Tietoarkistossa toteutuu laadunvarmistus

Tietoarkisto kehittää asiakaspalvelua verkkosivujen käytettävyystutkimuksen ja käyttäjäkyselyn tulosten perusteella. Aineistovarantoa lisätään tehostaen yhteydenottoja tutkijoihin ja tutkimuslaitoksiin. Suunnitteilla on lisäksi esimerkiksi benchmarking yhden eurooppalaisen tietoarkiston kanssa. Kaikki nämä toimet ovat osa laadunvarmistusta.

Tietoarkisto osallistuu aktiivisesti oman alansa toimintatapojen ja menetelmien kehittämiseen toimiessaan kansainvälisissä organisaatioissa. Tutkimuksen kansainvälisyyttä vahvistavat säännöllisesti kerättävät kansainväliset vertailuaineistot, joiden suunnittelussa ja keruun rahoituksessa tietoarkistolla on keskeinen rooli.

Osana Tampereen yliopiston laadunvarmistusta tietoarkisto on julkaissut verkkodokumentin omasta toiminnastaan. Laadunvarmistuksella tarkoitetaan Tampereen yliopistossa järjestelmällistä toiminnan kehittämistä. Tässä työssä asetetaan toimintokohtaisia tavoitteita, tehdään tavoitteiden mukaisia päätöksiä ja arvioidaan säännöllisesti itse toimintaa.

Tietoarkisto on sähköisten tutkimusaineistojen pitkäaikaissäilytyksen johtava asiantuntijaorganisaatio, valtakunnallinen tutkimuksen ja opetuksen tukiyksikkö sekä kansainvälinen toimija. Aineistojen pitkäaikaissäilyttämiseen liittyvät käytännöt ovat kansainvälisten formaattien ja standardien mukaisia.

Tietoarkiston laadunvarmistusdokumentista voi osoittaa palautetta johtaja Helena Laaksoselle 10.3.2008 mennessä.

Lisätietoja:
Tietoarkiston johtaja Helena Laaksonen, helena.laaksonen at uta.fi
Tietoarkiston laadunvarmistus