European Social Survey

European Science Foundation (ESF) kaavailee tieteellisesti korkeatasoista tiedonkeruuta EU-maiden kansalaisten yhteiskunnallisesta toiminnasta, arvoista ja asenteista. Joka toinen vuosi kerättäväksi tarkoitettu European Social Survey (ESS) on etenemässä hyvää vauhtia toteuttamisvaiheeseen. ESF on tehnyt päätöksen hankkeen rahoitusjärjestelyjen edistämisestä.

Eurooppalaiset huippututkijaryhmät ovat suunnitelleet hanketta parin vuoden ajan ESF:n rahoituksella. Suomesta suunnitteluun on osallistunut professori Leif Nordberg, joka on toiminut jäsenenä hankkeen johto- ja eksperttiryhmissä.

ESS:n sisältöä, toteuttamismallia ja etenemistä selvitetään seikkaperäisesti ESF:n kotisivulla: Blueprint for a European Social Survey (ESS)

Koska ESS:n toteuttaminen edellyttää kansallista rahoitusta aineistonkeruuseen, suomalaistutkijat kokoontuivat alkuvuoden 1999 aikana pohtimaan hankkeen kotimaisia edistämistoimia. Alustavan suunnittelukokouksen jälkeen järjestetyssä noin 20 osallistujan ESS-kutsuseminaarissa (11.6.1999) päätettiin laatia asiaa puoltava muistio Suomen Akatemialle.

Nyt Suomen Akatemia on varautunut rahoittamaan ESS:n kahden ensimmäisen aineiston keruun Suomessa. Ehtona kansalliselle osallistumiselle on EU:n osallistuminen ESS:n keskitettyjen toimintojen kustantamiseen. EU:n rahoitusosuutta koskeva päätöksenteko on kuitenkin viivästynyt, sillä keskitettyjen toimintojen rahoitusta koskevaa päätöstä ei ollut tehty vielä helmikuussa 2000. Asia ratkaistaneen vuoden 2000 kuluessa, mutta myönteistenkin päätösten tapauksessa hankkeen ensimmäinen aineistonkeruu toteutettaneen vasta vuonna 2002.

Tilannekatsaus 11.4.2000 (Leif Nordberg)

Lisätietoja hankkeen etenemisestä antavat: Leif Nordberg tai Sami Borg.