suomeksi | på svenska

VAALIMAATTI 2011 - Ohjelma skppuolueohjelma2007

Puolue:Suomen Kommunistinen Puolue
Otsikko:SKP:n ohjelma
Laatimisvuosi:2007
Tämä dokumentti löytyi Vaalimaatti 2011 -hakupalvelusta.

SKP:n ohjelma

Lukijalle

Elämme nopeiden muutosten ja kehityksen, mutta myös vakavien vaarojen ja riskien aikaa. Näemme ympärillämme hyvinvointia ja vaurautta, mutta samalla suurta kurjuutta, eriarvoisuutta ja väkivaltaa. Jopa koko ihmiskunnan tulevaisuus on uhattuna.

Suomen, Euroopan ja koko ihmiskunnan edessä on ratkaisevan tärkeitä valintoja. Elämä ei voi jatkua entisellään. On välttämätöntä etsiä vaihtoehtoja ja perusteiltaan toisenlaista kehitystä. Aikaa ei ole hukattavaksi, sillä monet ongelmat ovat kärjistyneet uhkaavasti.

Me kommunistit luotamme ihmiseen. Luotamme ihmisten kykyyn ratkoa ongelmia, tehdä yhteistyötä, rakastaa ja luoda uutta. Ihmisten tieto ja tietoisuus monista ongelmista on lisääntynyt. Ymmärrämme, että maailma ei ole parannettavissa vain hyvällä tahdolla. Ongelmien poistamiseksi tarvitaan rakenteellisia yhteiskunnallisia muutoksia, suunnitelmallista toimintaa ja - kuten kokemus osoittaa - ankaraa kamppailua suuren rahan valtaa, kapitalismia ja oikeistoa vastaan.

Me haluamme rakentaa Suomea, Eurooppaa ja maailmaa, joka on vapaa rahan vallasta, työttömyydestä, eriarvoisuudesta, ympäristön tuhoutumisen uhkista ja sodista. Päämääriämme ovat kansanvaltainen suomalainen hyvinvointiyhteiskunta, demokraattinen ja solidaarinen Eurooppa, uudenlainen inhimillinen sivilisaatio, sosialismi ja kommunismi.

I Millaisessa maailmassa elämme?

Ihmiset ovat kehittäneet taloutta, tiedettä ja kulttuuria tavalla, joka tarjoaa mahdollisuuden yleiseen hyvinvointiin, tietoon ja kehitykseen. Kuitenkin vähemmistö, vain viidennes maapallon asukkaista kuluttaa yli neljä viidennestä tuotannon tuloksista. Kuilu köyhien ja rikkaiden välillä kasvaa.

Köyhyys, työttömyys, sairaudet, alikehitys ja naisten alistaminen vievät ihmiskunnan enemmistöltä mahdollisuuden nauttia ihmisarvoisesta elämästä. Joka päivä kuolee kymmeniä tuhansia lapsia ja aikuisia nälkään.

Luonnon toimintakyvyssä on tapahtunut ja tapahtumassa peruuttamattomia tai vaikeasti korjattavia muutoksia, kuten ilmastonmuutos, metsätuhot, aavikoituminen, jäätiköiden sulaminen ja lukuisten lajien katoaminen. Meitä uhkaavat yhä vakavammat ympäristökatastrofit, ellei tuotannon ja kulutuksen tapaa radikaalisti muuteta.

Maailmassa käydään jatkuvasti sotia. Vaikka aseidenriisunnasta on tehty sopimuksia, jatkuvat asevarustelu, joukkotuhoaseiden kehittely ja ydinaseiden leviäminen. Yhdysvallat ja Nato ovat valmiita ajamaan tavoitteitaan sodan, myös ydinasein tehtävän ensi-iskun keinoin.

On kyse inhimillisen elämän edellytysten säilyttämisestä, ihmiskunnan eloonjäämisestä.

Onko ihmiskunta menossa kohti perikatoa?

Onko toivoa ja mahdollisuutta muuttaa kehityksen suuntaa? Vai onko ihmiskunta menossa kohti perikatoa?

Tapahtumien kulku ei ole väistämätön eikä ihmisistä riippumaton. Työväenliike, kansalliset vapautusliikkeet, rauhanliikkeet, naisliikkeet, ympäristöliikkeet ja muut kansalaisliikkeet ovat saaneet aikaan monia uudistuksia. Niiden saavutukset ovat kuitenkin nyt uhattuina.

Kapitalismi on kehittänyt tuotantovoimia ja muuttanut ihmisten elämää ennennäkemättömällä tavalla. Samalla se on alistanut ihmisen, luonnon ja tuotannon yksityisen voitontavoittelun välikappaleiksi. Kapitalismi on kyvytön ottamaan huomioon ihmisen, yhteiskunnan ja maailmanlaajuisen kehityksen tarpeita kokonaisuutena. Se on luonut valtaisat väkivallan ja tuhon voimat.

Tuotannon ja pääomien keskittyminen on johtanut ylikansallisiin monopoleihin, joilla on ratkaiseva asema markkinoilla ja yhteiskunnallisessa elämässä. Pääomapiirit ja suurvaltojen eliitit ovat yhdistäneet voimiaan kansainvälisesti. Ne käyttävät valtaansa ja alistavat muita "Kahdeksan suuren ryhmän", Maailmanpankin, Kansainvälisen valuuttarahaston ja Naton kaltaisten kansainvälisten keskusten kautta. Ne pyrkivät alistamaan myös Yhdistyneitä kansakuntia omien tavoitteidensa ajamiseen.

Neuvostoliiton ja muiden sosialismia rakentaneiden maiden yhteisön hajoamisen jälkeen imperialistiset voimat pyrkivät ylivaltansa laajentamiseen ja vahvistamiseen maailmanmitassa. Ne käyttävät siinä monenlaisia keinoja, kuten pääomaliikkeiden ohjailua, teknologista riippuvuutta, tiedotusylivoimaa, avainryhmien lahjomista ja vahvemman oikeudella tapahtuvaa sanelua. Siellä, missä nämä keinot eivät riitä, ne turvautuvat sotilaalliseen voimaan ja väkivaltaan suuryhtiöiden vallan ja rikkaan vähemmistön etuoikeuksien turvaamiseksi.

Imperialismin keskukset kilpailevat markkinoista, luonnonvaroista, teknologisesta johtajuudesta ja vaikutusvallasta. Aasian taloudellinen merkitys ja vaikutus kansainväliseen kehitykseen on kasvanut. Varsinkin USA pyrkii korvaamaan menettämäänsä taloudellista ylivoimaa sotilaallisella ylivoimalla. Imperialismin sotaisuus ja aggressiivisuus on voimistunut.

Euroopan unionin tarkoituksena on yhdistää suuryritysten ja jäsenvaltioiden voimat ylikansallisella tasolla tiiviiksi liittovaltioksi, joka ajaa unionin tavoitteita myös sotilaallisin keinoin yhteistyössä Naton kanssa.

Unioni pyrkii parantamaan eurooppalaisen suurpääoman kilpailukykyä alentamalla työvoimakustannuksia ja sosiaalisia menoja, purkamalla kansallista sääntelyä, kiihdyttämällä monopolisoitumista sekä vahvistamalla eurooppalaisen pääoman asemia kilpailussa energia- ja luonnonvarojen hallinnasta.

EU merkitsee demokratian kaventamista laajentamalla markkinoiden vapautta ja keskittämällä pääosan lainsäädäntövallasta ylikansallisille elimille, yhä etäämmäs kansalaisista. Unionin sisällä kasvaa suuryritysten ja suurten jäsenmaiden mahti.

Vapaiden markkinoiden kääntöpuolena on kasvava työttömyys, köyhyys, eriarvoisuus ja ympäristötuhot. Välillä jo osin tasoittuneet sosiaaliset erot ovat taas kasvamassa. Kansalaisten enemmistön tarpeiden ja vaikutusmahdollisuuksien sivuuttaminen lisää vieraantumista ja turvattomuutta, mikä luo maaperää äärioikeistolle, nationalismille ja rasismille. Toisaalta tämä herättää vastarintaa ja vaatii kehittämään ammattiyhdistysliikkeen, kansalaisjärjestöjen sekä vasemmistolaisten ja edistyksellisten voimien eurooppalaista ja kansainvälistä yhteistyötä.

Kahden järjestelmän vastakkainolon päättyminen Euroopassa ei ole tuonut rauhaa eikä vakautta. Militarismi, nationalismi ja rasismi nostavat taas päätään. Etenkin itäistä Eurooppaa alistetaan sosiaalisen polkumyynnin alueeksi. Neuvostoliiton hajoaminen on rohkaissut oikeiston hyökkäyksiä demokratiaa, työväenliikettä, julkista sektoria sekä tasa-arvon ja solidaarisuuden ihanteita vastaan.

Neuvostoliiton hajoamisen opetuksia

Ihmiset ovat kautta aikojen haaveilleet oikeudenmukaisuudesta ja tavoitelleet vapautta.

Lokakuun vallankumous Venäjällä avasi ensi kertaa historiassa tietä riistosta vapaan, sosialistisen yhteiskunnan rakentamiseen. Neuvostoliitto ja muut sosialismia rakentaneet maat olivat edelläkävijöitä työllisyyden turvaamisessa ja monien perusoikeuksien toteuttamisessa. Ne osoittivat, että talouden pyörittämiseen ei tarvita kapitalistien valtaa.

Neuvostoliitolla oli keskeinen osuus ihmiskunnan pelastamisessa fasismilta toisessa maailmansodassa. Sosialismia rakentaneet maat hillitsivät imperialismin väkivaltaisuutta. Ne rohkaisivat ja tukivat työväenliikettä ja kansallisia vapautusliikkeitä.

Sosialismia rakentaneissa maissa pääsi kuitenkin vallalle myös valtiollinen ja puoluebyrokratia, eräissä vaiheissa jopa terrori. Näissä maissa rikottiin monia ihmisoikeuksia ja sosialismin periaatteita. Stalinilainen terrori kohdistui 1930-luvulla rajusti myös valkoisen Suomen vainoaman SKP:n jäseniin. Kielteisiä piirteitä ruokki se, että sosialismin rakentaminen jouduttiin aloittamaan kehittymättömissä ja erittäin vaikeissa oloissa. Vaikeuksia lisäsivät sodat ja kilpavarustelu, eristäminen ja ulkoa tullut painostus. Sosialismia rakentaneet maat eivät kyenneet uudistumaan laadullisesti tieteellisteknisen kehityksen, väestön sivistystason ja demokratian vaatimusten kasvaessa.

Todistiko sosialismin rakentamisen epäonnistuminen Neuvostoliitossa ja eräissä muissa maissa sosialismin mahdottomaksi? Mitä opetuksia se antoi, erityisesti meille kommunisteille?
- Se osoitti, miten ratkaisevan tärkeää on rakentaa kansanvaltainen hallinto, turvata demokraattiset oikeudet ja yksilön vapaus. Valtiovallan valtaaminen ei riitä. Valtiokoneisto ja puolue eivät voi korvata kansalaisten omaa vaikutusvaltaa, tietoisuutta ja aktiivisuutta.
- Vallankumouksellisen politiikan keinojen tulee olla sopusoinnussa tavoitteiden kanssa. Jos tapahtumat irtaantuvat kansan hallinnasta, niillä on myös taipumus kääntyä kansaa vastaan.
- Valtiollistaminen ei ole samaa kuin työntekijöiden itsehallintoon perustuva yhteisöllinen omistus. Se ei voi myöskään korvata kysyntää ja tarjontaa ohjaavia markkinoita yhteiskunnallisen suunnittelun välineenä.
- Tuotantovoimien kehittämisen tulee perustua kestävään kehitykseen sekä luonnonvaroja ja ympäristöä säästävään teknologiaan ja elämäntapaan.
- Sosialismissa kansallinen ja kansainvälinen liittyvät tiiviisti yhteen. Sosialismin rakentaminen edellyttää etenemistä myös kansainvälisen järjestelmän demokratisoimisessa ja inhimillistämisessä.

Neuvostoliiton hajoaminen ei merkinnyt Karl Marxin, Friedrich Engelsin ja Vladimir Leninin aatteiden innoittamana kehittyneen kommunistisen liikkeen kuolemaa. Se ei ole tehnyt tyhjäksi kommunistien ja muiden vasemmistolaisten eri maissa - usein vaikeissa oloissa - käymän kamppailun saavutuksia. Edelleen on olemassa maita, joissa pyritään rakentamaan sosialismia. Kapitalisminvastaiset ja sosialismiin tähtäävät liikkeet ovat nousemassa uudelleen.

Rajut mullistukset ovat antaneet meille kommunisteille kuitenkin aihetta syvällisiin uudelleenarviointeihin. Eikä vain meille. Kyse on yleensäkin vaihtoehdosta nykymenolle ja toisenlaisen kehityksen näköaloista. Kun ongelmia ei voida ratkaista vain kasvua jakamalla, ovat myös sosiaalidemokraattiset hyvinvointivaltion opit kriisissä. Uusliberalistinen kaiken alistaminen markkinoille ja vahvemman oikeudelle uhkaa johtaa suoranaiseen katastrofiin. Tarvitaan uudenlaista, 2000-luvun alun tietä sosialismiin.

II Tämän päivän Suomi

Suomalaiset ovat työllään rakentaneet ja monien kamppailujen kautta uudistaneet tätä maata. Hyvinvointi ja mahdollisuudet jaetaan kuitenkin eriarvoisesti. Tämä eriarvoisuus on alkanut uudelleen lisääntyä uusliberalistisen, markkinaehtoisen politiikan tuloksena.

Tuotantovälineet ja rikkaudet on alistettu suurimmaksi osaksi suurpääoman hallintaan ja kapitalistisen voitontavoittelun välikappaleiksi.

Työntekijöiden luoman arvon ja lisäarvon jakautuminen ratkaistaan tänäänkin luokkataistelussa, jossa työ ja pääoma, riistetyt ja riistäjät, alistetut ja alistajat ovat vastakkain.

Kapitalismin kehityksen uusi vaihe

Talouden kapitalistinen kehitys on johtanut pääoman ja tuotannon keskittymiseen ja monopolisoitumisen. Markkinoita hallitsevat suuryritykset ja pankit, jotka ovat monin tavoin kietoutuneet toisiinsa ja valtiokoneistoihin.

Samaan aikaan tieteellistekninen kehitys, kansainvälistyminen ja kestävän kehityksen tarve korostavat tuotannon yhteiskunnallista luonnetta. Yksityisen voitontavoittelun ja tuotannon yhteiskunnallistumisen välinen ristiriita kasvaa.

Kapitalistit pyrkivät kasvattamaan voittoja tuottamalla halvemmalla, nopeammin ja enemmän. Tuotantovälineisiin sijoitetulla pääomalla on siten taipumus kasvaa nopeammin kuin työvoiman kysynnällä. Tämä on pääsyy siihen, että kapitalismi tuottaa työttömyyttä. Suurimman hyödyn työn tuottavuudesta kerää suurpääoma, jonka voitot ovat kasvaneet valtavasti.

Pääomien kasaaminen ja ihmisten enemmistön ostovoiman kasvun rajoittaminen johtavat toistuvasti liikakasautumiseen ja kriiseihin. Kun taloutta eivät ohjaa ihmisten tarpeet vaan lisäarvon anastaminen, kehittyy myös tuotantoa tuotannon vuoksi ja rahan kierrättämistä rahan vuoksi. Tuotannollisesta toiminnasta yhä enemmän irtaantuneen spekulatiivisen rahapääoman osuus on paisunut ja se alistaa yhä laajemmin muuta yhteiskuntaa. Samalla säätelemättömien rahavirtojen ja kuvitteellisten pääomamarkkinoiden paisuttaminen on lisännyt koko maailmantalouden epävakaisuutta.

Kapitalismi on siirtynyt suurteollisuuden, massakulutuksen ja valtiollisen sääntelyn perinteisistä muodoista uuteen kehitysvaiheeseen. Sitä luonnehtivat tiedon ja tieteen kasvava taloudellinen merkitys, rahapääoman kasvanut osuus, markkinoiden eriytyminen, ylikansallinen yhdentyminen, kiristyvä kilpailu energiavaroista ja luonnon kestokyvyn ylittyminen jo monelta osin.

Suurpääoma pyrkii yhdistämään markkinaperusteisen joustavuuden ja ylikansallisen hallinnon, jonka toteuttaminen varmistetaan valtioiden voimin. Samalla pääomapiirit pyrkivät alentamaan työvoimakustannuksia kilpailuttamalla eri maiden työläisiä ja toimihenkilöitä keskenään siitä, kuka tekee työt halvemmalla.

Suomessa kymmenkunta suurinta konsernia hallitsee noin puolta teollisuustuotannosta, viennistä sekä yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnasta. Suuryritysten omistus kansainvälistyy ja kokonaisia tuotannonaloja on siirretty ulkomaalaiseen määräysvaltaan. Yksi ainoa elektroniikka-alan kansainvälinen monopoli hallitsee suurta osaa taloudesta.

Teknologian kehittäminen tapahtuu yksipuolisesti suuren rahan ehdoin. Siinä laiminlyödään toistuvasti ihmisen ja luonnon suojeleminen. Puunjalostusteollisuuden ja siihen kytkeytyneen metalliteollisuuden hallitseva asema ylläpitää Suomessa suhteellisen suurta energian kulutusta.

Suurtyöttömyys ja pätkätyöt, puute kohtuuhintaisista asunnoista, maaseudun autioittaminen ja laaja köyhyys kertovat siitä, miten suuren rahan hallitsemat markkinat ja uusliberalistinen politiikka vievät monilta mahdollisuuden kunnolliseen elämään, särkevät ihmissuhteita ja murskaavat toiveita. Se on voimavarojen hukkaamista, jonka kääntöpuolena ovat kasinotalous, pääomien maastavienti ja kerskakulutus. Ihmisten tarpeet alistetaan markkinoille.

Uusliberalismi leimaa julkisen sektorin "kalliiksi ja tehottomaksi". Julkinen sektori toimii kuitenkin usein yksityistä tehokkaammin, tuottaa välttämättömiä palveluja, monipuolistaa talouden kehitystä ja lisää kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia. Uusliberalismi pyrkii yksityistämään julkisen sektorin kannattavimmat osat voitontavoittelun piiriin, muuttamaan myös jäljelle jäävää osaa markkinaehtoiseksi ja vähentämään muutenkin julkisen ohjauksen osuutta.

Valtion ja kuntien menojen karsiminen, yksityistäminen ja EU-politiikka murentavat työväenliikkeen taistelulla sekä vasemmiston ja keskustan yhteistyöllä rakennettuja julkisia palveluja ja sosiaaliturvaa. Tämä uhkaa työttömien, vanhusten, lapsiperheiden ja monien muiden toimeentuloa. Samaan aikaan yhä useampien hyvinvointi riippuu sosiaalisista tulonsiirroista ja julkisista palveluista.

Joukkotiedotuksen, koulutuksen, tieteen ja kulttuurin merkityksen kasvaessa on näilläkin aloilla voimistunut kaupallisuus, omistuksen keskittyminen ja kansainvälistyminen. Tiedonvälityksen kehitys on lisännyt mahdollisuuksia seurata tapahtumia, mutta sen keskittäminen yhä harvempiin käsiin kaventaa sananvapautta. Mahdollisuudet opiskella ja nauttia kulttuurista jakautuvat epätasaisesti. Samaan aikaan kun työelämän ja yhteiskunnan kehitys vaatii laajaa yleissivistystä, kokonaisuuksien hahmottamista ja yhteistoimintaa, korostavat koulutus ja joukkotiedotus pirstaletietoa, kilpailua ja ajattelutapaa, jonka mukaan "jokainen on oman onnensa seppä".

Valta keskittyy harvoille

Työväen- ja kansalaisliikkeiden taistelun tuloksena on toteutettu yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, kunnallinen itsehallinto, lakko-oikeus ja monet muut demokraattiset oikeudet. Se ei ole kuitenkaan muuttanut valtiovallan luonnetta tasavertaisten kansalaisten edustajaksi ja yhteisen hyvän toteuttajaksi.

Valtio ylläpitää porvarillista hegemoniaa ja turvaa kapitalistisen järjestelmän toimintaa. Se peittää tuotantovälineiden yksityisomistukseen perustuvaa eriarvoisuutta ja luokkaristiriitoja. Samalla kun valtio toimii ristiriitojen sääntelijänä, se on myös erilaisten voimien kamppailun kohteena.

Valta Suomessa on keskittynyt pankkien ja yritysten suurimpien omistajien ja johtajien, Elinkeinoelämän keskusliiton, tärkeimpien ministereiden, presidentin sekä Euroopan unionin ja valtion huippuvirkamiesten harvalukuiselle eliitille. Sen myötävaikuttajaksi kelpaavat myös markkinaideologiaan sopeutuvat ay-liikkeen johtajat.

Tärkeimmät ratkaisut tehdään pienessä piirissä, kansalaisten selän takana. Eduskunnan roolina on useimmiten vain yleisen hyväksymisen leiman antaminen näille ratkaisuille. Valtajulkisuus esittelee ne "yhteisen hyvän", "taloudellisen välttämättömyyden" ja "kansainvälisen kilpailukyvyn" toteuttamisena. Valtion keskeinen osuus yhteiskunnallisten etujen sovittelussa ja tyydyttämisessä on johtanut useimpien puolueiden ja etujärjestöjen kytkeytymiseen valtiokoneistoon. Tämä on irrottanut niitä jäsenistöstä ja kansalaisyhteiskunnasta.

Suomi Euroopan unionin reuna-alueena

Kansainvälistyminen sitoo Suomen yhä tiiviimmin muuhun Eurooppaan ja maailmaan.

Kansainvälisen kanssakäymisen, työjaon ja yhteistyön merkitys kasvaa. Suomen talous on yhä riippuvaisempi ulkomaankaupasta. Kulttuuri ja tiede saavat hedelmällisiä vaikutteita kansainvälisestä kanssakäymisestä ja maahanmuuttajilta. Turvallisuus on yhä enemmän yhteistä ja maailmanlaajuista.

Euroopan unionin reuna-alueena Suomi on saatettu kuitenkin yhä alistetumpaan asemaan. Asioiden siirtäminen laajenevassa määrin markkinoiden ja unionin ylikansallisten elinten ratkaistavaksi kaventaa jyrkästi demokratiaa ja kansallista itsemääräämisoikeutta. Unionin politiikan toteuttaminen on muodostunut valtion päätehtäväksi. Valtion ja suurpääoman voimat kietoutuvat samalla yhteen uudella, ylikansallisella tasolla.

EU:n uusliberalistinen politiikka sekä talous- ja rahaliitto ylläpitävät työttömyyttä, lisäävät paineita työehtojen heikentämiseen, murentavat julkisten palvelujen rahoitusta ja voimistavat yksityistämistä. Tämä lisää eriarvoisuutta niin tulonjaossa, sukupuolten välillä kuin alueellisesti. EU on myös kiihdyttänyt maatilojen lopettamista ja maaseudun autioitumista.

Unioni pyrkii vahvistamaan eurooppalaisen pääoman asemia maailmanlaajuisessa kilpailussa luonnonvarojen, markkinoiden, tieteen ja teknologian hallinnasta. Se ajaa suuryhtiöiden ja rikkaan vähemmistön etuja kehitysmaiden kustannuksella. EU:n militarisoiminen kytkee sitä Yhdysvaltojen johtamaan Natoon, kansainväliseen aseteollisuuteen ja imperialistiseen voimapolitiikkaan.

Unionin yhteinen turvallisuuspolitiikka ja sotilaallinen toiminta ovat jyrkässä ristiriidassa Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden perinteiden kanssa ja kytkevät maatamme myös Naton toimintaan. EU-jäsenyys heikentää mahdollisuuksia huolehtia maamme kansallisista eduista suhteissa Venäjään ja rikkoo pohjoismaiden perinteistä yhteistyötä. Pahimmillaan se voi muuttaa maamme itärajan kahden ydinasein varustautuneen sotilasmahdin väliseksi rajalinjaksi.

Suurpääoman ja kansan enemmistön edut ristiriidassa

Kapitalismin suhteellisen vakaa kasvu, valtion sosiaalisten tehtävien laajentaminen ja melko rauhanomainen kansainvälinen kehitys nostivat välillä jo harhakuvia luokkaristiriitojen katoamisesta. Näin ei ole tapahtunut, vaan ne ovat kärjistymässä uudelleen.

Tuotannon ja yhteiskunnan kehityksen avainasemassa on palkkatyötä tekevä työväenluokka, joka ei omista tuotantovälineitä ja jolla ei ole itsenäistä asemaa työssään.

Perinteisen tehdas- ja rakennustyöväen osuus työntekijöistä on vähentynyt. Työväenluokka on laajentunut etenkin naisvaltaisilla palvelualoilla. Työtä tehdään aiempaa useammin pienemmissä yksiköissä, alihankintoina, osa- ja määräaikaisissa tehtävissä, freelancereina ja myös itse itseään työllistäen. Jatkuva työttömyys ja pätkätöiden teettäminen ovat muodostuneet laajaksi ongelmaksi. Etenkin monilla nuorilla ja maahanmuuttajilla on vaikeuksia päästä työelämään.

Työntekijöiden koulutustaso ja osaaminen ovat kohonneet tieteellisteknisen ja yhteiskunnallisen kehityksen myötä. Tiedon hallinnan ja henkisen työn osuus on kasvanut. Monet muutokset tapahtuvat kuitenkin perin ristiriitaisesti. Samalla kun joillakin työn itsenäisyys lisääntyy ja työehdot paranevat, useimpien työtahti kiihtyy, työ pirstaloituu ja sopimusturva heikentyy. Mahdollisuudet tietoon ja koulutukseen jakautuvat epätasaisesti. Työmarkkinat on suurelta osin eriytetty ja eriytyneet sukupuolen mukaan, mikä ylläpitää naisten eriarvoisuutta.

Tieteellistekninen kehitys on lisännyt sivistyneistön merkitystä. Etenkin teknisen sivistyneistön sekä valtion ja kuntien tehtävissä toimivien korkeakoulututkinnon suorittaneiden määrä on kasvanut. Pääosa heistä lähenee asemaltaan työväenluokkaa. Suurpääoman valta asettaa rajat myös luovan työn itsenäisyydelle ja lisää sivistyneistön aseman epävarmuutta.

Julkisten palvelujen heikentäminen ja yksityistäminen vaikeuttavat lapsiperheiden, eläkeläisten ja yleensäkin pienituloisten hyvinvointia. Samalla ne kaventavat naisten mahdollisuuksia saavuttaa tasa-arvoinen ja itsenäinen asema. Pienet eläkkeet ja palvelujen puutteet estävät eläkeläisten laajenevaa joukkoa nauttimasta oikeudestaan turvattuun vanhuuteen. Terveydenhuollon, asumisen ja koulutuksen eriarvoisuus kasvaa. Köyhyys ja huono-osaisuuden periytyminen ovat vakava ongelma.

Pääosin perhetiloilla tapahtuva viljelijäväestön työ on maamme elintarvikehuollon perusta. EU:n maatalouspolitiikka, velkataakka ja monopoliyhtiöiden sanelemat ehdot kasvattavat maanviljelijöiden vaikeuksia. Suurin osa tiloista on joutunut tai vaarassa joutua lopettamaan.

Pienyrittäjyys on laajentunut. Useimmat pienyrittäjät ovat kuitenkin pankkien, tukkuliikkeiden, suurten firmojen ja valtion byrokratian puristuksissa epäitsenäisessä ja alistetussa asemassa.

Kaiken kaikkiaan, kansan suuren enemmistön edut, pyrkimykset ja toiveet törmäävät suuren rahan valtaan. Tämän enemmistön yhteisten ja yhdensuuntaisten perusetujen tiedostaminen ei tapahdu itsestään. Sitä vaikeuttaa muun muassa kokemusten erilaisuus, työnantajien pyrkimys kilpailuttaa työntekijöitä ja pirstoa työyhteisöjä, ammatillisen järjestäytymisen ja ay-liikkeen toiminnan puutteet, porvarillinen joukkotiedotus ja markkinoiden ruokkima kuluttamisen elämäntapa. Moni kokee turvattomuutta, voimattomuutta ja yksinäisyyttä.

Vaikeutena on myös yhdenvertaisten mahdollisuuksien epääminen joukkotiedotuksessa ja yhteiskunnallisessa toiminnassa. Vasemmistolaisia, ay-liikkeen ja kansalaisliikkeiden mielipiteitä syrjitään ja näiden liikkeiden toimintaa vaikeutetaan. Toisiin kansoihin, etnisiin ryhmiin ja kulttuureihin kohdistuvilla ennakkoluuloilla asetetaan työtätekeviä ja vähävaraisia ihmisiä toisiaan vastaan. Alituinen kilpailu, ihmisarvon polkeminen ja henkinen nujertaminen lannistavat monia.

III Vasemmistolainen vaihtoehto

Suomen ja maailman kehityksen vakavia ongelmia ei voida ratkaista, jos politiikka alistetaan markkinoille tai typistetään poliitikkojen valtapeliksi.

Tarvitaan politiikkaa, jossa ihminen ei ole väline vaan politiikan tekijä ja tarkoitus. Emme kuvittele, että voimme tarjota valmiit reseptit ja suunnitella kaiken ennalta. Haluamme etsiä ja toteuttaa vaihtoehtoja yhdessä muiden muutosta haluavien ihmisten, ay-liikkeen, kansalaisliikkeiden ja puolueiden kanssa.

SKP haluaa kehittää uusliberalismin ja suurpääoman vastaista yhteistoimintaa politiikan suunnan muuttamiseksi, työtätekevien ja vähävaraisten ihmisten oikeuksien laajentamiseksi, suurpääoman vallan rajoittamiseksi, kestävän kehityksen ja rauhan turvaamiseksi sekä tien avaamiseksi sosialismiin.

Demokratia

Nykyaikaisen talouden ja yhteiskunnan kehittäminen riippuu ihmisten kykyjen ja aloitteellisuuden kehittämisestä niin työntekijöinä kuin kansalaisina. Suurimpana esteenä tälle on suurpääoman valta. Kansanvallan toteutuminen edellyttää tuotantovälineet omistavan pienen vähemmistön vallan murtamista.

- Aktiivinen osallistuminen ja vaikuttaminen kehittyy vain silloin, kun sananvapaus, päätöksenteon julkisuus, lakko-oikeus ja muut demokraattiset oikeudet toteutuvat. Täysivaltainen kansalaisuus on ulotettava työelämään niin, että työntekijöillä on oikeus saada tietoja ja osallistua yritysten, laitosten ja virastojen päätöksentekoon. Osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien toteutuminen edellyttää myös puolueiden, ay-liikkeen ja kansalaisjärjestöjen päätöksenteon demokraattisuutta. Ketään ei saa syrjiä sukupuolen, syntyperän, kielen tai muulla perusteella.

- Valtiollisessa päätöksenteossa on siirryttävä hallitusvaltaisuudesta eduskunnan kehittämiseen toimivan kansanvallan elimeksi ja kansalaisyhteiskunnan vaikutusvallan vahvistamiseen. Kunnallista ja alueellista itsehallintoa on kehitettävä lisäämällä sen voimavaroja, kehittämällä lähidemokratiaa sekä hajauttamalla päätöksentekoa.

- Demokratia on ulotettava myös talouden alalle, jotta se ei jää tyhjän päälle. Se merkitsee monia toimia taloudellisen päätöksenteon julkisuudesta ja osuustoiminnan kehittämisestä aina teollisuuden ja energiahuollon keskeisten alojen yhteiskunnalliseen omistukseen ja demokraattiseen hallintaan sekä pankkien kansallistamiseen asti.

- Tiedon, sen hallinnan ja välittämisen kasvanut merkitys korostaa tarvetta demokratisoida joukkotiedotus, koulutus, tutkimus ja kulttuurielämä. Jokaisella tulee olla mahdollisuudet sivistyä ja kehittää itseään. On turvattava vähemmistökielten asema ja monikulttuurisuus. Kaupallisen, suuryhtiöiden hallitseman median ylivalta on purettava. On lisättävä vaihtoehtoisen ja vastajulkisuuden osuutta tiedonvälityksessä, muun muassa ay- ja kansalaisliikkeiden mahdollisuuksia tiedottamisessa. Valtio ja kirkko on erotettava toisistaan.

Hyvinvointiyhteiskunta

Suomessa on varaa ja velvollisuus turvata jokaisen täällä asuvan oikeus työhön ja hyvinvointiin.

Suurtyöttömyys, ihmisten tarpeiden kehitys ja talouden muutokset asettavat elinehtojen kehittämiselle suuria haasteita. Niihin vastaaminen on samalla sijoitus talouden ja yhteiskunnan kehityksen tärkeimpään tekijään, ihmiseen.

- Kattavalla perusturvajärjestelmällä on taattava ilman turhaa byrokratiaa kunnollinen toimeentulo jokaiselle työttömälle, opiskelijalle, eläkeläiselle, sairaalle, vammaiselle ja muille, jotka eivät voi sitä muulla tavalla saada. On poistettava köyhyys, työttömyys ja asunnottomuus.

- Julkisia palveluja on kehitettävä niin, että turvataan jokaiselle oikeus terveyteen, sivistykseen, kulttuuriin ja ihmisarvoisen elämän edellyttämään huolenpitoon. Etenkin peruspalvelut tulee järjestää julkisina palveluina, jotka ovat tasavertaisesti kaikkien saatavilla. Erilaisten tarpeiden huomioon ottamiseksi on luotava ihmiskeskeinen palvelukulttuuri ja hallinto, jossa palvelujen käyttäjät ja työntekijät osallistuvat palvelujen kehittämiseen ja jossa pidetään huolta työntekijöiden korkeasta ammattitaidosta.

- Yleinen työaika on lyhennettävä kuuteen tuntiin päivässä tai 30 tuntiin viikossa. Työn tuottavuuden kasvu ja sen tulosten oikeudenmukaisempi jakaminen mahdollistavat sen toteuttamisen alentamatta ansioita. Työajan lyhentäminen tulee toteuttaa niin, että ei lisätä hiostusta vaan luodaan uusia työpaikkoja.

- On muutettava tulonjako ja verotus oikeudenmukaisemmaksi. Pieni- ja keskitulosten verotusta on kevennettävä. Sen sijaan suurten yritysten, pääomatulojen, suurituloisten sekä energian ja luonnonvarojen haaskaamisen verotusta on tiukennettava.

- Sukupuolten tasa-arvon toteuttamiseksi on purettava työmarkkinoiden jakautumista "miesten ja naisten töihin" ja kehitettävä julkisia palveluja. On päästävä eroon kaikenlaisesta sukupuolisesta alistamisesta ja seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvasta syrjinnästä.

- Valtion ja kuntien yrityksiä ja laitoksia tulee kehittää edelläkävijöiksi työllisyyden, demokratian ja ympäristösuojelun alalla. Niillä on tärkeä osuus tuotantorakenteen ja alueellisen kehityksen monipuolistamisessa. Myös yksityisille suuryrityksille tulee asettaa työllisyys- ja sosiaalisia velvoitteita ehtona sille, että yhteiskunta turvaa monin tavoin niiden toimintamahdollisuuksia.

- Hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen edellyttää peruselintarvikkeiden tuotannon omavaraisuutta ja maaseudun elinvoimaisen kehityksen turvaamista. Kasvava osa maatalouden tuesta on ohjattava ympäristöä säästävään ja luonnonmukaiseen viljelyyn sekä maanviljelijöiden yhteistoiminnan edistämiseen.

Demokraattinen ja solidaarinen Eurooppa

Suomalaisten hyvinvointi ja turvallisuus on monin säikein sidottu koko Euroopan kehitykseen.

Kansalaisten tarpeet ja päätökset voivat ohjata Euroopan kehitystä vain silloin, kun yhteistyö on demokraattista ja tasavertaista. Sellainen yhteistyö ja kansojen itsemääräämisoikeus eivät ole toistensa vastakohtia. Molemmat nojaavat kansalaisyhteiskunnan kansainvälisyyteen ja edellyttävät pääoman vallan murtamista.

Sekä Suomen asema että eurooppalaisen kehityksen tarpeet korostavat sellaisen yhteistyön kehittämistä, jossa kaikki Euroopan kansat voivat elää yhdessä ja rauhanomaisesti. Suomessa on myös perinteitä tällaisen yhteistyön edistämisessä.

- Pääomien ja kilpailun vapauden sijasta on eurooppalaisen yhteistyön perustaksi asetettava kansalaisten perusoikeuksien turvaaminen. On hylättävä Euroopan talous- ja rahaliiton uusliberalistiset normit. Työllisyyden, perusturvan ja ympäristösuojelun nostaminen etusijalle edellyttää talouden alistamista kansanvaltaiseen ohjaukseen.

- Euroopan unionin keskitetyn ylikansallisen päätöksenteon sijasta on lisättävä kansalaisten, ay-liikkeen ja kansalaisliikkeiden sekä vaaleilla valittujen kansanedustajien päätösvaltaa. Tämä edellyttää irtaantumista Euroopan unionista ja sellaisen Euroopan rakentamista, jossa ihmisten ja luonnon hyvinvointia ei alisteta markkinoiden ja pääoman valtaan.

- On rakennettava kaikille Euroopan kansoille avointa ja tasavertaista yhteistyötä. Suomella on tässä monia mahdollisuuksia muun muassa yhteistyössä muiden Pohjoismaiden, Venäjän ja Baltian maiden kanssa.

- Euroopasta ei saa kehittää taloudellisesti ja sotilaallisesti muuta maailmaa vastaan varustautuvaa linnaketta. Euroopan on kannettava vastuunsa maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisemisessa, torjuttava muukalaisviha ja rasismi sekä autettava kehitysmaita.

- Suomi on pidettävä erossa Natosta ja myös EU:n sotilaallisesta toiminnasta. Suomen ja Euroopan tulee toimia aseidenriisunnan edelläkävijöinä ja maailman vapauttamiseksi ydinaseista ja muista joukkotuhoaseista.

Vastuu ihmiskunnan tulevaisuudesta

Kansainvälistyminen koskee yhä välittömämmin ja laajemmin jokaista ihmistä, kaikkia kansoja ja kaikkia elämänaloja. Kansallisesti rajoittuneen tai eurokeskeisen näkökulman sijasta tarvitaan ihmiskunnan rakentamisen suuri projekti, joka avaa tien inhimillisempään sivilisaatioon.

Maailmanlaajuinen yhteistyö ja solidaarisuus ovat välttämättömiä, jotta ihmiskunta voi ratkoa kärjistyvät ongelmansa ja säilyä hengissä.

- Sodan vaara ja väkivalta on suljettava pois kansainvälisistä suhteista. Vaikka voimapolitiikan asemat ovat vahvat, luovat yhteisen tuhon uhka ja keskinäisen kansainvälisen riippuvuuden lisääntyminen edellytyksiä hillitä sodan voimia. Turvallisuutta ei lisätä asevarustelulla eikä sotilasliitoilla, vaan se on yhteistyöhön perustuvaa yhteistä turvallisuutta.

- On sovitettava ihmisen toiminta ekologisesti kestäviin puitteisiin. Ihmiset eivät voi tietenkään elää puuttumatta luonnon toimintaan, mutta se ei saa tarkoittaa piittaamatonta välineellistä suhdetta luontoon. On säästettävä luonnonvaroja ja uusiutumattomia energialähteitä tuleville sukupolville, kehitettävä ympäristöystävällistä teknologiaa ja edistettävä luonnonvarojen kierrätystä. Se edellyttää muutoksia talouden rakenteissa ja myös itse kunkin elämäntavassa.

- On luotava oikeudenmukaisempi kansainvälinen talousjärjestys. Se merkitsee kehitysmaiden velkojen laajaa anteeksiantamista ja ylikansallisten pankkien ja suuryritysten vallan murtamista. Taloudellisten suhteiden ja kehitysyhteistyön tulee edistää kehitysmaiden omia mahdollisuuksia, itsenäisten tieteellisteknisten voimavarojen kehittymistä ja näiden kansojen omia tarpeita palvelevaa monipuolista kehitystä.

- Yhdistyneiden kansakuntien toimintaa on demokratisoitava ja kehitettävä. On vahvistettava sen yleiskokouksen asemaa suhteessa turvallisuusneuvostoon, lisättävä kehitysmaiden osuutta turvallisuusneuvostossa ja parannettava kansalaisliikkeiden vaikutusmahdollisuuksia. On estettävä suurvaltojen pyrkimys käyttää turvallisuusneuvostoa ja muita YK:n elimiä omien etujensa ajamisen välikappaleena. On luotava YK:n piiriin uusi rahoitusjärjestelmä, jolla ohjataan voimavaroja tasapuolisemmin ja rajoitetaan ylikansallisen pääoman mahtia.

- Tieteen ja kulttuurin tulee olla kansojen yhteistä omaisuutta. Niiden kehittämisen avainkysymykseksi on nostettava maailmanlaajuisten ongelmien ratkaiseminen. Voimavaroja on siirrettävä sotilaallisesta tutkimuksesta rauhanomaiseen kehitykseen ja ympäristönsuojeluun. On tuettava kehitysmaiden väestön opiskelumahdollisuuksia, näihin maihin soveltuvan uuden teknologian kehittämistä ja kehitysmaiden osuutta kansainvälisessä tiedonvälityksessä.

Sosialismi

Kapitalismin oloissa on saavutettu suuria edistysaskeleita talouden, tieteen ja tekniikan sekä kulttuurin kehityksessä. Vauraimmissa kapitalistisissa maissa on useimpien aineellinen elintaso kohonnut - työtätekevien ihmisten työn ja taistelun tuloksena.

Kapitalististen suuryritysten ja rahoituslaitosten valta on kuitenkin esteenä järkevälle, oikeudenmukaiselle ja ekologisesti kestävälle kehittämiselle. Myös suurimmat ihmiskuntaa uhkaavat vaarat ja riskit ovat yhteydessä kapitalistiseen tuotantotapaan ja sitä määräävään pääoman logiikkaan. Kapitalismi on esteenä ihmisen vapaudelle, kansojen hyvinvoinnille ja uhkaa koko ihmiskunnan tulevaisuutta.

Sosialismia tavoittelevat liikkeet ovat kokeneet pettymyksiä ja takaiskuja, mutta kapitalismin korvaaminen perusteiltaan toisenlaisella yhteiskunnalla ja kehityksellä on entistä välttämättömämpää. Sosialismin aatteet elävät, koska ihmisarvoisen ja onnellisen tulevaisuuden näkymiä on vaikea kuvitella ilman niitä. Ne elävät liikkeissä, jotka kamppailevat ihmisten oikeuksien, tasa-arvon ja vapauden puolesta. Myös tänä päivänä voidaan nähdä, että ihmisten oman päätösvallan laajentaminen, työttömyyden nujertaminen, ilmastonmuutoksen kaltaisten ympäristöuhkien torjuminen, kehitysmaiden ahdingon voittaminen ja rauhan turvaaminen vaativat ratkaisuja, jotka suuntautuvat kohti sosialismia.

Sosialismin ihanteet ja päämäärä antavat meille kommunisteille suunnan jokapäiväisessä toiminnassa. Mutta sosialismi ei tarkoita vain arvoja ja niiden nimissä harjoitettavaa politiikkaa. Sosialistinen vallankumous merkitsee työväenluokan ja kansan enemmistön kamppailujen ja työn tuloksena syntyviä uusia vallan ja talouden rakenteita, jotka edistävät kansanvaltaisen hyvinvointiyhteiskunnan, demokraattisen ja solidaarisen Euroopan sekä uuden humaanin sivilisaation rakentamista.

Sosialismi merkitsee syvällisiä muutoksia ihmisten suhteessa työhön, valtaan, luontoon sekä toisiin ihmisiin ja kansoihin. Sosialismi ei tarkoita kaiken yksityisen omistuksen lakkauttamista, mutta kylläkin tuotantovälineiden yhteiskunnallisen omistuksen erilaisten muotojen niin keskeistä asemaa, että markkinat voidaan alistaa palvelemaan ihmisten tarpeita ja ohjata kehitys suunnitelmallisesti myös ekologisesti kestävälle tielle. Se on korkealle kehittyneiden tuotantovoimien yhteiskunta.

Kapitalismissa ihminen on taloutta varten ja yksityinen voitto on tuotannon tarkoitus. Sen sijaan sosialismissa tuotannon tarkoitukseksi tulee ihmisen oikeuksien, mahdollisuuksien, kykyjen ja kulttuurin kehitys. Kapitalismissa aineellinen rikkaus kahlitsee ihmisen persoonallisuutta, kun taas sosialismissa rikkaus on ennen muuta persoonallisuuden kehitystä. Sosialismin kehittyessä katoaa vähitellen työttömyys, samoin kuin työn ja vapaa-ajan jyrkkä vastakohtaisuus. Sosialismi on varsin pitkä kehitysvaihe, jonka tuloksena syntyy kommunistinen yhteisö, jossa itse kunkin yksilön vapaa kehitys on kaikkien vapaan kehityksen edellytys.

Päämääränämme on uudenlainen yhteiskunta ja sivilisaatio, jossa ovat vallitsevina:
- humanismi, jossa ihminen on yhteiskunnan kehityksen tarkoitus ja oman historiansa luoja
- työntekijöiden ja työyhteisöjen oikeus hallita työnsä tuloksia ja jakaa ne oikeudenmukaisesti, mikä edellyttää pankkien ja tärkeimpien tuotantovälineiden yhteiskunnallista omistusta
- kansanvalta ja laaja itsehallinto, joiden perustana ovat demokraattiset oikeudet, kuten sanan- ja mielipidevapaus, vapaat vaalit, lakko-oikeus sekä puolueiden ja kansalaisliikkeiden toimintaoikeudet
- jokaisen yksilön perusoikeuksien, täystyöllisyyden ja sukupuolten tasa-arvon toteuttaminen
- kansallinen itsemääräämisoikeus, tasavertainen kansainvälinen yhteistyö ja maailmanlaajuinen solidaarisuus
- ekologisesti kestävä kehitys
- oikeudenmukainen ja pysyvä rauha
- tieteen, tekniikan ja kulttuurin kehitys ihmisen hyväksi ja koko ihmiskunnan yhteisenä rikkautena.

IV Yhteistyö

Niin kauan kuin on ollut riistettyjä ja alistettuja, on ollut myös unelmia paremmasta yhteiskunnasta ja maailmasta. SKP jatkaa näitä humanismin, demokratian ja vallankumouksellisuuden perinteitä.

Emme hyväksy ihmisen osaksi alistumista emmekä ihmiskunnan kohtaloksi historian loppua. Luotamme järjen, henkilökohtaisen ja yhteiskunnallisen vastuun, yhteistoiminnan ja solidaarisuuden mahdollisuuksiin.

Uusia ratkaisuja etsivät monet muutkin. Siitä kertovat vasemmistolaiset ja edistykselliset liikkeet, ay-toiminta ja työntekijöiden pyrkimys kasvattaa vaikutusmahdollisuuksiaan, rauhan- ja solidaarisuusliikkeet, ympäristöliikkeet, asukastoiminta sekä inhimillisen elämäntavan, sivistyksen ja humaanin kulttuurin kehittäminen.

Kokemus osoittaa, että muutoksen voimat kasvavat ruohonjuuritasolta, ihmisten aloitteellisuudesta ja yhteistoiminnasta. Politiikasta ei ole radikaalien uudistusten toteuttajaksi, elleivät kansalaiset itse ole politiikan ratkaisevia tekijöitä. Kansalaisyhteiskunnan poliittisena vaikutusväylänä tarvitaan vasemmistolaisten ja edistyksellisten puolueiden ja ihmisten yhteistyötä sekä sen suuntaamista suurpääomaa ja oikeistoa vastaan.

Ay-liikkeen ja kansalaistoiminnan sekä poliittisen yhteistyön tehtävät ovat entistä kansainvälisempiä. Lähtökohtanamme myös kansainvälisessä toiminnassa on avoimuus yhteistyöhön kaikkien samoihin ja samansuuntaisiin tavoitteisiin pyrkivien kanssa. Kommunisteina tunnemme läheistä solidaarisuutta muiden maiden kommunististen puolueiden ja kapitalisminvastaisten vasemmistolaisten liikkeiden kanssa.

Työväenliikkeen ja kansalaisliikkeiden yhteinen ja koordinoitu kansainvälinen toiminta on välttämättömämpää kuin koskaan. Ilman sitä ei voida menestyksellisesti kehittää ja toteuttaa vaihtoehtoja yhä kansainvälisemmälle suurpääoman vallalle eikä Euroopan unionille. Ilman sitä ei voida ottaa huomioon yleiseurooppalaisen ja maailmanlaajuisen kehityksen haasteita.

V SKP - tulevaisuuden puolue

Moni kokee puolueet kansalaisista etääntyneiksi vaalikoneistoiksi ja heidän etujensa vastaisen vallankäytön välineiksi. Eikä syyttä.

Me haluamme rakentaa toisenlaista puoluetta.

SKP syntyi vanhan työväenpuolueen ja vuoden 1918 Suomen työväen vallankumouksen opetuksista. Maanalaisena ja vainottunakin se puolusti rauhan, Suomen kansan, demokratian, sosialismin ja ihmisyyden asiaa. Saatuaan sotien jälkeen julkiset toimintaoikeudet, SKP ja kansandemokraattinen liike avasivat tietä uudelle suunnalle ja rauhanpolitiikalle. Kommunistinen puolue on ollut monien demokraattisten ja sosiaalisten uudistusten aloitteentekijä.

Me jatkamme tätä toimintaa. Samalla Suomen ja maailman tilanteen muutos vaatii myös uusia arvioita ja johtopäätöksiä. Toisenlaisen puolueen rakentaminen on vastauksemme kansalaisista ja heidän toiveistaan etääntyneen puoluejärjestelmän kriisiin. Samalla uudenlaisen puolueen rakentaminen on opiksi ottamista virheistä, joista SKP on saanut maksaa raskaasti hajaannuksena, tappioina ja menetyksinä.

Kutsumme mukaan rakentamaan sellaista SKP:tä, joka on entistä parempi väline ja vahvempi tuki ihmisten toiminnassa oikeuksiensa puolesta, kapitalismia vastaan ja kaikenlaisesta riistosta ja alistamisesta vapaan yhteiskunnan puolesta.

Suomessa tarvitaan puolue, josta työväenluokka ja muut alistetussa asemassa olevat ihmiset tietävät, että se on heidän kanssaan, puolustaa heitä kaikissa tilanteissa ja että se ei pelaa mitään peliä heidän kustannuksellaan.

Kutsumme kehittämään marxilaista kapitalismin kritiikkiä ja sosialismin aatteita vaikutusvaltaisemmaksi tekijäksi työväenliikkeen ja kansalaisliikkeiden toiminnassa. Marxilaisen ja leniniläisen teorian kehittämistä tarvitaan monimutkaisen ja ristiriitaisen todellisuuden tutkimiseen, luokkataistelun kokemusten yhteenvetoon sekä yhteiskunnan ja maailman muuttamiseen.

Kutsumme rakentamaan SKP:tä, joka on avoin niin jäsenten kuin muidenkin mielipiteille ja kokemuksille. Tämä on puolueen linjan kehittämisen ja toiminnan tietoisen yhtenäisyyden edellytys.

Kommunistinen puolue ei ole aina oikeassa olevien keskustelukerho eikä ylhäältä alaspäin rakentuva koneisto. Tarvitsemme puoluetta demokraattisena, vallankumouksellisen toiminnan puolueena.

Kutsumme rakentamaan SKP:tä, jonka toiminnassa yhdistyvät isänmaallisuus ja kansainvälisyys. Kansainvälistyvässä ja ristiriitojen repimässä maailmassa tarvitaan työväenluokan kansainvälisyyden ymmärtämistä entistä laajempana vastuuna koko maapallon tulevaisuudesta.

Kaikista näistä syistä sanomme tänäänkin Kommunistisen puolueen manifestin tavoin: Kaikkien maiden työtätekevät, liittykää yhteen!

(Ohjelma on hyväksytty alun perin SKP:n toimintaa jatkaneessa edustajakokouksessa 1994. Tämä uudistettu ohjelma hyväksyttiin SKP:n edustajakokouksessa 9.-10.6.2007)


Yleistä | Ohjelmapankki | Hakukone | Hakuohje | Hakutilastoja | Vaalimaatin etusivu

FSD:n etusivulle
© Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto 2003-2012