Korpuksesta tietoa suomalaisten kielitaidosta

Korpus on kooste aikuisten kantasuomalaisten ja uussuomalaisten taustoista yhdistettynä kielitaitoarvioihin ja suoritusnäytteisiin. Se on kiinnostava paitsi kielipoliittisesti mutta myös koulutuksellisesti.

Korpus on koostettu Yleisten kielitutkintojen testiaineistosta. Testin suorittajat ovat aikuisia, jotka tarvitsevat kielitaitotodistusta enimmäkseen työtä tai maahanmuuttajataustaiset myös kansalaisuuden hakemista varten. Aineisto on kvantitatiivista ja kvalitatiivista, joista ensimmäinen viittaa testin suorittajien kielitaitoarvioihin ja taustatietodataan ja jälkimmäinen kirjoittamisen ja puhumisen suorituksiin. Aineistoa on yhdeksästä eri kielestä, jotka ovat englanti, espanja, italia, ranska, ruotsi, saame, saksa, suomi ja venäjä.

-- Eri kielten kielitaitoarviot ovat keskenään vertailukelpoisia, koska ne perustuvat samaan taitotasoasteikkoon, mikä on suomalaisessa kontekstissa ainutlaatuista ja kiinnostavaa kansainvälisestikin, toteaa Jyväskylän yliopiston Soveltavan kielentutkimuksen keskuksen erikoistutkija Mirja Tarnanen.

Kirjoittamisen suorituksia korpuksessa on joistain kielistä vuodesta 2002 alkaen. Puhumisen suorituksia ja tausta-aineistoa on tallennettu syksystä 2004 lähtien. Uusista testikierroksista korpukseen lisätään kaikki tasoarviotiedot ja tausta-aineisto, mutta itse suorituksia lisätään otostaen. Tällä hetkellä korpuksessa on tasoarvio- ja taustatiedot noin 14 000 henkilöltä. Kirjoittamisen suorituksia on tallennettu noin 2 000 ja puhumisen suorituksia noin 700.

Korpus on saanut rahoitusta Suomen Akatemialta, koska se on ollut osa Akatemian rahoittamaa Jyväskylän yliopiston Human Technology infrastruktuuri -hanketta. Korpusta on rahoittanut myös Soveltavan kielentutkimuksen keskus.

Korpus on saatavilla verkkotietokantana. Korpuksen maksuttomaan käyttöön vaaditaan käyttäjätunnus ja salasana, jotka voi tilata Yhteiskuntatieteellisestä tietoarkistosta. Tunnukset tilataan toimittamalla tietoarkistoon käyttölupahakemus ja käyttöehtositoumus.

Lisätietoa:
» Korpus-aineiston kuvailu tietoarkiston verkkosivuilla
» Korpus Jyväskylän yliopiston Soveltavan kielentutkimuksen keskuksen sivuilla
» Jyväskylän yliopiston Soveltavan kielentutkimuksen keskuksen tutkija Jaakko Junttila, jaakko.junttila [at] campus.jyu.fi, puh. (014) 2603527
» Jyväskylän yliopiston Soveltavan kielentutkimuksen keskuksen erikoistutkija Mirja Tarnanen, tarnanen [at] campus.jyu.fi, puh. (014) 2603536