Tietoarkistoon on arkistoitu useita aineistosarjoja ja yksittäisiä aineistoja, jotka sopivat teemaltaan opiskelun tutkimukseen.

Lisäksi monien muiden teemaa käsittelevien aineistojen kysymykset ja muuttujat tarjoavat opiskelun tutkijoillekin hyödyllistä tietoa. Tietoarkistoon tallennetut aineistot ovat maksutta ladattavissa kunkin aineiston käyttöehtojen mukaisesti Ailassa.

Huomaathan, että tälle sivulle on koottu vain näyte kaikista Tietoarkiston aineistoista. Aiheeseen liittyviä aineistoja kannattaa siis hakea asiasanahauilla Ailasta myös itse. Lisäksi teemaan sopivia aineistoja voi etsiä muiden maiden tietoarkistoista esimerkiksi CESSDAn yhteisluettelosta (Avautuu uuteen välilehteen).

Aineistojen sisältämiin kysymyksiin ja muuttujiin voi tutustua tarkemmin Ailassa muuttujat-välilehdellä tai esimerkiksi kysymyslomakkeiden avulla. Materiaali on vapaasti luettavissa kunkin aineiston kuvailusivulla.

Aihepiiriä käsitteleviä aineistoja

FSD3295 EduMAP: Aikuiskoulutussektorin päättäjien ja koulutushenkilöstön haastatteluja nuorten aikuisten syrjäytymisestä 2017: Suomi
Haastatteluissa käsitellään organisaatioiden nuorille aikuisille suunnattujen koulutusohjelmien tai muun toiminnan sisältöjä, pedagogisia lähestymistapoja, sukupuolten välistä tasa-arvoa ja vaikuttavuutta sekä nuorten koulutuspolkuja, elämänhallintaa, sosiaalisia ongelmia, sosioekonomista asemaa ja aktiivista kansalaisuutta.

FSD3273 Koulun hyvinvointiprofiili 2017-2018: yläluokat 7-9
Tässä aineistossa tarkastellaan 7-9-luokkalaisten, peruskoulua käyvien oppilaiden hyvinvointia koulussa. Kyselyn teemat ovat oppilaitoksen olosuhteet, sosiaaliset suhteet, itsensä toteuttamisen mahdollisuudet ja terveydentila.

FSD3333 Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus: peruskoulun 9.-luokkalaiset nuoret 2018
Teemoja aineistossa ovat mm. yhdeksäsluokkalaisten jatko-opiskelusuunnitelmat, käsitys ammatillisen koulutuksen sekä lukion arvostuksesta ja opiskeluun liittyvät mielikuvat.

FSD3266 Suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden identiteettihorisontit 2015
Aineistossa käsitellään 18-24-vuotiaiden suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden identiteettiä, arvoja, asenteita, elämänkokemuksia ja tulevaisuuden odotuksia.

FSD2542 Opiskelijoiden luokka-asema: kirjoitusaineisto 2009-2010
Aineisto on kerätty kirjoituspyynnöllä, jossa korostettiin subjektiivisen kokemuksen merkitystä sekä yhteiskuntaluokkien ja yliopiston suhdetta. Kirjoituksissa siis pohditaan vastaajien omaa sosiaalista asemaa ja sen merkitystä suhteessa heidän kotitaustaansa.

Aineistot muualla

Opiskelua käsittelevistä aineistoista kiinnostuneen kannattaa tutustua myös muiden tietoarkistojen maksutta ladattavaan tarjontaan.

Suomessa Tietoarkiston lisäksi palvelee Kielipankki (Avautuu uuteen välilehteen), joka arkistoi myös video- ja äänimateriaalia. Suomessa tuottuja tutkimusaineistoja voi hakea myös Fairdata.fi:n Etsimellä (Avautuu uuteen välilehteen). Eurooppalaisiin yhteiskuntatieteellisiin tietoarkistoihin pääsee tutustumaan kootusti CESSDAn (Avautuu uuteen välilehteen) sivujen kautta. Iso-Britannian tietoarkistolla (UKDS) (Avautuu uuteen välilehteen) on esimerkiksi paljon tasokkaita laadullisia aineistoja. Hyvä lähde on myös Saksan tietoarkisto GESIS (Avautuu uuteen välilehteen). Lisäksi kannattaa katsastaa ainakin maailman suurimman yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston, yhdysvaltalaisen ICPSR:n (Avautuu uuteen välilehteen) monipuolinen tarjonta.