Teksti ja grafiikka: Kaisa Järvelä

Eurobarometriaineistoihin on tallennettu yli neljäkymmentä vuotta eurooppalaista asennehistoriaa

Saksan tietoarkiston verkkopalvelu tarjoaa kenelle tahansa pääsyn arkistoon, joka sisältää yli kahdeksankymmenen Eurobarometrikyselyaallon aineistot 1970-luvulta tähän päivään

Suomalaiset suhtautuvat perheellisten naisten töissä käymiseen selvästi myönteisemmin kuin eurooppalaiset keskimäärin. Suomalaisista vain 30,8 prosenttia ajattelee perheen kärsivän jossain määrin naisen kokopäivätyöstä, kun kaikista EU-kansalaisista näin ajattelee peräti 62,3 prosenttia. Luvut osoittavat, että suuri osa Euroopan maista on sukupuolten tasa-arvoa koskevissa asenteissa edelleen merkittävästi Suomea jäljessä.

kuvituskuva

Perhe kärsii naisen kokopäivätyöstä (lähde: EB 82.4)

Naisten kokopäivätyössä käymiseen liittyviä asenteita kartoittava kysymys on osa viimeisintä Saksan tietoarkistoon arkistoitua, loppuvuodesta 2014 kaikissa EU-maissa tehtyä Eurobarometri-kyselyä (EB 82). Eurobarometri-kyselyt ovat Euroopan komission rahoittamia mielipidetutkimuksia, joiden avulla kartoitetaan kaksi kertaa vuodessa EU-kansalaisten sosiaalisia ja poliittisia mielipiteitä.

Osa Eurobarometri-kysymyksistä toistuu kyselyaallosta toiseen suunnilleen samalla tavalla muotoiltuina. Toistuvat kysymykset koskevat vastaajien ajatuksia ja kokemuksia heidän omasta elämänlaadustaan, Euroopan unionista, europarlamentista sekä vastaajien omasta yhteiskunnasta ja sen demokratian toimivuudesta. Toistuvien kysymysten lisäksi kyselyissä on mukana vaihtuvia kysymyksiä, joilla kartoitetaan vastaajien mielipiteitä jostain tarkemmin rajatusta teemasta.

Esimerkiksi naisen kokopäivätyötä koskevia asenteita kartoittava kysymys on osa sukupuolten tasa-arvoa laajemmin kartoittavaa Special Eurobarometer -tutkimusta (EB 82.4). Special Eurobarometrit eroavat perus-Eurobarometrien vaihtuvista teemaosioista sikäli, että ne perustuvat perusteellisiin temaattisiin tutkimuksiin.

Toistuvat kysymykset synnyttävät vertailuaineiston

Siinä missä Eurobarometrien teemakyselyt tarjoavat syvällistä tietoa kunakin ajankohtana kiinnostavista yksittäisistä aiheista, toistuvat kysymykset tuottavat Eurobarometrien ydinaiheista säännöllisesti päivittyvän, laajan vertailuaineiston. Sen avulla on mahdollista seurata eurooppalaisten asennemuutoksia monella eri tavalla, joko lyhyellä tai peräti kymmenien vuosien aikavälillä.

Esimerkiksi vuosina 2005, 2009 ja 2014 kerättyjen Eurobarometrien vertailu osoittaa, että eurooppalaiset ovat olleet elämäänsä kymmenen vuotta suunnilleen yhtä tyytyväisiä tai tyytymättömiä. Tyytyväisyysprosentit ovat kaikissa vastausluokissa liikkuneet vuosien varrella alle kolmen prosentin haarukassa. Hieman yli puolet vastaajista on kertonut olevansa elämäänsä melko tyytyväisiä sekä vuosina 2005 (53,7%), 2009 (52,1%) että 2014 (52%). Erittäin tyytyväisten osuus on liikkunut hieman kahdenkymmenen prosentin yläpuolella (21,3%–23,8%) ja hieman tyytymättömien osuus vähän kahdenkymmenen prosentin alapuolella (17,3%–19,4%). Täysin tyytymättömiä on ollut vuosien varrella noin 6–7 prosenttia vastaajista.

kuvituskuva

Oletteko elämäänne kaiken kaikkiaan (lähde: EB 63.4, EB 71.3 ja EB 81.4)

Vastauksista voisi vetää ainakin varovaisesti johtopäätöksen, että Euroopan talousvaikeudet eivät ole juuri vaikuttaneet siihen, miten tyytyväisiä ihmiset elämäänsä kaiken kaikkiaan ovat. Vuonna 2005, ennen Euroopan viimeisimmän talouslaman alkua, erittäin tyytyväisten osuus oli itse asiassa kaksi ja puoli prosenttiyksikköä matalampi kuin viime vuonna. Vuoden 2009 kyselyssä, noin vuosi laman alkamisen jälkeen tyytymättömyys oli aavistuksen korkeammalla kuin muissa kyselyissä, mutta mistään merkittävästä tyytyväisyyden notkahduksesta ei silloinkaan ollut kyse.

Suomessa Eurobarometrejä kerätty 1990-luvulta asti

Eurobarometri on kerätty EU-maissa säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa jo vuodesta 1974 asti. Alusta saakka kyselyyn ovat osallistuneet Ranska, Saksa, Iso-Britannia, Italia, Alankomaat, Belgia, Tanska, Irlanti ja Luxembourg. Suomessa kysely tehtiin ensimmäisen kerran kokonaisuudessaan vasta vuonna 1995 (EB 43), mutta EU-aiheisten kysymysten osalta Suomi oli mukana jo vuonna 1993.

Kukin haastatteluaalto käsittää noin tuhat kasvotusten, haastateltavien omalla äidinkielellä tehtyä haastattelua kaikista EU-maista. Otos muodostetaan jäsenmaiden yli 15-vuotiaasta väestöstä. Osassa kyselyistä mukana on ollut myös jäsenmaaehdokkaiden tai muiden Euroopan maiden asukkaita. Aineistojen keräämisestä vastaa TNS Opinion, ja Euroopan komissio julkaisee jokaisen kyselyaallon tuloksista viralliset raportit. Varsinaisten Eurobarometrien täydennykseksi EU on 1980-luvun lopulta lähtien teettänyt tarvittaessa suppeahkoja, johonkin ajankohtaiseen teemaan keskittyviä, puhelimitse kerättäviä Flash Eurobarometri -kyselytutkimuksia.

Kaikki Eurobarometri- ja Flash Eurobarometriaineistot on arkistoitu jatkokäyttöä varten. Suomessa aineistojen jakelusta vastasi aiemmin Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, mutta vuonna 2013 kansainvälinen jakeluvastuu siirtyi Saksan tietoarkistolle (GESIS). GESISin verkkosivuilta löytyy kattava Eurobarometri-tietopalvelu, jonka kautta kuka tahansa voi ladata käyttöönsä mitä tahansa Eurobarometri-aineistoja yli neljänkymmenen vuoden ajalta. Aineistojen lisäksi palvelusta löytyy Eurobarometrejä ja niiden keräämistä koskevia taustatietoja sekä esimerkiksi aineistoihin liittyvät eri maiden kyselylomakkeet ja koodikirjat. Varsinaisten Eurobarometriaineistojen lisäksi sivustolta löytyy Eurooppaa koskevia mielipideaineistoja jo vuodelta 1962 asti. Tuoreimmat arkistosta tällä hetkellä löytyvät Eurobarometrit on kerätty touko–kesäkuussa 2014 (EB 81) ja marras–joulukuussa 2014 (EB 82).

Aineistot:

  • European Commission (2012): Eurobarometer 63.4 (May-Jun 2005). TNS OPINION & SOCIAL, Brussels [Producer]. GESIS Data Archive, Cologne. ZA4411 Data file Version 1.1.0, doi:10.4232/1.10968
  • European Commission (2012): Eurobarometer 71.3 (Jun-Jul 2009). TNS OPINION & SOCIAL, Brussels [Producer]. GESIS Data Archive, Cologne. ZA4973 Data file Version 3.0.0, doi:10.4232/1.11135
  • European Commission, Brussels (2015): Eurobarometer 81.4 (2014). TNS Opinion, Brussels [producer] . GESIS Data Archive, Cologne. ZA5928 Data file Version 2.0.0, doi:10.4232/1.12201
  • European Commission, Brussels (2015): Eurobarometer 82.4 (2014). TNS Opinion [producer]. GESIS Data Archive, Cologne. ZA5933 Data file Version 1.0.0, doi:10.4232/1.12217

Lisätietoja:

Creative Commons -lisenssi