Tutkimusaineistojen anonymisointi -seminaari Tampereella

Aika: Keskiviikko 5.4.2017 klo 12.00–15.45
Paikka: Tampereen yliopiston Linna-rakennus, Väinö Linna -sali
Järjestäjät: Avoin tiede ja tutkimus -hanke ja Tietoarkisto.

Henkilötietolain mukaisesti tunnisteellisia aineistoja voi käyttää tieteelliseen tutkimukseen silloin, kun se on tarkoituksenmukaista, suunniteltua ja asiallisesti perusteltua. Toukokuusta 2018 lähtien sovellettava EU:n tietosuoja-asetus ei muuta tätä periaatetta.

Tutkittavien näkökulmasta tunnisteellisen aineiston käsittely muodostaa riskin, jos heitä koskevat luottamukselliset tiedot vuotavat ulkopuolisille (esimerkiksi tutkittavan lähipiirille, työnantajalle tai viranomaisille). Tämän vuoksi tunnisteellisten tutkimusaineistojen käsittelyn tulee olla suunnitelmallista ja huolellista. Tutkittavien yksityisyyden suojaa ei saa vaarantaa esimerkiksi aineiston huolimattomalla säilyttämisellä tai suojaamattomilla sähköisillä siirroilla.

Yksi tietosuojan varmistamisen keino on tunnisteiden poistaminen eli tutkimusaineiston anonymisointi.

Tietoarkisto järjestää yhdessä Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen kanssa 5. huhtikuuta seminaarin, jossa paneudutaan tutkimusaineistojen anonymisointiin. Seminaarissa kerrotaan konkreettisin esimerkein, miten anonymisointi voidaan toteuttaa käytännössä. Esimerkkejä on tarjolla sekä kvalitatiivisiin että kvantitatiivisiin aineistoihin.

Suomenkielinen tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Tilaisuuteen on mahdollisuus osallistua etäyhteydellä, ja kaikki esitykset tallennetaan myöhemmin katsottaviksi.

Ilmoittautuminen on päättynyt 29.3.2017.

Ohjelma

  • Klo 12.00–12.05 Tervetuloa
    Helena Laaksonen, johtaja, Tietoarkisto
  • Klo 12.05–12.15 Tietoarkisto esittäytyy
    Katja Fält, humanististen alojen tieteenala-asiantuntija, Tietoarkisto PDF | video
  • Klo 12.15–12.45 Tietosuoja tutkimuksessa
    Arja Kuula-Luumi, kehittämispäällikkö, Tietoarkisto PDF | video
  • Klo 12.45–13.15 Kvantitatiivisen aineiston anonymisointikeinot
    Eliisa Haanpää, tutkimusamanuenssi, Tietoarkisto PDF | video
  • Klo 13.15–13.45 Aineistoesimerkit (kvantitatiiviset aineistot)
    Eliisa Haanpää, tutkimusamanuenssi, Tietoarkisto PDF | video
  • Klo 13.45–14.15 Kahvitauko
  • Klo 14.15–14.50 Kvalitatiivisen aineiston anonymisointikeinot
    Katja Fält, humanististen alojen tieteenala-asiantuntija, Tietoarkisto PDF | video
  • Klo 14.50–15.30 Aineistoesimerkit (kvalitatiiviset aineistot)
    Emilia Lehto, tutkimusapulainen, Tietoarkisto PDF | video
  • Klo 15.30–15.45 Loppukeskustelu

Lisätietoja: