| suomeksi | på svenska |
| Puolue: | Vapaan Suomen Liitto |
| Otsikko: | Itsenäisyyspuolueen eduskuntavaaliohjelma |
| Laatimisvuosi: | 2006 |
| Tämä dokumentti löytyi Vaalimaatti 2007 -hakupalvelusta. | |
|
Itsenäisyyspuolueen eduskuntavaaliohjelma 2007 (Hyväksytty vuosikokouksessa 16.7.2006) Maamme itsenäisyys ja puolueettomuus palautettava Kansallemme on palautettava sille kuuluva valtiollinen itsenäisyys. Tähän sisältyy myös itsenäisen raha- ja talouspolitiikan sekä oman rahan palauttaminen ja maamme vapauttaminen EU:n keskuspankin määräysvallasta. Tämä edellyttää irtautumista EU:sta. Se on toteutettavissa eduskunnan päätöksellä. Unionista irtaantumisesta ei aiheudu Suomelle mitään maksuja, mutta se vapauttaa maamme EU:lle suoritettavista jatkuvasti kasvavista maksuista. Suomen ja EU:n suhteet ovat järjestettävissä erillisillä kauppa- ja muilla sopimuksilla, kuten Sveitsi on tehnyt tai ensivaiheessa siirtymällä maamme EU:hun liittämistä edeltävään tilanteeseen eli Eta-sopimuksen piiriin, jossa ovat Norja , Islanti ja Liechtenstein. NATO-jäsenyys on torjuttava Suomen on ylläpidettävä hyviä suhteita kaikkiin maihin, erityisesti naapurimaihin harjoittamalla liittoutumatonta sekä puolueetonta ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Samalla on huolehdittava yleiseen asevelvollisuuteen perustuvan maanpuolustuksen tarpeista. Suomen armeija on varustettava puolustus- ei hyökkäysaseilla. Kansanäänestys käyttöön Puoluevallasta kansanvaltaan Politiikkaa rämettävä puoluetuki on nykymuodossaan lopetettava. Puolueille on taattava tasapuoliset toimintamahdollisuudet. Puolueiden rahoitus ja kirjanpito on korruption eliminoimiseksi määrättävä julkiseksi. Esitykset suoralla kansanvaalilla valitun, puolueiden yläpuolella olevan presidentin aseman heikentämisestä on hylättävä. Perustuslaillinen oikeusturva taattava Kansalaisten tulee voida saattaa paitsi perustuslain loukkaukset myös julkishallinnon viranomaisten tai oikeuslaitoksen taholta kokemansa vääryydet perustuslakituomioistuimen käsiteltäväksi. Kansalaisten on saatava lunastaa tarvitsemansa julkishallinnon ja oikeusasteiden päätökset ja muut asiakirjat valokopiokustannuksen hinnalla. Kansalaisten peruspalvelut ja kunnallinen kansanvalta turvattava Kuntien pakkoliitokset on torjuttava. Suurimpiin kaupunkeihin ja kuntaliitoksen seurauksena syntyneisiin kuntiin on perustettava kunnallisvaalien yhteydessä valittavat, lähidemokratiaa toteuttavat kunnanosavaltuustot päättämään oman kunnanosansa asioista ja antamaan kunnanvaltuustolle lausunnot omaa kunnanosaa koskevista asemakaavaesityksistä. Terve sosiaalinen markkinatalous keinottelukapitalismin tilalle Suomalaisten yritysten ulkomaille siirtäminen ja työpaikkojen lopettaminen on estettävissä pääomien maasta vientiä koskevilla rajoituksilla sekä yrityksiä tukevilla verohelpotuksilla ja EU:n kieltämillä, itsenäisesti toteutettavilla aluepoliittisilla toimenpiteillä. Kaikkea keinottelua on estettävä maamme omalla, järkevällä lainsäädännöllä. EU:n pikkutarkoilla Suomeen sopimattomilla ja usein täysin typerillä säädöksillä se ei ole mahdollista. Ulkomaille suuntautuvista pääoman siirroista perittävä, keinottelua estävä valuutansiirtovero, ns. Tobinin vero, on saatettava maassamme voimaan. Oikeutta tulonjakoon Naisten ja miesten tasa-arvo on toteutettava myös samanpalkkaisuutena. Tuloeroja on kavennettava ja vähävaraisten asemaa parannettava. Alle 12 000 euron vuositulot on vapautettava veroista. Lisäksi on pienituloisten asemaa parannettava alentamalla tuntuvasti elintarvikkeiden nykyistä 17 prosentin suuruista arvonlisäveroa tai poistamalla se kokonaan. Eläkeläisten sortaminen lopetettava Pieniä eläkkeitä on huomattavasti korotettava ja otettava käyttöön riittävän toimeentulon takaava minimieläke. Taitetun eläkeindeksin käytöstä on luovuttava ja eläkkeiden ostovoima palautettava taitetun indeksin käyttöönottoa edeltävälle tasolle. Ylisuurille eläkkeille on asetettava yläraja. Sosiaalista oikeudenmukaisuutta ahneuden tilalle Työmarkkinoille on syntynyt uusi yhteiskuntaluokka, prekariaatti. Se koostuu kansalaisista, jotka tekevät ns. epätyypillisiä tai tilapäisiä pätkätöitä. Heidän asemaansa työmarkkinoilla on pikaisesti parannettava. 11) Vallitsevan köyhyysongelman poistamiseksi on toteutettava ns. valikoitu perustulojärjestelmä, joka rohkaisee toimeliaisuuteen ja mahdollistaa riittävän toimeentulon kaikissa elämän tilanteissa. Sen piiriin kuuluisivat esim. pienituloiset eläkeläiset, nykyisin työttömyystuen ja erilaisten sosiaalitukien varassa elävät sekä opiskelijat ja prekaarit eli pätkätyöläiset. Se ei siis olisi mikään kallis kansalaistulotai kansalaispalkkajärjestelmä, jossa tukea jaettaisiin myös rikkaille ja hyvin toimeentuleville. Se vähentäisi nykyisin suurta valtion ja kuntien sosiaalihenkilöstön tarvetta ja toisi näin säästöjä julkisiin menoihin. Toimeliaisuuteen kannustavassa valikoidussa perustulojärjestelmässä maksettaisiin tuen saajille kuukausittain tietynsuuruinen perustulo. Tämän lisäksi tuensaaja voi ansaita verottomia työtuloja tiettyyn rajaan saakka ja vasta sen ylittäviä tuloja verotettaisiin. Lapsiperheiden toimeentulo turvattava Vanhemmilla tulee olla vapaus ja mahdollisuus valita lapselleen joko kunnallinen päivähoito tai kotihoito tasavertaisina vaihtoehtoina. Hoitomaksut on pidettävä kohtuullisina. Päivähoitoryhmien kokoa ei saa suurentaa. Terveydenhoidon epäkohdat korjattava Leikkauksiin ja muuhun hoitoon on voitava päästä nykyistä nopeammin. Lääkäreitä ja muuta hoitohenkilökuntaa on saatava tarvetta vastaava määrä koulutuspaikkoja lisäämällä ja palkkaehtoja parantamalla. Terveyskeskus-, poliklinikka- ja sairaalamaksut on pidettävä kohtuullisina. Terveydenhoidossa on entistä enemmän panostettava myös ennalta ehkäisevään terveydenhoitoon, kuten tiedottamiseen terveellisen ruokavalion ja liikunnan merkityksestä samoin kuin tupakoinnin sekä alkoholin ja huumeiden käytön terveyttä vahingoittavista seurauksista. Vanhuksista ja vammaisista pidettävä huolta Seniori-kansalaisille on järjestettävä heidän tarvitsemansa kotipalvelut ja mahdollisuus siirtyä ns. tehostettuun palveluasumiseen tai laitoshoitoon. Hoito- ja palvelumaksut on pidettävä kohtuullisina. Sotaveteraaneille ilmaiset palvelut Kaikille työttömille on järjestettävä työtä Säädös jokaisen kansalaisen oikeudesta työn saantiin on sisällytettävä maamme perustuslakiin. Säädöksen toteuttaminen on käytännössä mahdollista sen jälkeen, kun työllisyyspolitiikasta huolehditaan kansantaloutemme kokonaisedun eikä suuryritysten ja suursijoittajien ehdoilla, niin kuin EU-Suomessa tapahtuu. Vasta sen jälkeen kun nuorisotyöttömyys on maastamme poistettu on perusteltua puhua ulkomaisen työvoiman tarpeesta. Ulkomaisen työvoiman käytössä on noudatettava suomalaisia työehtoja. Tämä mahdollistaa huolehtimisen siitä, ettei ulkomaisten työntekijöiden palkkoja dumppaamalla syrjäytetä suomalaisia työntekijöitä. Työttömien kansalaisoikeuksien toteutumista valvomaan on asetettava työttömien oikeusturvavaltuutettu. Kohtuuhintainen asunto jokaiselle Siirrytään asuntojen tuottajien ja pankkien ehdoilla toteutettavasta asuntopolitiikasta asunnontarvitsijoiden ja samalla asunnon maksajien ehdoilla tapahtuvaan asuntotuotantoon. Kilpailua asuntorakentamisessa ja asuintalojen saneerauksessa lisätään ja selvitetään korruption vaikutus siihen, että monissa kunnissa tontteja ja saneeraustehtäviä annetaan tietyille suosikeille. Kuntien myydessä tai vuokratessa maata asuntotuotantoon noudatetaan samaa avoimuutta kuin julkisissa hankinnoissa. Nykyinen asunnontarvitsijat pankkeihin sitova asuntotorpparijärjestelmä lopetetaan. Toteutetaan ensisijaisesti asunnontarvitsijoiden tarpeita palveleva asuntojen rahoitus- ja lainoitusjärjestelmä. Valtion ja kuntien asuntolainoja lisätään ja niiden korkoa alennetaan. Kunnat velvoitetaan luovuttamaan määrätty osa myymistään ja vuokraamistaan asuntotonteista asukkaiden omajohtoiseen tai omatoimiseen asuntotuotantoon. Estetään kohtuuttomat vuokrat asettamalla vuokrille kunta- ja aluekohtaiset ylärajat. Vuokralaisdemokratiaa kehittämällä vuokratalojen asukkaille annetaan todelliset mahdollisuudet vaikuttaa asumistaan koskevien asioiden hoitoon. Yritystoiminnan esteet poistettava Pienyritysten syntymisen ja toimintaedellytysten parantamiseksi arvonlisäveroa ei tule periä lainkaan alle 100 000 euron vuotuisesta liikevaihdosta. Sukupolvenvaihdoksen toimeenpanoa yrityksissä on helpotettava. Valtion yritysten eli kansalaisten omistamien yritysten myynti on lopetettava. Aluepolitiikalla parannettava maaseudun ja kehitysalueiden elinehtoja Maan kaikki osat tulee säilyttää julkisen joukkoliikenteen piirissä. Tie- ja rataverkostoa hoidettaessa on huolehdittava koko maasta, myös syrjäseutujen paikallisteiden kunnosta ja rakentamisesta. Suomalaisen talonpojan vapaus palautettava Maa- ja metsätalousmaalle ei saa määrätä kiinteistöveroa. Maa- ja metsätalousmaan sekä rantojen siirtyminen ulkomaiseen omistukseen on estettävä. Geenimanipuloitujen elintarvikkeiden ja raaka-aineiden tuonti on kiellettävä. Isänmaan parturit vaaleissa vastuuseen teoistaan Näin harjoitetun EU-politiikan seurauksena maamme tiestö ja rautatieverkko rapautuvat. Posti ja VR on yhtiöitetty. Tiehallinto on liikelaitostettu. Tämän seurauksena niiden palvelutaso on heikentynyt. Suomen armeijaa ja muita valtion laitoksia saneerataan ja kilpailutetaan. Varuskuntia suljetaan ja kertausharjoituksia vähennetään murto-osaan aikaisemmasta määrärahojen puutteeseen vedoten. Rahaa tuntuu riittävän vain EU:n perimiin jatkuvasti kohoaviin maksuihin. Säästöjä tavoitellaan valtion ns. tuottavuusohjelmalla leikkaamalla laitosten henkilöstömenoja mm. siten, että eläkkeelle siirtyneen tilalle ei palkata uutta työntekijää. Tämä on johtamassa kestämättömään tilanteeseen esim. poliisi- ja oikeuslaitoksessa sekä yliopistoissa. Työntekijöiden työtaakka ja epävarmuus tulevaisuudesta sekä tästä johtuva turvattomuus ovat jatkuvasti lisääntyneet EU-vallan aikana. Nykytilanteen korjaaminen on mahdollista vain siten, että sen aikaansaaneet ja siitä vastuussa olevat kansanedustajat jätetään valitsematta uuteen eduskuntaan ja heidän tilalleen valitaan henkilöt, jotka toimivat Suomen kansan eikä EU:n ja sitä kannattavan rikkaan yläluokan palvelijoina. Rikollisuutta torjuttava rajavalvonnalla Oikeudenmukaisuutta verotukseen Työ- ja eläketulon ohella myös pääomatuloja on verotettava progressiivisesti, jolloin pienten pääomatulojen veroprosenttia alennetaan ja suurten korotetaan nykyisestä. Työ- ja eläketulojen verotus on muutettava pääomatulojen verotusta lievemmäksi. Sairauden ja terveydenhoidon kustannukset lääkekulut ja hammashoito mukaan lukien samoin kuin työmatkakulut sekä oman asunnon hankkimiseksi otetun lainan korkokulut on hyväksyttävä verotuksessa kokonaisuudessaan vähennyskelpoisiksi. Pienituloisten elinehtojen parantamiseksi on elintarvikkeiden arvonlisäveroa alennettava. Se on kokonaan poistettava leivältä, maidolta sekä terveyden kannalta tärkeiltä hedelmiltä ja vihanneksilta. Perintöveroa tulee periä vain siltä osalta perintöä, joka ylittää 200 000 euroa. On selvitettävä mahdollisuudet ottaa pieni- ja keskituloisten verotusta keventävä progressio käyttöön myös kunnallisverotuksessa. Eduskunnan tekemä päätös varallisuusveron poistamisesta on otettava uuteen käsittelyyn. Varallisuusveron perimisen alarajaa on mahdollista nostaa, mutta sitä on perittävä edelleen suuromistajilta. Kiinteistöverolle säädettyä ylärajaa on tuntuvasti alennettava. Tätä veroa ei tule määrätä maa- ja metsätalousmaalle. Työvoimavaltaisten yritysten verotusta on kevennettävä siirtymällä tuotannon perusteella tapahtuvaan verotukseen. Arvonlisäveron periminen alle 100 000 euron liikevaihdosta on lopetettava. Apua ylivelkaantuneille Pankkien oikeutta realisoida vakuus yksityisen kansalaisen tai yrityksen joutuessa maksuvaikeuksiin tai vakuuden arvon laskiessa on lailla rajoitettava. Uutena ilmiönä lainamarkkinoille ovat ilmaantuneet ns. nettipankit, jotka myöntävät lyhytaikaista lainaa kiskurikorolla. Tällainen jopa satojen prosenttien vuosikoron periminen on lailla kiellettävä. TV-lupamaksu poistettava Television ja radion käyttö vallassa olevien puolueiden propagandavälineenä on estettävä säädöksellä, jonka mukaan toimittajaksi palkattava henkilö ei saa olla kuulunut kahden työsuhteen alkamista edeltäneen vuoden aikana mihinkään puolueeseen. Jokaisen tv- ja radiokanavan toimilupaan on sisällytettävä vaatimus kaikkien kansanvallan ja kansalaisten tasa-arvoisuuden hyväksyvien puolueiden yhdenvertaisesta kohtelusta. Kestävän kehityksen ja puhtaan ympäristön puolesta Käsitys, että jatkuva talouskasvu on ratkaisu suurtyöttömyyteen, on virheellinen. Se ei vähennä työttömyyttä, vaan lisää sitä silloin, kun kasvu perustuu tuotannon tehostamiseen ja automatisointiin. Natura 2000-suojeluohjelman toteuttaminen on keskeytettävä ja ohjelma otettava uuteen käsittelyyn. Tämän tulee tapahtua ottamalla huomioon maanomistajien oikeutetut edut. Niihin kuuluu myös menetystä vastaavien korvausten suorittaminen. Asuin- ja työympäristön viihtyvyydestä ja terveellisyydestä ei saa tinkiä. Puistojen ja viheralueiden säilyminen sekä ilman ja vesien puhtaus on turvattava selkeillä lainsäädöksillä. Sähköisen raideliikenteen osuutta kuljetuksista on lisättävä. On toteutettava sellainen metsien suojelu- ja hoito-ohjelma, jolla turvataan talousmetsien hyvä hoito ja ekometsätaloudelliset näkökohdat. Metsien suojelu tulee toteuttaa ottamalla huomioon sekä metsänomistajien että yhteiskunnan etu. Puuta ostavien metsäyhtiöiden toiminta puun hinnan metsänomistajien vahingoksi määräävänä kartellina on estettävä. Toimiluvat asukkaiden terveyttä vahingoittavaan ja asuinympäristöä tuhoavaan uraani- ym. kaivostoimintaan on hylättävä. Kotimaiset uusiutuvat energialähteet käyttöön Luonnonympäristölle aiheutettua kuormitusta on vähennettävä. Kohtuuhintaista joukkoliikennettä on kehitettävä ja lisättävä edistämällä saasteettomaan tuotantoon siirtymistä ja sakottamalla saastepäästöistä. Ulkomaisten ydinjätteiden sijoittaminen maahamme on estettävä. Suomen kansan voima on sivistyksessä Peruskoulutuksesta ja jatko-opintomahdollisuuksista sekä aikuiskoulutuksen tarpeista on huolehdittava tasapuolisesti maan kaikissa osissa. Suunnitelmista lakkauttaa korkeakouluja on luovuttava. Peruskoulun ja lukion opetusryhmien koko ja koulumatkojen pituus on pidettävä kohtuullisina. Yhteiskuntatietouden ja taideaineiden opetusta on lisättävä nykyisestä. Historian ja yhteiskuntaopin oppikirjojen tulee perustua totuuteen eikä poliittisen vallan käyttäjien edustamien käsitysten myötäilyyn. Tunnustuksellinen uskonnon opetus on koulujen opetusohjelmassa säilytettävä. Kirjastopalveluista on huolehdittava kaikkialla maassa lisäämällä kirjastojen määrärahoja. Myös kansalaisten omaehtoista kulttuuri-, harrastus-, urheilu- ja liikuntatoimintaa on tuettava. Itsenäisyyspuolueen kansainväliset tavoitteet 2) Liittoutumattomuus ja puolueettomuus ovat välttämättömät edellytykset, jotta kansainvälisten kiistojen osapuolet voivat tuntea riittävää luottamusta maatamme kohtaan. Ilman sitä on mahdotonta toimia sovittelijana kansainvälisissä kiistoissa. Niin kauan kuin maamme on liitettynä EU:hun tähän ei ole mahdollisuutta toisin kuin esim. 1970-luvulla, jolloin Suomi järjesti Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen. 3) Suomen on osallistuttava YK:n edellyttämällä tavalla kansainväliseen yhteistyöhön kehitysmaissa vallitsevan köyhyyden poistamiseksi ja pakolaisongelmien ratkaisemiseksi. Maamme on toimittava pakolaispolitiikassa kansainvälisten sopimusten mukaisesti ja itsenäisesti. Maahanmuuttopolitiikan on perustuttava siihen, että siirtolaiset tulevat tänne hankkiakseen omalla työllään toimeentulonsa ja integroituakseen suomalaiseen yhteiskuntaan. Maahanmuuttajien integroitumisen helpottamiseksi ja syrjäytymisen estämiseksi on heille järjestettävää suomen kielen sekä suomalaisen tapa- ja muun kulttuurin opetusta lisättävä. Vakaviin rikoksiin syyllistyneet ja tuomitut maahanmuuttajat, joilla ei ole Suomen kansalaisuutta, on rangaistuksen kärsittyään karkotettava maasta ja mikäli mahdollista lähetettävä kärsimään rangaistuksensa lähtömaassaan. 4) Suomen on oltava omalta osaltaan mukana ilmaston muutoksen torjumisessa mm. siirtymällä fossiilienergian käytöstä uusiutuvien energialähteiden käyttöön. 5) Suomen on toimittava kansainvälisessä yhteistyössä sen puolesta, että kaikille valtioille sekä tunnustetaan oikeus että asetetaan velvollisuus huolehtia elintarvikkeiden tuottamisesta ja mahdollisuuksien mukaan elintarvikeomavaraisuudesta. Tämä on välttämätöntä nälänhädän ja köyhyyden vähentämiseksi ja poistamiseksi maailmasta. |