FSD2551: Naiset ja sota 1987 - 1988

1

Kodissani oli maata noin 6 hehtaaria ja vuokramaata 5 hehtaaria, metsää 17 hehtaaria. Karjaa oli 3 lehmää, hevonen, sika, kanoja ja lammas. Perheeseen kuului äiti, isä on kuollut vuonna 32 . Lapsia 3 tyttöä ja 3 poikaa. Sotaan lähtivät 2 vanhempaa poikaa ja sisko. Me äitin kanssa teimme kaikki talon työt ja pikkusisko ja veli auttoivat niin paljon kuin jaksoivat. Veljet auttoivat lomilla käydessään. Äitimme hoiti niin isännän kuin emännän tehtävät koska hän oli jo siihen tottunut isän kuoleman jälkeen. Joskin se oli hänelle raskas tehtävä, mutta koskaan hän ei valittanut, hänellä oli aina kiitollinen mieli. ~ #755

2

Naiset joutuivat tai minä ainakin, kyntämään, kylvämään (käsin), ajamaan niittokoneella, pystyttämään seipäät, jotain ojan päitä avaamaan, ajamaan maidot meijeriin, kävin myllyssä, teurastin kerran siankin, ajoin puut metsästä. Kerrankin kun olin saanut juuri metrihalot rekeen tuli eräs isäntä ja kysyi olenko ostanut ne halot niin sanoin omiahan nämä on. Niin hän sanoi raja menee tuosta, en siellä paksussa lumessa huomannut rajaa, joten puut pois reestä toisen pinon luo tekemään uutta kuormaa. Kun siellä kovassa pakkasessa ja paksussa lumessa 10 km päästä haki puita niin eihän se mitään herkkua ollut. Mutta en antaisi näitä kokemuksia pois. Täällä oli sellainen vanha seppä, joka kengitti hevoset ja korjasi aisat, mutta itse me muut aidat ja sellaiset asiat hoidettiin. Perunat laitettiin maahan mutta minusta oli kyntäminen kaikkein raskainta, meillä kun oli sellainen aura Fiskars 10 niin en osannut laittaa sitä karttua oikeaan asentoon, se aura meni aina liian syvälle, että hevosen lavat meni aivan rikki. Minusta tuntuu että kaikessa me omasta mielestämme onnistuimme, koska tässä asui eräs vanha mies niin se kävi aina kiittämässä töitäni. Se valoi voimaa ja uskoa tulevaisuuteen. ~ #755

3

Ei meitä kukaan paljon neuvonut, koska minäkin olin saanut osallistua pienestä pitäen kaikkiin töihin mitä maalaistalossa on. Jos emme olisi olleet orpoja ja jo ennenkin tiukalla, ei meistä oliis tullut ikänä näin työteljäitä ihmisiä. Mikään työ ei ole vierasta. Sodan jälkeen kodissamme tehtiin kaikki työt yhdessä, ei siinä ollut mitään naisten tai miesten töitä. Miehet eivät kuitenkaan lypsäneet. ~ #755

8

Villoja meiltä luovutettiin ja sianlihaa. Ei minun muistissani ollut, kuin kerran äiti kävi kansanhuollossa ‑ sitä lihaa oli ollut liian vähän, mutta ei siintä mitään rangastusta tullut. Ei näin pienestä talosta tarvinnut mitään piiloitella. Mutta ei meidän tarvinnut olla nälässäkään saimme maasta juurikkaat ja perunan, sitte me viljelimme sokerijuurikasta jota laitoimme puolukkapiirakan sekaan ja se maistui hyvältä. ~ #755

32

Kuuluin jo pienenä tyttönä pikkulottiinkin ja sitten lottiinkin. Tämä isänmaallisuus on kodin perintö, olen liittynyt omasta tahdostani en kenenkään painostuksesta. Olin lotissa sen

(jatk) sen lopettamiseen asti. ~ #755

33

Marraskuun 30 pvä 1939 olimme puheenjohtajamme luona käärimässä sitetarpeita kun radiossa ilmoitettiin nämä ensimmäiset laukaukset. Kaikki vapaa‑aikani olin lottatehtävissä, ensin kävin aina tuuraamassa emäntää hänen vapaapäivinään tässä Korvalan talossa jossa oli siltavartion pojat majoitettu he olivat myös suojeluskuntalaisia, kunnes siihen tuli sitten oikein vartiomiehet puolustuslaitokselta. 15/6 ‑41 minut komennettiin iv‑lotaksi Rahilan torniin palvelin siellä 20/12 ‑42 asti, sitten sain siskoni tilalleni, sitte sain komennuksen kenttäpostikonttori 7 olin siellä 12/10 ‑43 eli siihen asti kun lähdin opiskelemaan Haminan Naiskäsityökouluun. Ja kaikki vapaa‑aikani kävin kotonani työssä. Tämä Rahilan torni on vielä 10 km päässä kodistani ja sinne piti mennä jalkaisin mennen tullen ja jos oli sellaiset vuorot että piti olla yötä niin sinne piti viedä eväät mukana. Loppupuolella sinne tuli sitte muonitus valtion puolesta mutta ei minun aikanani. Vaatteita saatti lottajärjestöltä hattu ja mantteli. Ei muita vaatteita eikä palkkaa. Järjestömme oli voimakas,

(jatk) mutta se lopetettiin rauhan ehtojen mukaan. Se tuntui raskaalta koska olimme uhranneet parhaan nuoruutemme rakkaan isänmaamme hyväksi. Olisimme toki halunneet että tämä vapaa‑ ehtoinen järjestö olis saanut olla. Hyvässä yhteishengessä me lotat toimimme olimme kaikki rakkaan isänmaamme asialla. Eikä kukaan purnannut eikä valittanut paljosta työstä, sitte illalla oli niin väsynyt ettei siinä enään mihinkään tehnyt mieli. ~ #755

37

Hajin vuonna 1939 Viipurin sairaanhoitaja kouluun sieltä tuli tieto että olen liian nuori, hakekaa seuraavana vuonna uudelleen. Minulla oli kova halu aina ollut sairaanhoitajaksi mutta se jäi vain haaveeksi. Naiskäsityökoulu jäi kaksi kuukautta lyhyemmäksi koska emme saaneet kutonta tarpeita. Oliisin päässyt kutomaan kouluuni mutta oli silloin jo kihloissa että menin naimisiin 1945. ~ #755

41

Meidän perheessä ei kärsitty ruuan puutteesta koska meillä oli maatila josta sai viljan, maidon, voin, juurikasvit, marjat, omenat. Ja äitimme oli tuhattaituri hän leipoi lanttupiirakkaa ja puolukkapiirakan sekaan kastettiin sokerijuurikasta josta sai makeutus

(jatk) ainetta. Sokerihan oli kortilla ja sitä sai kuukaudessa 250 g hengeä kohden, kahvia ei saanut ollenkaan se korvattiin sikurilla ja viljaa paahdettiin. Kangasta joutui melkein aina jonottamaan ja jos sai kenkiin luvan niitä sai myös jonottaa. ~ #755

47

Äitimme oli hyvä ompelija meillä tehtiin kaikki kotona. Jos sai vaikka joltain naapurilta vanhan takin se purettiin ja pestiin ja käännettiin toisin päin ja näin se oli taas uusi vaate, ja nuoremmat piti vanhempien siskojen ja veljien vaatteita. Ja täällä oli yksi neuvoja joka piti tallukaskurssit, minäkin tein isän vanhasta pompasta nahkatallukkaat. ~ #755

49

Tapasin mieheni kenttäpostikonttorissa hän oli haavoittunut joten hän joutui sen jälkeen eläinlääke everstin lähetiksi ja kävi hakemassa meiltä postia 7 Kenttäpostikonttorista. Olimme kihloissa yli 2 vuotta, mieheni vanhemmat olisivat halunneet että me olisimme menneet aikaisemmin vihille, mutta minä en halunnut sitoa itseäni. Sanoin että kun sota loppuu niin sitten. Koska pelkäsin jos sulhaseni kuolee niin minulle jää suuri rasite ja olinhan vielä nuori. ~ #755

50

Liittomme oli rakkaus‑avioliitto. Avioliittomme solmittiin 19/5 ‑45 . Vihkimisen jälkeen muutimme mieheni vanhempieni maatilalle Maarianpitäjään. Minun äitini ei oliis millään laskenut minua niin kauas asuimmehan täällä Vehkalahdella. ~ #755

51

Asuimme siellä Maariassa, mieheni vanhempien luona samassa ruokadaloutessa jossa meidän kanssamme mieheni isä ja äiti, veli ja hänen vaimonsa ja heidän 3 lastaan. Käytössämme oli 1 oma huone. Maariasta me muutimme Somerolle ja mieheni haki poliisikouluun ja sinne hän pääsikin. Sitte muutimme Helsinkiin mieheni asui Fapiaanikadulla poliisikoulun asunnossa ja minä asuin Pallokentän asunnossa. Kun en muuten saanut asuntoa niin menin konekudontakurssille niin sain tämän asunnon, meitä asui 4 tyttöä samassa huoneessa. Huonekalut saimme minä värjäsin viltin vihreäksi ja huonekaluliike laittoi siitä nojatuoleihin päälliset ettei tarvinnut laittaa paperikangasta niinkuin silloin oli. Saimme myös pyöreän pöydän ja tietysti se hetekka. Kotoani sain myös paljon liinavaatetavaraa, ison maton teimme, hajimme karvarilta karvoja jotka karstasimme ja kehräsimme kotona, sitte

(jatk) kudoin siitä ison maton. Oli minulla räsymatotkin täkit ja lakanat joista osa oli saatu luvalla Kansanhuollosta, mutta ne oli sillaa. Naiskäsityökoulussa sain myös kutoa verhot ja täkin päälliset sitte kotona tikattiin täkit. Emme ole saaneet koskaan mistään lainaa omalla työllämme ja säästämällä. Nyt meillä on kaunis koti ja puutarha. Tämä kodimme valmistui 1957 ja tässä asun edelleen. Talous tavaroita saimme paljon häälahjaksi. Minä vaalin eversti ja rouva Roosberkin tuomaa sinistä ristalli maljaa rakkaimpana häälahjana. ~ #755

75

Sulhaseni tapasin vain hänen lomiensa aikana silloinkin hän asui hotellissa, eihän silloin saanut kun käydä morssiammen luona. Muistan että sulhaseni ei ollut meillä yötä kun sillon kun meidät kuulutettiin pääsiäisenä, vaikka olimme kolmatta vuotta kihloissa. Oli minulla yksi kirjeenvaihto kaveri, kun laitoimme tuntemattoman sotilaan paketin niin laitoin siihen osoitteen. Lähetin hänelle useammankin paketin tämä poika oli Eurajoelta kotoisin. Hän kävi sodan jälkeen katsomassa minua ja kiittämässä ja kertoi että aina kun sai paketin se valoi uutta uskoa tulevaisuuteen. ~ #755

76

Minulla ei ainakaan jäänyt minkäänlaista vapaa aikaa. Illalla olin niin väsynyt ettei tehnyt mieli mihinkään. Harrastuksia oli kuorolaulu. ~ #755

78

Muistan että muutamat tanssit sotilaat pitivät parakissa. Olen itse käynyt 2 kertaa. Sotilaat kävivät kodissa sanomassa että nyt on hipat. Tunnelma oli niinkuin yleensä tanssiisa on. ~ #755

94

Meillä oli kolme henkinen siirtolaisperhe Viipurista, suhteemme oli hyvä, äitimme antoi heille kaikea ruokatarpeita mitä maalaistalosta saa. Sitte kun he muuttivat Lahteen, niin ystävyys säilyi, he kävivät meitä katsomassa ja me vierailimme heidän luonaan. Tästä ei ole kuin 6 vuotta kun heidän poikansa joka on nyt evesti kävi lapsuudenkodissani. Olihan meillä Pohjoskarjalasta sitte toinen perhe heillä oli iso emakko, mutta ne siat oli sioitettu naapuriin. Se vanhan emännän ja oman äitini keskustelu on jäänyt mieleeni. Saara oli sen mummun nimi hän kysyi äidiltäni onko teillä vokkia, äiti kuuli kai väärin koska hän vastasi ei meillä rottia ole mutta hiiriä on. Tämä vokki on karjalassa pukki. Tätä

(jatk) juttua olemme nauraneet monta kertaa. ~ #755

107

Pommitukset olivat meillä jokapäiväistä tapahtumaa. Kun satuttiin olemaan menossa vaikka maitoa viemään meijeriin niin hevonen piti riisua ja jättää siihen paikkaan vaikka keskelle katua kun tuli hälyytys ja itse mennä pommisuojaan. Ja olla siellä niin kauan kuin hälyytys kesti. Monasti sai olla niin kauan että maito oli tonkassa jäässä. Kun oli kova pakkanen niin kyllä paleli käsiä kun se hevonen piti valjastaa. Särkyihän meiltä kerran ikkunatkin, siitte ne koneet usein ajoivat 5 konetta rinnatuksin oikein alhaalla hipoen puulatvoja ampuen valojuova kuulia, naapuritalo syttyi tuleen, mutta se saatiin sammumaan. Tietysti se oli raskasta aina toivottiin ettei tulis kuutamoyötä. Mutta sitten se alko enemmä pommittaa päivälläkin, jos niistä pommiista ei olis mennyt mereen niin paljon niitä kun niistä koneista pudotettiin, meitä ei olis yhtäkään ihmistä. ~ #755

108

Rauha oli raskas, mutta toisaalta helpottava. Eihän silloin osannut ajatella että se alkaa uudelleen? ~ #755

110

Tähän asiaan ei oikein luotettu, se vanha aatami painoi vaassa. ~ #755

111

Jännitteitä näkyi kaikkien ihmisten keskusteluissa. ~ #755

112

Ei täällä luotettu saksalaisiin jos ei heitä vihattukaan. ~ #755

113

Toiset ehkä luottivat saksalaisiin. Mutta suuri osa ihmisistä toivoi vain rauhaa. Sotan alkaminen tuntui silloin suurelta katasrohvilta. Me olisimme halunneet rauhaa, minusta tuntui että veljänikin olivat sitä mieltä että rauha oliis paljon parempi. ~ #755

114

Karjalan valtaus lämmitti mieltä, sehän oli ominta maatamme. Itä‑Karjalaan ei suomalaiset oliis saanut mennä. Siellä menetimme monta kallista uhria. Sulhaseni haavoittui Vienaankarjalassa. Vaikka kirjeissä henki suur Suomi mutta voi rivin välistä lukea muutakin. ~ #755

116

Kyllä se masensi mieliä, suurin syy oli odotus ja tietämättömyys.

(jatk) Mitä jatkossa tulee. ~ #755

117

Minä ainakin arvostin Rytiä, oliis kuka tahansa ollut hän paikallaan, asema oliis ollut sama. Ryti sai turhaan kärsiä, kaiken kansamme puolesta. Minä aina luotin marsalkka Mannerheimiin ja luotti varmasti Suomen kansakin. ~ #755

118

Suhteet olivat hyvät kaikkien välillä, olihan kuluttaja väestö kyllä paljon tiukemmalla jos heillä ei ollu kun korttiannokset. ~ #755

119

Kyllä pelättiin jos Neuvostoliitto voittaa kuinka meidän käy. No nyt me tiedämme miten meille on käynyt. Ratiosta seurattiin tarkoin kaikki uutiset ja tietoiskut. Meilläkin kotona kävi naapurit kuuntelemassa ratiota meillä oli Pikku‑Matti niminen ratio. Eihän ratiotakaan ollut joka talossa. ~ #755

120

Se oli raskasta aikaa kun piti luopua Karjalan Kannaksesta ja Viipurista. Kyllä me luultiin että ne tulevat Kymijokeen asti. Onneksi

(jatk) niin ei käynyt. ~ #755

121

Masentunein mielin he palasivat rintamilta. Näin paljon sotilaita koska kodissanikin oli majoitettu Kannakselta palaavia sotilaita. Hyvä usko heillä kuitenkin oli, he sanoivat että kyllä me selviämme, koska olemme pakkasessakin selvinneet. Olihan heillä huumori ainakin jäljellä, koska he aina puhuivat tankki vain kiertää jänkää. Kun pitivät kilpailuita kenen täi kävelee kovempaa. Lapin sota tuntui ihan järjettömältä. Saksalaiset sotilaat olivat sotilaita siinä missä omammekin. Heille annettiin käsky ylempää jota oli toteltava. Niinkuin omillemmekin pojille. ~ #755