FSD - EtusivuFSD neWWWs
OOO


 

Etusivulle

Numero 8 (2/2002)

Uusinta tietoa suomalaisten sosiaalisista verkostoista

Helena Laaksonen 16.05.2002

International Social Survey Programme -tutkimusohjelman (ISSP:n) vuoden 2001 kysely paneutui väestön sosiaalisiin verkostoihin yhteensä 38 maassa. Suomen aineisto on nyt saatavana tietoarkiston kautta.

Sukulais- ja ystävyyssuhteet

Suomessa kyselyn nimenä oli "Suomalaisten sukulais- ja ystävyyssuhteet". Sukulaisuussuhteita osana sosiaalisia verkostoja tutkittiinkin valtaosassa esitetyistä kysymyksistä. Lähisukulaisten verkoston laajuuden lisäksi selvitettiin muun muassa, miten usein ja millä tavoin vastaajat pitävät yhteyttä aikuisiin lapsiinsa, vanhempiinsa tai muihin sukulaisiinsa.

Ystävyyssuhteiden otaksuttiin muodostuvan paitsi sukulaisuuden myös työtoveruuden ja naapuruuden perusteella. Muissa yhteyksissä, kuten harrastusten, yhdistystoiminnan tai kirkon parissa hankittujen läheisten ystävien määrää kysyttiin myös.

Lähin omainen vai viranomainen

Sukulais- ja ystävyyssuhteiden toimintaa tutkittiin muun muassa tiedustelemalla, keiden puoleen vastaaja kääntyisi tarvitessaan apua erilaisissa ongelmissa. Vastaavasti kysyttiin, miten usein vastaaja on auttanut jotakuta. Aineistosta paljastuu, ketkä ovat ensisijaisia ja toissijaisia avun antajia, kun vastaaja tarvitsee lainaa, apua kotitöissä tai tukea ollessaan masentunut.

Aineistosta selviää myös, miten monelle suomalaiselle ensisijainen tukiverkosto ei olekaan perhe, suku ja ystäväpiiri. Jotkut kääntyvät mieluummin hyvinvointivaltion, kolmannen sektorin tai markkinoiden puoleen. Jotkut eivät hae tukea mistään.

Läheisiä ystäviä (perheenjäseniä lukuunottamatta) työpaikalla, naapurustossa, muualla?

Suomen aineistossa on yhteensä 1439 15-74-vuotiasta vastaajaa. Postikyselyn palautusprosentti on 57,8. Tutkimus toteutettiin Tampereen yliopiston sosiologian ja sosiaalipsykologian laitoksen, Tilastokeskuksen ja Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston yhteistyönä. Tiedot keräsi Tilastokeskus vuoden 2001 lopussa.

ISSP 2001 -aineisto soveltuu erityisesti sosiologiseen ja sosiaalipoliittiseen tutkimukseen ja opetukseen. Aineistossa riittää analysoitavaa eri näkökulmista esimerkiksi perheen, iän, työmarkkina-aseman tai sosiaalisen sukupuolen tutkijoille. Se tarjoaa myös erinomaisen lähtökohdan jatkotutkimuksen suunnittelulle.

Kansainväliset aineistot ja Suomi

Vuoden 2001 kysely on toinen ISSP:n sosiaalisia verkostoja käsittelevä tutkimus. Sarjan ensimmäinen tutkimus "sosiaaliset verkostot ja tukijärjestelmät" on vuodelta 1986. Suomi liittyi ISSP:n jäseneksi vasta vuonna 2000, joten uusimman Suomen aineiston vertailu aiempaan tutkimukseen ei ole mahdollista. Myös vuoden ISSP 2000 -tutkimuksesta "ympäristö II" on toistaiseksi saatavana vain Suomen aineisto.

Kahden viimeisimmän kierroksen Suomen aineistojen lisäksi tietoarkistossa on 15 kansainvälistä aineistoa, jotka on kerätty ennen Suomen jäsenyyttä.

Vuoden 2001 ISSP:n kansainväliseen aineistoon tutkijat päässevät käsiksi ensi vuonna. Mukana Suomen lisäksi ovat Australia, Itävalta, Bangladesh, Brasilia, Bulgaria, Kanada, Chile, Kypros, Tšekin tasavalta, Tanska, Flanderi, Ranska, Saksa, Iso-Britannia, Unkari, Irlanti, Israel, Italia, Japani, Latvia, Meksiko, Alankomaat, Uusi-Seelanti, Norja, Filippiinit, Puola, Portugali, Venäjä, Slovakia, Slovenia, Etelä-Afrikka, Espanja, Ruotsi, Sveitsi, Taiwan, Yhdysvallat ja Venezuela.

Lisätietoja

Sivun alkuun