Teksti: Jarkko Päivärinta

Kehitysyhteistyötutkimuksia kerätty jo 15 vuotta

Kehitysyhteistyötutkimukset ovat ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyöosaston teettämiä mielipidetiedusteluja, joissa kartoitetaan suomalaisten kehitysyhteistyöhön liittyvän tiedon tasoa, tiedontarvetta ja kansalaisten kehitysyhteistyöhön kohdistamia asenteita. Kehitysyhteistyötutkimuksia on tehty vuodesta 1997 alkaen.

Tasaisin väliajoin kerättävinä kyselyinä kehitysyhteistyötutkimukset muodostavat kiinnostavan kokonaisaineiston, joka tarjoaa tutkijoille laajan ja monipuolisen tietolähteen tarkasteltaessa erilaisia kehitysyhteistyön kysymyksiä. Aineiston avulla voi seurata kehitysyhteistyötä koskevan kansalaismielipiteen muutoksia eri aikakausina. On mahdollista tarkastella esimerkiksi kolmansien tekijöiden, kuten vaikkapa yhteiskunnassa vallalla olevien poliittisten tai taloudellisten ilmiöiden, vaikutusta kehitysyhteistyöhön liittyvien mielipiteiden muodostumiseen. Kehitysyhteistyöasenteiden tarkastelu on mahdollista myös esimerkiksi suhteessa vastaajan taloudelliseen asemaan, koulutustasoon, ikään, asuinpaikkaan tai henkilökohtaisiin kehitysmaakontakteihin.

Mielipiteet kehitysyhteistyötä kohtaan palautuneet myönteisemmiksi

Uusimmasta vuoden 2011 kehitysyhteistyötutkimuksesta on havaittavissa, että suomalaisten mielipiteet kehitysyhteistyötä kohtaan ovat muuttuneet muutaman taantumavuoden jälkeen jälleen myönteisemmiksi. Tutkimuksen mukaan lähes joka neljäs (23 %) vastaaja lisäisi kehitysyhteistyöhön käytettäviä määrärahoja, kun vuotta aikaisemmin kyseinen luku oli vain 16 prosenttia. Vastaavasti kehitysyhteistyömäärärahojen leikkaamista kannattavien suomalaisten osuus on laskenut vuodessa 20 prosentista 14 prosenttiin.

Kaiken kaikkiaan suomalaisten usko kehitysyhteistyön tärkeyteen on varsin vahva, sillä jopa 83 prosenttia vastaajista pitää sitä vähintään melko tärkeänä. Viime vuosien kehityksestä huolimatta viiden vuoden takaisiin huippulukuihin on kuitenkin vielä matkaa. Ennen kehitysyhteistyöasenteissa tapahtunutta notkahdusta vuonna 2007 jopa 89 prosenttia kansalaisista piti kehitysyhteistyötä erittäin tai melko tärkeänä.

Vuoden 2011 tutkimuksesta käy myös ilmi, että valtaosa vastaajista pitää kehitysyhteistyön suurimpina haasteina kohdemaiden heikkoa hallintoa, korruptiota ja avun perille menoa. Avustus puolestaan kohdistetaan selvästi mieluiten koulutukseen (51 %), ennen ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa (35 %) sekä naisten ja lasten aseman parantamista (32 %).

Mielipidetutkimukset arkistoitu tietoarkistoon

Kehitysyhteistyötutkimukset toteutetaan noin 1000 henkilön käyntikyselyinä. Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto pitkäaikaissäilyttää tutkimuksen datamatriiseja ja luovuttaa niitä edelleen jatkokäyttöön tieteellisiin tarkoituksiin. Jokaisesta kehitysyhteistyötutkimuksesta on laadittu aineistokuvailu ja koodikirja tietoarkiston sivuille. Niistä käy ilmi kunkin keräyskerran taustatiedot ja esitetyt kysymykset. Tämän lisäksi ulkoministeriö julkaisee jokaisesta kehitysyhteistyötutkimuksesta tutkimusta ja sen tuloksia kuvailevan raportin. Raportit ovat luettavissa ulkoministeriön verkkosivuilla.

Lähteet

  • Rahkonen, Juho (2011). Kehitysyhteistyön mielipidemittaus 2011. Suomalaisten mielipiteet kehitysyhteistyöstä [verkkodokumentti]. Helsinki: ulkoasiainministeriö & Helsinki: Taloustutkimus.

Lisätietoja