Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/LP/315

Liberaalinen Puolue

Liberaalisen puolueen ohjelma


  • Puolue: Liberaalinen Puolue
  • Otsikko: Liberaalisen puolueen ohjelma
  • Vuosi: 1880
  • Ohjelmatyyppi: yleisohjelma

LIBERAALISEN PUOLUEEN OHJELMA

Hyväksytty marraskuussa v. 1880

Monta tuiki tärkeää kysymystä on tätä nykyä meidän maamme julkisessa elämässä keskustelun alaisena. Erilaiset mielipiteet juoksevat monella tavalla ristiin toistensa kanssa. Puoluekiistoja ja lahkolaismieltä löytyy yltä kyllin. Mutta mitä menetystapaa todellisessa valtio-elämässä tahdotaan noudattaa ja voimaan saattaa, se ei astu kaikkialla esiin niin selvästi ja tarkkaan, kuin asiain nykyinen tila sitä vaatisi, ja kuin etenki työntekoa varten valtiopäivillä olisi tarpeellista.

Niitä pyrintöjä liberaliseen (vapaamieliseen) suuntaan, jotka, alkaen vuodesta 1860, niin monessa suhteessa ovat kartuttaneet valtiollista edistymistämme, - niitä pyrintöjä ovat sekä valtiopäivillä, että niitten ulkopuolellakin, niin useat kansalaiset yhteiskunnan eri aloilla kannattaneet ja puollustaneet, että tieto näitten pyrintöjen johtavista perus-aatteista ja pääasiallisesta tarkoituksesta voidaan pitää sangen yleisesti levinneenä. Mutta koska valtiopäivät, joihin liberalisen puolueen tähdellisin työnteko on kiinnitetty, niin harvoin kokoontuvat; koska juuri viime aikoina sellaiset kysymykset, jotka tälle puolueelle ovat olleet verrattain vieraita, alinomaa vetävät puoleensa yleisen huomion; koska sen lisäksi usein on koetettu vääristellä vapaamielisen politikin aatteita ja nostaa epäluuloja sitä kohtaan; niin näyttää olevan tarpeellista yhteen ko'ottuina esiintuoda ne pääperusteet ja tarkoitukset, joitten sekä yleisesti, että erittäinki nykyisissä ajan suhteissa, tulee olla pääjuonteina liberalisen puolueen ohjelmassa. Tämän esiintuonnin tarkoituksena on sekä yhteyden vahvistaminen niitten kesken, jotka tähän puolueeseen kuuluvat, että myöskin veresten voimain hankkiminen puolueelle niitten joukosta, jotka tähän asti eivät siihen ole yhtyneet.

Meidän ajatuksemme on etenkin, että oikeustoimi on historiallisella pohjalla tasaisesti edistytettävä.

Niissä valtioissa, joissa itsevaltius on sitkeästi asettaunut ajan hengen vaatimuksia vastaan, taikka joissa mennyt aika ei ole jättänyt jälkeensä mitään kelpaavaa aluspohjaa edistymiselle, niissä olkoon se täytymys toimeen saattaa parannuksia äkkinäisen siirtymisen kautta jollekin peräti uudelle kannalle, eli semmoisten perijuuristen muutosten kautta, jotka ihan uudesta muodostavat kaikki siihenastiset olot. Mutta Suomenmaa on jo 500:na vuotena ollut osallinen oikeusjärjestyksessä, jonka perusjuonteet vanhuudesta asti ovat olleet: vapaatalollis-oikeus, lain-alainen vapaus, rajoitettu kuninkaanvalta, kansantahdon tunnustaminen lain- ja veronsäädännössä; - oikeusjärjestyksessä semmoisessa, joka, vaikka ajoittain vallankumouksilta järkytetty ja vastustuksilta pidätetty, kuitenkin meidän aikoihimme asti on säilynyt yhteiskunta-olojemme raikkaana ytimenä. Semmoisesta perustuksesta ei pidä luopua. Mutta vaikka vaadimmekin sen olemassa pitämistä, niin emme sillä kuitenkaan puollusta mitään järkähtämätöntä vanhoillaan pysymistä. Valtiolaitostemme hyvät puolet, tuo vapaamielinen ja kansallinen henki, joka kuuluu niitten olentoon, säilytetään parhaiten sillä tavoin, että niitä edistymistänsä edistetään, sen mukaan kuin ajan yltyvät kaipaukset ja vaatimukset sitä kysyvät. Kunkin sukupolven tehtävä on, tarpeittensa ja aatteittensa mukaan laajentaa, vahvistaa ja kaunistaa sitä yhteiskunnallis-rakennusta, jonka se esi-isiltänsä on perinnöksi saanut. Jos semmoinen uudistustyö laiminlyödään, niin valkenee ehkä vielä se päivä, jolloin koko rakennus, vaikkapa lujallakin perustuksella ollen, raunioksi kukistuu.

Tässä parannuksia puuhailevassa lainsäätämistyössä ovat kieltämättä sekä julkisen että erittäinkin valtiosääntöis-oikeuden alat juuri ne, jotka etupäässä kysyvät valtiollisissa asioissa toimivain kansalaisten huomiota. Tällä emme sano, että yleisen sivili- ja rikos-lainsäädännön kysymykset olisivat vähemmästä arvosta taikka huolenpitoamme vähemmän ansaitsevia. Mutta ylimalkain ei nämät kysymykset kumminkaan kuulu niihin, jotka ovat valtiollisten mielipiteitten esineinä, - ja ennen kaikkea vaaditaan paljoa suuremmassa määrässä, Suomen valtion seisovaisuuden ja elinvoiman vahvikkeeksi, että valtio-asetuksia korjataan ja parannetaan.

Me tahdomme saada valtiosääntöistä järjestelmää maassamme varmemmin ja täydellisemmin toimeen pannuksi. Tämä harrastus on epäilemättä yhteinen kaikissa niissä, jotka käsittävät valtiollisen vapauden ylevän ja elähyttävän arvon. Mutta se valtiollinen tila, jota tällä yleisellä lauseella tarkoitetaan, käsittää koko sarjan oikeus-muodostuksia ja säädelmiä. Iso osa niitä on meillä jo, vaikkapa osaksi vanhentuneessakin tilassa ja siis parannuksia vailla. Toisia puuttuu meiltä vielä. Kaikkea ei voida yhtä haavaa saavuttaa. Kullakin aikakaudella tulee meidän harrastaa sitä, mikä silloin on tarpeellisinta, ja joka samalla on semmoista, että sen aikaan saaminen voidaan silloisissa oloissa pitää mahdollisena.

Tärkeimmät tehtävät tässä suhteessa ovat seuraavat:

1:ksi. Valtiopäiväjakson lyhentäminen kahdeksi, korkeintaan kolmeksi vuodeksi, ja ehdotus-oikeuden hankkiminen Valtiosäädyille;

2:ksi. Painovapauslain säätäminen;

3:ksi. Valtiosäätyin vallan laajentaminen valtiotaloudessa siihen määrään. että menojen-arvion koko muutoksenalainen osa asetetaan Valtiosäätyjenkin määräiltäväksi, ja ettei hallitus yksinänsä saata minkäänlaista veroitusta päättää;

4:ksi. Niin kutsutun hallitushoidollisen lainsäädäntövallan tarkempi rajoittaminen ja määritteleminen;

5:ksi. Semmoinen hallitusvirastojen toisin muodostaminen, että tarkoituksenmukaisempi järjestelmä saataisiin niin hyvin hallitustoimelle, kuin myöskin lainkäytännölle ylimmässä oikeuspaikassa. Sen ohessa mutkallisuuksien vähentäminen ja keskikaikkisuuden poistaminen hallitushoitomenosta;

6:ksi. Suomenmaan ja keisarikunnan keskinäisen yhdysvalta-aseman selvempi määritteleminen.

Molemmat ensiksi mainitut parannustoimet voidaan saada aikaan erityislakien kautta; mutta näitä toisia tuskin muulla tapaa, kuin että Hallitusmuoto eli -sääntö, sekä Yhdistys- ja Vakuutuskirjakin, tarkastaen korjataan.

Sangen suuri-arvoinen on myöskin tuo jo kysymyksessä ollut ehdotus edustamisen toimeenpanosta läänien tärkeämpiä asioita varten, sillä semmoisen puutteessa jääpi kunnallisasetusten säätämä kansalaisten itsehallintojärjestelmä kesken-eräiseksi ja vaillinaiseksi.

Uskontovapauden turvaaminen ja järjestäminen vapaamielisen eriuskolaislain kautta on toive, jonka pikaista toteuttamista ankarasti harrastettakoon.

Liberalinen puolue ei voi myöskään olla penseämielinen sen kysymyksen suhteen, joka koskee muutosta maamme nykyisessä edustustavassa. Tässä vaikeassa kysymyksessä on lähinnätulevan aikakauden toimena ainoastaan tarkasti arvostella, mihin suuntaan muutos on tehtävä, mitkä parannukset nykyisessä edustusmuodossamme olisivat toivottavina ja mahdollisina pidettävät, ja niillä tavoin siis nykyinen järjestys parahiten saatettaisiin kumoamatta saada toisin muodostetuksi. Ensi askeleen ottamiseen tämän muutoksen alustelemiseksi keskustelujen kautta sanomakirjallisuudessa ja arkkikirjasissa, sekä, sittenkuin mielipiteet ovat ehtineet lujasti vakaantua, muutosehdotuksen nostamiseen valtiopäivillä, aivan näihin toimiin on meidän puolueemme epäilemättä pitävä itsensä vaadittuna niillä ajatteluttavilta puutteilta ja hankaluuksilta, jotka maamme nykyistä edustustapaa vaivaavat.

Taloudelliset ja rahavarain asiat vaativat enempää tarkkuutta; enempää johtoperäistä huolenpitoa, kuin niitä niitten osaksi tähän asti on tullut. Liberalisen puolueen tulee sitäkin ennemmin tehdä ahkerasti työtä niitten eteen, kuin vapaamielisyyttä puuttuvia oppisäädelmiä on tällä alalla alkanut meidän maahamme tunkeutua. Näissä asioissa pitää meidän perustaa rakennuksemme taloustieteen, eikä tarkoitusperäisen kiihotuksen oppeihin. Niitten hyökkäysten tähden, joita on tehty valtiotalousopin vapaamielistä pyrintöä vastaan, sopii tässä lyhyesti huomauttaa, miten saman opin perusteesta, että yksityiset henkilöt itse ovat taloudellisten asiainsa parhaimmat holhumiehet, ei suinkaan saada mitään sellaista johtopäätöstä, että valtion tulisi kokonansa pidättyä ottamasta osaa elantoliikkeen asioihin. Vapauden vaatiminen tällä alalla tarkoittaa sitä, että valtio pysyköön erillänsä kaikista ohjesääntöhankkeista tuottoisaa työntekoa varten, kaikesta kajoomisesta yksityisen toimeliaisuuden yrityksiin ja toimiin. Mutta ei valtion sen vuoksi pidä laiminlyödä maanviljelyn, teollisuuden ja kaupan edistämistä sillä tapaa, että parantaa niihin vaikuttavia yleisiä ehtoja, taikka poistaa semmoisia esteitä ja vastuksia, joittenka karkoittamiseen yksityisten voimat eivät riittäisi. Teknillisten ja kauppakoulujen, kulkuneuvojen parantamisen, hyvän taloudellisen lainsäädännön, kauppaliittojen y. m. sellaisten toimeen panemisella suorittaa valtio tehtävänsä varallisuuden kartuttamistyössä, yksityisten toimintavapautta supistamatta.

Valtiolliselle puolueelle esiintyvät tähän kuuluvat kysymykset pääasiallisesti siltä kannalta nähden, mitä valtion tulee tehdä ja mitä olla tekemättä. Sittenkuin uusi elinkeinolaki jo tähdellisimmissä kohdissa on työn vapautta puolustavalle perusjohteelle antanut tilaa, arvelemme seuraavain seikkain lähinnä vaativan huomiota: yksityispankkeja ja osake-yhtiöitä koskevan lain uudestaan tarkastaminen; maanveroituksen ja siitä johtuneitten taloudellisten pidäkkeitten sekä myös isojakotoimen toisin muuttaminen; rautatieverkon lakkaamatonta levittämistä koskevat ehdot.

Tieteitten ja taiteitten ponteva kukoistus meidän maassamme on meistä tärkeimpiä ehtoja sille asialle, että Suomen kansa voisi saavuttaa ja säilyttää arvoisan sijan kansain ryhmässä. Sen tähden onkin tieteellisen ja taiteellisen työnteon edistäminen kaikilla sopivilla keinoilla mielestämme valtion tärkeimpiä tehtäviä.

Ja yhdysvaikutus ja kilpailu muitten maitten kanssa ovat välttämättömiä, jotta tuottoisuus ja tutkisteleminen näillä aloilla pysyisivät hilpeästi hengissä. Tämä on se säädynnäisten ja idealisten rientojen uhmailutanner, johon kansallinen yksipuolisuus ja valtiollisten puolueitten luomat harrastukset eivät vahinkoa tekemättä voi tunkeutua.

Meidän maamme tieteellinen elämä ja yleinen sivistys vaativat molemmin puolin toinen toistansa olemassa: kuta enemmän jälkimäinen lautuu ja ylenee, sitä enemmän edistyy edellinenkin vikevyydessä ja arvoisuudessa. Mutta ei yksistään tämän tähden pidä huolta pidettämän tarpeeksi monien sivistyslaitosten hankkimisesta, vaan myös senkin vuoksi, että kansallinen henki meidän yliteiskunta-oloissamme sitä vaatii.

Siitä syystä, että harhakäsityksiä toisinaan tavataan yhteisvaltaisuuden perusaatteen suhteen, tahdomme tässä tehdä lyhyen muistutuksen. Oikeuskannalta käsitettynä merkitsee tämä perus-aate samaa, kuin: kaikkien yhtäläisyys lain edessä, se on: yhtäläinen oikeus kullakin, niin ylhäisellä kuin alhaisellakin, niin köyhällä kuin rikkaallakin, lain voimalla vaatia oikeuksiansa, sekä myöskin samassa suhtaisuudessa määrätyt oikeudet ja velvollisuudet yhteistöä kohtaan. Toisin sanoen: tämä perus-aate hylkää kaikki sääty- ja yksityis-erioikeudet, kaikki la'illa myönnetyt poikkeus-etuudet joillekuille henkilöille tai väkiluokille, joll'ei niitä tarvita julkisen viran tähden. Tätä suuntaa on lainsäädäntömme, tässä palautuen vanhoihin, isiltä perittyihin perusteisin, kulkenut alkaen vuodesta 1863. Tällaiset yhteisvaltaiset pyrinnöt tunnustaa liberalinen puolue omiksensa; - mutta me hylkäämme pois tuon kansankiihkoisten vaatimuksen, joka tarkoittaa törkeää, tuulen tuomaa yhdenvertaisuutta, jonka mukaan se erilaisuus luonnonlahjain, kasvatuksen, sivistyksen, varallisuuden ja vaikutusvoiman suhteen, jommoista luonnonlakien ja kaikkien kansain kokemuksen mukaan alati on ollut olemassa, olisi pois hävitettävä ja kaikki ihmiset olisivat työnnettävät yhteiskunnallisten olojen kaikkein alhaisimmalle portaalle.

Missä todenperäisesti yhteisvaltainen henki on vallalla, siinä pitää kansan enemmistön sivistys- ja siveyskannan lakkaamatonta koroittamista ahkeroitaman, ja kansalaisluokkain erilaisuuksia ja välimatkoja sillä keinoin vähennettämän.

Tilaisuus korkeamman, sekä humanisen että realisen, koulu-opin saantiin on siis mahdollisimmassa laveudessa valmistettava kaikille maamme lapsille. Suomenkielisten oppikoulujen hätähätää perustaminen voi tosin matkaan saattaa paljo kesken-eräistä sivistystä ja liian suurta luopumista käytöllisistä ammateista. Mutta tämä tapahtuu kuitenkin vaan ensi aikoina: pian astuvat nämä oppilaitokset luonnonmukaiselle sijallensa maamme sivistysneuvojen sarjassa, ja älykkäitä kykyjä eri toimiin tulee silloin olemaan runsaammin tarjona, kuin jos uutta väkeä valtion virkoihin ja ylhäisempään asioitsemis-toimeen yhä edellensä täytyisi odottaa lähes yksistänsä ruotsinkielisistä kouluista ja ruotsalaisista kodeista.

Liberalinen puolue myöntää sentähden ehdottomasti niin hyvin oikeuden, kuin myös valtiollisen älynkin vaatimaksi, että tarpeellinen paljous semmoisia lyseoita, joissa suomi on opetuskielenä, toimeen pannaan ja raha-avuilla autetaan. Mutta tällä keinoin tulee maahamme saada enemmän oppilaitoksia: tämän uuden tarpeen tyydyttämisestä älköön siten huolta pidettäkö, että niitä kouluja vähennetään taikka vähempi-osaisiksi tehdään, joissa ruotsi on opetuskielenä. Sillä nämät ovat sivistyksen asialle maassamme yhtä välttämättömiä, kuin suomenkielisetkin opetuslaitokset. Me myös yhdistymme siihen viimeksi ko'ossa-olleitten Valtiosäätyjen lausuntoon, että isommissa maamme paikoissa tarvitaan kumpaakin lajia opetuslaitoksia. Muutoin pysymme me, oppikoulun järjestelmän ja päämäärän suhteen, siinä mielipiteessä, joka on Valtiosäätyjen pyyntö-esityksessä koulukysymyksestä esiin tuotu, nimittäin että oppilaat maamme lyseoissa ovat harjoitettavat yhä täydellisemmin osaaviksi maamme toistakin kotoista kieltä sekä suullisesti että kirjallisesti käyttämään.

Valtion voimat huolen pitämiseen opetuksesta eivät ole rajattomia. Mutta paitsi äsken mainittua tarvetta löytyy vielä toinenkin, jota älköön kauemmin syrjään sysättäkö: naisten oikeus tieteellisen sivistyksen saantiin sekä kouluissa että yliopistossa on hellästi huomioon otettava ja tyydytettävä, niin kuin myöskin heidän oikeutensa päästä moneen julkiseen työtoimeen käsiksi pitää olla velvollisesti myönnettynä.

Se kysymys on myöskin tehtävä, onko meidän puolueemme pitänyt kyllin huolta ja tointa kansakoulu-asiasta. Ei käy kieltäminen, että moni puolueen jäsenistä on maaseuduilla ollut tämän asian etummaisina edistäjöinä. Mutta ei sillä kaikkea ole tehty, mitä tarvitaan. Se on nähty, että monin paikoin haluttomuus ja vastahakoisuus näitten koulujen perustamisessa vielä vallitsee. Syytä on siis ensi valtiopäivillä uudelleen ottaa esiin se ehdotus, että kukin kunta lain kautta on velvoitettava vähintäänkin yhden ylemmän kansakoulun perustamiseen ja kunnossa pitämiseen. Tämän kanssa yhtenä on tutkittava, saatettaisiinko ehkä jollakin muulla luontevammalla tavalla ruveta kansakoulu-tointa valtiovaroilla edistämään, kuin sillä, jota tähän asti on noudatettu.

Moni arvelee kieli- ja kansalliskysymystä ainoaksi, jonka ympäri todenperäinen puolueiksi liittyminen meidän maassamme olisi nykyisissä oloissa mahdollinen.

Liberalisella puolueella on lähes kaksikymmentä vuotta kestäneen valtiollisen vaikutuksensa aikana alati ollut tapana etummaiseksi lippuunsa kirjoittaa valtiosäännölliset parannukset, kuin myöskin kieli- eli kansalliskysymyksen suhteen vaatia, ett'ei sen tule olla valtiollisen puolueiksi liittymisen perustuksena, eikä suunnan ja sisällyksen määrääjänä valtiollisille pyrinnöille.

Sekä nyt että vast'edes tulee, kuten tähän asti sanotusta on käynyt esiin, meidän puolueemme pitää oikeusvaltiollista edistymistä, kuin myöskin taloudellisen ja sivistys-elämän etuja, ohjelmansa tunnusmerkki-esineenä. Mutta älköön tässä kumminkaan oltako huomaamatta, että äsken mainittu riitakysymys on yhä tulisemmaksi kiihtynyt, että yleinen mieli-ala tätä nykyä on juuri tältä kysymykseltä kiivaimmasti kosketettuna, ja että kaksi puoluetta löytyy, jotka ovat ohjelmaansa panneet kielikysymyksen etummaiseksi, jopa yksinomaiseksikin. Nykyisissä ajan suhteissa emme siis saa eikä käykään meidän tätä kysymystä syrjään sysätä, sillä liberalisen puolueen on velvollisuus tässäkin asiassa asettua selvälle ja tarkasti määrätylle kannalle, sekä siinä pysyä.

Ja tämä kanta ei saata olla mikään muu, kuin se, minkä puolesta useat meistä jo kauvan ovat taistelleet, ja joka itse asiassa viime valtiopäivillä kävikin siihen koskevissa kysymyksissä ratkaisevaksi, nimittäin että molemmat kielet ovat tunnustettavat yhtä oikeutetuiksi meidän maassamme, ja että niin hyvin koulutoimen järjestämisessä, kuin valtio-elossakin, tästä asianlaidasta on täysi vaari otettava.

Kun suomalaisuuden harrastajissa mennään siihen väitökseen, että ruotsi on muukalaisena kielenä pidettävä, ja että sen siitä syystä pitää väistyä suomenkielen edestä, jonka kuta pikemmin sitä paremmin pitäisi tulla maamme ainoaksi sivistyskieleksi, niin me tämän väitöksen hylkäämme sekä historiallisista että valtiollisista syistä. Historiallisista syistä: sillä kieli, joka vuosisatoina on ollut oikeuden ja sivistyksen kielenä maassamme, jolla paras osa kirjallisuuttamme on kirjoitettu, joka on ei ainoastaan sivistyneitten enemmistön, vaan myös jonkun rahvaankin osan, varma ja luonnollinen äidinkieli, - se kieli ei ole eikä tule olemaan muuta, kuin kotoinen kieli, joka, niin hyvin suupuheessa kuin kirjakielenäkin, elää tässä maassa, ja se ei suinkaan tarvitse tätä asemaansa sen kautta menettää, että Suomen kieli tulee enemmin käytetyksi, kuin tähän asti.

Valtiollisista syistä: sillä se läheisempi yhteys länsimaiden olojen kanssa, johon sen kautta saamme tilaisuuden, että toista maamme kieltä ymmärretään skandinavilaisissa maissa, ja että Suomessa voimme kohtipäisesti seurata ja hyväksemme käyttää mainittuin maitten sivistyselämän ilmauksia, - se yhteys lisää meille voimia meidän muutoin, niin hyvin maantieteis-sijamme kuin muittenkin syitten vaikuttamassa, yksinäisyys-asemassamme. Se on myöskin selvää, ett'ei yksikielisyyden suhteelliset edut mitenkään voisi vertoja vetää sille vaaralle, joka meitä ehkä uhkaisi, jos ryhtyisimme niin perinpohjaisiin mullistuksiin, kuin että hävittäisimme vuosisatoina jo tutuksi käyneen sivistysmuodon ja siten heikontaisimme sivistyksen omaa aluspohjaa. Vihdoin täytyy meidän moittia sitä menetystapaa, jota suomalainen kielipuolue monesti on käyttänyt: sitä näet tapaa, kun yhteisessä kansassa koetaan nostaa nurjamielisyyttä ja vihaa ruotsin kieltä ja niitä henkiä kohtaan, jotka työssänsä isänmaan eteen eivät luovu tätä äidinkieltänsä käyttämästä; sillä tällaiset harrastukset eivät voi muuta, kuin hämmentää ja haitata sitä keskuuskunnallista yhdysvaikutusta, joka meillä on yhtä tärkeästi kuin muuallakin tarpeen.

Mutta se, että hartaasti suosit ja vastaisessakin pätevyydessänsä suojelet ruotsin kieltä maamme toisella kielenä, ei suinkaan oikeuta itseäsi niitä pyrintöjä ja toimenpiteitä nurjasti kohtelemaan, jotka suomen kielelle tahtovat hankkia yhdenvertaista asemaa ja käyttämistä ruotsin kielen rinnalla, taikka pitämään tätä harrastusta ruotsinkieliselle vallassäädylle verrattain vieraana ja yhdentekevänä asiana.

Tämä vallassääty on sangen suureksi osaksi lähtenyt suomalaisen rahvaan riveistä, jos kohta se siinä sivussa, aina viime aikoihin asti, on omaksensa ottanut ruotsin kielen, silloisena näet ainoana sivistyskielenä. Vallassääty ja koko kansa ovat yhteisesti kukin omasta ja toistensa puolesta vastauksessa. Vallassääty ei milloinkaan ole ollut likeisemmässä yhdistyksessä maamme ruotsalaisen rahvaan, kuin suomalaisenkaan väestön kanssa. Ja yhteinen historiallinen kehkeämismuoto on tehnyt kaikki Suomen asujamet yhdeksi ainoaksi kansaksi, yhteiseksi valtiolliseksi kansakunnaksi, samaten kuin yleiset työtoimetkin meidän maassamme kaikkina aikoina ovat, kielen suhteen eroitusta tekemättä, olleet yhteisesti koko väestön hyväksi omistettuja.

Myös valtiollisistakin syistä on ylen ruotsinkielinen asemakanta hyljättävä. Sillä kielellisen vastapuolisuuden kiihdyttäminen ei voi olla valtio-elämällekin vahingollista eripuraisuutta matkaan saattamatta kansan eri yhdistys-osain välillä. Vastuksen tekeminen suomalaisen väestön oikeudenperäisille vaatimuksille siten päästä yhteiskunnallis-elämän täydelliseen osallisuuteen, että suomenkieli koroitetaan tasa-arvoiseen käytäntöön ruotsinkielen kanssa, täytyy katkeruutta synnyttää nyt vielä etunenässä vallitsevaa väkiluokkaa kohtaan ja siten sytykettä antaa kiihoituksille ei ainoastaan ylen suomalaiseen, vaan myöskin nurjasti kansanvaltaiseen suuntaan. Ja vieläpä sen ruotsalaisenkin sivistysmuodon olemassa pysyminen, joka meidän edistymisellemme on tarpeellinen, saatettaisiin pikemmin vaaran kuin edistyksen alaiseksi, jos sen kannattajat tahtoisivat niitä pyrintöjä vastustaa, jotka elähyttävät kansan enemmistöä, ja kylmäkiskoisesti pysyä niistä erillänsä.

Meistä nähden ovat isänmaa ja Suomen kansa vaan yksi ainoa jakautumaton kokonaisuus, vaikka kieliä on kaksi. Käytettäköönpä valtiollisissa taikka kirjallisissa toimissa toista tai toista lausumisen välikappaletta: koko maan, koko kansan hyvä ja hyöty on niillä kumminkin silmän-etuna ja tarkoituksena.

Kielikysymyksen yksipuolisesti esiin työntäminen isänmaallisen työtoimen korkeimpana silmämääränä, ja se, että kansalaisten mielet ja harrastukset siten johdatetaan pois valtiollis-elämän tosi tehtävistä, on välttämättömästi, jos tämä paha saa avarammalle syöpyä, muuttuva todelliseksi pidättimeksi maan edistymiselle. Ja yhtä arveluttava on se eripuraisuuden ja hajautumisen enne, jonka viimeisaikain kokemus on tuonut uhkaavana esiin, ellei sopuisuutta rakentava pyrintö saa yleisemmin jalansijaa ja kannatusta.

Se tosiaanki ei voi olla epäiltävätä, että keskikohtainen kanta kielikysymyksessä on sekä periaatteellisesti oikea, että käytännöllisesti tarpeellinen.

Suomenmaamme sivistyneitten ja ylipäänsä kaikkien niitten kansalaisten, joittenka työtoimet kohoavat jollenkin ylemmälle asteelle ruotsin- taikka suomenkielisen kotiseudun piiristä päälle, tulee osata maan kumpaakin kieltä.

Minkälaiseksi muodostuisikaan itse asiassa meidän maamme vastainen edistyminen, jos toinen osa sen tuomareista, virkamiehistä ja opettajista osaisi ainoastaan ruotsia ja toinen osa ymmärtäisi ainoastaan suomea?

Se keskikohtainen kanta, jolla me seisomme, eli kaksikielisyyden kanta, sisältää lyhyesti sanoen: että suomi ja ruotsi ovat maassamme rinnakkain käytettävät, ja että jokaisen, joka mielii antautua maan julkisiin toimiin, pitää, paitsi äidinkieltänsä, oppia toinenkin kotimainen kieli. - Meidän ohjelmamme sisältää siis ihan itsestänsä, että suomen kieli on pantava täyteen käytäntöön oikeustoissa ja virkakunnissa, suomenkielisen väestön oikeudenmukaisten toivomusten ja tarpeitten mukaan, - sekä siis parannustoimen, joka ei ainoastaan kuulu niin sanotun kielikysymyksen piiriin, vaan varsinaisesti on luettava niihin oikeudellisiin ja valtiollisiin parannuksiin, jotka jo lähinnätulevassa ajassa ovat maallemme tarpeellisia.

Asian laita on ennen ollut semmoinen, että olit pakoitettu luopumaan suomalaisesta äidinkielestäsi ja vaihtamaan se ruotsiin, jos mieli sinun olla mahdollista hankkia itsellesi korkeampaa sivistystä ja saada sijaa valtion palveluksessa. Tämä kohta on nyt jo muuttunut siksi, että vaikka ruotsikin, sekä sivistysvälikappaleena, että tarpeellisuutensa tähden julkisissa oloissa, on opittava, niin saattaa kuitenkin se, joka suomalaisesta kodista on lähtenyt, edellensä pitää suomea äidin- ja pääkielenänsä.

Ja joskokin ruotsinkielisestä kodista lähteneen ennen ei tarvinnut oppia vähintäkään suomea, saattaaksensa ruveta vaikuttamaan yhteiskunnassa, niin on nyt jo välttämätöntä itsekullenki, joka antautuu valtio-elantoon, ja tärkeätä jokaiselle muullekin sivistyneelle, että hyvästi tutustuvat suomen kieleen. Mutta ei heidän sentähden tarvitse luopua ruotsalaisesta äidinkielestään.

Äidinkielen vaihtamisessa muuhun kieleen, vaikkapa tämäkin olisi kotimainen kieli, on ylipäänsä jotakin tempullista ja vastenluontoista. Jonkun kielen oppiminen siihen määrään, että sitä osaat suullisesti ja kirjallisesti hyvin käyttää, ei ole likimaillenkaan samaa, kuin että annat tämän toisen kielen tykkänänsä syöstä syrjään vanhempaisi, kotisi, ensimmäisen opetuksesi ja ensimmäisten käsitystesi kielen. Useimmissa täytyy tämmöisen pukeutumisen vieraasen muotoon vaikuttaa heidän hengellisen voimansa kutistumista.

Kaksikielisyyden kanta ei vaadi minkäänlaista äidinkielen uhraamista. Se osoittaa vaan, millä tavoin haitat siitä, että maassamme on kaksi kieltä, ovat vähennettävät tahi poistettavat, ja miten yhdysvaikutus yhteisen hyvän eteen voi tapahtua hedelmättömäin kieli- ja kansalliskiistain sitä häiristemättä. Se on sovinnollisuuden kanta, jonka todeksi saattamisesta riippuu, josko suomen kansa voi tarpeen vaatiessa toimia yksimielisesti ja tarmokkaasti. Ja kenpä saattanee väittää, ett'ei semmoista tarvetta ole olemassa.

Täysimittainen ja maltillinen ollen valtiollisessa ohjelmassaan, halajaa liberalinen puolue kielikysymyksessäkin vaikuttaa semmoisen keskinäisen kunnioituksen ja suosion eteen molempain kansalahkojen välillä, joka kullekin kunnolliselle isänmaiselle työlle valtiotoimen, tieteitten ja kirjallisuuden alalla suo ansaitun arvonsa, siitä huolimatta, käytetäänkö siinä työssä suomen vai ruotsin kieltä. Sillä tavoin tulevat kansallinen yhteytyminen ja valtiollinen omasta ja toistensa puolesta yhteisesti vastaaminen voimistumistansa voimistumaan. Niitten, jotka tässä armaassa isänmaassamme yhdessä asuvat, pitää ei ainoastaan suvaita toisiaan, heidän tulee myöskin sekä tunteissa että töissä olla saman äidin lapsia, saman kansan jäseniä.

Vaan siksipä onkin valtiollinen työtoimi etupäässä omistettava valtio-olojemme ja oikeustilamme edistämiseen, sen yhdyskuntarakennuksen vahvistamiseen, jonka turvissa kaikki muut erilaatuiset, niin hyvin yhteiset kuin yksityisetkin, pyrinnöt ovat olemassa.