SUOMEN KANSAN DEMOKRAATTISEN LIITON OHJELMA

(Hyväksytty II liittokokouksessa 28.6.-1.7.1949)

I KANSALLINEN ULKOPOLIITTINEN SUUNTAUS

Se kansallinen ja ulkopoliittinen suuntaus, joka oli vallitsevana maamme itsenäisyyden ensimmäisellä neljännesvuosisadalla, perustui ajatukselle, että Suomi on lännen etuvartio itää vastaan ja että sen tämän aseman ylläpitämiseksi on nojauduttava aina siihen lännen imperialistiseen suurvaltaan, joka jyrkimmin asennoituu Neuvostoliittoa vastaan. Sille uhrattiin yksinpä Suomen itsenäisyyden ja riippumattomuudenkin asia, mikä kävi erikoisen selvästi ilmi vuoden 1918 kuningashankkeista ja lopuksi Suomen liittämisessä Hitlerin sotasuunnitelmiin. Tätä politiikkaa, johon liittyivät kansanvallan rajoitukset ja Neuvostoliitolle ystävällismielisiin työväenjärjestöihin kohdistuneet laittomuudet ja vainot, SKDL pitää perinjuurin vääränä ja turmiollisella.

Suomen Kansan Demokraattinen Liitto tunnustaa kansamme edistyksellisten piirien jo sata vuotta sitten omaksuman kansallisen elinetumääritelmän, jonka mukaan Suomen on rakennettava olemassaolonsa ystävyydelle Venäjän kanssa, mutta jota maamme porvaristo myöhemmin vääristeli toisaalta liittoutumalla taantumuksellisen tsarismin kanssa, toisaalta nojautumalla taantumuksellisiin ulkovaltoihin. Ennen kaikkea SKDL lähtee siitä tämän elinetumääritelmän uuteen aikaan sovellutuksesta, jonka maamme vanha, yhtenäinen työväenliike suoritti todetessaan, että Suomen itsenäisyys on mahdollinen vain uuden vallankumouksellisen Venäjän liitossa ja turvin. Sotapolitiikan syksyllä 1944 romahdettua nämä periaatteet saivat virallisenkin tunnustuksen, mutta sen jälkeen ovat aikaisemmat sotapuolueet pyrkineet jälleen nojautumaan Neuvostoliiton-vastaisiin ulkopuolisiin voimiin. Suomen Kansan Demokraattinen Liitto on horjumattomasti sillä kannalla, että ulkopolitiikkamme on perustuttava ystävyyteen ja yhteistyöhön Neuvostoliiton kanssa sekä kaiken imperialistisen sekaantumisen ehdottomaan torjumiseen ja itsenäisyytemme turvaamiseen. Järkkymätöntä työtä rauhan hyväksi pitää SKDL niin valtiovallan kuin yksityisten kansalaisten velvollisuutena.

Koska kansa, joka sortaa toista kansaa, ei itse voi olla vapaa, on kansallisia vähemmistöjä suojeltava kaikkea kansallisuussortoa vastaan. Itsenäisyysaikana esiintynyt pyrkimys riistää ruotsalaiselta kansanosalta sen oikeuksia on epädemokraattisena tuomittava. SKDL puolustaa tinkimättä ruotsinkielisen vähemmistön niin kuin muidenkin vähemmistöjen kansalais- ja perustuslaillisia oikeuksia.

II KANSANVALTA

Suomen Kansan Demokraattinen Liitto pitää kansanvallan merkittävinä saavutuksina yleistä, yhtäläistä äänioikeutta ja yksikamarista eduskuntaa, jotka työväenliike äänioikeustaistelullaan v. 1906 valloitti ja joita työväenliikkeen muut saavutukset myöhemmin ovat täydentäneet.

Mutta Suomen Kansan Demokraattinen Liitto toteaa samalla, että suurporvaristo on säilyttämillään etuoikeuksilla - tuotanto- ja rahalaitosten monopolilla, hallitsemillaan propagandavälineillä, lehdistöllä ja kustannustoiminnalla, sekä vaikutusvallallaan kouluun, kirkkoon, oikeuslaitokseen, virkakoneistoon ja armeijaan kyennyt suuressa määrin tekemään tyhjiksi yleiseen äänioikeuteen ja parlamentaariseen demokratiaan semmoisinaan kiinnitetyt toiveet.

Suomen Kansan Demokraattinen Liitto on näinollen sitä mieltä, että vain kaikkien etuoikeuksien ja samalla luokkaherruuden riistäminen suurporvaristolta voi johtaa todellisen kansanvallan toteuttamiseen. Tämän päämäärän saavuttamiseksi on kansan edistyksellisten voimien taisteltava niin eduskunnassa ja muissa edustuselimissä kuin myös niiden ulkopuolella. Yhdistymis-, kokoontumis-, lausunto- ja painovapauden ohella kuuluvat mielenosoitus- ja lakko-oikeus kansan välittömillä tahdonilmauksina demokratian peruspiirteisiin ja muodostavat tehokkaan vastapainon suurporvariston ulkoparlamentaarisille voimavaroille. Myöskin itse voimassa olevaa eduskuntalaitosta Suomen Kansan Demokraattinen Liitto pitää historiallisena saavutuksena, jota jatkuvasti on kehitettävä oikeudenmukaistamalla vaalilakia, laajentamalla äänioikeutta, mm.alentamalla ikärajaa 18 ikävuoteen, sekä vahvistamalla kansan osanottoa ja valvontaa lainsäädäntö- ja toimeenpanovaltaan.

Vain laajimman demokratian pohjalla on Suomen itsenäisyys ja työtätekevän kansan lopullinen vapautuminen mahdollinen.

III MAAMME TALOUDELLINEN KEHITYS

Suomen itsenäisyysaika on merkinnyt huomattavaa taloudellista kehitystä, mutta samalla suurpääoman keskittymistä kapitalismille ominaisin vaarallisin seurauksin. Teollisessa elämässä, erikoisesti puunjalostus- ja muun vientiteollisuuden alalla, on tuotantolaitosten omistus keskittynyt yhä harvempiin käsiin, niin että talouselämämme avainasemat ovat muutaman kymmenen perheen määräysvallassa. Eivätkä suurteollisuus ja suurpankit ole tyytyneet levittämään valtaansa vain talouselämässä saattaen armoilleen niin pienyrittäjät ja talonpojat kuin työläisetkin; ne ovat levittäneet vaikutusvaltaansa myös yhteiskuntaelämään eri aloille sekä maan politiikkaan, toisaalta eduskunnan ja hallituksen, toisaalta rahoittamiensa ulkoparlamentaaristen keinojen avulla.

Suomen Kansan Demokraattisen Liiton käsityksen mukaan maan ja kansan etu vaatii, että suurpääoman monopolimahti murretaan kansallistamalla suuryhtymät, maan mineraalirikkaudet, vuoriteollisuus, vesivoimalähteet ja voimateollisuus sekä ottamalla myös ulkomaankauppa edistyksellisesti uudistetun valtion haltuun. Maan talouselämä on samalla järjestettävä demokraattisen suunnitelmatalouden pohjalle, olemassaolevia valtion liikelaitoksia kehitettävä ja uudesti järjestettävä poistamalla niissä ilmenevä virkavaltaisuus ja ulkomaankauppa ratkaisevasti suunnattava kriisittömän talouden maihin. Pienyrityksiä, osuustoiminnallista ja kunnallisia yrityksiä enempää kuin maatalouttakaan SKDLn esittämä kansallistamisohjelma ei koske, vaan se pyrkii päinvastoin niitä suurpääoman riistopyrkimyksiä vastaan turvaamaan. Sen tarkoituksena on muutaman kymmenen kansantalouttamme hallitsevan ja kansan enemmistön hyvinvoinnille ja tulevaisuudelle elintärkeän suurkapitalistisen yrityksen valtion haltuun ottaminen ja siten pohjan luominen suunnitelmalliselle, koko kansaa palvelevalle taloudelliselle järjestelmälle, kuten SKDLn hyväksymässä erillisessä kansallistamisohjelmassa tarkemmin selitetään,

IV MAATALOUSOLOJEN UUDISTUS

Suomen torpparien suuri nousu työväen rinnalla v. 1918 päättyi tappioon eikä työväenpuolueen ajama torpparien vapautukseen perustuva MAATALOUSOLOJEN UUDISTUS, jonka kansanvaltuuskunta jo oli lailla vahvistanut, sellaisenaan toteutunut. Porvaristo piti kuitenkin välttämättömänä turvata asemansa omalla maareformillaan sekä sitä seuranneella asutustoiminnalla, joilla maahamme luotiin verrattain paljon muodollisesti itsenäisiä tiloja. Porvariston suorittama tämänkaltainen uudistus on kuitenkin johtanut siihen, että suurin osa näistä tiloista on liian pieniä, epäedullisesti sijoitettuja, vailla riittävää metsä- ja laidunmaata sekä vajavaisin rakennuksin ja työvälinein varustettuja, minkävuoksi ne ovat taloudellisesti kannattamattomia. Sekä kääpiötilat, joita maassamme on enemmän kuin puolet tilojen määrästä, että pien- ja keskivarakkaatkin taloudet ovat aika-ajoittain uudistuneiden talouspulien aikana joutuneet erittäin vaikeaan asemaan, suuryhtiöiden ja -pankkien taloudelliseen orjuuteen tai suorastaan pakkohuutokauppojen ja vararikkojen alaisiksi. Tämän lisäksi maassamme on edelleenkin satatuhantinen joukko vuokraviljelijöitä sekä metsä- ja maataloustyöläisiä, joille oman tilan saaminen oli suoranainen elinkysymys.

Sotien aikana maamme porvaristo, yllyttäessään maanpuutetta kärsivää väestöä Itä-Karjalan valloitukseen, antoi sille suuria lupauksia maansaannista. Mutta sotien tuloksena olikin, ei vain peltopinta-alan pieneneminen n. 10 %:lla, vaan lisäksi monisatatuhantisen siirtoväen asuttaminen, mistä muodostuikin sotien jälkeen suurin maatalouspoliittinen pulmakysymys. Ilman SKDLn vaikutusta syntynyt ja toimeenpantu maanhankintalaki ei suinkaan parantanut tilannetta, vaan loi maahamme entistä suuremman kääpiötilojen ja ahdingossa elävän maaseutuväestön joukon.

SKDLn maatalouspolitiikka edellyttää talonpoikaisväestön suuren taloudellisissa vaikeuksissa elävän enemmistön tuotanto- ja toimeentulomahdollisuuksien turvaamista sellaisin uudistuksin, jotka eivät ole ristiriidassa muun työtätekevän väestön elinetujen kanssa. Tärkein niistä on maan pakkoluovutus ensisijaisesti yhtiöiden, herraskartanoiden, tilakeinottelijain, suurten harrastelijaviljelijäin ja seurakuntain maista, toissijaisesti valtion ja kuntain maista, liian vähän maata omistaville kääpiötilallisille ja muille maantarvitsijoille. Toimeentulon turvaaminen maatalousammatin harjoittajille ja maataloustuotannon edistäminen vaatii kuitenkin myös valtion tukitoiminnan perusteellista uudistamista siten, että avustukset ja palkkiot annetaan tuotantotukena maataloustuotannon kokonaisuutta eikä vain markkinointia silmälläpitäen. Tällöin palkkioista pääsevät osallisiksi varsinaiset talonpoikaiston työtätekevät kerrokset maatalouskoneiden, väkilannoitteiden, rakennustarvikkeiden, rotukarjan yms. muodossa. Pienviljelijäin osuustoiminnallista yhteistoimintaa, koneasemain ja koneyhtymäin perustamista sekä maatalouden järkiperäistämistä on valtion toimesta voimakkaasti kehitettävä siten, että pientalonpojillekin käy mahdolliseksi tarpeellisen ammattitaidon hankkiminen. Maataloutta on kehitettävä lähinnä sellaisilla aloilla, joiden harjoittamiseen maamme luontaiset edellytykset ovat soveliaammat ja joiden tuotanto tarpeen vaatiessa voidaan sijoittaa edullisimmin ulkomaisille markkinoille.

Kalastajaväestön nykyinen kestämätön asema on parannettavissa vain siten, että kalastus tehdään riippumattomaksi maanomistuksesta ja kalavesien valvonta sekä hoito annetaan kalastajien omien järjestöjen tehtäväksi valtion valvonnan ja avustuksen tuella. Valtion on avustettava kalastajaväestöä välineiden hankinnassa ja vakuutuksessa, kalasatamien perustamisessa, kalanhintojen vakauttamisessa säilöntäteollisuuden ja jäähdytyslaitteiden avulla, kalanviljelyksessä ja ryöstökalastuksen lopettamisessa, saariston sähköistämisessä sekä sosiaalisten ja terveydellisten olosuhteiden parantamisessa huomioonottaen saaristoväestön erikoiset olosuhteet. Samoin kuin kalastukseen, on valtiovallan kiinnitettävä huomiota myös metsästykseen ja riistanhoitoon niin että maata omistamattomillakin on mahdollisuus harjoittaa metsästystä.

Kuten kaikkien työtätekevien, niin myös työtätekevän maatalousväestön elinedut vaativat suurpääoman ylivallan poistamista ja kansantalouden kansanvaltaista suunnitelmallisuutta. Vain työläisten ja talonpoikain yhteisen taisteluliiton avulla saavutetaan tämä päämäärä, jolloin maatalouden harjoittajakin saa kunnollisen toimeentulon hyödyllisestä työstään.

V VEROTUSKYSYMYS

Tähän asti oli valtion ja kuntien talous perustunut pääasiassa verotuloihin. Raskaimman taakan ovat saaneet kantaa palkannauttijat ja muut kaupunkien ja maaseudun pieneläjät, kun taas suuromaisuuksien, suurtuotanto- ja liikelaitosten sekä suurten maa- ja metsätulojen verotus on jäänyt suhteellisesti paljon pienemmäksi. Verotusjärjestelmä on meillä niin kuin muissakin kapitalistimaissa muodostunut hyvin monimutkaiseksi. On useita verotuskohteita ja erilaisia veroja, mikä lisää verotuksen toimeenpanomenoja ja siten myös kansalaisten verorasitusta.

Ratkaiseva huojennus verotukseen voidaan saada aikaan vain toteuttamalla SKDLn kansallistamisohjelma ja suorittamalla perusteelliset muutokset itse verotusjärjestelmään. Kunnan ja valtion verotustoiminta on yhdistettävä ja yksinkertaisteltava siten, että on olemassa vain yksi yhtenäinen, alueelliset eroavaisuudet ja veronmaksajan maksukyvyn huomioon ottava tulo- ja omaisuusvero.

Kuitenkin on verotus jo nykyisenkin verojärjestelmän pohjalla saatavissa ja saatava oikeudenmukaisemmaksi. Välttämättömyystarvikkeiden välillinen verotus on poistettava ja toimeentulolle välttämättömät tulot on jätettävä verotuksen ulkopuolelle korottamalla verotettavan tulon alarajaa samalla kun veron asteittain kohoavaa käyrää jyrkennetään. Asteikon on oltava sellainen, ettei se estä työntekijäin ansiomahdollisuuksien ja työn tuottavuuden kohoamista, vaan että palkkatuloa verotetaan lievemmin kuin vieraan työvoiman ja keinottelun avulla hankittua tuloa. Kunnallisverotus on saatava asteittain yleneväksi.

Aviopuolisoita on palkkatuloista verotettava erikseen ja yksinäisille henkilöille määrätty erikoisvero samanaikaisesti poistettava sekä myönnettävä kaikille, joilla on huollettavia tai joiden veronmaksukyky muista syistä on vähentynyt, riittävä vähennys. Suuriperheisten verohelpotuksia on lisättävä.

Omaisuusverotus on uusittava siten, että omaisuuden verovapaata alarajaa korotetaan ja verotusta lievennetään sellaisen omaisuuden kohdalla, jota sen omistaja ja hänen perheensä ilman vierasta työvoimaa käyttää työvälineenä elatuksen hankkimiseksi. Verovapaan alarajan ylimenevältä osalta on verotusta asteittain lisättävä. Omaisuus on saatettava myös kunnallisen verotuksen kohteeksi.

Maatilatalouden verotus on uudistettava asteittain kohoavaksi kokonaispinta-alan pohjalla alue-, sijainti- ja muiden tuotantoedellytysten mukaisin luokituksin.

Omaisuuden ansioton arvonnousu ja omaisuuden tuottamattomana pitäminen on saatettava riittävän verotuksen alaiseksi, samoinkuin suurten tulojen tehokas tarkkailu ja suhdanneverotus aikaansaatava. Loistoasunnoista ja muusta ylellisyydestä on perittävä asteittain kohoavaa ylellisyysveroa.

Liikevaihtovero on yleisesti käytettävien kulutus- ja elintarvikkeiden sekä palvelumaksujen osalta kokonaan poistettava ja veron kanto siirrettävä tuotanto- ja tukkukauppa-asteelle.

VI SOSIAALINEN LAINSÄÄDÄNTÖ

Maamme sosiaalinen lainsäädäntö jäi itsenäisyysajan taloudelliseen kehitykseen verrattuna varsin vajavaiseksi. vasta sotien jälkeen saatiin SKDLn vaikutuksesta aikaan eräitä huomattavia parannuksia, mutta monet tärkeät uudistukset ovat vieläkin toteuttamatta. SKDLn sosiaalipoliittisen ohjelman lähtökohtana on vaatimus, että jokaiselle työtätekevälle kansalaiselle on turvattava oikeus työhön, toimeentuloon, lepoon ja sivistykseen.

Sosiaalilainsäädäntömme hajanaisuus on saatava poistetuksi säätämällä yhtenäinen sosiaalivakuutuslaki, joka tarjoaisi vanhuksille, sairaille, työkyvyttömille ja leskille riittävän yhteiskunnallisen huollon ja johon kuuluisi myös yleinen sairausvakuutus vapaine lääkärin- ja hammaslääkärinhoitoineen. Invaliidien huolto, olkoon vamma saatu siviili- tai sotilastoimissa, on sen puitteissa järjestettävä yhtenäiseksi kaikkia invaliideja koskevaksi. Suurten kansantautien, kuten tuberkuloosin, reumasairauksien, sydäntaudin ja hermostohäiriöiden parantamiseksi on valtion toimenpiteitä laajennettava. Tuberkuloosipotilaiden jälkihuolto on järjestettävä ja ammattitautien vastustamistyötä edelleen kehitettävä. Nykyinen kansaneläkevakuutus olisi tehtävä osaksi yleistä sosiaalivakuutusta ja siinä kerätyt varat yleisen sosiaalivakuutuksen perusrahastoksi.

Yleisillä varoilla tuetun tai hoidetun asuntotuotannon voimakasta lisäämistä on jatkettava niin asutuskeskuksissa kuin varsinaisella maaseudullakin. Asunto-oloja on kehitettävä terveydellisiä näkökohtia ja viihtyisyyttä vastaavalle tasolle.

SKDL vaatii tinkimättömästi, että samasta työnsuorituksesta on maksettava sama palkka iästä ja sukupuolesta riippumatta. Kunnollisen toimeentulon edellyttämä minimipalkka sekä kaikkia työaloja koskeva riittävä vuosiloma on lailla turvattava. Työaikaa on pyrittävä paikkaa pienentämättä lyhentämään ensi sijassa työaikalain ulkopuolella olevien työntekijäryhmien osalta sekä terveydelle vaarallisissa töissä, mutta myös muilla työaloilla rinnan tuotannon kohoamisen kanssa. Tuotantokomiteat on saatava lailla pysyviksi elimiksi ja niiden laajuutta ja vaikutusvaltaa samalla lisättävä. Luottamusmiesten asema on lailla turvattava ja ammattientarkastus saatava yhtenäiseksi.

Vähävaraisten perheiden lasten huolto on turvattava. Äitiys- ja lastenhuoltoa on laajennettava myös maaseutua koskevaksi ja järjestettävä se lakisääteisesti siten, että äideille turvataan riittävät vuosi- ja synnytyslomat ja lomanviettomahdollisuudet sekä perustetaan lastentarhoja ja -seimiä kuntiin ja suurimpien työpaikkojen yhteyteen.

VII KUNNALLISPOLITIIKKA

Myös yleinen kunnallinen äänioikeus maassamme on työväestön taistelun tulos. Vasta v. 1917 vallankumouksen vaikutuksesta saatiin porvaristo myöntymään yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen myös kunnallisvaaleissa. Siitä ja pitkälle kehitetystä kunnallisesta itsehallinnosta huolimatta on kuitenkin sekä kunnallishallinnossa että -lainsäädännössä vielä runsaasti puutteellisuuksia.

Kunnallista itsehallintoa on lainsäädännön kautta kehitettävä ja laajennettava siten, että kunnallisista elimistä muodostuu paikallisia kansanvallan toimeenpano- ja valvontaelimiä ja että kunnille tarjoutuu edellytykset nykyistä menestyksellisemmin toimia työtätekevää väestöä painavien epäkohtien poistamiseksi sekä paikallisten sivistys- ja sosiaalisten olojen parantamiseksi. Verotus on uudistettava ohjelmamme verotusta koskevan kohdan mukaisesti. Kuntien taloudellisia mahdollisuuksia on lisättävä sekä kunnallista liiketoimintaa laajennettava ja kunnallista asuntorakennustuotantoa valtion tukemana voimakkaasti edistettävä. Työttömyyden aiheuttamat rasitukset on siirrettävä kokonaan valtion ja työnantajain kannettaviksi. Kunnan- ja kylätiet on otettava valtion haltuun. Kunnallisesta virkavaltaisuudesta on vapauduttava tehostamalla luottamushenkilöiden suorittama viranhaltijain tarkkailua ja asettamalla tärkeimmät kunnalliset virat määräajoin vaaleilla täytettäviksi.

Jotta myöskin heikossa taloudellisessa asemassa olevat kunnat voisivat tarjota jäsenilleen samanlaisia sivistys- ja sosiaalisia etuja kuin varakkaatkin kunnat, on niitä valtion myöntämillä avustuksilla tuettava. Edistyksellisiä henkisiä harrastuksia sekä urheilu-, nuoriso- ja raittiustoimintaa on riittävästi avustettava.

VIII VIRKAKONEISTON PUHDISTUS JA UUSIMINEN

Maamme virkakoneisto ja erikoisesti oikeuslaitos rakentuvat epädemokraattiselle ja vanhoilliselle pohjalle. Virkamieslainsäädäntömme perustuu Ruotsin vallan ja tsarismin aikaisiin säädöksiin. Korkein oikeus ei vain täydennä itseään vaan myös nimittää muiden tuomioistuinten tuomarit. Virkamiesten erottamattomuudesta ja käytännössä olevista nimitys- ja ylennysperusteista johtuu, että virkapaikkojen saaminen ja säilyttäminen ei riipu ahkeruudesta ja kyvystä. Virkamiehistö on eristäytynyt kansasta, ja nimenomaan poliittisissa oikeusjutuissa on oikeuslaitos räikeästi osoittanut taantumuksellisen luokkaluonteensa.

SKDL vaatii, että maamme virkakoneisto on puhdistettava kelvottomista, virkavaltaisista ja kansanvallalle vihamielisistä aineksista. Virastojen työtehoa on lisättävä luopumalla virkamiesten erottamattomuudesta ja antamalla virkavuosien sijasta kyvylle ja taidolle ratkaiseva merkitys virkanimitysasioissa. Virkamiehet on saatava ymmärtämään tehtävänsä kansan palvelijoina. Koko virkakoneisto on uudistettava kehittämällä kansan omaa osanottoa maan eriasteisessa hallinnossa.

Oikeudenkäyntilaitoksessa on valinnaisuusperiaatetta sovellettava laajassa mitassa. Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden kokoonpano on ainakin osittain jätettävä eduskunnan tehtäväksi. Kihlakunnan- ja raastuvanoikeuksien jäsenten vaalissa on kunnan elimille varattava riittävä vaikutusvalta. Alempien oikeusasteiden jäseninä tulee lakimiesten ohella olla myös samoin valtuuksin varustettuja maallikkojäseniä.

IX PUOLUSTUSVOIMAT

Maamme itsenäisyysajan puolustusvoimat muodostuivat vuoden 1918 kansalaissodan valkoisesta armeijasta. Niiden tehtäväksi tuli alunperin, paitsi sotaisen hyökkäyshengen vaaliminen ja sodanvalmistelu sosialistista Neuvostoliittoa vastaan, myös porvariston taloudellisten etuoikeuksien ja poliittisen luokkaherruuden turvaaminen työtätekevien luokkien demokraattisia ja sosialistisia pyrkimyksiä vastaan. Itsenäisyysajan ensimmäisillä vuosikymmenillä puolustusvoimista, so. niiden korkeimmasta johdosta, muodostui suorastaan valtio valtiossa, joka muitten oikeiston ulkoparlamentaaristen voimakeskusten ohella sekaantui maan perustuslaillisten hallitus-ja lainsäädäntöelinten toimintaan ja ajoi jopa omaa ulkopolitiikkaansakin. Maan luonnottomaan ulkopoliittiseen etuvartioasemaan vedoten taantumus myös jatkuvasti lisäsi sotilasmenojen taakkaa kansan harteille, niin että ne v.1938 muodostivat lähes neljänneksen koko valtion talousarviosta.

Sotapolitiikan romahduksen jälkeen lakkautettiin suojeluskunnat, joilla porvariston aseellisella luokkajärjestönä oli ollut maan puolustuslaitoksessa tärkeä, kohtalokas osa, ja itse säännöllisten puolustusvoimain miesvahvuutta ja aseistusta rajoitettiin. Kansamme ulkoista ja sisäistä turvallisuutta uhkaavien vaarojen lisääntyessä on välttämätöntä perinpohjaisin uudistuksin kehittää puolustusvoimat Neuvostoliiton kanssa solmimamme ystävyys- ja avunantosopimuksen hengen mukaisesti todelliseksi kansanarmeijaksi, joka olisi rauhan ja kansanvallan tuki. Armeijan mies- ja aseistusvahvuutta sekä henkeä koskevia rauhansopimusehtoja on tinkimättä noudatettava. Kaikki yritykset armeijan käyttämiseksi taantumuksen välikappaleena sekä suojeluskunta- ja lottajärjestön henkiinherättämiseksi ja naisten asevelvollisuuden aikaansaamiseksi on jyrkästi torjuttava. Armeijan järjestysmuotoa on kehitettävä siten, että kansan valvontaa ja vaikutusvaltaa siihen lisätään. Armeijan tarkoituksiin käytettäväin varojen valvonnan aikaansaamiseksi on luotava tarvittavat elimet. Armeijassa suoritettavassa koulutuksessa ja kasvatuksessa oli noudatettava kansanvaltaista periaatteita ja siihen kykenemättömät tai siitä kieltäytyvät upseerit erotettava. Uuden päällystön kouluttamisessa on erikoisesti edistettävä työläis- ja talonpoikaisnuorison koulutusmahdollisuuksia. Asevelvollisuuttaan suorittaville on varattava mahdollisuus vaikuttaa olojensa järjestelyyn joukko-osastoissa. Asevelvollisuusaika, armeijan vahvuus ja puolustusvoimain koko toiminta sinä aikana, kun vakinainen armeija vielä oli olemassa, on järjestettävä maamme taloudellista kantokykyä vastaavaksi.

X KULTTUURIELÄMÄ

Itsenäisyysajan ensimmäiset vuosikymmenet ovat merkinneet myös kulttuurielämän kapitalistisoitumista, luovan henkisen työn joutumista suurpääomasta riippuvaksi sekä samalla henkisen työn tekijäin suurten joukkojen proletarisoitumista ja kulttuuritaantumusta. Suurpääoman valta on kahlehtinut sivistyksen leviämistä, vääristänyt ja kaupallistanut kulttuurielämän, yllyttänyt sen välityksellä nousukasmaisia, pikkuporvarillisia taipumuksia sekä loitontanut sivistyneistön varsinaisesta kansasta ja sen pyrkimyksistä. Se on myös tukenut kirkollisessa elämässä esiintyvää ahdasmielisyyttä, käyttänyt uskontoa poliittisiin tarkoituksiin ja koko kansallisen kasvatusjärjestelmän voimalla luonut psykologisia edellytyksiä poliittiselle taantumukselle ja sotapolitiikalle.

Suomen Kansan Demokraattinen Liitto näkee näinollen erään päätehtävänsä puhdistavassa ja luovassa kulttuuritaistelussa, jolla kulttuurielämä vapautetaan suurpääoman holhouksesta ja uudet perusteet lasketaan kansakunnan henkiselle kasvatukselle ja viljelykselle. SKDL työskentelee tieteellisen maailmankatsomuksen levittämiseksi ja puolustaa täydellistä uskonnonvapautta kuten ajatuksenvapautta ylipäänsäkin.

SKDL tunnustaa ruumiillisen kulttuurin suuren merkityksen ja tukee kansan ruumiillisen kunnon kohottamista pannen pääpainon kansalliskiihkosta vapaan joukkourheilun laajentamiselle.

SKDL pitää uuden demokraattisen Suomen yhtenä perusedellytyksenä kulttuurin tekemistä koko kansan omaisuudeksi, kulttuurityön johdon ottamista edistyksellisen valtion käsiin, kulttuurin hengen demokratisoimista sekä sivistyneistön ja kansan lähentämistä SKDLn aikaisemmin hyväksymän yksityiskohtaisen kulttuuriohjelman mukaisesti.