Kansainvälinen uskontotutkimus: Suomalaiset vieroksuvat voimakasta uskonnollisuutta

Suomalaiset ovat kansainvälisesti vertaillen muita kriittisempiä voimakkaan uskonnollisuuden suhteen. Neljä viidestä suomalaisesta pitää suvaitsemattomina ihmisiä, joilla on voimakkaita uskonnollisia käsityksiä. Kolme viidestä suomalaisesta ajattelee, että uskonnot aiheuttavat enemmän konflikteja kuin rauhaa.

Toisaalta suomalaiset ovat melko suvaitsevaisia toisia uskontoja kohtaan. Esimerkiksi vain neljä prosenttia vastustaa ehdottomasti oman sukulaisen avioitumista toisen uskonnon edustajan kanssa. Kolme viidestä uskoo totuuden löytyvän useista uskonnoista, ja kymmenesosa ajattelee, ettei totuutta löydy mistään uskonnosta. Kun suomalaisilta kysyttiin, millainen mielikuva heillä on joidenkin uskonnollisten ryhmien jäsenistä, he suhtautuivat kielteisimmin islaminuskoisiin. Hinduista, juutalaisista ja buddhalaisista heillä oli huomattavasti harvemmin kielteinen mielikuva. Kysymyksessä lueteltiin useita uskontokuntia tai uskonnollisia liikkeitä, perinteisiä ja niin sanottuja vaihtoehtoisia ryhmiä.

Tulokset ilmenevät Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston julkaisemasta tutkimuksesta Uskonto suomalaisten elämässä. Uskonnollinen kasvatus, moraali, onnellisuus ja suvaitsevaisuus kansainvälisessä vertailussa. Julkaisu perustuu vuonna 2008 kerättyyn International Social Survey Programme -aineistoon. Tutkimukseen osallistui 34 maata ja yli 50 000 vastaajaa. Suomen aineiston keräsi Tilastokeskus. Tutkimusraportin ovat kirjoittaneet Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja Harri Palmu ja tutkijat Kimmo Ketola, Kati Niemelä ja Hanna Salomäki.

Uskonto suomalaisten elämässä käsittelee viidessä luvussa kansainvälisesti vertaillen suomalaisten uskonnollisuutta (1. luvussa), uskontoa ja moraalikäsityksiä (2. luvussa), ikäryhmien välisiä eroja uskonnollisuudessa ja uskonnollisen kasvatuksen merkitystä (3. luvussa), suomalaisten uskonnollista suvaitsevaisuutta (4. luvussa) sekä uskontoa ja onnellisuutta, luottamusta ja auttamista (5. luvussa).

Julkaisua myy Tampereen yliopiston tiedekirjakauppa Taju. Tutkimusaineisto on saatavana tietoarkistosta maksutta tieteellisiin tarkoituksiin.

Julkaisun tiedot:
Ketola Kimmo & Niemelä Kati & Palmu Harri & Salomäki Hanna (2011). Uskonto suomalaisten elämässä. Uskonnollinen kasvatus, moraali, onnellisuus ja suvaitsevaisuus kansainvälisessä vertailussa. Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston julkaisuja 9/2011
Laajuus: 109 s. (sisältää yli 50 taulukkoa tai kuviota)
Julkaisuvuosi: 2011
Kieli: fin
Kustantaja: Tampereen yliopiston laitosten julkaisut
ISSN 1459-8906
ISBN 978-951-44-8483-4.

Lisätietoa: