Teksti: Mari Kleemola

CESSDA-ERIC rakentuu luottamukselle

Eurooppalaisten tietoarkistojen kattojärjestö CESSDA on muuttumassa ERIC-organisaatioksi eli eurooppalaiseksi tutkimusinfrastruktuurikonsortiumiksi (European Research Infrastructure Consortium). Eri maiden tietoarkistot osallistuvat CESSDA-ERICin toimintaan kansallisina palveluntuottajina.

Jotta CESSDA-ERIC voisi toimia tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti, kansallisten palveluntuottajien on kyettävä täyttämään konsortion määrittelemät kriteerit. Käytännössä palveluntuottajien toiminnan tulee perustua yhteisiin periaatteisiin ja yhdenmukaisiin toimintatapoihin ja standardeihin. Keskeistä osaa uuden konsortion toiminnassa näytteleekin luottamus. Sekä CESSDA-ERICin että kunkin palveluntuottajan on luotettava, että kaikki osapuolet toimivat yhteisten sääntöjen mukaan.

Itsearviointihanke jäsenyysehtojen toteutumisesta

Luottamusta rakentaakseen CESSDA on käynnistänyt itsearviointihankkeen, jossa tarkastellaan, kuinka hyvin eri maiden tietoarkistot täyttävät CESSDA-ERICin asettamat kriteerit. Arviointiprosessin aikana voidaan myös varmistaa, että tietoarkistot ymmärtävät kriteerit samalla tavoin. Lisäksi päämääränä on tunnistaa, missä asioissa ja missä organisaatioissa on tarvetta lisätiedolle ja tuelle.

Hanke käynnistyi helmikuussa 2013 Bergenissä pidetyllä seminaarilla. Kevään aikana jokainen tietoarkisto tekee itsearvioinnin Data Seal of Approval (DSA) -menetelmällä. Lisäksi toteutetaan vertaisarviointeja. Tuloksia käsitellään kesäkuussa järjestettävässä palauteseminaarissa.

Ydinryhmä vastaa arvioinnista

Hankkeelle on nimetty ydinryhmä, joka vastaa hankkeen toteutuksesta, käy läpi arvioinnit ja valmistelee arviointitulosten perusteella kehittämisanalyysin. Ydinryhmässä ovat edustettuina UKDA (Iso-Britannia), GESIS (Saksa), DANS (Alankomaat) ja Suomen yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto.

Tietoarkisto sai FIRI 2012 –kutsuhaussa Suomen Akatemialta rahoitusta CESSDA-ERIC-infrastruktuuriin liittyvien kansallisten palvelujen vahvistamiseen.

Lisätietoja