FSD - EtusivuFSD neWWWs
OOO


 

Etusivulle

Numero 1/2001

Pääkirjoitus

Katoaako elektroninen kansanperinne?

Sami Borg 22.3.2001

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto on aloittanut kolmannen toimintavuotensa. Kahta ensimmäistä vuotta koskeva toimintakertomus on juuri valmistunut. Toiminta on käynnistynyt alun pitäen kaavaillun mukaisesti. Arkiston aineistovaranto on karttunut noin sadan aineiston vuosivauhtia, ja vuonna 2000 arkisto luovutti tieteellisen tutkimuksen ja opetuksen käyttöön noin sata aineistoa. Arkistoitujen aineistojen määrään nähden luku on vähintään tyydyttävä.

Vuonna 2000 vierailimme noin 60 yliopistolaitoksessa tai muussa tutkimusyksikössä esittelemässä toimintaamme. Laitosesittelyjen tahti jatkuu tiiviinä tänäkin vuonna. Samalla arkiston aineistonhankinta alkaa kohdistua yhä enemmän suoraan yksittäisiin tutkijoihin ja tutkimushankkeisiin. Tavoitteena on vakiinnuttaa arkiston peruspalveluja tukeva ja hyödyntävä toimintakulttuuri suomalaiseen yhteiskuntatieteelliseen tiedeyhteisöön lähivuosina.

FSD haastaakin tutkijoita, opettajia ja tutkmusorganisaatioita mukaan elektroniseen muotoon tallennettujen aineistojen säilyttämis- ja tietopalvelutalkoisiin. Akateemista yhteiskuntatieteellistä tutkimusta ja opetusta palvelevien elektronisten aineistojen määrä on kasvanut viime vuosina huimasti, mutta useiden aineistotyyppien säilyttäminen on toistaiseksi kaikkea muuta kuin suunnitelmallista.

Tietoarkisto tarjoaa toimivan ratkaisun kvantitatiivisten data-aineistojen arkistointiin ja tietopalveluihin sekä tutkimustarkoitusiin kerättyjen kvalitatiivisten aineistojen tietopalveluihin. Näiden ulkopuolelle jää kuitenkin paljon erilaisia aineistotyyppejä, joiden säilyttämisestä olisi tarkoituksenmukaista laatia valtakunnallisia suunnitelmia esimerkiksi oppiaineittain tai tutkimusaloittain.

Eikä asia saa jäädä suunnitteluasteelle, vaan on ryhdyttävä toimenpiteisiin katoavan elektronisen "kansanperinteen" puolesta. Toimivia esimerkkejä löytyy esimerkiksi historiatieteitä ja psykologiaa palvelevista valtakunnallisista Internet-tietovarannoista. Miten muut alat vastaavat?

 

Sivun alkuun | Tietosuoja