Suomalaisilta kysytty asenteita valtiota kohtaan

Hyvinvointivaltion tehtäviä pidetään tärkeinä ja palveluiden toteuttamisen nähdään olevan julkisen vallan vastuulla. Poliisia ja yleistä turvallisuutta pidetään niitäkin tärkeinä - osana hyvinvointivaltiota. Tulokset käyvät ilmi Sirpa Virran teoksesta "Valtion vastuu ja tehtävät - Verotuksesta terrorismin torjuntaan". Kyseessä on raportti ISSP 2006 Suomen aineistosta. Teoksen on julkaissut Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto.

Valtioon suhtaudutaan kaiken kaikkiaan hyvin positiivisesti. Osa suomalaisista venyttäisi oikeusvaltion periaatteita niissä tilanteissa, joissa viranomaiset epäilevät terroriteon olevan valmisteilla.

Monia hyvinvointivaltion tehtäviä, kuten syrjäytymisen ehkäisy, on Suomessa siirtynyt viime vuosina turvallisuustehtävien kategoriaan.

Valtion tehtävien hoitaminen edellyttää verotusta. Mielipiteet verotuksesta jakautuvat varsin selkeästi. Verotusta pidetään pienituloisille liian korkeana, keskituloisille sopivana ja suurituloisille liian matalana.

Lähes kolmannes suomalaisista olisi valmis mahdollisiin veronkorotuksiin julkisten terveysmenojen lisäämiseksi. Peräti 80 prosenttia vastaajista katsoo, että terveysmenoja tulee lisätä.

Kirjan myynti:
Tiedekirjakauppa Tajusta ja verkkokirjakauppa Granumista. Hinta 20 euroa.

Arvostelukappaleet:
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

FSD2248 ISSP 2006 : valtion tehtävät IV : Suomen aineisto

Aineistoja voi tilata tutkimukseen ja opetukseen normaalin tietoarkiston lupakäytännön mukaisesti.