• Takaisin etusivulle

Teksti Kaisa Järvelä, kuvat: Outi Törnblom ja Kaisa Järvelä

Aineistonhallintaa, leipäjonoja ja tuolin elämäkerta

Metodifestivaali keräsi Tampereelle 19.–20. elokuuta yli viisisataa tutkimusmenetelmistä kiinnostunutta osallistujaa. Festivaaliohjelma koostui Plenum-luennoista, eri aihepiireihin syventyvistä sessioista ja useampia metodologisia näkökulmia yhden session aikana esittelevistä Mitä ihmettä on? -kokonaisuuksista. Tietoarkisto-lehti esittelee kustakin ohjelmakategoriasta yhden kiinnostavan esityksen.

Köyhyystutkijaa huolestuttaa päättäjien asenteet

Plenum-luento 1: Leipäjonojen Suomi – Miten huono-osaisuutta käsitellään sosiaalipolitiikassa
Professori Juho Saari, Itä-Suomen yliopisto

Itä-Suomen yliopiston professorin Juho Saaren Plenun-luento Leipäjonojen Suomi avasi keskiviikkoaamuna vaikuttavasti Metodifestivaalin.

Saari on johtanut viime vuosina kaikkein huono-osaisimpien suomalaisten hyvinvointia selvittäneitä tutkimushankkeita ja myös raportoinut tuloksista aktiivisesti muun muassa eduskuntaan. 2010-luvun Suomen leipäjonoista kertova tutkimusjulkaisu, yhdessä VTM Maria Ohisalon kanssa toimitettu Kuka seisoo leipäjonossa, ilmestyi joulukuussa 2014. Parhaillaan viimeistelyvaiheessa on neulanvaihtopisteiltä kerättyyn aineistoon perustuva tutkimushanke Sumuisten sielujen hyvinvointi.

Saaren tutkimusprojektit zoomaavat katseensa niiden suomalaisten todellisuuteen, joiden elämänlaatu ja arki poikkeavat selvästi keskiluokan kokemusmaailmasta. Tämän, kaikkein heikoimmassa asemassa olevan ryhmän kokemukset jäävät Saaren mukaan pimentoon koko väestöä koskevissa kyselytutkimuksissa, koska perinteiset survey-tutkimukset eivät tavoita heitä.

Saari esitteli yleisölle tutkimustuloksia, joista kävi ilmi, että hyvinvoiva enemmistö ei nyky-Suomessa enää tiedä tai edes välitä, miten heikoimmassa asemassa olevat voivat ja elävät. Hänen mukaansa hyvinvointivaltiomme pohjassa on aukko, josta kaikkein huono-osaisin vähemmistö valuu leipäjonoihin ja neulanvaihtopisteille.

Saari korosti, että suomalaisten köyhienkin välillä on merkittäviä laadullisia eroja. 750 000 köyhäksi luokiteltavasta suomalaisesta suurin osa pystyy elämään suhteellisen samanlaista elämää kuin keskituloinen väestö. Leipäjonoista (noin 20 000 suomalaista) ja neulanvaihtopisteiltä (noin 15 000 suomalaista) löytyy kuitenkin äärimmäisessä kurjuudessa elävä vähemmistö, jonka elintaso, elämänlaatu, ja elintapa poikkeavat laadullisesti selvästi muusta väestöstä. Monet elämänlaatua mittaavat luvut ovat näiden ihmisten kohdalla kansainvälisesti vertaillen hyvää kehitysmaiden luokkaa.

Saaren mukaan ainoa toimiva tapa tutkia tätä väestöryhmää on mennä suoraan leipäjonoihin ja neulanvaihtopisteille. Vastausten saaminen ei tosin paikanpäälläkään ole aivan helppoa, sillä huono-osaisimpien luottamus muita ihmisiä kohtaan on tutkimusten mukaan noin Zimbabwen lukujen tasolla.

Saari totesikin, että tutkija ei voi aloittaa aineiston keräämistä heti, vaan ensin on yritettävä voittaa ihmisten luottamus. Riittävän suuren otoksen saamiseen kannattaa hänen mukaansa käyttää aikaa, koska yhteiskuntapolitiikka toimii pitkälti jakaumien ja lukujen perusteella. Erityisen olennaisena Saari kertoi pitävänsä sitä, että ihmisiltä saataisiin kerättyä tietoa heidän omista kokemuksistaan, eli heidän koetusta hyvinvoinnistansa.

Kuka seisoo leipäjonossa -tutkimusta varten on haastateltu 3400 ihmistä 170 ruoanjakopisteellä ympäri Suomea. Suurin osa ruoka-avun saajista on Saaren mukaan yksinasuvia työttömiä, lomautettuja ja eläkeläisiä. Useimmat saavat jotain sosiaaliturvaetuutta, mutta välttämättömät elinkustannukset, kuten vuokra ovat kasvaneet viime vuosina niin suuriksi, että osalla ihmisistä ei jää laskujen maksun jälkeen rahaa elämiseen. Pohjalta nouseminen on Saaren mukaan vaikeaa: kun jokapäiväinen elämä on selviytymistaistelua, ihmiselle ei jää resursseja esimerkiksi työnhakuun tai uuden koulutuksen miettimiseen.

Saari pitää suomalaisessa sosiaalipoliittisessa keskustelussa parhaillaan vallitsevaa ilmapiiriä huolestuttavana. Hän esitteli Metodifestivaali-yleisölle useamman eri kyselyn, joiden mukaan kaikki hallituspuolueet ajattelevat, että kattava sosiaaliturva ja pitkälle viety yhteiskunnan huolehtiminen tekevät ihmisistä laiskoja ja aloitekyvyttömiä. Saari totesikin pelkäävänsä, että lähitulevaisuudessa yhä useampi suomalainen putoaa yhteiskunnan turvaverkon läpi leipäjonoihin, joissa eläminen on äärimmäisen vaikeaa ja myös yhteiskunnalle kallista.

Kiinnostus aineistonhallintaa kohtaan on kasvanut

Aineistonhallinta-sessio
Tietoarkiston kehittämispäällikkö Arja Kuula-Luumi sekä Tietoarkiston tieteenala-asiantuntijat Annaleena Okuloff ja Katja Fält

Tietoarkiston Aineistonhallinta-sessio keräsi tänä vuonna huimasti enemmän väkeä kuin aiemmilla Metodifestivaaleilla. Tietoarkiston kehittämispäällikkö Arja Kuula-Luumi arveli, että ilmiö on seurausta rahoittajien ja kansainvälisten tiedelehtien tiukentuneista avoimuusvaatimuksista.

Esimerkiksi Suomen Akatemian syksyn 2015 haussa aineistot kehotetaan avaamaan jatkokäyttöä varten ja kuvaamaan suunnitelma siitä, miten aineisto käytännössä aiotaan avata ja säilyttää. Kuula-Luumi perehdyttikin session osallistujia aineistonhallintaan juuri Suomen Akatemian uuden ohjeistuksen valossa. Kaikki tarvittava tieto Akatemian vaatimusten mukaisen aineistonhallintasuunnitelman tekemiseen löytyy Tietoarkiston verkkosivuilla vapaasti luettavissa olevasta Aineistonhallinnan käsikirjasta.

Kuula-Luumi huomautti, että Akatemian rahoitushakemuksia arvioivat kansainväliset paneelit, joiden jäsenten mieleen on todennäköisesti iskostunut omien kotimaidensa ohjeistukset siitä, miten aineistonhallintasuunnitelmia hakemuksessa tulee arvioida. Esimerkiksi Britannian ESRC-ohjeistuksessa (Guidance for peer reviews) avoimuusvaatimukset ovat Kuula-Luumin mukaan hyvin tiukkoja. Näin ollen aineistonhallintasuunnitelman on tärkeää olla riittävä ja realistinen suhteessa siihen, että tutkimuksessa kertyvät aineistot ovat avattavissa jatkokäyttöön.

Tietoarkiston tieteenala-asiantuntijan Annaleena Okuloffin esityksen painopiste oli terveystieteellisten aineistojen arkistoimisen ja jakamisen erityishaasteista: terveystieteiden ja lääketieteiden aineistot sisältävät paljon arkaluonteista tietoa, joka on lainsäädännössä määritelty salassa pidettäväksi.

Lain tiukimman tulkinnan mukaan arkaluonteista tietoa sisältävän aineiston jatkokäyttö on ilman tutkittavien lupaa ainakin toistaiseksi mahdollista vain, jos aineistosta poistetaan henkilötunnukset ja tunnistekoodit pysyvästi. Aineistojen arkistoiminen on kuitenkin mahdollista myös henkilötietojen kanssa, kunhan tutkittavilta on aineistonkeruuvaiheessa kysytty arkistoimiseen lupa.

Okuloff oli kuitenkin toiveikas sen suhteen, että rajoitukset saattavat jatkossa hieman lieventyä. Viitteitä tästä tarjoaa hänen mukaansa ainakin viimeisin, Euroopan unionin neuvoston antama tietosuoja-asetuksen versio, joka on melko tutkimusmyönteinen. Jo nyt helpotusta tarjoaa biopankkilaki, jonka nojalla tutkittava voi antaa tietyntyyppisten aineistojen käyttöön laajan suostumuksen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tutkittava voi sallia aineiston käytön esimerkiksi kaikessa syöpätutkimuksessa. Biopankkilain piiriin kuuluvien aineistojen kohdalla myös koodatun aineiston jatkokäyttöön luovuttaminen on mahdollista.

Okuloff kertoi, että terveys- ja lääketieteissä aineistoja on perinteisesti jaettu tutkimusryhmien kesken, mutta laajempi aineistojen jakaminen ja arkistointi on näillä aloilla edelleen vierasta. Tietoarkiston tekemän tutkijakyselyn mukaan puolet kyselyyn vastanneista terveys- tai lääketieteiden edustajista eivät ylipäänsä tiedä, onko heidän organisaatiollansa ohjeita aineistojen säilyttämiselle ja avaamiselle. Saman kyselyn mukaan 32 prosenttia vastaajista olisi kuitenkin valmiita arkistoimaan aineistonsa ja 50 prosenttia ainakin harkitsisi asiaa.

Tietoarkiston toinen tieteenala-asiantuntija Katja Fält lähestyi aineistonhallintaa humanististen alojen erityispiirteiden näkökulmasta. Hän totesi humanististen alojen aineistojen olevan usein monimuotoisia ja kasautuvia, minkä takia aineistonhallintasuunnitelman laatiminen olisi niiden tapauksessa hyödyllistä.

Suunnitelman laatiminen, aineistojen arkistoiminen tai jakaminen eivät kuitenkaan ole näilläkään aloilla vielä yleisiä käytäntöjä. Tutkijakyselyssä 70 prosenttia humanistisia aloja edustavista vastaajista kertoi, että aineistonhallintasuunnitelman laatiminen ei ole heidän alallansa vakiintunut käytäntö. Fält arvioikin, että suurin osa aineistoista on humanistisilla aloilla toistaiseksi vain tutkijoiden omilla koneilla tai muistitikuilla.

Tutkija kirjoittaa toimistotuolin elämäkerran

Mitä ihmettä on..? Monipaikkainen etnografia – esimerkkinä toimistotuoli
Virve Peteri, tutkija, yliopistonlehtori, Tampereen ylioisto

Metodifestivaalin Mitä ihmettä on..? -tietoiskut tarjosivat lyhyitä kurkistuksia erilaisiin analyyttisiin traditioihin ja menetelmiin. Tampereen yliopiston tutkijan ja yliopistonlehtorin Virve Peterin esitys monipaikkaisesta etnografiasta osoitti, että metodin perusteitakin voi esitellä niin, että yleisö kiinnostuu ja yllättyy. Peteri otti menetelmän konkreettiseksi esimerkiksi oman tutkimushankkeensa, jossa hän on pian viisi vuotta seurannut ja analysoinut toimistotuolin elämäkertaa.

Monipaikkainen etnografia perustuu ajatukseen, että tutkimuskohteet ovat jatkuvasti liikkeessä ja jatkuvasti muotoutuvia, ja tutkijan tulee tarkastella, miltä jokin tietty ilmiö eri konteksteissa näyttää. Ajatuksena siis on, että yhtä ilmiötä etsitään eri paikoista.

Peterin mukaan tutkija voi seurata menetelmän avulla yhtä hyvin ihmisiä, esinettä tai kielellistä metaforaa kuin konfliktiakin.

Peteri itse valitsi tutkimuskohteekseen helsinkiläisen toimistotuolin, joka oli tutkimuksen aloitusvaiheessa olemassa vasta suunnittelijoiden piirustuksina.

Projektitiimin haastattelut paljastivat, että tuolista oli tarkoitus tehdä tuotemerkin airut, joka edustaisi yrityksen ajamaa visiota monitilakonseptista ja siihen liittyvästä nomanisesta työkulttuurista.

Peteri on tutkimuksessaan tarkastellut, miten tuolin identiteetti on vähitellen muodostunut erilaisissa fyysisissä ja sosiaalisissa konteksteissa. Hän on seurannut tuolin matkaa projektitiimin kokouksista huonekalumessuille, testilaboratorioon ja lanseeraustilaisuuteen. Kokonaisuuden ymmärtäminen on vaatinut myös perehtymistä esimerkiksi muotoilun historiaan sekä visioihin ja toimistokonsepteihin.

Monenlaiset aineistot ja tutkimuspaikat auttavat Peterin mukaan kohdistamaan ilmiöön monenlaisia eri katseita. Erilaisten aineistojen massasta on jalostumassa kirja, jossa Peteri esittelee tutkimustaan ja sen aikana muotoutunutta käsitystä tuolin elämäkerrasta.