä kehitystendenssiä muuttaneet eivätkä kapitalistimaiden sosiaalipoliittiset toimenpiteet ole pystyneet poistamaan köyhyyttä kansallisten rajojen sisällä.

Nämä koko ihmiskuntaa koskevat ongelmat voidaan ratkaista vain siten, että ryhdytään toteuttamaan järkiperäistä, kokonaisvaltaista pitkän tähtäimen taloudellista suunnittelua koko maailmantaloudessa, sekä harjoittamaan kansojen välistä yhteistyötä ja työnjakoa. Inhimillisen elämisen taso on saavutettavissa vain siten, että luonnonrikkaudet, tieteen tulokset, tekniikka, tuotantoelämä saatetaan palvelemaan ihmisen tarpeita, ei voiton tavoittelua. Mutta tällaista suunnitelmallista ihmisten tarpeita palvelevaa tuotantoa voidaan harjoittaa vain silloin, kun tuotantovälineet, taloudellinen valta on kansalla, ei harvoilla pääoman omistajilla.

Sosialistisista ratkaisuista on siten tullut välttämättömyys. Ihmiskunnan tulevaisuus on maailman sosialististen voimien varassa.

2. MAAILMAN SOSIALISTISET VOIMAT

Kapitalismin epäkohdat ovat nostaneet esiin sosialistisia voimia kaikkialla. Sosialismi etenee monimuotoisena. Erilaisten historiallisten, maantieteellisten Ja taloudellisten edellytysten pohjalta on syntynyt toisistaan poikkeavia sosialistisia tai sosialismiin siirtyviä valtioita eri puolille maailmaa, Eurooppaan, Aasiaan, Amerikkaan ja sosialistisia liikkeitä kautta maailman.

Voimakkaita sosialistisia piirteitä on nähtävissä kehitysmaissa, Aasiassa, Afrikassa, Etelä-Amerikassa. Näitten maitten kansallisten vapausliikkeitten rinnalla ja sisällä kulkee sosiaalisia uudistusliikkeitä, jotka monissa maissa suuntautuvat kohti omaleimaista sosialismia.

Myös läntisissä kapitalistimaissa ovat sosiaaliset kehitystendenssit vahvistuneet vaikka sosialistiset voimat näissä maissa kulkevatkin ohi tai ulottuvat yli varsinaisten organisoitujen perinteisten sosialististen liikkeitten, joista osa sitä paitsi on selvästi luopunut sosialistisista tavoitteistaan. Jatkuvat lakkoliikkeet monissa maissa ovat osoituksena laajamittaisesta perustyytymättömyydestä ja työväestön rinnalle ovat asettumassa opiskelijajoukot, jotka ovat oivaltamassa maailmanlaajuisten ongelmien yhteiskunnalliset perussyyt. On ilmeistä, että sosialistiset vaatimukset voimistuvat sitä mukaa, kun kehitysmaat saavuttavat taloudellista ja poliittista itsenäisyyttä, jolloin teollistuneet länsimaat menettävät yläluokka-asemansa kansojen keskuudessa, eivätkä voi enää ylläpitää hyvinvointiaan muitten maitten kustannuksella.

Sosialististen voimien eteneminen riippuu suuresti sosialististen maitten ja sosialististen liikkeitten sisäisestä kehityksestä, erilaisten sosialististen voimien vuorovaikutuksesta ja yhteistyökelpoisuudesta, siis siitä pystyvätkö sosialistiset liikkeet vakuuttavasti osoittamaan yhteiskunnallisten perusmuutosten välttämättömyyden ja sosialistisen talousjärjestelmän paremmuuden. Erilaisten sosialistimaitten kehityksellä on säteilyvaikutus koko maailmaan. Jos ne kykenevät osoittamaan järjestelmänsä etevämmyyden taloudellisessa kehityksessä, tieteen ja taiteen aloilla, jos ne saavat maailman kansat vakuuttuneiksi siitä, että sosialistinen järjestelmä turvaa ihmisen perusoikeudet, antaa toimeentulon, sosiaaliturvan, oikeusturvan, oikeuden sivistykseen, ne kykenevät arvaamattomalla tavalla vetoamaan niin kehitysmaitten kuin kapitalistimaittenkin epävarmuudessa eläviin kansoihin. Jos sosialistimaat saavuttavat yhä lisääntyvää vaikutusvaltaa kansojen välisessä yhteistyössä, ja jos ne kykenevät luomaan turvallisuuden ilmapiiriä ydinsodan uhkaamaan maailmaan, synnyttää se luottamusta sosialismin kehityskelpoisuuteen kaikkialla. Silloin kun sosialistiset maat keskinäisissä suhteissaan kykenevät arvokkaaseen yhteistyöhön ja riittävään erilaisuuden sallivuuteen ja kun erilaiset sosialistiset liikkeet kykenevät luovaan keskusteluun sosialismin kehittämisessä, ne voivat saavuttaa maailman kansojen luottamuksen ja ovat kypsiä ratkaisemaan ajan suuret sekä kansalliset että kansainväliset ongelmat.

3. SOSIALISMIN TIELLE SUOMESSA

Kapitalistisen talousjärjestelmän ristiriidat ovat ilmeisiä myös Suomessa: pääomien keskittyminen, ylikansallisten yritysten paine, pienten yritysten tuhoutuminen, jatkuva työttömyys, suurimittainen siirtolaisuus, pientilojen kannattamattomuus, maaseudun autioituminen, maaomaisuuden kasautuminen, kansalaisten eriarvoisuuden lisääntyminen. Valtiovallan toimenpiteet eivät ole kyenneet tätä kehityslinjaa muuttamaan. Nämä epäkohdat ovat synnyttäneet syvää perustyytymättömyyttä kaikkien pienipalkkaisten, työttömien, siirtolaisuuteen pakotettujen, pientilallisten, pienyrittäjien ja vähäisen sosiaaliturvan varassa elävien keskuudessa, vaikkakaan ei vielä riittävästi tiedosteta näiden epäkohtien yhteiskuntajärjestelmästä johtuvia perussyitä.

Suomalainen työväenliike ei ole pystynyt analysoimaan suomalaisen yhteiskunnan kapitalistista kehitysvaihetta eikä kyennyt osoittamaan koettujen epäkohtien talousjärjestelmästä johtuvaa luonnetta eikä sosialististen ratkaisujen välttämättömyyttä. Luovaa ja hedelmällistä keskustelua Suomen tiestä sosialismiin ei käydä.

Näissä oloissa on tullut välttämättömäksi sosialististen voimien vahvistaminen. Tässä tarkoituksessa on perustettu uusi sosialistinen työväenpuolue, selkeästi sosialistiset tavoitteet asettava puolue. Yhteistyössä muiden sosialististen voimien kanssa puolue toimii sosialistisen järjestelmän toteuttamiseksi Suomessa. Puolueen tehtävänä on sosialistisen tietouden lisääminen, sellaisen tiedon jakaminen, joka auttaa työläisiä, pienviljelijöitä, opiskelijoita, sivistyneistöä tajuamaan oman asemansa kapitalistisessa yhteiskunnassa, oivaltamaan sosialististen ratkaisujen välttämättömyyden ja ryhtymään aktiiviseen toimintaan yhteiskuntajärjestelmän muuttamiseksi. Puolueen tehtävänä on tinkimättä taistella niitten ihmisten rinnalla, niitten ihmisten jokapäiväisten elämänolosuhteitten parantamiseksi, joita tämä järjestelmä eniten polkee.

Periaatteellista rajankäyntiä

Koska maassa on kaksi muuta perinteisesti työväenliikkeeseen luettavaa puoluetta, Suomen sosialidemokraattinen puolue ja Suomen kommunistinen puolue, sekä siihen läheisesti liittyvä SKDL, on välttämätöntä suorittaa periaatteellinen rajankäynti näihin puolueisiin ja selvittää, miksi on päädytty puolueen perustamiseen.

Suomen sosialidemokraattisella puolueella on marxilainen sosialistinen historia. Sen nykyinenkin periaateohjelma antaa mahdollisuuden sosialistiseen tulkintaan ja puolueeseen kuuluu edelleen myös sosialisteja. Puolueen todellisuutta ei voi kuitenkaan selvittää sen periaateohjelmista käsin, vaan sitä on mitattava sen käytännön politiikan, sen yleisen toimintalinjan perusteella. Suomen sosialidemokraattinen puolue kuuluu niihin sosialidemokraattisiin puolueisiin, jotka ovat selvästi luopuneet sosialistisista tavoitteistaan, vaatimuksesta tuotantovälineitten ottamisesta yhteiskunnan haltuun. Tämä muutos ei ole tapahtunut teoreettisten eikä periaatteellisten uudelleenarviointien tuloksena, eikä periaateohjelmaa tarkistaen, vaan ajautumisena tähän käytäntöön politiikan tietä. Puolue on yleensä karttanut yhteiskunnallista kehitystä tarkastelevia ja yhteiskuntajärjestelmää tutkivia teoreettisia arviointeja, mistä on ollut seurauksena, että sillä ei ole ollut käytännön politiikassaan johdonmukaista periaatteellista toimintalinjaa. Samalla kun puolue on etääntynyt sosialistisista tavoitteistaan, on se vieraantunut varsinaisesta työväestöstä, laiminlyönyt yhteiskuntapolitiikassaan vähävaraisen väestön. Valta puolueessa on voimakkaasti keskittynyt puoluejohdolle, ammattipoliitikoille ja palkatuille toimihenkilöille, joiden edut ovat toiset kuin jäsenistön. Varsinaisten rivijäsenten vaikutusmahdollisuudet puolueessa ovat vähäiset.

Puolueen muuttuminen

on myös muuttanut sen asemaa ns. puoluekentässä. Kun yhteiskunnassa tapahtuu jatkuvaa vasemmistolaistumista, asenteiden kehittymistä työväenliikkeen suuntaan, ovat oikeistolaisten puolueiden ja järjestöjen vaikutusmahdollisuudet vähäisemmät kuin 30-luvulla. Mutta kun sosialidemokraattinen puolue on luopunut sosialistisista vaatimuksistaan ja tullut erääksi järjestelmää tukevaksi puolueeksi, on siitä ollut mahdollisuus luoda oikeistolaisten voimien avulla voimakkain este sosialististen voimien etenemiselle. Sillä historiallisesti sosialistiseen työväenliikkeeseen kuuluvana puolue on edelleen sitonut sosialistisia voimia järjestöihinsä toimimatta kuitenkaan sosialistiseen suuntaan.

Oikeisto ja työnantajat ovat määrätietoisesti auttaneet puolueen sopeuttamista yhteiskuntaan lujittamalla monin tavoin puolueen asemaa. Tämä oikeiston tukemana tapahtunut puolueen ulkonaisen aseman muutos on edistänyt myös puolueen sisäistä muuttumista. Puolueen kautta on avautunut aivan uusia mahdollisuuksia ja sosialististen tavoitteiden kadotessa on asemien valtaaminen yhteiskuntakoneistossa muodostunut keskeiseksi poliittiseksi tavoitteeksi. Koska periaatteellinen toimintalinja puuttuu, ei näitä asemia ole käytetty edistykselliseen uudistustyöhön. Kun puolueesta on muodostunut huomattava sosiaalisen kohoamisen väylä, hakeutuu puolueen jäseniksi henkilöitä myös näistä vaikuttimista. Täten luodaan yhteiskuntaan vääristynyttä kuvaa sosialistien tavoitteista.

Puolueen ns. vasemmistososialisteilla ei ole todellisia mahdollisuuksia muuttaa puolueen luonnetta eikä sisäisiä voimasuhteita. Vasemmiston vaikutusmahdollisuudet puolueessa ovat vähäiset. Heidän osanaan on kuluttaa voimansa hedelmättömään taisteluun puolueen sisällä. Näitten sosialistien tulisi löytää tiensä työväen sosialistiseen puolueeseen.

Kapitalistisen ja sosialistisen maailman välisessä ristiriidassa on sosialidemokraattinen puolue selvästi asettunut kapitalistisen maailman rinnalle. Se pyrkii kaikin tavoin sitomaan Suomen läntisiin kapitalistisiin markkinoihin. Puolueena se on Sosialistisen Internationaalin jäsen, järjestön joka on sanoutunut irti marxilaisuudesta ja on luonteeltaan Neuvostoliiton ja sosialististen maiden vastainen. Tämän linjan mukaisesti myös Suomen sosialidemokraattisen puolueen suhtautuminen sosialistisiin maihin on ollut pitkään avoimen vihamielinen ja on edelleen torjuva.

Sosialistinen työväenpuolue sensijaan katsoo sosialismin kussakin maassa syntyvän sen omien historiallisten ja poliittisten edellytysten mukaisena. Sosialistiseen järjestelmään sisältyy aina kehittymisen ja uudistumisen luovat edellytykset historiallisesta lähtökohdasta riippumatta. Työn ja pääoman ristiriidan jakamassa maailmassa sosialistiset järjestelmät edustavat nykyisine ongelmineenkin kehityskelpoista, tulevaisuuden yhteiskuntamuotoa.

Tästä syystä sosialistinen työväenpuolue näkee erilaisten sosialististen maiden ja sosialististen liikkeiden yhteistyön ja vuorovaikutuksen ajan vaatimana, kaikkia osapuolia hyödyttävänä ja rikastavana ja haluaa olla tällaista yhteistyötä rakentamassa.

Ratkaisevalla tavalla puolueitten kannat eroavat toisistaan suhteissa Neuvostoliittoon. Vaikka sosialidemokraattisen puolueen avoimesti vihamielinen suhtautuminen Neuvostoliittoon on väistynyt, ei periaatteellista tarkistusta kannanotoissa ole tapahtunut, vaan puolue on edelleen sidoksissa toisen maailmansodan ja kylmän sodan asenteisiin. Se ei ole pyrkinyt sanoutumaan irti politiikasta, joka johti sen tukemaan Suomen liittolaisuutta fasistisen Saksan kanssa eikä historiansa tarkastelussaan ole pystynyt tekemään oikeutta niille puolueensa jäsenille, jotka asettuivat vastustamaan sotaa Neuvostoliiton kanssa.

Sosialistinen työväenpuolue asettuu suhteissaan Neuvostoliittoon nimenomaan niitten sosialistien perinteiden jatkajaksi, jotka kaikissa vaiheissa ovat vaatineet ystävällisten suhteiden rakentamista Suomen ja Neuvostoliiton välille.

Sosialistisella työväenpuolueella ja Suomen kommunistisella puolueella on yhtenevä kuva työn ja pääoman välisestä ristiriidasta sekä ohjelmallinen vaatimus tuotantovälineitten ottamisesta yhteiskunnan haltuun, mutta kannat sosialistisesta teoriasta ja sen kehittämisestä eroavat toisistaan. Sosialistisen työväenpuolueen käsitys yhteiskunnallisista lainalaisuuksista perustuu marxilaisuuteen, mutta puolue ei ole sitoutunut sosialistisen teorian marxilaisleniniläiseen tulkintaan. Sosialistinen työväenpuolue korostaa sosialistisen teorian jatkuvan kehittämisen välttämättömyyttä.

Myös käsitykset puolueesta, puolueen sisäisestä demokratiasta poikkeavat toisistaan. Kuten sosialidemokraattisessa puolueessa myös kommunistisessa puolueessa on valta keskitetty puoluejohdolle ja puoluekoneistolle. Keskitetty valta vie harvainvaltaan ja vallan väärinkäyttöön, sekä jäsenistön jäsenoikeuksien ja ihmisarvon loukkauksiin, jotka ovat olleet ominaisia sekä sosialidemokraattiselle että kommunistiselle puolueelle.

Me haluamme luoda toisenlaisen puolueen, sellaisen puolueorganisaation, jossa vallan painopiste pysyy jäsenistöllä, ja jossa sääntöjen ja kasvatuksen avulla estetään jäsenistöön kohdistuvat oikeuden ja ihmisarvon loukkaukset. Sosialistisen liikkeen, joka tavoittelee ihmisoikeuksia kunnioittavaa järjestelmää, on annettava tästä esimerkki omassa puolueessaan.

Sosialistinen työväenpuolue korostaa, että sosialismin toteuttamisen Suomessa tulee tapahtua rauhanomaista tietä ja katsoo, että tälle on Suomen oloissa käytännölliset edellytykset. Ottaen huomioon jatkuvasti tapahtuvan sosialististen voimien lisääntymisen on maahan mahdollista luoda laaja edistyksellinen rintama, jonka ensimmäisenä tavoitteena on lainsäädännöllisten esteiden poistaminen sosialististen muutosten tieltä. Esimerkki rauhallisesta sosialismiin siirtymisestä on nähtävissä Chilessä, jossa suurista sekä ulkomaisista että sisäisistä vaikeuksista huolimatta on voitu toteuttaa sosialistisia uudistuksia väkivaltaan ajautumatta. Tämä vaatii avointa, määrätietoista, sosialistista politiikkaa.

Sosialistinen työväenpuolue haluaa erityisesti tähdentää kansalaisten oikeusturvan, inhimillisten perusoikeuksien säilyttämisen välttämättömyyttä kaikissa sosialismin toteuttamisen vaiheissa.

Erittäin tärkeätä on sosialistiseen järjestelmään soveltuvan vallankäytönmallin, hallintomallin teoreettinen kehittäminen ja luominen, sellaisen valtajärjestelmän, jossa kansalaiset ovat vallankäyttäjiä kaikkialla yhteiskunnan tasoilla, valtioelämässä, työelämässä, kouluissa, laitoksissa ja järjestöorganisaatioissa. Laaja sosialistiseen suunnitelmatalouteen soveltuva demokratia on sekä tehokkain että ihmisarvoisin vallankäytön muoto.

SOSIALISTISEN TYÖVÄENPUOLUEEN ULKOPOLITIIKKA

1. MAAILMANPOLIITTINEN TILANNE

Maailmassa käydään keskeytymätöntä kamppailua vastakkaisten voimien välillä, kapitalismin ja sosialismin, edistyksen ja taantumuksen, kansallisen vapautumisen toisaalta ja kolonialismin ja imperialismin toisaalta sekä sodan ja rauhan voimien välillä. Kaikkien tähänastisten yhteiskuntien historia on ollut luokkataistelujen historiaa. Tätä luokkataistelua käydään paitsi yhteiskuntien sisällä myös kansainvälisellä tasolla. Maailma ei suinkaan kulje kohti vastakkaisuuksien tasoittumisen tai ideologioiden toisiinsa sulautumisen aikakautta vaan kohti uusia ristiriitojen kärjistymisen aikoja, sillä taantumus ei tule poistumaan historian näyttämöltä sovinnolla. Vasta sosialismin voitto kaikkialla maailmassa takaa kestävän rauhan.

Rauhan voimien kolme perustekijää ovat sosialististen maiden yhteisö, kapitalististen maiden työväenliike ja kehitysmaiden kansallinen vapautumisen liike. Sosialistiset maat, kärjessä maailman ensimmäinen sosialistinen valtio Neuvostoliitto, muodostavat rauhan voimien lujan selkärangan. Kapitalististen maiden työväenliike on edistyksen, sosialismin ja rauhan puolesta käytävän taistelun varsinainen työväline. Työväenluokka järjestäytyneenä joko poliittiseksi tai ammatilliseksi liikkeeksi tai molemmiksi on tekijä, jota ei enää missään voida jättää ottamatta huomioon yhteiskunnallisia ratkaisuja tehtäessä. Oman historiallisen tehtävänsä eli sosialistisen yhteiskunnan rakentamisen aloittamisen on työväenluokka ja -liike tehnyt sosialistisissa maissa, ja useissa kehitysmaissa on yhteiskunnan ja talouden rakenteita ryhdytty kehittämään sosialismin periaatteista käsin. Teollistuneissa, vielä kapitalistisina pysyneissä maissa on niissäkin työväenliikkeen merkitys ollut valtava siitä huolimatta, ettei se toistaiseksi olekaan onnistunut täyttämään historiallista tehtäväänsä.

Tämänhetkisen luokkataistelun kuumimmilla sektoreilla toimivat kansalliset vapautusliikkeet. Niiden tehtävänä on kansojensa irrottaminen vieraasta, ulkopuolisesta sorrosta ja riistosta ja kansallisen itsemääräämisoikeuden toteuttaminen. Kolonialismi ja sitä tukeva imperialismi pyrkivät voima-asemistaan käsin hallitsemaan toisia maita ja riistämään niiden luonnonrikkauksia. Kansalliset vapautusliikkeet kamppailevat erittäin suurten ongelmien parissa. Muiden maiden edistyksellisten voimien tukemana niillä on kuitenkin ollut menestystä useilla alueilla ja sielläkin missä lopulliset voitot ovat vielä edessäpäin, kasvavat vapautusliikkeiden voimat päivä päivältä. Vapautusliikkeet näyttelevätkin suurta osaa imperialismin vaikutusvallan kaventamiseksi maailmassa.

Imperialismin olemassaolo ylläpitää jatkuvaa sodanvaaraa maailmassa. Sodat, aseelliset valloitukset, sotaisat välikohtaukset ja aseilla hankittu valta toisten kansojen yli kuuluvat jo imperialismin perusluonteeseen. Kapitalistisen järjestelmän viimeisimpänä ja pisimmälle kehittyneenä muotona imperialismi tarvitsee sotaa ja sotalaitoksia myös taloudellisista syistä, taloudellisen kasvun keinotekoisena kiihokkeena, kapitalistien jatkuvan kasvun turvaajina ja kapitalistisen järjestelmän häiriötilojen tasoittajana.

Vaikka sosialismi yleismaailmallisena rauhanliikkeenä suhtautuukin perimmiltään kielteisesti aseistautumiseen, on imperialistisen asemahdin olemassaolo pakottanut myös sosialistiset maat aseistautumaan. Niiden asevoimat ovatkin yksi huomattavimmista takeista rauhan säilymiseksi. Samalla kuitenkin sosialististen maiden ja sosialististen liikkeiden kaikkialla maailmassa osoittama aloitteellisuus rauhan ja aseidenriisunnan alalla on vilpitöntä.

Sosialistinen liike vaatii oman maansa hallitukselta voimakkaasti rauhantahtoisen ja rauhanaloitteellisen politiikan harjoittamista. Rauhan turvaamisen perimmäiset päämäärät vaativat kuitenkin myös aktiivista kansalaistoimintaa rauhan periaatteiden syventämiseksi kansan keskuudessa ja rauhaan suuntautuvan voimakkaan kansalaismielipiteen luomiseksi maahan. Kansalaisjärjestöjen rauhanliike onkin sosialistisen puolueen yksi tärkeimmistä toimintasektoreista.

2. SUOMEN ULKOPOLITIIKKA

Suomen häviöön päättyneet sodat vuosina 1939--1944 olivat ratkaiseva käännekohta Suomen ulkopolitiikassa. Sotiin joutuminen oli paljolti seurausta Suomen hallitusten epäviisaasta, lyhytnäköisestä ja yltiökansallisesta politiikasta. Sotien aiheuttamien katkerien kokemusten, demokraattisen kasanliikkeen kokeman voimakkaan sodanjälkeisen nousun sekä J. K. Paasikiven valtiomiestaidon seurauksena syntyi Suomen ulkopolitiikassa uusi suuntaus, jota ensin alkuun kutsuttiin Paasikiven linjaksi ja sittemmin Paasikiven - Kekkosen linjaksi.

Tämä Suomen ulkopolitiikan suuntaus nojautuu eräisiin valtiosopimuksiin ja niiden tiukkaan toteuttamiseen. Huomattavimmat näistä ovat Pariisin rauhansopimus vuodelta 1947, Neuvostoliiton kanssa tehty Ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimus vuodelta 1948 sekä YK:n peruskirja, jota Suomi lupasi kunnioittaa liittyessään maailmanjärjestön jäseneksi vuonna 1955.

Pariisin rauhansopimuksessa Suomi mm. sitoutui pitämään asevoimansa tietyissä rajoissa ja lopettamaan fasististen järjestöjen toiminnan maassaan. Edellistä sitoumusta onkin Suomessa noudatettu, mutta jälkimmäisen kohdalla on ollut toivomisen varaa. Sosialistinen työväenpuolue edellyttääkin, että hallitusvalta tekee kaikkensa tukahduttaakseen maassa kaikki fasistiset, puolifasistiset tai salafasistiset liikkeet.

Vuoden 1948 YYA-sopimukselle rakentuvat Suomen ja Neuvostoliiton hyvät naapuruussuhteet. Sosialistinen työväenpuolue vaatii, että Suomen ulkopolitiikkaa on vastedeskin hoidettava YYA-sopimuksen ja sen kaikkien pykälien tiukan noudattamisen hengessä. Rauhantahtoinen ulkopolitiikka on ankkuroitunut Suomen ja Neuvostoliiton välisen YYA-sopimuksen kestävälle perustalle. Ei kuitenkaan riitä, että vain virallinen ulkopolitiikkamme nojautuu luottamuksellisiin suhteisiin Neuvostoliittoon, vaan rauhantahtoisten suhteittemme tueksi on saatava koko kansamme varaukseton kannatus.

Sosialistinen työväenpuolue edellyttää, että taloudellisia ja sivistyksellisiä siteitä Neuvostoliittoon on vahvistettava ystävyyden ja keskinäisen luottamuksen ilmapiirin lujittamiseksi.

Kansainväliset kysymykset koskettavat jokaista kansaa ja jokaista ihmistä. Ristiriita millä tahansa maapallon kolkalla heijastuu helposti kaikkialle maapallolle. Tämän vuoksi mekään emme voi sivusta seuraten tarkkailla maailmanpolitiikan kehittymistä, vaan Suomen on puolueettomuutensa säilyttäen kehitettävä edelleen ulkopoliittista linjaansa, "aktiivista rauhanpolitiikkaa". Niinpä meidän on tuettava kaikkia niitä pyrkimyksiä, jotka tähtäävät maailman ongelmien rauhanomaiseen ratkaisemiseen.

Ulkopolitiikkamme aktiivinen luonne on tullut hyvin esille Suomen liityttyä Yhdistyneet Kansakunnat -järjestöön sekä niissä aloitteissa, joita maamme on tehnyt mm. ydinaseettoman Pohjolan muodostamiseksi ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen aikaansaamiseksi.

Tämän päivän maailmassa kysymys rauhasta tai sodasta on hyvin keskeisellä sijalla. Suomen on toiminnallaan YK:ssa osoitettava vankkumaton linjansa rauhan puolesta.

Suomen on pyrittävä kaikkinaisen kansainvälisen jännityksen lieventämiseen. Sen on toimittava kaikilla mahdollisilla tavoilla valmistelevan ja varsinaisen ETYKkokouksen onnistumiseksi tietoisena siitä, että vain jatkuva Euroopan rauha voi pelastaa maailmanrauhan. Suomen on myös tehtävä uusia aloitteita ja tuettava yrityksiä ydinaseettomien vyöhykkeiden luomiseksi ja aseistariisunnan suorittamiseksi. Ehdotusta ydinaseettomasta Pohjolasta ei pidä haudata hiljaisuuteen.

Suomen on suhtauduttava kaikella vakavuudella kehitysmaiden ongelmiin. Taloudellinen kuilu kolmannen maailman köyhien ja rikkaiden teollistuneiden maiden välillä on kansainvälistä jännitystä lisäävä tekijä, jota on pikaisesti pyrittävä kaventamaan ja poistamaan lopullisesti.

Suomen on pyrittävä lisäämään ulkomaankauppaansa. Kauppakumppaneita haettaessa on kuitenkin kiinnitettävä huomiota kauppataseemme jatkuvaan parantamiseen sekä siihen, ettemme sido itseämme taloudellisiin liittoutumiin, jotka voivat vaarantaa ulkopoliittisen linjamme vakavuuden. Näistä syistä Suomen tulee suhtautua EEC-sidonnaisuuteen kielteisesti ja samoista syistä meidän on huomattavassa määrin lisättävä kaupankäyntiämme etupäässä Neuvostoliittoon, mutta myös muiden sosialististen maiden kanssa. Näin menetellen voimme parhaiten turvata Suomen taloudellisen ja siten myös poliittisen itsenäisyyden.

SOSIALISTISEN TYÖVÄENPUOLUEEN SOSIAALIPOLITIIKKA

Sosiaalipolitiikan tavoitteeksi on yleisesti hyväksytty sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteuttaminen, toimeentuloedellytysten ja viihtyvyyden takaaminen kaikille yhteiskuntaryhmille ja yksityisille kansalaisille. Yhteiskunnassa tapahtuneen kehityksen myötä ovat sosiaalipolitiikan menetelmät ja muodot moninaistuneet ja sosiaalipoliittisten toimien kohteeksi on joutunut käytännössä koko väestö. Alkuvaiheiden työväensuojelupolitiikasta on näin muodostunut koko yhteiskuntamme laajalti ja syvälti hallitseva kokonaisuus, joka ulottaa vaikutuksensa koko kansaan.

Viime vuosikymmenien aikana sosiaalipolitiikassamme tapahtunut kehitys ei ole kuitenkaan ollut yksinomaan myönteistä. Ilmeisen selvänä piirteenä on havaittavissa, että eräs sosiaalipolitiikan perimmäisistä tavoitteista, pyrkimys sosiaalisen tasa-arvoisuuden toteuttamiseen, on lukuisissa tapauksissa täysin unohdettu.

Äskettäin suoritettujen vertailevien tutkimusten perusteella on todettu, että tulo- ja omaisuusverot ovat maassamme huomattavasti suuremmat kuin muissa pohjoismaissa. Tämä on sitäkin merkittävämpää kun todetaan, että tuo maallemme varsin kielteinen kehitys on ollut leimaa-antavana piirteenä erityisesti viimeisten vuosien aikana.

Koko yhteiskuntapolitiikkamme on viime aikoina ohjattu entistäkin keskitetymmin palvelemaan hyvin toimeentulevia ihmisiä. Tämä tulee näkyviin aluepolitiikassa, jonka seurauksena maan laita-alueet ovat suuressa määrin autioituneet ja niille vielä jääneet asukkaat joutuvat elämään huomattavasti heikommassa asemassa kuin eteläisten osien teollisuusseudulla asuvat. Verorasitus on maan kehitysalueilla ratkaisevassa määrin korkeampi ja yhteiskunnan palvelut usein lähes olemattomat.

Viime vuosien palkkapoliittiset ratkaisut osoittavat niin sanotun solidaarisen palkkapolitiikan olevan edelleen enemmän juhlapuhetta kuin käytännön toimintaa. Alimpien tulonsaajaryhmien oikeutetut palkankorotusvaatimukset ovat jatkuvasti kohdanneet jyrkkää vastustusta, kun sen sijaan ylempien ryhmien palkankorotukset ovat sujuneet varsin kitkattomasti. Eduskunta, hallitukset ja kunnalliset luottamuselimet ovat olleet erinomaisen tehokkaasti mukana tämän virhelinjaisen palkkapolitiikan toteuttamisessa. Näin on päädytty nykyiseen tilanteeseen, jossa palkkahaitarin venymät ovat päässeet käsittämättömiin mittoihin.

Eläkepolitiikan virhelinjaisuus vetää vertojaan palkkapolitiikan kehitykselle. Huomattava osa kansalaisista elää edelleen muutamien satojen markkojen kuukausittaisten almujen varassa, ylimpien sosiaaliryhmien monikymmenkertaisia eläketuloja vastaan. Tässä yhteydessä on syytä kiinnittää huomiota niihin virheratkaisuihin, joihin myös osa työväenliikkeestä syyllistyi 1960-luvun alussa, jolloin maahamme luotiin kapitalististen yrittäjien hallinnassa ja ohjauksessa oleva nykyinen eläkevakuutusjärjestelmä. Eläkevakuutuksen kautta työntekijöiltä kerätyt varat palvelevat nykyisin enemmän kapitalistista yrittäjätoimintaa kuin eläkkeensaajia.

Veropolitiikka on ohjattu aikaisempaa suuremmassa määrin rasittamaan pienituloisia väestöryhmiä. Tulo- ja omaisuusverotaulukot on pysytetty muuttumattomina runsaan puolen vuosikymmenen ajan. Suuri joukko aikaisemmin valtionveroista vapaina olleita tulonsaajaryhmiä on näin joutunut valtionverotuksen kohteiksi ja veroprogression vaikutus tuntuu entistä ankarampana jo keskituloisten ryhmissä. Niin ikään valtion tehtäviä on yhä edelleen siirretty kunnille, mikä puolestaan on lisännyt kunnallisverotuksen epäoikeudenmukaisuutta. Kun lisäksi liikevaihtoveron kohtuuttomuudet kohdistuvat kaikkein raskaimpina juuri pienituloisiin väestöryhmiin, on valtiovaltaa kohtaan tunnetun katkeruuden kasvua pidettävä luonnollisena seurausilmiönä. - Lisäyllykettä tälle kehitykselle on antanut hintapolitiikka, joka on muodostunut inflaatiokehityksen tehokkaimmaksi edistäjäksi.

Perhepolitiikan osalta on kaikki myönteinen kehitys ollut jo pitkään täysin pysähdyksissä. Veropoliittisilla toimenpiteillä ei ole ollut juuri mitään merkitystä lasten hoidosta aiheutuneiden kustannusten tasaajana alimpien sosiaaliryhmien kohdalla. Kun toisaalta lapsilisien merkitys niiden paikallaan pysyttämisen ja inflatoorisen kehityksen seurauksena on jatkuvasti pienentynyt, voidaan todeta asumistuen laajentamisen jääneen lähes ainoaksi myönteisen kehityksen ilmentymäksi. Tämän myönteistä arvoa puolestaan on rajoittamassa jatkuvasti paheneva asuntopula.

Maassamme on pitkään puhuttu sosiaalisesta asuntorakennustoiminnasta. Sillä nimellä on viimeisten vuosikymmenien aikana käytetty useita miljardeja yhteiskunnan varoja asuntojen rakentamiseen. Käytännössä näistä varoista on häviävän pieni osa käytetty alempien sosiaaliryhmien asuntotilanteen kohentamiseen, pääosan mennessä sosiaalisten keskiryhmien ja jopa kaikkein varakkaimpien kansalaispiirien hyväksi. Vasta aivan viime vuosina laajentunut vuokra-asuntojen rakentamistoiminta on merkinnyt tilanteen paranemista alempien sosiaaliryhmien kohdalla, joskaan ei läheskään riittävässä määrin.

Kymmenisen vuotta sitten alulle saatettu sairausvakuutuslain toimeenpano sekä toisaalta äskettäin voimaan tullut kansanterveyslaki luovat pohjan sairaan- ja terveydenhoidon vastaiselle kehitykselle. Niiden merkitys sosiaalisen eriarvoisuuden tasaajana on kuitenkin ainakin toistaiseksi jäänyt lähinnä teoreettiseksi. Niinpä sairauspäiväraha ei turvaa alemmille sosiaaliryhmille edes sairaalahoidon aiheuttamien kustannusten korvaamista, ylempien tulonsaajaryhmien saadessa samanaikaisesti varsin kohtuulliseksi katsottavan toimeentulon. - Vapaat terveydenhoitopalvelut kohdistuvat samansisältöisinä kaikkiin sosiaaliryhmiin, joten eri ryhmien välisen sosiaalisen tason tasoittamispyrkimyksestä ei tälläkään alalla ole lainkaan kysymys.

Pysyväluontoiseksi muodostunut työttömyys kohdistuu raskaimpana kehitysalueiden väestöön, ammattitaidottomaan työvoimaan sekä ikääntyviin väestöryhmiin. Minkäänlaista tilannetta helpottavaa kehitystekijää ei ole näköpiirissä havaittavissa eikä ilmeisesti voi ollakaan niin kauan kun maamme talouselämää johdetaan keskeisesti kapitalistien tavoitteiden pohjalta sekä sitoutuneena länsimaiseen markkinatalouteen. Kapitalismin säännönmukaiset kriisitilat tulevat toistumaan entistä tiheämmin ja talouselämällemme vakavammin vaurioin. Työttömyyden torjumispyrkimykset sekä sen seurausilmiöiden poistaminen tulee siten aiheuttamaan aikaisempaa enemmän kustannuksia.

Sosialistinen työväenpuolue lähtee niin ohjelmassaan kuin käytännön politiikassakin siitä, että yhteiskunnan eräänä keskeisenä tehtävänä on riittävän toimeentuloturvan takaaminen jokaiselle perheelle ja yksityiselle kansalaiselle sekä ehdoton pyrkimys sosiaalisen ja taloudellisen tasa-arvoisuuden toteuttamiseen tulo- ja omaisuusverojen tasoittamisen kautta. Näiden tavoitteiden lopullinen saavuttaminen vaatii yhteiskuntamme perusrakenteiden muuttamista; siirtymistä kapitalistisesta järjestelmästä sosialistiseen yhteiskuntaan, jossa tuotantovälineet ovat yhteiskunnan omistuksessa ja täten estetty yksityiseen omistukseen ja tuotantoon perustuva riisto.

Nykyisen kapitalistisen järjestelmän vallitessa on työväenliikkeen yhteisin ponnistuksin pyrittävä sellaiseen sosiaaliseen uudistustyöhön, jonka kautta voidaan tehokkaasti tukea vähävaraisia väestöryhmiä ja toteuttaa mahdollisimman tehokkaasti pyrkimystä taloudelliseen ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen.

Sosialistinen työväenpuolue edellyttää, että seuraaviin uudistustavoitteisiin kiinnitetään välittömästi riittävää huomiota:

  1. Tasa-arvoisuuden saavuttamiseksi maan eri osien välillä on valtion ja kuntien välinen kustannusten jako kiireellisesti uudistettava. Valtion varoista rahoitettaviksi on siirrettävä kaikki ne kustannukset, mitkä aiheutuvat terveyden- ja sairaanhoidosta, opetustoimesta, sosiaalihuollosta ja työllisyyden ylläpitämisestä.
  2. Tulonjakopolitiikassa on tavoitteeksi otettava sellaiset kokonaisvaltaiset ratkaisut, joiden kautta taataan kansantuloa vastaava reaaliansion nousu alemmille palkansaajaryhmille. Tyydyttävään toimeentuloon yltävä vähimmäisansiotaso on taattava lakisääteisesti ja samalla on asetettava kohtuulliseksi katsottava yläraja niin palkka- kuin muillekin tuloille.
  3. Eläkelainsäädäntö ja -organisaatio on uudistettava. Kaikki kansalaiset on asetettava saman eläkelain alaisuuteen ja koko eläketurvan toteuttaminen on hoidettava, yhteiskunnan omistuksessa olevan eläkelaitoksen kautta. Vähimmäiseläketurva on säädettävä samantasoiseksi vähimmäisansiotason kanssa ja suur- eläkkeille määrättävä yläraja. Lopullisena tavoitteena on pidettävä samansuuruista eläkettä kaikille kansalaisille.
  4. Verotuksen vääristymien oikaisemiseksi on lainsäädäntöä kiireellisesti muutettava siten, että vähimmäisansiotasoa vastaavat tulot vapautetaan välittömästi verotuksesta. Kunnallisverotus nykyisessä muodossaan on poistettava ja ainoana välittömän verotuksen muotona käytettävä tulo- ja omaisuusveroa. Suuriin tuloihin ja omaisuuksiin kohdistuvaa verotusta sekä yhtiöveroa on nykyisestään korotettava sekä estettävä verotuksen keinotekoinen kiertäminen. Elintarvikkeet ja muut välttämättömyystarvikkeet on vapautettava liikevaihtoverosta ja muista välillisistä veroista.
  5. Perhepolitiikan uudistaminen on toteutettava kiireellisesti. Sosiaalisten tulonsiirtojen kuten lapsilisien ja asumistuen avulla on vähävaraisille kansalaisille korvattava lasten hoidosta ja kasvatuksesta aiheutuvat kustannukset. Sosiaalisen perhepolitiikan toteuttamiseksi toimeenpantavat tulonsiirrot on ohjattava palvelemaan yksinomaisesti sosiaalisen tuen tarpeessa olevia ryhmiä ja yksityisiä perheitä.
  6. Asuntotuotantoon käytettävät yhteiskunnan varat on ohjattava palvelemaan keskeisesti alempien sosiaaliryhmien asunnontarpeen tyydyttämistä. Pääasiallisimpana asuntotuotantomuotona on erityisesti asuntokeskuksissa pidettävä yhteiskunnan omistuksessa olevien vuokra-asuntojen rakentamista. Tämän ajankohdan asuntopoliittisena tavoitteena on pidettävä asumistiheyttä, joka vastaa käytännössä yhtä huonetta asukasta kohti. Sosiaalisen asuntotuotantopolitiikan toteuttamisen edellytyksenä on, että asutuskeskusten maa-alue otetaan yhteiskunnan omistukseen ja ainoana käyttömaan edelleenluovutusmuotona pidetään pitkäaikaista vuokrausta.
  7. Sairausvakuutuslakia kehitettäessä on tavoitteena pidettävä sitä, että alimpien sosiaaliryhmien turvan kehittämiselle asetetaan pääpaino. Alimman sairauspäivärahan määrä on nostettava vähimmäisansion tasolle, karenssiaika on lyhennettävä yhdeksi päiväksi ja vapaat palvelut kohdistettava ensisijaisesti varattomiin ja vähävaraisiin kansalaisiin. Samoja periaatteita on noudatettava myös kansanterveyslakia toteutettaessa.
  8. Työllisyyspolitiikan aktiivinen hoito on eräs valtiovallan keskeisiä tehtäviä. Myös maan nykyisillä kehitysalueilla asuvien kansalaisten odotukset työn saannin turvaamiseksi on pystyttävä täyttämään. Tämä on toteutettavissa ilman, että maan äärialueet autioituvat ja työikäinen väestö hakeutuu oman maan tungosalueille tahi maan rajojen ulkopuolelle. Lainsäädännön avulla on tuotantotoiminta alistettava palvelemaan maan ja kansan kokonaistarpeita myös täystyöllisyyden saavuttamiseksi.
  9. Maamme on tunnettava sille kuuluva vastuunsa myös kansainvälisen sosiaaliturvapolitiikan kentässä. Tästä syystä kansainväliseen kehitysapuun verrattuja määrärahoja on tuntuvasti korotettava ja valtiovallan on tehtävä muutoinkin kaikkensa kansainvälisen tasa-arvoisuuden toteuttamiseksi sekä väkivaltaan perustuvan riiston lopettamiseksi.
  10. Sosialistisen työväenpuolueen sosiaalista tasa-arvopyrkimystä ei voida kaikilta osin toteuttaa kapitalistisen talous- ja yhteiskuntajärjestelmän vallitessa. Tästä syystä pyrkimys yhteiskuntajärjestelmän muuttamiseen, pyrkimys sosialismiin muodostaa pohjan myöskin puolueen sosiaalipoliittiselle ohjelmalle. Kansallinen ja kansojen välinen ihmisten tasa-arvoisuus on toteutettavissa vain sosialistisen talous- ja yhteiskuntajärjestelmän kautta.

SOSIALISTISEN TYÖVÄENPUOLUEEN ALUEPOLITIIKKA

Kapitalistisen järjestelmän kansainväliseen olemukseen kuuluu erottamattomana osana kehitysmaaongelma. Sanotun ongelman luonnonvastaisuutta kuvaa parhaiten se, että pääosa niinsanotuista kehitysmaista omaa huomattavan suuria luonnonrikkauksia. Maailman öljyvaroista, kivihiilestä, metalleista ja muista vastaavista luonnonrikkauksista pääosa tuotetaan juuri kehitysmaista. Varsinainen kehitysmaaongelma on syntynyt riiston seurauksena. Kehitysmaat ovat yleensä entisiä siirtomaita, jotka muodollisesti itsenäistyneinä ovat joutuneet läntisten kehittyneiden kapitalistimaiden taloudellisen riiston kohteiksi.

Sosialistinen työväenliike ei voi missään vaiheessa hyväksyä riistoa enemmän kansallisessa kuin kansainvälisessäkään ilmenemismuodossaan. Tästä syystä edellytämme, että kehitysmaihin kohdistuva kansainvälinen riisto on välittömästi lopetettava. Jokaiselle kansalle on tehtävä mahdolliseksi luonnonrikkauksien käyttäminen oman maan rakentamiseksi sekä kansalaisten toimeentulomahdollisuuksien parantamiseksi. YK:n ihmisoikeuksien julistuksen edellyttämä kaikkien ihmisten ja kansakuntien vapaus on toteutettava myös kehitysmaiden kohdalla.

Kehitysalueongelmat tuntuvat myös oman maamme yhteiskuntapolitiikassa alati kasvavana paineena. Maamme kansalaiset jaetaan toisistaan selvästi poikkeaviin kasteihin suuressa määrin asuinpaikkansa perusteella. Hyvinvointi-Suomen rinnalle on muodostunut kehitysalueita, joilla asuvat ihmiset eivät saa toisten kanssa tasaveroisia yhteiskunnan palveluksia.

Myös nämä sisäiset kehitysalueongelmat kuuluvat tämän kapitalistisen järjestelmän olemukseen. Ovat seurausta siitä riistosta, jota kapitalistisen "vapaan yrittäjätoiminnan" nimissä harjoitetaan. On syytä pitää mielessä se tosiasia, että maamme luonnonrikkaudet ovat sijainneet ja sijaitsevat keskeisesti niillä alueilla, jotka nyt tunnetaan väestöstä autioituvina kehitysalueina.

Kehitysalueongelmaan on maassamme alettu kiinnittää vakavampaa huomiota vasta viimeisen vuosikymmenen aikana, jolloin ruuhka-Suomen vaikeudet ovat muuttoliikkeen mukana moninkertaistuneet ja myös kapitalistinen yrittäjätoiminta joutunut vaikeuksiin.

Tähänastiset toimenpiteet kehitysalueongelman ratkaisemiseksi ovat osoittautuneet täysin riittämättömiksi. Keskeisenä syynä siihen on kapitalistisen järjestelmän haluttomuus kantaa vastuuta tekojensa seurauksista. Suorittaa edes korkoja niistä pääomista, joita sen toimesta on kehitysalueilta vuosikymmenien aikana riistetty. Myöskään valtiovallan toimenpiteet eivät ole vieläkään riittävän laajamittaisia ja tehokkaita ongelman syiden poistamista ajatellen.

Valtiovallan on vastaisuudessa käytettävä kaikki mahdollisuutensa kehitysalueongelman hoitamiseen. Tällöin on mm:

Sosialistinen työväenpuolue pitää ensiarvoisen tärkeänä, että koko työväenliikettä varten laaditaan yhteinen kehitysalueohjelma, jonka toteuttamisesta huolehtivat työväenpuolueet yhdessä ammattiyhdistysliikkeen kanssa.

SOSIALISTISEN TYÖVÄENPUOLUEEN OPETUS- JA KOULUPOLITIIKKA

NYKYINEN KOULUTUSTILANNE

Hallinto

Maassamme nykyisin vallitseville koulutusaloille on tyypillistä ennen kaikkea järjestelmän hajanaisuus. Järjestelmän hajanaisuus ilmenee ennen kaikkea keskusjohdon jakaantumisessa useille eri laitoksille. Pääasiallinen vastuu koulutusjärjestelmän hallinnosta on kouluhallituksella ja ammattikasvatushallituksella, mutta koulutuksen alasta riippuen vastuu saattaa olla myös jollakin muulla laitoksella. Keskusjohdon hajanaisuus ja suunnittelun puute ovat osaltaan syynä siihen, että oppilaitosten taso vaihtelee suuresti. Edelleen samasta syystä on ollut mahdollista se, että kansalaisten koulutustarpeella on voitu harjoittaa taloudellista keinottelua. Yksityiset kurssit ja koulut ovat kärkkäästi täyttäneet julkisen opetuksen mahdollisesti jättämät aukot ja näin on syntynyt kirjava kaupallisten oppilaitosten verkko, jossa annettavan opetuksen pätevyyttä on ollut mahdotonta julkisesti valvoa. Yksityisten taloudellista voitontavoittelua on palvellut myös oppikirjojen kustannustoiminta.

Hallinnon hajanaisuuteen liittyy läheisesti sen epädemokraattisuus. Myös koulutuksen hallinnollisen johdon toimista valtaosa tapahtuu julkisen valvonta- ja päätösvallan tavoittamattomissa. Hallintoon osallistuvan virkamieskunnan tehtävät ovat meillä perinteiseen tapaan olleet luonteeltaan enemmän valvovia kuin suunnittelevia ja johtavia. Tästä tehtävien virhesuuntauksesta on ollut seurauksena koululaitosten sisäisen hallinnon kehittyminen epädemokraattiseen suuntaan.

UUDISTUVA KOULU

Kehittyvä yhteiskunta

Viimeaikojen nopea taloudellinen ja tekninen kehitys asettaa tulevalle koulutuspolitiikalle uusia vaatimuksia. Jotta taloudellis-teknisen kehityksen haasteeseen voitaisiin vastata, ja jotta tästä kehityksestä voitaisiin suurimmalla mahdollisella tavalla hyötyä, on kansalaisten koulutustasoa voimakkaasti korotettava. Koulutusta tulee lisätä oppivelvollisuusaikaa pidentämällä ja käyttämällä tämä aika entistä tehokkaammin hyödyksi sekä toisaalta aikuiskasvatustyötä tehostamalla.

Perustavoitteet ja opetuksen sisältö

Uudistuvan koulun perustavoitteena tulee olla "kulttuuri-ihminen", joka on omaksunut yleismaailmallisen sivistyspääoman, kehittynyt ehjäksi itsenäisesti ajattelevaksi ja arvostelukykyiseksi sekä kasvanut pystyväksi yhteistyöhön toisten ihmisten kanssa.

Uudessa koulutuspolitiikassa on opetuksen tavoitteeksi otettava pyrkimys palvella muuttuvaa, demokratisoituvaa maailmaa. Tämän tavoitteen täyttäminen edellyttää ennen kaikkea, että kehitetään oppilaiden johdonmukaista ajattelu- ja yhteistyökykyä itsenäiseen sekä ryhmämuotoiseen työskentelyyn.

Vaatimus yhteiskunnallisen tietoisuuden lisäämiseksi edellyttää, että opetusohjelmiin tulee liittyä laaja yhteiskunnallinen opetusaine opiskelusuunnasta tai -alasta riippumatta. Koulutuksen sisällössä on vielä huomioitava erityisesti kansainvälisyyden merkitys.

Uuden koulutusjärjestelmän opetusohjelmassa tulee todetulla tavalla huomioida entistä suuremmalla tuntimäärällä yhteiskunnalliset, matemaattiset ja luonnontieteelliset aineet. Kielten opetuksen tulee keskittyä entistä käytännöllisemmän kielitaidon antamisen. Nykyinen uskonnon opetus tulisi muuttaa ns. tunnustuksellisesta uskonnonhistorian opetukseksi. Uskonnon opetuksen sijaan tulisi peruskoulun opetusohjelmaan ottaa etiikan opetus, jossa kasvavalle ihmiselle selvitetään käsitystä hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä. Etiikan opetuksessa esitettävien kristillisten normien lisäksi tulisi ao. opetuksessa selvittää myös marxilaista eettistä arvostusta. Vapaaehtoisen itseopiskelun lisäksi tulee liittää myös opetusta, joka perehdyttäisi oppilaat työelämän vaatimiin taitoihin ja tietoihin. Näin jokaiselle oppilaalle tulisi taata opetusohjelmien puitteissa mahdollisuus osallistua työelämään. Tietopuoliseen opiskeluun pitäisi liittää aineita, jotka perehdyttäisivät oppilaat tekniikan kehitykseen sekä yhteiskunnan taloudellisiin ja sosiaalisiin rakennelmiin.

Koulutusjärjestelmän tarjoaman opetuksen sisältöä uudistettaessa on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota myös opetusmateriaalin valmistamiseen. Oppikirjojen ohella tulee myös kehittää muuta opetusvälineistöä ajan vaatimuksia vastaavasti. Lisäksi tulisi huolehtia siitä, että opetusmateriaalin valmistus suoritetaan yhteiskunnan toimesta.

Opetuksen arviointi

Koulutyössä tapahtuva opetuksen arviointi on ollut ja on tänä päivänäkin numeroiden ja sanallisten arvosanojen antamista. Koulutyön arvioinnin tulee olla paljon muutakin. Sen ensisijaisena tarkoituksena on todeta, onko asetetut tavoitteet saavutettu ja miten voitaisiin koulutyötä kehittää edelleen, jotta saadut tulokset ja asetetut tavoitteet yhä paremmin vastaisivat toisiaan. Opetuksen arviointityötä on kehitettävä myös niin, että oppilas oppii itsenäisesti arvostelemaan omaa koulumenestystään. Koulun tulisi luopua sellaisista arvosteluperusteista, jotka aiheuttavat oppilaissa keskinäistä epätervettä kilpailua. On pyrittävä motivoivaan arvosteluun, jossa oppilas kilpailee vain itsensä kanssa pyrkiessään asetettuun tavoitteeseen. Käytöksen arvosana tulisi poistaa kokonaan koulutodistuksesta. Samoin huolellisuuden ja tarkkaavaisuuden arvosana tulisi poistaa päästötodistuksesta. Kouluaikana tapahtuvan huolellisuuden ja tarkkaavaisuuden arvostelun tulisi tapahtua vain sanallisella tiedotteella. Peruskoulussa ei tulisi jättää ketään luokalleen eikä myöskään tulisi antaa ehtoja. Huonosti menestyviä oppilaita autettaisiin esim. tukiopetuksella. Samanlaista arvostelua tulisi käyttää kaikissa koulumuodoissa.

Koulutus eri tasoilla

Korkeamman koulutuksen turvaamiseksi tulisi suunniteltu peruskoulu saada kaikille 12-vuotiseksi niin, että oppivelvollisuus alkaisi 6-vuotiaana ja kestäisi 18-vuotiaaksi saakka. Jo tässä koulutusvaiheessa tulisi ainakin ylemmällä asteella taata oppilaiden oma-aloitteisen opiskelun mahdollisuudet. Tämän takaamiseksi tulisi viikottaisesta tuntimäärästä osa säätää oppilaiden itse valitsemien vapaaehtoisten aineiden ryhmämuotoiseen opiskeluun. Peruskoulussa tulisi huolehtia myös siitä, että koulujen kirjastot muiden tilojen ohella vastaisivat ajan vaatimuksia niin, että niistä osaltaan voisi kehittyä oppilaiden vapaaehtoista opiskelua tehostavia.

Suunnitellun peruskoulun tulee muodostaa koulutusjärjestelmän runko. Tämän lisäksi tulee huolehtia myös esi-, nuoriso- ja aikuisasteen koulutuksesta tehokkaan kokonaisvaltaisen suunnitelman puitteissa. Esiasteen, siis alle oppivelvollisuusikäisten koulutus tulisi toteuttaa yhteiskunnallisesti valvotun lasten päivähoidon puitteissa niin, että kaikkien lasten on mahdollisuus tähän osallistua kodin varallisuudesta riippumatta.

Alueellista eriarvoisuutta tulee koulutuksessa pyrkiä poistamaan hajoittamalla nykyisten yliopistojen eri osastoja tarkoituksenmukaisella tavalla eri puolille maata.

Opisto- ja koulutustasoisen ammattikoulutuksen tulee liittyä kiinteästi muuhun koulutukseen siten, että oppilaiden esteetön siirtyminen korkeakouluihin taataan.

Nykyinen ammattikurssijärjestelmä ei voi pysyvästi toimia nuorison ammattikoulutustarpeen tyydyttäjänä, sen sijaan se kylläkin voi palvella osana aikuisasteen uudelleen koulutuksessa ja jatkokoulutuksessa, mikäli nämä kurssit vapautettaisiin nykyisistä suurpääomaa palvelevista muodoistaan.

Teknisen edistyksen myötä tulee aikuisasteen koulutus saamaan entistä enemmän merkitystä. Tästä syystä tulee kiinnittää huomiota yhteiskunnallisesti johdettujen aikuisopiskelulaitosten luomiseen yhteiskunnan todellisia tarpeita vastaten. Tällaisen koulutuslaitoksen rungon voisivat muodostaa oikealla tavalla kehitettynä nykyiset kansalais- ja työväenopistot.

Koulu- ja opintodemokratia

Läheisessä yhteydessä opiskeluajan tehokkaampaan hyväksikäyttöön on nähtävä demokraattisten voimien nostaminen koulutusta johtavaksi ja ohjaavaksi voimaksi. Ilman demokraattisten voimien johtavaa asemaa vastapainona nykyisen koulutusjärjestelmämme taantumuksellisuudelle ei voida toteuttaa yhteiskunnan tarpeita vastaavaa koulutuspolitiikkaa. Ilman demokraattisten voimien johtavaa osallistumista järjestelmän keskus- ja sisäiseen hallintoon ei myöskään voida toteuttaa koulutusta ympäristössä, joka valmistaisi kansalaisia työskentelyyn sosiaalisesti ajattelevina demokraattisen yhteiskunnan jäseninä. Demokraattisten voimien johtava asema voidaan toteuttaa vain kehittämällä koulutuslaitosten demokraattista hallintoa. Niin korkeakoulujen kuin ammatillistenkin koulujen hallinto tulee suunnitella "mies ja ääni" -periaatteen pohjalta. Edelleen on edellytettävä, että koulutusjärjestelmän keskushallinto yhtenäistetään ja hallinnon virkamieskunta vapautetaan holhoavista ja valvovista tehtävistä suunnitteluun. Yhteiskunnallisesti tärkeän suunnittelun huomioiminen edellyttää myös sitä, että nykyisin vallitsevasta lakimiesvaltaisesta virkamieskunnasta päästään virkamieskuntaan, jonka rakenteessa yhteiskunnalliseen suunnittelutyöhön ja yhteiskuntapolitiikkaan yleensä perehtyneiden henkilöiden osuus on merkittävä.

Koulutus on yleistä yhteiskuntapolitiikkaa

Koulutusjärjestelmässämme on vielä paljon eriarvoisuutta, joka osaltaan johtuu maan eri alueiden erilaisesta kehityksestä ja osaksi kansalaisten sosiaalisesta ja taloudellisesta eriarvoisuudesta. Suunnittelulla, demokraattisella koulutuspolitiikalla voidaan vaikuttaa tasoittavasti myös näihin eroihin. Kokonaan sosiaalisesta eriarvoisuudesta johtuvia koulutuksellisia eroja ei kuitenkaan voida edes näin poistaa vaan tarvitaan lisäksi oppilaiden taloudellisen taustan eriarvoisuutta poistavaa sosiaalista talous- ja yhteiskuntapolitiikkaa. Vain tällaisen yhteiskuntapolitiikan osana toimiva demokraattinen koulutuspolitiikka voi olla menestyksekästä.

SOSIALISTISEN TYÖVÄENPUOLUEEN KULTTUURIPOLITIIKKA

Sosialistisen työväenliikkeen kulttuuripolitiikalla on kaksi selvästi erottuvaa tavoitetta;

- rauhan turvaaminen sekä
- yhteiskuntajärjestelmän muuttaminen sosialistiseksi.

Pyrkimys näiden tavoitteiden saavuttamiseen on leimaa-antava piirre kaikilla kulttuuripolitiikan osa-alueilla. Se edellyttää jatkuvaa aktiivista toimintaa sekä koko kansan saattamista mukaan kulttuuritoiminnan piiriin.

Maassamme edelleen valta-asemaa hallussaan pitävä kapitalistinen kulttuuripolitiikka perustuu voiton tavoitteluun, se pyrkii saattamaan ihmiset passiivisiksi sekä piittaamattomiksi yhteiskunnassa vallitsevista epäkohdista. Lisäksi sen tavoitteena on ehkäistä kaikki yhteiskuntajärjestelmään kohdistuvat muutosyritykset. Näin se on perusluonteeltaan täysin työväenliikkeen vastaista toimintaa.

Pyrkiessään muuttamaan maassa harjoitettavan kulttuuripolitiikan linjaa on sosialistisen työväenpuolueen käytettävä hyväkseen kaikki yhteiskuntapolitiikan tarjoamat mahdollisuudet. Yhteiskunnan varat on ohjattava rakentavan kulttuuripolitiikan palvelukseen, tyydyttämään koko kansakunnan tarpeita, vastapainona nykyiselle eliitti- ja kaupalliselle kulttuurille.

Koululaitos on keskeisessä asemassa kulttuurikasvatuksessa. Parhaillaan uudistuvalla koululla tulee olla riittävät mahdollisuudet tämän työn käytännölliseen suorittamiseen. Se edellyttää kuitenkin, että organisatoristen uudistusten kanssa rinnan uudistetaan myös kouluopetuksen henki. Jokaisen kansalaisen henkisten kykyjen esille saaminen ja kehittäminen tulisi olla koko koululaitoksen keskeinen tehtäväkenttä, vastakohtana nykyiselle tutkinto-opiskelulle.

Hyvinvointi-Suomen ja hyvinvointi-ihmisten koulutuksen tultua järjestykseen olisi syrjäseutujen asukkaiden sekä kaikkien varattomien ja vähävaraisten kansalaisten opetusoloihin paneuduttava viimeinkin riittävän tehokkaasti. Eriarvoisuus koulutusmahdollisuuksissa on mahdollista poistaa vain lisäämällä vähävaraisten koulutustukea.

Televisio ja radio ovat keskeisiä tekijöitä kulttuuripolitiikassa. Myös ne ovat näihin saakka palvelleet lähes yksinomaisesti kapitalistista järjestelmää ja porvarillista kulttuuria. Koko työväenliikkeen yhteisenä tavoitteena tulee olla Yleisradion ohjelmapolitiikan muuttaminen. Työväenliike edustaa nykyisin puolta maan väestöstä. Tämä edellyttäisi sitä, että puolet radion ja tv:n lähetysajoista käytettäisiin työväenhenkisten ohjelmien esittämiseen. - Lähimpänä tavoitteena on kuitenkin pidettävä sitä, että sotaa ja väkivaltaa ja tappamista sekä fasistisia aatteita ihannoiva ohjelmisto saadaan poistetuksi.

Työväenjärjestöjen piirissä suoritettava itsenäinen kulttuurityö on oleellinen osa työväenliikkeen toimintaa. Valitettavasti sen osuus on viime aikoina pienentynyt. Tästä selvimpänä esimerkkinä on työväen näyttämöiden kuolemat sekä jatkuvasti pienenevä kuoro- ja soittokuntatoiminta sekä muun harrastetoiminnan väheneminen. Menetyksiä kompensoivaa kohennusta ei muilla kulttuuritoiminnan aloilla ole ollut havaittavissa. Tämä on seikka, johon pitäisi kaikkien työväenjärjestöjen kiinnittää huomiota.

Yhteiskunnan tarjoamat kulttuuripalvelut ovat viime vuosina jossain määrin lisääntyneet. Tämä tulee näkyviin mm. kirjastotoimen laajentumisena, läänintaiteilijoiden palkkaamisena, teatteritoiminnan moninaistumisena jne. Tätä kehityslinjaa on pidettävä myönteisenä ja sitä on pyrittävä edelleen voimistamaan. Kulttuuripalveluiden järjestämistä kaikille kansalaisille on pidettävä yhteiskunnan tehtävänä. Oikeus kulttuuriin ei saa olla yläluokan yksinoikeus eikä kulttuuripalveluksia tuottavia henkilöitä saa sitoa yksityisten pääomanomistajien armopaloihin ja kahleisiin.

Sosialistisen työväenpuolueen kulttuuripolitiikan keskeisimpänä tulkkina on sanomalehtemme Päivän Uutiset. Sen merkitys joukoissamme kyllä tajutaan ensiarvoisen tärkeänä, mutta jostain syystä sen levittämistyöhön ei kuitenkaan ole riittävää huomiota kiinnitetty. Asia olisi pikaisesti otettava esille uuden puolueen jokaisessa perusjärjestössä ja saatettava nykyistä parempaan järjestykseen. Sosialistisen työväenpuolueen toiminta jo sinänsä on osa kulttuuripolitiikkaa. Tietoa siitä on levitettävä mahdollisimman laajoille joukoille oman lehtemme välityksellä.

SOSIALISTISEN TYÖVÄENPUOLUEEN AMMATTIYHDISTYSPOLITIIKKA

Ammattiyhdistysliike on keskeinen osa suomalaista työväenliikettä. Sen jäsenkunta muodostuu erilaisen maailmankatsomuksen sekä erilaisia poliittisia näkemyksiä omaavista henkilöistä. Tämän vuoksi ammattiyhdistysliikkeen tulee olla vapaa puoluepoliittisesta sidonnaisuudesta. Tämä ei merkitse sitä, että työväenpuolueiden tulisi pidättyä palkka- ja työehtosopimuspolitiikkaa koskevista kannanmäärittelyistä. Päinvastoin, sitä on pidettävä täysin luonnollisena ja välttämättömänä toimintana, mikä ei kuitenkaan saa johtaa siihen, että jollekin puolueelle annetaan mahdollisuus sitoa ammattiyhdistysliikkeen toimintamahdollisuuksia tahi käyttää työväen yhteisjärjestön voima puoluepoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Ammattiyhdistysliike kapitalistisessa yhteiskunnassa on keskeisesti ulkoparlamentaarista toimintaa. Tämän vuoksi liikkeen johtoa ei saa sitoa välittömästi tai välillisesti hallitusvastuuseen, vaan on koko järjestövoima keskitettävä työn ja pääoman väliseen taisteluun. Liikkeen on oltava jatkuvassa taisteluvalmiudessa jäsenistönsä etujen turvaamisen puolesta.

Ammattiyhdistysliikkeen tehtäväkenttä ei rajoitu yksinomaisesti jäsenistön taloudellisten ja sosiaalisten etujen valvontatehtäviin. Osana työväenliikettä ammattiyhdistysliikkeen on osallistuttava siihen yhteiskuntamme perusrakenteiden muuttamiseen tähtäävään toimintaan, jonka tavoitteena on uuden yhteiskuntajärjestelmän eli sosialistisen yhteiskunnan luominen. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi tulee ammattiyhdistysliikkeen voimat ohjata tukemaan työväenpuolueiden toimintaa. Maamme talouselämän pysyvää ja tarkoituksenmukaista kasvua ovat jatkuvasti estämässä kapitalistisen järjestelmän olemukseen liittyvät talouspulat. Näistä joutuvat kärsimään heikoimmassa taloudellisessa asemassa olevat väestöryhmät. Ammattiyhdistysliikkeen tulee pyrkiä maamme talouselämän ohjaamiseen siihen suuntaan, että ulkomaankauppa ohjataan entistä laajemmassa määrin pulavapaille markkinoille eli siis sosialistisiin maihin.

Ammattiyhdistysliikkeen tulee - kansainvälisten yhteyksiensä kautta - tarkoin seurata ylikansallisten yhtiöiden toimintaa, sekä vaikuttaa ratkaisevasti niiden harjoittamaan työvoimapolitiikkaan.

Demokratian toteuttaminen tuotantoelämän piirissä myös kapitalistisen talousjärjestelmän vallitessa kuuluu työväenliikkeen yhteisiin tavoitteisiin. Vasta sen toteuduttua voidaan asiallisesti puhua myös poliittisen kansanvallan toteutumisesta. Tästä syystä demokratian laajentamispyrkimykset koskemaan myös talouselämää on asetettava erääksi ammattiyhdistysliikkeen ajankohtaisista tavoitteista. Yksityisen tuotantoelämän ohella vaatimus koskee myös valtiokapitalistista tuotantotoimintaa, jonka hallintoon ja kontrolliin on saatava työntekijäin välitön edustus.

Ammattiyhdistysliikkeen tulee jatkuvasti toteuttaa solidaarista palkkapolitiikkaa, tuntea vastuunsa erityisesti alempien sosiaaliryhmien taloudellisen aseman parantamisessa. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on hyväksyttävä pyrkimys vähimmäisansiotason turvaamisesta lainsäädännön avulla. Eläkepolitiikan osalta ammattiyhdistysliikkeen tavoitteena tulee olla yhtenäinen eläkejärjestelmä. Tämän vuoksi eläkelainsäädäntö on yhtenäistettävä ja eläkeasioiden hoito keskitettävä yhdelle valtion hallinnassa olevalle eläkelaitokselle, jonka hallintoelimissä ammattiyhdistysliikkeellä tulee olla riittävä edustus.

Sosialistinen työväenpuolue ei voi hyväksyä sitä tapaa, jolla viime vuosien palkkapoliittiset ratkaisut on toteutettu, sivuuttaen ammattiyhdistysliikkeen jäsenistön esittämät oikeutetut vaatimukset. Ammattiyhdistysliikkeen sisäisen toiminnan tulee olla avointa ja rehtiä, kansanvallan ja jäsenten tahdon kunnioittamisen perustalle rakentuvaa toimintaa. Se ei saa rakentua johtajavaltaisuuteen ja jäsenten etujen polkemiseen pääomapiirien etujen kustannuksella taikka jonkun poliittisen ryhmittymän hegemoniapyrkimysten tukemiseen.

Sosialistinen työväenpuolue tulee antamaan kaiken tukensa ammattiyhdistysliikkeelle kaikessa siinä toiminnassa, mikä koskee alempien tulonsaajaryhmien toimeentuloedellytysten parantamista, taloudellisen demokratian laajentamista sekä nykyisen talousjärjestelmän perusrakenteiden muuttamista. Puolue on valmis edesauttamaan työväenpuolueiden tasavertaisuuteen perustuvaa yhteistoimintaa ammattiyhdistysliikkeen sisällä siltä osin kuin se koskee pyrkimyksiä edellämainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi.



FSD 2007-2011 

Tulostettu POHTIVA-tietovarannosta: http://www.fsd.uta.fi/pohtiva/