3.1.1 Viralliset ohjeet

Hyvän tieteellisen käytännön noudattaminen on tutkimuksen uskottavuuden perusta. Opetusministeriön asettama Tutkimuseettinen neuvottelukunta julkaisi vuonna 2002 ohjeet siitä, mitä on hyvä tieteellinen käytäntö ja miten sen loukkauksia tulisi käsitellä. Tutkimuseettisten ohjeiden tarkoituksena on ehkäistä tieteellistä epärehellisyyttä kaikissa organisaatioissa (yliopistot, tutkimuslaitokset, ammattikorkeakoulut), joissa tutkimusta harjoitetaan.

Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (2002, 3) mukaan on hyvän tieteellisen käytännön mukaista, että tutkijat työskentelevät tiedeyhteisön tunnustamien toimintatapojen mukaisesti (rehellisyys, huolellisuus, tarkkuus), käyttävät tieteellisen tutkimuksen vaatimusten mukaisia ja eettisiä menetelmiä tiedonhankinnassa ja arvioinnissa sekä huomioivat asianmukaisesti toisten tutkijoiden tekemän työn. Hyvän tieteellisen käytännön määrittelyssä neuvottelukunta on korostanut lisäksi mm. tutkimuksen yksityiskohtaista suunnittelua, toteutusta ja raportointia sekä rahoituslähteiden ja muun sidonnaisuuden ilmoittamista tutkittaville ja kirjaamista tutkimusraporttiin.

Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeissa hyvän tieteellisen käytännön loukkaukset jaotellaan kahteen luokkaan: piittaamattomuus hyvästä tieteellisestä käytännöstä ja vilppi tieteellisessä toiminnassa. Piittaamattomuudeksi katsotaan törkeät laiminlyönnit ja holtittomuus tutkimuksen suorittamisessa. Tästä esimerkkeinä mainittakoon "muiden tutkijoiden vähättely julkaisuissa, puutteellinen viittaaminen aikaisempiin tutkimustuloksiin, tutkimustulosten tai käytettyjen menetelmien huolimaton ja siten harhaanjohtava raportointi, tulosten puutteellinen kirjaaminen ja säilyttäminen, samojen tulosten julkaiseminen useita kertoja näennäisesti uusina ja tiedeyhteisön johtaminen harhaan oman tutkimustyön suhteen". (Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2002, 4.)

Väärien tietojen ja tutkimustulosten esittämisen ja julkaisemisen katsotaan olevan vilppiä tieteellisessä toiminnassa, joka on jaoteltu sepittämiseen, vääristelyyn, luvattomaan lainaamiseen ja anastamiseen. Sepittäminen on kyseessä silloin, kun havaintoja ei ole tehty tutkimusraportissa kuvatulla tavalla tai tutkimustulokset on tekaistuja. Vääristelyssä havaintoja on tarkoituksellisesti muokattu niin, että niihin perustuvat tulokset vääristyvät. Myös tuloksia voidaan vääristellä valikoimalla niitä tai jättämällä esittämättä olennaisia tietoja. Kun jonkun toisen esittämä artikkeli, tutkimussuunnitelmaa tai muu teksti (tai sen osa) esitetään omana, on kyseessä luvaton lainaaminen. Anastaminen on kyseessä, kun tutkija käyttää toisen luottamuksellisesti esittämää alkuperäistä tutkimusideaa, -suunnitelmaa tai - havaintoja omanaan. Tuomittavaa on myös toisen tutkijan työn tuhoaminen ja hankaloittaminen. (Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2002, 4-5.)