Teksti: Mari Kleemola

Tietoarkisto aktiivinen Tutkimuksen tietoaineistot -hankkeen työryhmissä

Opetus- ja kulttuuriministeriön käynnistämä ja CSC:n toteuttama kaksivuotinen Tutkimuksen tietoaineistot -hanke (TTA) on edennyt toiselle toimintavuodelleen. Tietoarkisto on osallistunut TTA-työhön hankkeen alusta alkaen. Tietoarkiston tietopalvelupäällikkö Mari Kleemola on hankkeen ohjausryhmän jäsen ja metatietotyöryhmän puheenjohtaja ja atk-erikoistutkija Tuomas J. Alaterä tietoinfrastruktuurityöryhmän jäsen. Johtaja Sami Borg on puolestaan nimetty jäseneksi uuteen, tämän vuoden alussa aloittaneeseen tiedon saatavuus -työryhmään.

Minimimetatietomalli valmistunut

Metatietotyöryhmä on saanut valmiiksi kymmenen tietoelementtiä sisältävän minimimetatietomallin. Malli määrittelee "pienimmän yhteisen nimittäjän" eli ne pakolliset tiedot, jotka jokaisesta tutkimusaineistosta olisi tallennettava. Lisäksi se mahdollistaa esimerkiksi julkaisujen tai aineiston tuottaneen projektin linkittämisen tutkimusaineistoon. Minimimetatietomallin mukaista aineiston kuvailua voi ja useimmiten tuleekin rikastaa erilaisilla tieteenala-, aineistotyyppi- ja aineistokohtaisilla elementeillä tai tutkimuksen kontekstia kuvaavilla tiedoilla.

Kuluvan vuoden aikana metatietotyöryhmä laajentaa minimimallia, kartoittaa sanastoja ja ontologioita sekä kokoaa ohjeita aineistojen kuvailuun. Minimimetatietomalli on luotu TTA-palveluita varten, mutta sitä voivat hyödyntää kaikki tutkimusaineistojen kanssa toimivat tahot.

Tutkimuksen tietoinfrastruktuuri hahmottuu

Sähköisen tutkimusprosessin tueksi tarvitaan infrastruktuuri, joka kokoaa yhteen tietoaineistojen hallinnan parhaat käytännöt ja periaatteet sekä niihin perustuvat palvelut, prosessit ja tekniikat. Tietoaineistojen käyttäjien tulee saada infrastruktuuripalveluiden kautta mahdollisimman helposti hyödynnettyä esimerkiksi yhteiset sanastot, ontologiat, metatietomääritykset, koodistot, luokitukset ja tunnisteet.

Tietoinfrastruktuurityöryhmä kartoittaa, mitä kansallisia palveluita tutkimuksen tietoinfrastruktuurin tulee sisältää. Koska infrastruktuuri muodostetaan useista palveluista, niiden yhteentoimivuuden varmistaminen on ensiarvoisen tärkeää. Työryhmä onkin laatimassa arkkitehtuuriperiaatteita, joiden avulla voidaan varmistaa yhteinen ymmärrys tietoinfrastruktuurien suunnittelun lähtökohdista.

Tapahtumien kevät

Metatietotyöryhmän ja tietoinfrastruktuurityöryhmän yhdessä 19.3. järjestämässä Metatietomallit ja kokonaisarkkitehtuuri -tapahtumassa luodaan katsaus näiden työryhmien työhön ja tuloksiin. Seminaarissa annetaan puheenvuoro myös palveluiden käyttäjille. Tilaisuuteen pyydetään ilmoittautumaan viimeistään 13.3. klo 12 mennessä.

Kevään aikana hanke järjestää useita muitakin seminaareja ja keskustelutilaisuuksia. Maaliskuun alussa pidettiin Avoin tiede -tilaisuus, jossa kuultiin muun muassa Sami Borgin puheenvuoro. Myöhemmin keväällä luvassa on keskustelutilaisuus sähköisten tutkimusaineistojen pitkäaikaissäilyttämisestä ja seminaari avoimen tiedon instrumenteista.

Lisätietoja