Opetuskäyttö

• Haastatteluja
• • ”Tietomilli auttaa valmistautumaan sähköiseen yo-kokeeseen”
  • Lukiolaiset uskovat, että Tietomillistä on iloa esimerkiksi esitelmien teossa
  • ”Oppilaat tykkäsivät vertailla arvojaan muiden nuorten arvoihin”
  • Yläkoululaiset keksivät heti, miten Tietomilliä voi hyödyntää koulutöissä
• Mielipidetutkimukset mediassa
• • Kysymisen, vastaamisen ja tulkinnan ongelmia
  • Kyseenalaisia tulkintoja, esimerkkinä uutiset Tiedebarometrista
  • Puolueiden kannatusmittaukset
  • Uutinen suhtautumisesta eutanasiaan

”Tietomilli auttaa valmistautumaan sähköiseen yo-kokeeseen”

Lempäälän lukion historian ja yhteiskuntaopin opettaja Johanna Järä on tyytyväinen siihen, että Tietomilli kehittää esimerkiksi opiskelijoiden tiedonhaku- ja tilastonlukutaitoja. Hän uskoo nuorten kiinnostuvan erityisesti siitä, että palvelussa voi vertailla omia mielipiteitä muiden, eri-ikäisten suomalaisten mielipiteisiin.

Miten aiot hyödyntää Tietomilliä omassa opetuksessasi?

Todennäköisesti lähinnä soveltavilla kursseilla.

Ensi jaksossa alkavalla lakitiedon soveltavalla kurssilla järjestämme esimerkiksi väittelyitä, joihin voisi löytyä Tietomillistä sopivaa aineistoa. Abiturienteille meillä alkaa yhteiskuntaopin kertauskurssi, jolla harjoitellaan muun muassa tiedonhakua. Tässä Tietomilli on hyvä työkalu.

Keväällä järjestämme soveltavan Puhutaan politiikkaa -kurssin. Siellä hyödynnän Tietomilliä varmasti monipuolisesti, koska palvelusta löytyy paljon kiinnostavaa vaaleihin liittyvää aineistoa.

Mitä taitoja opiskelija voi Tietomilliä käyttämällä oppia?

Yhteiskuntaopin yksi keskeinen tavoite on oppia hakemaan yhteiskuntaa koskevia tietoja ja myös arvioimaan tietoja kriittisesti.

Tietomillissä tietoja on jo jonkin verran pureskeltu, mutta opiskelijat voivat vielä pohtia esimerkiksi sitä, miksi ihmiset ovat vastanneet johonkin kysymykseen tietyllä tavalla.

Yksi tärkeä oppi on tilastonlukutaito, joka tuntuu olevan monelle haastavaa. Vaatii sitkeyttä ja kärsivällisyyttä, että oppii hahmottamaan ja löytämään tilastoista keskeiset asiat.

Mitä etuja Tietomillissä on verrattuna muihin, vastaavia tietoja tarjoaviin palveluihin?

Itse olen käyttänyt esimerkiksi tilastonlukutaidon opettamisen ja koetehtävien laatimisen apuna Tilastokeskuksen Findikaattoria.

Tietomillissä on erityistä ainakin se, että se on suunniteltu nimenomaan koululaisten ja opiskelijoiden käyttöön. Esimerkiksi visuaalisesti palvelu onkin houkutteleva.

Yksi kiva ominaisuus Tietomillissä on se, että omia mielipiteitä voi vertailla eri ikäryhmien ja sukupuolten edustajien mielipiteisiin. Se on varmasti ominaisuus, johon moni opiskelija tarttuu.

Hyvää on myös se, että Tietomillissä on kattavasti teemoja, jotka kiinnostavat nuoria ja sopivat luontevasti esimerkiksi yhteiskuntaopissa käsiteltäviin aiheisiin.

Miten Tietomilli sopii uuteen opetussuunnitelmaan?

Ilman muuta sopii! Tietomillin käyttö lisää esimerkiksi uudessa opetussuunnitelmassa korostettua monilukutaitoa. Siellä on myös paljon oppiainerajoja ylittävää materiaalia.

Ennen kaikkea uskon, että Tietomillistä on hyötyä uuden sähköisen ylioppilaskokeen kannalta. Viime syksynä tehtyjen maantieteenkokeiden perusteella sähköiseen ylioppilaskokeeseen tulee paljon uudenlaisia tehtävätyyppejä. Yhteiskuntaopin kokeessa voisi esimerkiksi hyvin olla tehtävä, jossa oppilasta pyydetään tekemään annetusta aineistosta tilasto tai graafi.

Viimeiset vuodet olemme jo työskennelleet paljon erilaisten sähköisten materiaalien kanssa. Tietomilli on taas yksi piristävä, uudenlainen oppimisalusta. Kouluissa ollaan selvästi menossa siihen suuntaan, että koko ajan työskennellään enemmän koneilla, joten on hienoa, että tulee myös uusia kekseliäitä sovelluksia.

Lukiolaiset uskovat, että Tietomillistä on iloa esimerkiksi esitelmien teossa

Lempäälän lukion toisen vuoden opiskelijat Ville Saarnio ja Iivi Hakkarainen pääsivät kokeilemaan Tietomillin beta-versiota yhteiskuntaopin tunnilla. Opiskelijat testasivat palvelua sijaisen johdolla, täysin ilman taustatietoja palvelun ideasta tai sen toimintaperiaatteista. Haastavasta lähtötilanteesta huolimatta molemmat oppivat Tietomillin peruskäytön nopeasti.

– Tällaiset sovellukset ovat minulle yleensä haastavia, joten innostuin siitä, miten helppoa Tietomillin käyttäminen oli, Iivi Hakkarainen kehuu.

Ville Saarnio kertoo pitäneensä erityisesti siitä, että Tietomillissä voi vertailla keskenään eri ikäryhmien ja sukupuolten vastauksia. Myös omia mielipiteitä voi vertailla esimerkiksi omanikäisten miesten tai naisten mielipiteisiin.

Kuvaajien lukeminen tuntui helpolta

Tietomillillä voi tehdä yksinkertaisia perusanalyyseja, mutta se mahdollistaa myös monimutkaisempien analyysien tekemisen. Tietomillin piirtämien kuvaajien lukemista ja tulkitsemista molemmat opiskelijat pitivät helppona.

– Oli helppo nähdä, mitä asioita kuvaajan esittämässä kysymyksessä milloinkin mitataan, ja mitä tietoa eri akseleilla on, Saarnio arvioi.

Monimutkaisempien analyysien tekemiseen opiskelijat olisivat kuitenkin kaivanneet enemmän ohjausta.

– On hyvä, että vastauksia voi vertailla ja tutkia palvelussa monella eri tavalla, mutta itse en ainakaan heti ensimmäisellä käyttökerralla hahmottanut, mistä kaikki vertailuun tarvittavat tiedot löytyy, Saarnio pohtii.

Kun perusidea selviää, käyttö sujuu

Saarnio ja Hakkarainen uskovat, että Tietomillin käytön aloittaminen sujuu opiskelijoilta helpoiten, jos opettaja oppitunnin alussa kertoo lyhyesti ainakin sen, millaista tietoa palvelusta löytyy, ja miten etusivun ympyrävalikosta on tarkoitus lähteä jatkamaan eteenpäin.

– Palvelun käyttö alkaa sujua, kunhan vain ymmärtää sen perusidean, Hakkarainen toteaa.

Opiskelijat arvioivat, että Tietomillistä voi jatkossa olla heille hyötyä esimerkiksi esitelmien teossa.

– Tietomillissä on ihmisten mielipiteitä niin monesta aiheesta, että sieltä on helppo hakea tietoa siitä, mitä ihmiset jostain tietystä asiasta ajattelevat, Saarnio toteaa.

– Tästä palvelusta on varmasti paljon hyötyä, kunhan sen olemassaolo vain saadaan koulujen tietoon, Hakkarainen uskoo.

”Oppilaat tykkäsivät vertailla arvojaan muiden nuorten arvoihin”

Tamperelaisen Pyynikin koulun historian- ja yhteiskuntaopin opettaja Jorma Mutila kehuu Tietomillin aihevalikoiman sopivan suoraan yhteiskuntaopin opettamiseen. Hän uskoo palvelun käyttämisen opettavan yläkoululaisille ainakin tiedonhankintaa, tilastojen analysointia ja tilastoihin liittyviä käsitteitä.

Miten aiot hyödyntää Tietomilliä omassa opetustyössäsi?

– Olemme jo tutkineet luokassa yhteiskuntaan ja vaaleihin liittyviä kysymyksiä niin, että oppilaat ovat vastanneet kysymykseen, ja olen itse näyttänyt koneelta, miten muut samanikäiset tytöt ja pojat ovat vastanneet.

– Palvelun aihealueista varsinkin vaalit, politiikka, yhteiskunta ja työelämä ovat sellaisia, että ne käyvät suoraan yksiin yhteiskuntaopin aiheiden kanssa. Niihin liittyviä kysymyksiä käytän opetuksessani varmasti tavalla tai toisella.

– Keväällä meillä on tulossa maantiedon opettajan kanssa yhteinen projekti, jossa käymme läpi lähiöteemaa, ympäristöä ja asumista. Siinäkin Tietomilliä kannattaisi ehkä hyödyntää.

– Tietomillistä voisi teettää myös yhteiskuntaopin kotitehtäviä. Oppilaita voisi pyytää tekemään esimerkiksi politiikkaan tai vapaa-aikaan liittyvän pylväsdiagrammin ja vertaamaan, miten oma mielipide suhteutuu muiden viisitoistavuotiaiden mielipiteisiin. Tuloksia voisi sitten esitellä muille seuraavalla tunnilla.

Millaisia taitoja Tietomillin käyttäminen opettaa?

– Ainakin tiedonhakua, tietojen käsittelemistä ja tiedon analysoimista.

– Moni yläkoululainen ei esimerkiksi vielä tajua, että tilasto kertoo vain sen, miten jokin asia on muuttunut, ei sitä, mistä muutos johtuu. Tietomillissä oppilaille voi konkretisoida, että tilastosta näkyy, miten muut nuoret jostain asiasta ajattelevat. Sen jälkeen heitä voi pyytää etsimään muualta syitä sille, miksi näin ajatellaan.

Mistä erityisesti olet pitänyt Tietomillissä?

– Etusivun ympyränmuotoinen kysymysvalikko on käytännöllinen, ja kiinnostavat aihealueet löytyvät siitä helposti. On hyvä, että ympyrästä voi halutessaan klikata auki kerralla useamman aihealueen, ja koota niihin liittyvistä kysymyksistä omaan tarkoitukseen sopivan kokonaisuuden.

– Palvelun visuaalinen ilme on selkeä, ja myös nimi on hyvä. Erityisesti pidän siitä, että nimestä käy heti ilmi, että palvelussa on nimenomaan ihmisten mielipiteitä, ei yksiselitteistä faktaa.

– Meillä oppilaat tykkäsivät vertailla omia arvojaan muiden arvoihin. Tämä on toiminto, jonka käyttäminen onnistuu luokassa hyvin jo yhdellä koneella.

Miten Tietomilli sopii yksiin uuden opetussuunnitelman kanssa?

– Tietomilli tukee uutta opetussuunnitelmaa hyvin, koska palvelun käyttö opettaa tiedonhakutaitoja, joiden merkitystä uudessa opetussuunnitelmassa korostetaan.

– Tietomilli sopii hyvin myös opetussuunnitelmassa mainittavaan monialaisuuteen, koska palvelussa on yhteiskuntaopin teemojen lisäksi kysymyksiä myös esimerkiksi terveydestä, uskonnosta ja ympäristöstä.

– Äidinkielen opetukseen sopii periaatteessa mikä tahansa etusivun ympyrävalikon aihe. Äidinkielen tunnilla voi siis tulla käytyä läpi myös esimerkiksi yhteiskuntaopin asioita. Jos taas laittaa oppilaat piirtämään pylväsdiagrammeja, tulee jonkin muun aineen lomassa opeteltua tilastolaskentaa.

Mitä opettajan kannattaisi ottaa huomioon ennen kuin alkaa käyttää Tietomilliä yläkoululaisten kanssa?

– Selvä asia on, että opettajan täytyy opetella palvelun käyttö ensin itse. Järkevintä on lukea ensin Tietoa palvelusta -osio, ja sama osio voisi olla viisasta luetuttaa myös oppilailla.

– Yläkoululaisten kanssa voi olla haasteena se, että oppilaat eivät ymmärrä lukemaansa. Esimerkiksi meidän koulussamme oppilaat eivät Tietomilliä testatessaan ymmärtäneet kaikkia tehtävänantoja. Myös monet tilastoihin liittyvät käsitteet ovat yläkoululaisille vielä vieraita. Toki käsitteet tulevat palvelun myötä tutuiksi, mutta opettajan täytyy vähän avata niitä.

Yläkoululaiset keksivät heti, miten Tietomilliä voi hyödyntää koulutöissä

Tamperelaisen Pyynikin koulun oppilaat Roosa Kauppinen ja Petteri Linnero olivat syksyllä TET-harjoittelijoina Tietoarkistossa, ja tutustuivat viikon aikana Tietomilliin perusteellisesti.

- Ainakin minä tykkäsin palvelusta, Roosa kehuu heti.

Petteri kertoo, että on päättänyt hyödyntää palvelua pian omassa etiikantyössään.

- Olen tekemässä tammikuulle etiikantyötä lain kunnioituksesta ja kansalaistottelemattomuudesta. Tietomillistä voisi ottaa työhön tietoa siitä, mitä ihmiset ajattelevat aiheeseen liittyvistä kysymyksistä.

Roosa aikoo vinkata myös luokkakavereillensa, että Tietomillistä voisi olla apua etiikantöissä.

- Tuolta on helppo käydä katsomassa, mitä mieltä ihmiset ovat monista eri aiheista, hän toteaa.

Tietomilli saa Roosalta kehuja erityisesti selkeydestä, kiinnostavista kysymyksistä ja kauniista ulkoasusta.

Myös Petteri pitää palvelun ideaa hyvänä, mutta tunnustaa miettineensä, onko Tietomillissä jopa liikaa tietoa. Erillisiä aineistoja on palvelussa tällä hetkellä melkein 20 ja kysymyksiä yli 800.

- Ainakin palvelun sisäinen hakujärjestelmä on tärkeä, kun kysymyksiä on näin paljon, Petteri pohtii.

Erityisesti Petteriä mietityttää, mahtaako ihmisiä enää kiinnostaa se, mitä johonkin kysymykseen on vastattu esimerkiksi vuonna 2006.

Vanhemmat aineistot ovat palvelussa mukana erityisesti siksi, että niiden ansiosta on mahdollista vertailla, miten ihmisten mielipiteet tietyistä asioista ovat ajan myötä muuttuneet.

Roosa kehuu sitä, että kysymykset on heti etusivulla jaoteltu aihealueittain. Sen ansiosta tiettyä aihetta koskevia kysymyksiä on helpompi lähteä etsimään.

Petteri uskoo, että Tietomillin tutkiminen voi lisätä ainakin yleissivistystä.

- Jostain aiheesta pystyy argumentoimaan vähän laaja-alaisemmin, kun tietää, miten ihmisten mielipiteet siitä jakautuvat, hän toteaa.

Sekä Roosa että Petteri pitivät hyvänä lisänä myös sitä, että Tietomillissä voi verrata omia mielipiteitä muiden suomalaisten mielipiteisiin.

- Joidenkin kysymysten kohdalla on mielenkiintoista nähdä, mitä muut ikäiseni ovat samaan kysymykseen vastanneet, Petteri miettii.

Mielipidetutkimukset mediassa

Alta löytyvät emeritusprofessori Pertti Suhosen kirjoittamat esimerkkianalyysit arvioivat sitä, millaisia uutisia mielipidetutkimuksista tehdään. Suhosta pyydettiin seuraamaan mielipidetutkimusten uutisointia ja poimimaan muutamia esimerkkejä eri aiheista. Analyysien on tarkoitus toimia apuna kouluopetuksessa tiedon arviointitaitojen ja monilukutaidon kehittämisessä.

Pertti Suhonen

Kysymisen, vastaamisen ja tulkinnan ongelmia

Lehtiuutista mielipidekyselyn tuloksista edeltää monivaiheinen kommunikaatioprosessi. Tutkija muotoilee tutkittavan aiheen, esimerkiksi suhtautumisen hallitukseen, yhdeksi tai useammaksi kysymykseksi. Otokseen poimittu kansalainen tulkitsee kysymyksen ja sen vaihtoehdot omista lähtökohdistaan käsin. Tutkimuslaitos kokoaa vastaukset tilastonumeroiksi, joita tulkiten lehden toimitus laatii uutisen ja sille otsikon. Kansalainen tulkitsee tulokset luettuaan uutisen tai useimmiten vain sen otsikon.

Se kuinka oikean kuvan yleisö saa yleisestä mielipiteestä, riippuu ratkaisevasti kysymysten pätevyydestä. Niiden pitäisi mitata juuri sitä mielipidettä, mitä ollaan tutkimassa. Yksittäisen kysymyksen tulisi olla yksiselitteinen ja koskea vain yhtä asiaa. Vastaajalle pitäisi tarjota kaikki relevantit vaihtoehdot. Kysymyksen tulisi olla kaikkien vastaajien ymmärrettävissä ja vielä mahdollisimman samalla tavalla.

Esitettävät kysymykset eivät saisi johdatella vastaajia. Näin käy esimerkiksi silloin, kun jokin vaihtoehto on muotoiltu muita houkuttelevammaksi tai vastenmielisemmäksi. Johdattelua on sekin, että kysymyksen johdanto-osassa tarjotaan perusteluita jonkin vaihtoehdon puolesta tai jotakin vastaan. Myös kyselyn lomakekonteksti voi johdatella vastaajaa. Kunkin kysymyksen ymmärtäminen ja siihen vastaaminen saa vaikutteita edeltävistä kysymyksistä ja niihin annetuista vastauksista ja koko kyselyn alkupuhuttelusta.

Kärkevä esimerkki tällaisen kehystämisen vaikutuksista on reilun kahdenkymmenen vuoden takaa. Vuonna 1993 tehtiin kaksi tutkimusta, joissa kysyttiin ilman valmiita vastausvaihtoehtoja käsityksiä yhteiskunnan ongelmista. Tilastokeskuksen valtioneuvoston tulevaisuusselontekoa varten tekemässä kyselyssä kolme prosenttia vastaajista mainitsi ympäristöön liittyvät asiat toisena kahdesta suurimmasta ongelmasta. Ympäristöasennebarometrin tulos oli hyvin erilainen. Siinä yli 40 prosenttia nimesi ympäristöongelmat toisena kahdesta vakavimmasta ongelmasta.

Samasta asiasta kertovien prosenttilukujen kymmenkertainen ero johtui pääasiassa kysymysten kontekstista. Barometrin haastattelussa ympäristökysymys nostettiin vahvasti esille jo alkupuhuttelussa: ”Teemme ympäristöhallitukselle ja Kuopion vesi- ja ympäristöpiirille tutkimusta, jossa kysytään kansalaisten mielipiteitä erilaisista ympäristöasioista ja ympäristöviranomaisten tiedottamisesta”. Tilastokeskuksen haastattelussa kysymykset oli liitetty työvoimatutkimuksen jatkeeksi. Se oli omiaan kontekstiksi, jossa 86 prosenttia vastaajista mainitsi työttömyyden toisena vakavimmista ongelmista. Ympäristöaiheisiin suuntautuneessa barometrissa vastaava luku oli vain 59 prosenttia.

Varsin usein kysymykset esitetään väittämän muodossa, ja vastaaja saa valita kolmesta tai useammasta vaihtoehdosta kuinka vahvasti hyväksyy tai torjuu väittämän. Tällainen kysymystyyppi on peräisin viime vuosisadan alun sosiaalitieteistä, ja sitä on akateemisissa tutkimuksissa käytetty pääasiassa osana useamman väittämän muodostamaa kokonaisuutta. Mielipidekyselyiden tulokset perustuvat kuitenkin tavallisesti yksittäisten väittämien vastausjakautumiin, jotka ovat alttiita monille virhemahdollisuuksille.

Eräs ongelma on se, että osalle ihmisistä on helpompi hyväksyä väittämiä niiden sisällöstä riippumatta kuin torjua niitä. On tietysti niitäkin, joilla on taipumus olla eri mieltä. Tästä syystä pitäisikin yhden väittämän sijaan käyttää kahta, joista toinen esittää kohteesta myönteisen ja toinen kielteisen kannan. Näin saataisiin kaksi toisistaan jonkin verran poikkeavaa vastausjakautumaa, jotka yhdessä antaisivat kansalaisten ajattelusta luotettavamman kuvan kuin yksi yhdensuuntainen väittämä.

Täysin päinvastaista linjaa edusti Iltalehden teettämä kysely, jonka tuloksia raportoitiin 1.1.2016. Siinä oli esitetty vastattavaksi kymmenen maan hallitusta ja sen toimintaa kielteisesti arvioivaa väittämää, mutta ei yhtään positiivista — tai niitä ei ainakaan käsitelty uutisessa. Kansalaiset näyttivät olevan laajasti ja monen asian suhteen tyytymättömiä hallitukseen. Väittämän hyväksyvien prosenttiosuus vaihteli 80 prosentista 49 prosenttiin. Eri mieltä väittämien kanssa oli 15—37 prosenttia. Jutun pääotsikko ja väliotsikot korostivat kielteisiä mielipiteitä: ”Hallituksen tempoilu riepoo suomalaisia”, ”Ketunhäntä kainalossa”, ”Ote kirvonnut” ja ”Usko romahtanut”.

Pari seuraavaa esimerkkiä kuvaa miten väittämät voivat olla monimerkityksisiä ja aiheuttaa tulkintaongelmia niin vastaajalle kuin tulosten tulkitsijallekin. Yle raportoi 6.10.2015 tuloksia Taloustutkimus Oy:llä teettämästään kyselystä, joka koski suhtautumista maahanmuuttajiin. Käsityksiä maahanmuuttajien vaikutuksesta kouluun kysyttiin väittämällä ”Koulun työrauhaan ja opetuksen tasoon ei vaikuta se paljonko koulussa on maahanmuuttajia”. Väittämässä joudutaan ottamaan kantaa kahteen eri asiaan: maahanmuuttajien mahdolliseen vaikutukseen yhtäältä koulun työrauhaan ja toisaalta opetuksen tasoon. Osa vastaajista arvioi niin, että maahanmuuttajat vaikuttavat molempiin asioihin tai eivät kumpaankaan. Mutta miten vastata, jos ajattelee, että maahanmuuttajien määrä vaikuttaa vain työrauhaan, mutta ei opetuksen tasoon. Ylen uutisten tulkinnassa ei tähän ongelmaan kiinnitetty huomiota.

Toinen esimerkki on Taloustutkimuksen Suomen Kuvalehdelle (35/2015) tekemästä suomalaisten rasistisuutta ja suhtautumisesta maahanmuuttoon koskevasta kyselystä. Neljästä rasistisuutta mittaavasta väittämästä yksi kuului: ”Vaaleaa eurooppalaista ihmisrotua pitää estää sekoittumasta tummempiin rotuihin, koska muuten Euroopan kantaväestö kuolee ennen pitkää sukupuuttoon”. Tässäkin väittämässä joudutaan ottamaan kantaa kahteen eri asiaan: rotujen sekoittumiseen ja sen pitkän aikavälin seurauksiin.

Väittämätyyppisiä kysymyksiä on melko helppo muotoilla johdattelemaan vastaajia hyväksymään tai hylkäämään väittämä. Hyvän esimerkin johdattelun mahdollisuudesta tarjoaa Turun yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksella 1990-luvulla tehty tutkimus, jossa selvitettiin suhtautumista verotukseen. Perusväittämä kuului: ”Veroja tulisi Suomessa alentaa”. Vastaajista 80 prosenttia hyväksyi väittämän. Vastausjakautuma muuttui oleellisesti, kun väittämään lisättiin informaatiota verotulojen vähentämisen seurauksista: ”Veroja tulisi Suomessa alentaa, vaikka se johtaisikin sosiaaliturvan tuntuvaan leikkaamiseen”. Nyt väittämän hyväksyi enää 35 prosenttia vastaajista. Mutta kumpi kysymyksistä antaa oikeamman kuvan suomalaisten veromielipiteistä, edellinen johdattelematon vai jälkimmäinen, missä vastaajille annettiin perustietoa mielipiteen pohjaksi?

Myös muun tyyppiset kysymykset saattavat olla hankalia vastata, ja niihin perustuvat tulokset vaikeita tulkita. Aamulehti julkaisi 14.9.2014 tuloksia Taloustutkimus Oy:llä teettämästään kyselystä, jonka aiheena oli suomalaisten kokema Venäjän uhka. ”Lähes puolet kokee Venäjän uhaksi” otsikoi lehti uutissivullaan. Vastaajista 43 prosenttia sanoi pelkäävänsä melko tai erittäin paljon. Jutun otsikointi antaa väärän kuvan kyselyn tuloksista, ja itse tulokset ovat epävarmoja Taloustutkimuksen käyttämän kysymyksen sanamuodon vuoksi.

Uutisen ”faktalaatikon” mukaan ihmisiltä kysyttiin, miten todennäköisenä he näkevät, että Venäjä voi uhata Suomen turvallisuutta tulevaisuudessa. Kysymys ei siis ollut uhasta nyt eikä lähitulevaisuudessa vaan epämääräisesti joskus tulevaisuudessa.

Kysymys ei myöskään koskenut pelkäämistä, vaan arviota uhan todennäköisyydestä. Täsmällisesti ottaen ei kysytty edes uhan todennäköisyyttä vaan sitä, millä todennäköisyydellä Venäjä voisi uhata Suomea.

Asiaa voi selventää pohtimalla mitä ajattelevat ne, jotka vastauksissaan katsovat uhan todennäköisyyden pieneksi tai olemattomaksi. Kysymystä kirjaimellisesti tulkiten heidän vastauksensa tarkoittaa, että Venäjällä ei olisi koskaan eikä missään tilanteessa kykyä tai halua uhata Suomen turvallisuutta.

Aamulehden virhetulkinnat johtuvat joko tutkimuksessa käytetyn kysymyksen sanamuodon huolimattomasta luennasta tai halusta lisätä uutisen ja sen otsikon kiinnostavuutta. Osa kyselyn vastaajistakin on toki voinut ymmärtää hankalan kysymyksen samalla tavalla kuin Aamulehden toimitus.

Kyselyuutisten ja niiden otsikoiden perusteettomat tulkinnat voivat siis johtua kysymysten epäonnistuneesta muotoilusta ja siitä, että journalistit eivät huomaa kysymysten ongelmia. Tästä sopii esimerkiksi Aamulehden 17.7.2015 uutinen kyselystä, joka koski suhtautumista Kreikan taloudelliseen tukemiseen. ”Jos Suomi lähtee mukaan kolmanteen tukipakettiin, nauttiiko hallitus luottamustanne?” kysyivät Taloustutkimuksen haastattelijat. Uutisessa kerrottiin, että joka toinen vastanneista katsoo hallituksen menettävän luottamuksensa, jos se hyväksyy tukipaketin. Otsikoiden johtopäätökset ovat heikolla pohjalla. Ongelma on siinä, että kysymyksen sanamuoto ei pysty erottelemaan johtuuko vastaajan epäluottamus juuri tuosta tukipäätöksestä vai joistain ihan muista syistä. Suuri osa opposition ja osa hallituspuolueidenkin kannattajista tuntee epäluottamusta hallitukseen ilman Kreikan tukipakettiakin.

Vastaava ongelma samassa uutisessa liittyy toisenkin kysymyksen tulkintaan. Se kuului ”Jos Suomi osallistuu kolmanteen tukipakettiin, pitäisikö perussuomalaisten lähteä hallituksesta?”. Kysymys ei pysty erottelemaan tukipaketin vastustajia niistä, jotka joka tapauksessa haluaisivat perussuomalaiset ulos hallituksesta.

Lopuksi esimerkki, johon mahtui useita virhetulkintoja. Helsingin Sanomien etusivun otsikko 18.10.2003 kertoi suomalaisten olevan eurooppalaisen mielipidetutkimuksen mukaan ankaria Yhdysvaltain arvostelijoita. ”Suomalaiset arvostelevat jyrkästi USA:ta” julisti ulkomaansivujen seitsenpalstainen otsikko. Uutinen perustui CNN:n ja Time-lehden kymmenessä läntisen Euroopan maassa teettämän kyselyn tuloksiin. Suomen aineiston oli koonnut TNS Gallup.

Uutinen herätti laajaa huomiota ja huolestuneita puheenvuoroja. Julkisille kommenteille oli yhteistä, että ne hyväksyivät Helsingin Sanomien otsikoissa ja uutistekstissä esitetyt johtopäätökset tuloksista. Tulkinnat olivat kuitenkin virheellisiä ja johtivat harhaan niin muita viestimiä, yleisöä kuin politiikan eliittiäkin.

Kyselyssä tiedusteltiin suhtautumista Yhdysvaltoihin kolmella väittämällä, joista haastateltavat saivat valita käsityksiään parhaiten vastaavan

”Yhdysvallat ajattelee muun maailman parasta.”

”Yhdysvallat tavoittelee toimillaan vain omaa etuaan.”

”Yhdysvallat toimii maailmalla vain, kun sillä on yhteisiä tavoitteita muiden maiden kanssa.”

Suomalaisista vastaajista 71 prosenttia valitsi keskimmäisen vaihtoehdon, kun sen suosio muissa maissa oli keskimäärin 51 prosenttia. Lähinnä Suomen lukemaa olivat Sveitsi ja Ranska (66 prosenttia) sekä Ruotsi (63 prosenttia). Mutta eihän keskimmäisen väittämän valitseminen tarkoita jyrkän kielteistä suhtautumista. Monille näin vastanneista se on viileän neutraali toteamus siitä, että maailman johtaja suurvalta huolehtii kansallisista eduistaan, kuten öljyn saamisesta ja turvallisuudesta. Helsingin Sanomatkin loivensi uutisensa jyrkkiä tulkintoja pääkirjoituksessaan 21.10. todeten kaikkien suurvaltojen ajavan maailmanpolitiikassa lähinnä omia etujaan.

On väärin sanoa lehden uutistekstin tapaan, että ”peräti 71 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että Yhdysvallat tavoittelee vain omaa etuaan”. Tuo osuus vastaajista vain piti väittämää osuvampana kuin kahta muuta.

Suomen muita korkeamman prosenttiluvun tulkitseminen arvostelun jyrkkyydeksi tai ankaruudeksi on sekin ajatusvirhe tai huolimatonta kielenkäyttöä. Siinä sekoittuvat yleisen mielipiteen kaksi ulottuvuutta: yhtäältä tietyn mielipiteen voimakkuus ja toisaalta sen yleisyys kansalaisten keskuudessa. Lievästi kriittisiä mielipiteitä ei tee jyrkiksi tai ankariksi se, että niitä on enemmistöllä tai useammilla kuin muissa maissa. Tällainen mielipiteen voimakkuuden ja yleisyyden sekoittaminen keskenään on varsin usein toistuva virhetulkinta gallupjournalismissa.

Iltalehden uutinen verkossa: https://www.iltalehti.fi/uutiset/2016010120886414_uu.shtml

Ylen uutinen verkossa: https://yle.fi/uutiset/3-8351492

Suomen kuvalehden juttu verkossa (lukeminen vaatii kirjautumisen): https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/joka-seitsemas-suomalainen-on-rasisti-tassa-tuntomerkit/

Pertti Suhonen

Kyseenalaisia tulkintoja, esimerkkinä uutiset Tiedebarometrista

Marraskuussa 2016 julkaistiin kuudes Tiedebarometri. Sen toteutti Yhdyskuntatutkimus Oy Tieteen tiedotus ry:n toimeksiannosta. Suomalaisten käsityksiä tieteestä ja tutkimuksesta kartoittavaa barometria on tehty kolmen vuoden välein vuodesta 2001 alkaen. Tässä tekstissä esitän kriittisiä huomioita median tavoista tulkita barometrin tuloksia.

Helsingin Sanomissa oli 10.11.2016 koko aukeaman raportti tuoreen Tiedebarometrin tuloksista. Raportin oli laatinut tiedetoimituksen esimies ja Tiede -lehden päätoimittaja Jukka Ruukki. Myös Tieteen marraskuun numerossa julkaistiin hänen kirjoituksensa barometrista. Tiede on Tieteen tiedotus ry:n julkaisema ja Sanoma Media Finland Oy:n kustantama lehti.

”Suomalaiset luottavat tieteeseen” otsikoi Helsingin Sanomat uutisensa. Täsmälleen samalla otsikolla Tampereen yliopiston verkkouutisetkin kertoi Tiedebarometrin tuloksista. Tiede -lehden otsikko oli vielä voimallisempi: ”Suomi vannoo tieteen nimiin”. Nämä vahvasti yleistävät tulkinnat ovat perusteettomia monesta syystä.

Otsikkojen tapaiset yleistykset edellyttävät ainakin kolmea seikkaa. Ensinnäkin tutkimuksen aineiston pitäisi edustaa tilastollisesti suomalaista aikuisväestöä. Toiseksi esitettyjen kysymysten tulisi mitata luottamusta tieteeseen luotettavasti ja yksiselitteisesti. Kolmanneksi tieteeseen luottavien osuuden pitäisi olla niin suuri, että on järkevää puhua suomalaisista tai Suomesta.

Aineiston edustavuus on kyseenalainen, kun väestötietojärjestelmästä poimituille 7000 hengelle lähetettyyn kirjekyselyyn vastasi vain 1056 henkilöä eli 15 prosenttia otoksesta. Edustavuutta heikentää vielä se, että alkuperäisen otoksen ulkopuolelle jätettiin yli 70 -vuotiaat suomalaiset, joita on noin 15 prosenttia aikuisväestöstä.

Haluttomuus tai halukkuus vastata barometrin melko työlääseen kyselyyn liittyy epäilemättä tiedettä koskeviin asenteisiin ja mielipiteisiin. Ilmeisesti kiinnostus ja perehtyminen tieteen ja tutkimuksen maailmaan on motivoinut monia kyselyyn vastanneita. Tähän viitataan myös barometrin raportissa. Ikärakenteen vinoutuminen vanhempien ikäryhmien suuntaan oli tällä kertaa tavallista vähäisempää sen vuoksi, että Tiedebarometrin teema kiinnosti nuorempia ikäryhmiä enemmän kuin kyselyt yleensä.

Luottamusta tieteeseen kysyttiin luettelemalla 20 yhteiskunnallista instituutiota ja tiedustelemalla vastaajan luottamusta kuhunkin niistä. Kirjekyselyssä vastaaja näkee koko listan, voi vertailla sen instituutioita, panna niitä mielessään luotettavuusjärjestykseen ja sitten antaa kärkipään instituutioille hyvät arviot ja häntäpäälle huonot. ”Tiede ja tutkimus, tiedeyhteisö” oli barometrin tuloksissa neljäntenä poliisin, puolustusvoimien ja yliopistojen jälkeen. Hyvin suurta luottamusta sanoi tuntevansa 17 prosenttia vastanneista ja melko suurta luottamusta 49 prosenttia. Kahden kolmasosan yleistäminen ”suomalaisiksi” olisi kyseenalaista, vaikka aineisto olisikin edustava. Mutta mitä mahtaa olla se luottamus, jota 66 prosenttia kyselyyn vastanneista tuntee tiedeinstituutiota kohtaan? Onko luottamus tieteeseen samanlaista kuin luottamus poliisiin tai mediaan?

Luottamuksesta tieteeseen oli kysymys myös toisaalla, kun tiedusteltiin käsityksiä tieteen mahdollisuuksista ratkaista tai tuoda merkittävää apua ihmisten, yhteiskunnan ja maailman ongelmiin. 90 prosenttia vastaajista katsoi tieteellä olevan hyvät tai erittäin hyvät mahdollisuudet sairauksien (kuten syöpä ja aids) voittamiseen. Sen sijaan maailman rauhan edistämisessä tieteeseen luotti vain19 prosenttia, ravinnon tuotannossa ja nälän poistamisessa maailmasta 33 prosenttia ja ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä tai edes jarruttamisessa 40 prosenttia. Keskimääräinen luottamus kolmentoista ongelman ratkaisemisessa oli 46 prosenttia.

Kun tieteen mahdollisuuksiin luottavien määrä vaihteli noin voimakkaasti ongelma-alueesta toiseen ja näin ollen myös tieteenalasta toiseen, voidaan kysyä mitä luottamus tieteeseen laajana ja moniaineksisena kokonaisuutena voisi olla. Tulosten valossa näyttää liioittelulta Helsingin Sanomien barometrista raportoivan sivun yläreunaan kirjoitettu motto: ”Uskomme tieteen kykyyn ratkaista ongelmia”. Siinä toimittaja retorisesti uskoo tieteeseen muiden suomalaisten kanssa.

Helsingin Sanomien uutisen alaotsikko toteaa kiinnostuksen tieteeseen ja sen nauttiman arvostuksen olevan ”kaikkien aikojen huippulukemissa”. Barometrin tulokset kattavat kuitenkin vain viisitoista ensimmäistä vuotta tämän vuosituhannen alusta. Tänä aikana tieteeseen luottavien osuus oli lisääntynyt kymmenen ja tieteestä kiinnostuneiden osuus kuusi prosenttiyksikköä kyselyihin vastanneista. Kun samaan aikaan kyselyiden vastausprosentit olivat laskeneet 46 prosentista 15 prosenttiin, voi siitä seurannut aineiston rakenteen muutos selittää suuren osan asenteiden kehityksestä tieteelle myönteiseen suuntaan.

Tiede-lehden otsikko ”Suomi vannoo tieteen nimiin” esittää suomalaiset yhtenäisenä kollektiivina, joka suhtautuu tieteeseen äärimmäisen kunnioittavasti. Edellisten tarkastelujen perusteella niin Tieteen kuin Helsingin Sanomienkin otsikot antavat väärän kuvan Tiedebarometrin tuloksista. Otsikot ja paikoitellen kirjoitusten tekstitkin ovat tietysti liioittelevaa retoriikkaa. Mutta olisiko liikaa odottaa tiedejournalismilta realistisempaa ja kriittisempää lähestymistapaa, joka tarjoaisi myös yleisölle välineitä arvioida esiteltävää tutkimusta?

Juttu HS:n verkossa 9.10. https://www.hs.fi/tiede/art-2000002929388.html

Tiede-lehden juttu verkossa: https://web.archive.org/web/20161204062928/http://www.tiede.fi/artikkeli/artikkelit/suomi-vannoo-tieteen-nimiin
Huom. artikkeli on poistettu tiede.fi-sivulta, joten linkki vie joulukuussa 2016 tallennettuun versioon. Artikkeli on luettavissa, vaikka tyylit eivät näykään oikein.

Uutinen TaY:n verkkosivuilla: https://www.uta.fi/ajankohtaista/uutinen/suomalaiset-luottavat-tieteeseen

Pertti Suhonen

Puolueiden kannatusmittaukset

Jo vuosia kaksi suurta joukkoviestintä on mittauttanut kuukausittain puolueiden kannatusta. Helsingin Sanomat on tilannut kannatusarviot TNS Gallupilta ja Yleisradion uutistoimitus Taloustutkimus Oy:ltä. Syyskuussa 2016 Alma Aluemedia, Iltalehti ja Kauppalehti aloittivat oman Tietoykkönen Oy:n toteuttaman tutkimussarjansa.

Päivitetty tieto puolueiden kannatuksesta ja siinä tapahtuneista muutoksista tarjotaan kansalaisille keskimäärin kymmenen päivän välein. Kannatuskyselyn tulokset ovat useimmiten sen teettäneen viestimen päivän pääuutinen. Kun muut uutisvälineet vielä kertovat tulokset omille yleisöilleen, tuskin kukaan joukkoviestimiä seuraava saattaa välttyä puolueiden kannatuskisan väliaikatiedoilta. Useimmat suomalaiset näkevät, kuulevat ja lukevat kulloisenkin tilanteen moneen kertaan.

Kannatuskyselyitä teettäessään joukkoviestimet osallistuvat merkittävällä tavalla edustuksellisen poliittisen järjestelmän toimintaan. Ne pitävät niin poliittiset päättäjät kuin äänestäjätkin perillä kansalaisten reaktioista harjoitettuun politiikkaan ja sen käsittelyyn julkisuudessa. Tämä asettaa laadun ja läpinäkyvyyden vaatimuksia sekä kyselyiden tekijöille että tuloksia raportoivalle journalismille.

Aamulehti julkaisi puolueiden kunnallisvaalikannatusta mittaavat lukemat 30.9.2016. Yleisradio julkaisi arviot eduskuntavaalikannatuksesta viikkoa myöhemmin ja Helsingin Sanomat 24.10. Kaikkien kolmen kyselyn aineistot koottiin suurelta osin samanaikaisesti, joten tulokset kertovat samasta poliittisesta tilanteesta.

Tulokset muistuttivat paljolti toisiaan. Suurimmat poikkeamat olivat vihreiden ja keskustan kohdalla. Taloustutkimus arvioi vihreiden kannatuksen 2,2 prosenttiyksikköä korkeammaksi kuin TNS Gallup, joka puolestaan arvioi keskustan kannatuksen 1,7 prosenttiyksikköä korkeammaksi kuin Tietoykkönen. Kaikkien muiden puolueiden kohdalla arviot poikkesivat alle prosenttiyksikön.

Tulosten yhdenmukaisuus johtuu siitä, että tutkimuslaitokset käyttivät samantapaisia menetelmiä puolueiden kannatuksen arvioimisessa. Perusidea on seuraava: Kyselyssä tiedustellaan vastaajilta sekä edellisten vaalien puoluevalintaa että haastatteluhetken äänestysaikomusta. Edellisiä vaaleja koskevaa vastausjakautumaa verrataan puolueittain todelliseen vaalitulokseen. Näin saatuja puoluekohtaisia suhdelukuja käytetään korjauskertoimina, joilla painotetaan äänestysaikomusjakautuman lukuja. TNS Gallup tekee vertailut joko viimeisimpiin eduskunta- tai kunnallisvaaleihin riippuen siitä kummat ovat lähempänä. Sekä Taloustutkimus että Tietoykkönen laskevat korjauskertoimet suhteessa sekä edellisiin eduskuntavaaleihin että kunnallisvaaleihin ja käyttävät niiden keskiarvoa. Kertoimien erilaisuudesta johtuen tutkimuslaitosten esittämät kannatusarviot poikkeavat joskus selvästi toisistaan. Korjauskertoimien avulla laskettuja lukuja vielä täsmennetään ottamalla huomioon edellisissä vaaleissa äänestämättömien valinnat.

Kertoimien käyttö yhdenmukaistaa tuloksia huomattavasti, kun se korjaa haastateltavien valintaprosessin, kadon ja puoluevalinnan salaamisen aiheuttamia vinoutumia aineistossa. Tällaisten prosessien kautta saatuihin puolueiden kannatuslukuihin eivät otantasattuman aiheuttamasta epävarmuudesta kertovat virhemarginaalit tarkkaan ottaen päde. Menettelyhän ankkuroi kannatusprosentit edellisten vaalien tuloksiin.

Kannatusmittauksista raportoivat viestimet kertovat varsin eri tavoin käytetyistä menetelmistä. Helsingin Sanomat antoi niukimmin tietoa aineiston keruusta ja kannatusarvion laskemisesta. ”Faktalaatikossa” mainittiin aineiston keräämisen ajankohta, sen toteuttaminen puhelinhaastatteluin ja haastateltujen määrä (tällä kertaa 2278). Otoksen sanottiin edustavan Suomen äänestysikäistä väestöä poisluettuna Ahvenanmaa, mutta sen muodostamisen tapaa ja kadon määrää (tavoittamattomat ja haastattelusta kieltäytyneet) määrää ei kerrottu. Kannatusarvioista todetaan vain, että ne on tehty yhdistämällä haastattelun vastaukset ja vaalitilastot.

Alma Mediaan kuuluva Aamulehti kertoi haastattelujen (1500) ajankohdan, ja että ne tehtiin monikanavaisesti puhelinhaastattelujen ja internet-kyselyn yhdistelmänä. Miten tämä yhdistäminen toteutettiin, ei ilmene. Vastaajien sanottiin edustavan äänestysikäisiä suomalaisia Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Otoksen muodostaminen ja kato jäävät hämärän peittoon. Kannatusarvion laskemisesta kerrottiin, että korjauskerroin pohjautuu edellisiin kunta- ja eduskuntavaaleihin.

Radion ja television uutisiin ei mahdu pitkiä selostuksia kyselyn toteuttamisesta tai kannatusarvion laskemisesta. Ylen tv-uutisissa sen sijaan viitattiin verkkosivuilla olevaan linkkiin, jonka kautta pääsee tutustumaan varsin seikkaperäiseen selostukseen Taloustutkimuksen kannatusmittauksen toteuttamisesta sekä korjauskerrointen laskemisesta ja käytöstä. Sieltä saa tarkan kuvauksen otoksen muodostamisesta satunnaisotannalla väestötietojärjestelmästä. Otokseen tulleelle henkilölle etsittiin matkapuhelinnumero. Ellei sitä löytynyt, etsittiin hänen kiinteä puhelinnumeronsa. Ellei sitäkään löytynyt, etsittiin samassa taloudessa asuvien kiinteät puhelinnumerot. Syys-lokakuun taitteessa haastateltiin 1132 henkilöä. Alkuperäisen otoksen kokoa ja haastattelusta kieltäytyneiden määrää ei Taloustutkimuskaan kertonut.

Kaikki kolme uutismediaa ilmoittivat tilastollisen virhemarginaalin suurimpien puolueiden kohdalla. Muista poiketen Ylen uutisissa ilmoitettu virhemarginaali (± 1.8 prosenttiyksikköä) oli laskettu virheellisesti kaikista vastanneista. Kantansa ilmoittaneista laskettu virhemarginaali olisi ollut lähes ± 2.5 prosenttiyksikköä.

Eniten epävarmuutta puolueiden kannatusprosentteihin aiheuttaa kantaansa kertomattomien suuri määrä. Taloustutkimuksen kyselyssä 42 prosenttia haastatelluista ei osannut tai halunnut kertoa puoluevalintaansa tai sanoi, ettei aio äänestää. TNS Gallupin aineistossa vastaava luku oli 41 prosenttia. Tietoykkösen kyselyssä kantaansa ilmoittamattomien osuus oli selvästi pienempi, 33 prosenttia. Ero johtuu luultavasti sen muista poikkeavasta tavasta muodostaa otos ja toteuttaa haastattelut.

Helsingin Sanomien juttu verkossa: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002926812.html

Aamulehden juttu verkossa: https://www.aamulehti.fi/kotimaa/sdp-olisi-nyt-kuntavaalien-ykkospuolue-23966379

Ylen verkkosivuilla julkaistu uutinen mittauksesta: https://yle.fi/uutiset/3-9213062

Pertti Suhonen

Uutinen suhtautumisesta eutanasiaan

Helsingin Sanomat julkaisi 14.9.2016 puolen sivun uutisen otsikolla ”Valtaosa suomalaisista hyväksyy eutanasian, asenteissa on tapahtunut vuosikymmenen aikana huomattavan suuri muutos”.

Uutinen perustuu Itäsuomen yliopiston terveystieteen tiedekunnassa julkaistuun väitöskirjaan Suomen aikuisväestön ja sairaanhoitajien asenteita kuolemaan ja eutanasiaan.

Niin väitöskirjan kuin Helsingin Sanomien uutisenkin mukaan 85 prosenttia 18—84-vuotiaista suomalaisista ja 74 prosenttia sairaanhoitajista hyväksyy eutanasian osana terveydenhuoltoa. Tulokset ovat yleistyksiä, jotka edellyttävät käytetyiltä aineistoilta edustavuutta.

Kyselytutkimuksen edustavuuden lähtökohtana on tutkittavan otoksen satunnaisuus, eli jokaisella perusjoukon jäsenellä pitäisi olla sama todennäköisyys tulla otokseen. Toinen edustavuuden kriteeri edellyttää, ettei kato (tavoittamattomuus, kieltäytyminen tai vastaamisedellytysten puuttuminen) vinouta aineiston rakennetta.

Niin aikuisväestöä kuin sairaanhoitajiakin koskevat aineistot ovat kaukana edustavista. Vastaajia kutsuttiin kyselyyn sosiaalisen median välityksellä. Väitöskirjan tekijä perusti siihen tarkoitukseen erityisen blogin sekä Facebook- ja, Twitter-sivustot. Lisäksi hän käytti hyväkseen seitsemää keskustelufoorumia, joilta löytyi linkki kyselylomakkeeseen. Sairaanhoitajia kutsuttiin tutkimukseen myös heidän ammattiliittonsa tiedotuslehdessä.

Tällainen tiedonkeruujärjestely valikoi vastaajia voimakkaasti. Eri väestöryhmien todennäköisyys törmätä kyselykutsuun vaihtelee jyrkästi. Taloustutkimus Oy:n vuonna 2014 tekemän selvityksen mukaan yli 64-vuotiaista suomalaisista vain 25 prosenttia käytti jotakin sosiaalisen median yhteisöpalvelua, 50—64-vuotiaista puolet. Vastaava osuus alle 35-vuotiaiden keskuudessa oli yli 90 prosenttia. Eteläisen Suomen suurissa kaupungeissa sosiaalista mediaa käytettiin huomattavasti enemmän kuin muualla maassa. Siis etelän kaupunkien nuorilla aikuisilla oli arviolta yli viisinkertainen mahdollisuus kohdata kutsu kyselyyn ikääntyneiden pohjoisen maaseudun ja pienten kaupunkien asukkaisiin verrattuna.

Sosiaalisen median käyttäjistäkin vain hyvin pienellä ja valikoituneella osalla on ollut reaalinen mahdollisuus törmätä kyselykutsuun. Kutsun tavoittaneista vain 1003 sairaanhoitajaa ja 2796 muuta kansalaista vastasi kyselyyn. Vastaaminen on edellyttänyt henkilökohtaista kiinnostumista tutkimuksen aihepiiriä kohtaan, ehkä myönteistä tai kielteistä asennetta eutanasiaan. Aineiston edustavuutta saattaa murentaa vielä sekin, että eutanasian laillistamista ajavat ja vastustavat ryhmät ja yksilöt ovat välittäneet tutkijan kyselykutsua omissa joukoissaan.

Helsingin Sanomien uutisessa oli keskeisellä sijalla asenteiden muuttuminen eutanasian hyväksyvään suuntaan. Tällainen muutostarkastelu edellyttäisi aineistojen vertailukelpoisuutta ainakin neljän seikan suhteen: edustavuuden, keruutavan, kysymysten muodon ja lomakekontekstin.

Vertailun lähtökohtana olleet varhaisemmat aineistot perustuivat edustavaan satunnaisotokseen, mutta uusien aineistojen epäedustavuus estää muutoksen luotettavan tarkastelun. Vertailtavuutta heikentää myös se, että aineistot koottiin eri menetelmin: vuonna 1998 kirjekyselynä, mutta vuonna 2012—2014 netin välityksellä.

Tutkimuksissa käytettyjen kysymysten erilaiset sanamuodot ja lomakekontekstit aiheuttavat omat ongelmansa. Varhaisemmassa tutkimuksessa esitettiin viisi potilastilannetta ja kysyttiin kunkin kohdalla eutanasian hyväksyttävyyttä. Puolet aikuisväestöstä vastasi hyväksyvästi niistä ainakin yhden kohdalla. Jälkimmäisessä kyselyssä oli puhe eutanasian hyväksymisestä ”osana suomalaista terveydenhuoltoa”, minkä lisäksi esitettiin 15 kysymystä vastaajan uskonnollisuudesta ja 32 kysymystä suhtautumisesta kuolemaan. Nämä pitkät, syväluotaavat kysymyssarjat rakentavat kehyksen, jonka varassa moni saattaa vastata eutanasiakysymyksiin toisin kuin ilman kehystämistä.

Alkuperäinen Helsingin Sanomien juttu täällä: https://www.hs.fi/kotimaa/a1473738939809